Elämän raja alueet syntymästä kuolemaan

Vastasyntyneitä pelottaa maailmaa samalla tavoin kuin kuolevia pelottaa se.

Vastasyntynyt käpertyy, sulkee silmiään ja tahtoo muualle kuin.

Kuoleva tahtoo muualle kanssa. Hän sulkeutuu itseensä eikä enää hoida itseään,
minkä tilan voidaan kutsua jopa itsetuhoisaksi.

Pitääkö uskoa kuolevan itsetuhoisiin ajatuksiin tai parantaa kuolevan elämän laatua ja ylläpitää ja valaa uskoa elämään. Juuri usko puuttuu kuolevalla. Hän sanoo, että ei tahdo elää monia kertoja ja elävien tehtävä on ei avustaa kuolemisessa, mutta säilyttää elämää. (?)

Laitosten kulttuurin tehtävä on hoitaa ihmisten suurta lukumäärä massiivisissa mittakaavoissa, että homma hoituu, eikä kukaan jää paitsi.
Yksilöllinen mielipide jää vähemmälle sijalle sen mukaan, mitä suurempi on globalisaatio.
Tiede tietää miten tehdään ja yksilöt eivät.

Jo nyt laitos on aivan luonut uuden kulttuurin elämään, jossa ei ole äitiyttä, vanhemmuutta, omayrittämistäkään, omaa ääntä, sukulaisia, perheitä, kotipaikkakuntaa, kotimaata, äidinkieltä, henkilökohtaisia tavaroita, omistusasuntoa, henkilökohtaista autoa tai kommunikaatiovälinettä.....kaikki on yhteistä.