Menemme naimisiin mieheni kanssa mutta sillä ei ole korona rokotetta otettuna eikä koroapassia. Eli emme taida päästä häämatkalle. Kai ne lentokentällä alkaa vaatia koronapassia joten emme voi matkustaa.
Häämatkalle ei taida päästä
13
150
Vastaukset
Menkää kotimaan matkalle. Lieksaan tai vaikka Oulaisiin, Ilivieskaan tai romattiseen Forssaan. 😄
- Anonyymi
Romanttinen Forssa, siinä olisi kaupungin pr-porukalla todellinen urakka vääntää tuo mielikuva reaalimaisemaksi. Vitsiwizinä mutta välillä tulee hieman surullisen haikea olo, kun ajelee jonkin hiljentyneen kunnan/kirkonkylän läpi. - cu-
- Anonyymi
Menkää Lappiin tai Kolille.
Koronapassia taidetaan vielä kysyä.
- Anonyymi
Ei olisi mitään järkeäkään lähteä ilman rokotuksia.
- Anonyymi
Minä en ole ottanut rokotteita. Ei siis asiaa ulkomaille. No säästyy rahaa sitten. Kotimaassa on ihan hyvä lomailla kuitenkin.
- Anonyymi
Lentäminen on vastuutonta ja saastuttavaa joka pitäisi kieltää ensimmäiseksi, joten pisteet miehellesi.
- Anonyymi
Lopeta muiden pienentäminen ja aloita ilmastotalkoot itsestäsi. Taatusti on parannettavaa.
Häämatkalle saa lentää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta muiden pienentäminen ja aloita ilmastotalkoot itsestäsi. Taatusti on parannettavaa.
Häämatkalle saa lentää.Te vihreäthän muita pienennätte. Muille vaaditaan ilmastotekoja, mutta itse ette tee mitään. Eli lentäminen seis. Voitte katsella muita maita telkkarista tai tietokoneeltakin. Materiaalia on paljon.
- Anonyymi
Hääyö ja häämatka. Ei niitä edes mietitty silloin joskus kun astuin avioon.
Johtuu varmaan siitä, että seurusteltiin 21 vuotta ennen naimisiinmenoa. - Anonyymi
Thaimaaseen pääsee, mutta siellä joutuu viikon karanteeniin.
Mikäs se on häämatkalla ollessa viikon karanteenissa hotellihuoneessa yhdessä.
Jos ei viikkoa yhdessä pärjää hotellihuoneessa, niin miten naimisiin menneet kuvittelevat, että pärjäävät yhdessä jopa 30-40 vuotta, viikko yhdessä samassa hotellihuoneessa on vähän siihen verrattuna.
Olen seuranut naapuri pariskunnan elämää, olleet avioliitossa yli 50 vuotta.
Hyvin yhteiselo sujuu, eivät ole juurikaan yli 10 metriä päässä toisistaan ja yleensä muutaman metrin päässä.
Elävät ja touhuavat yhdessä kaikkea. Kannattaisiko ottaa se rokote?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181