Elämän raja alueet syntymästä kuolemaan

Vastasyntyneitä pelottaa maailmaa samalla tavoin kuin kuolevia pelottaa se.

Vastasyntynyt käpertyy, sulkee silmiään ja tahtoo muualle kuin.

Kuoleva tahtoo muualle kanssa. Hän sulkeutuu itseensä eikä enää hoida itseään,
minkä tilan voidaan kutsua jopa itsetuhoisaksi.

Pitääkö uskoa kuolevan itsetuhoisiin ajatuksiin tai parantaa kuolevan elämän laatua ja ylläpitää ja valaa uskoa elämään. Juuri usko puuttuu kuolevalla. Hän sanoo, että ei tahdo elää monia kertoja ja elävien tehtävä on ei avustaa kuolemisessa, mutta säilyttää elämää. (?)

Laitosten kulttuurin tehtävä on hoitaa ihmisten suurta lukumäärä massiivisissa mittakaavoissa, että homma hoituu, eikä kukaan jää paitsi.
Yksilöllinen mielipide jää vähemmälle sijalle sen mukaan, mitä suurempi on globalisaatio.
Tiede tietää miten tehdään ja yksilöt eivät.

Jo nyt laitos on aivan luonut uuden kulttuurin elämään, jossa ei ole äitiyttä, vanhemmuutta, omayrittämistäkään, omaa ääntä, sukulaisia, perheitä, kotipaikkakuntaa, kotimaata, äidinkieltä, henkilökohtaisia tavaroita, omistusasuntoa, henkilökohtaista autoa tai kommunikaatiovälinettä.....kaikki on yhteistä.
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olipa sekava mietintä. Jos joku toivoo kuolevansa niin yleensä varmaan kyseessä masennus tai ihan järkiperusteinen syy. Mietitkö eutanasiaa?

Kunta hoitaa tietysti suuria määriä ihmisiä, onhan meillä kansaa. Hoidosta saa kyllä kieltäytyä jos ei ole psykoosissa tai dementti ja sitä varten kokoajan mainostetaan aikaista hoitotahdon tekemistä ennen kuin itse ei osaa sanoa juuta tai jaata. Tiede tietää mistä on hyötyä ja mistä ei, oma asia ottaako hoitoja vastaan.

Sairaalakulttuuri on tympeää ulkopuoliselle mutta hoidot on pääpiirteittäin samanlaisille potilaille samat riippumatta sukulaissuhteista. Ja tosiaan kaikki on vapaaehtoista. Eikö se ole ihan tavoiteltavaa että "laitos" ei katso taustoja tai omaisuuksia vaan hoitaa kaikki yhdenvertaisesti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vastasyntyneitä pelottaa maailmaa samalla tavoin kuin kuolevia pelottaa se.

Vastasyntynyt käpertyy, sulkee silmiään ja tahtoo muualle kuin.

Kuoleva tahtoo muualle kanssa. Hän sulkeutuu itseensä eikä enää hoida itseään,
minkä tilan voidaan kutsua jopa itsetuhoisaksi.

Pitääkö uskoa kuolevan itsetuhoisiin ajatuksiin tai parantaa kuolevan elämän laatua ja ylläpitää ja valaa uskoa elämään. Juuri usko puuttuu kuolevalla. Hän sanoo, että ei tahdo elää monia kertoja ja elävien tehtävä on ei avustaa kuolemisessa, mutta säilyttää elämää. (?)

Laitosten kulttuurin tehtävä on hoitaa ihmisten suurta lukumäärä massiivisissa mittakaavoissa, että homma hoituu, eikä kukaan jää paitsi.
Yksilöllinen mielipide jää vähemmälle sijalle sen mukaan, mitä suurempi on globalisaatio.
Tiede tietää miten tehdään ja yksilöt eivät.

Jo nyt laitos on aivan luonut uuden kulttuurin elämään, jossa ei ole äitiyttä, vanhemmuutta, omayrittämistäkään, omaa ääntä, sukulaisia, perheitä, kotipaikkakuntaa, kotimaata, äidinkieltä, henkilökohtaisia tavaroita, omistusasuntoa, henkilökohtaista autoa tai kommunikaatiovälinettä.....kaikki on yhteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu