Nyt alkaa oikeesti tarvimaan vertaistukea tai edes vertaus suhteita kun alkaa oma kärsivällisyys loppumaan suhteen ylläpitämisessä parisuhteena.
Olisi kiva saada tietää minkä ikäisiä pareja on ja minkälaisella parisuhde historialla te olette yhdessä. Lapsia? Minkälainen teidän suhde on?
Oletteko tasavertaisia? Kaipaatko jotain suhteeseen, kerrotko sen puolisolle? Miten hän reagoi?
Itse olen 42 ja 3 lapsen äiti. 20v esikoinen, 14v keskimmäinen. Pienin on 1,5v ja se on yhteinen. Avokkini täyttää 45v ja on ainut lapsi ja aikasempaa kokemusta ei ns.perhe-elämästä ei ole. Olemme ollut yhdessä n9v. Ja tunnemme toisemme lapsuudesta.
Avokkini on aina tienannut hyvin ja eli ex-vaimonsa kanssa hulppeassa kämpässä kuulemma ”kumppani” suhteessa. Selittänyt minulle että exä oli kamala käskyttäjä/kyykyttäjä. Nyt olen huomannut että avokkini käyttäytyy ihan samoin. Todella itsekäs ja ilkeä, syyllistää ja arvostelee. Uskon että tämä on ollut vaan hänen sepostus siihen että hän saisi huomiotani. Hän on TODELLA huomionhakuinen, haluaa ihailua ja hermostuu järjettömästi jos hänet saatetaan huonoon valoon oli sitten syy ihan lapsellinen.
Kun vaadin jotain perusteluja sanomisiinsa hän kääntää keskustelun niin etten osaa keskustella ja muutelee sanomisiani. Kaikissa riidoissa syy on aina jokin ulkopuolinen ei hänen tekemisensä. Esim. Kun sinä olet nyt kiukkunen niin siksi pelaan tms. Ihan naurettavaa aikuiselta mieheltä! Mistään tekemisistään/sanomisistaan hän ei ota vastuuta vaan se johtuu minusta tai jostain muusta syystä. Jos minä olen surullinen tai allapäin niin hän vaan vähättelee eikä lohduta. Jos minä olen kipeä niin hänki on vähän kipeä ja jää makaamaan sohvalle.
Hän ihannoi kaikkia ns.rikkaita ja muuttaa persoonaansa näiden ihmisten edessä. Kotona valittaa kaikesta, ihan kaikesta. Koittaa kontroloida ihan kaikkea..
Myönnän että viimiset 2v on ollut haastavia koronan ja sen takia että ollaan oltu yhdessä ihan helvetisti 24/7 ja on ollut aikaa katsoa tätä suhdetta läheltä ja tarkasti. Mutta eihän sitä voi aina käyttää että ”tässä nyt on ollut vähän haastavaa aikaa” ja olla tekemättä mitään??!! Hän elää omassa kuplassa, omilla aikatauluilla ja me muut eletään lapsien kans perheenä. Hän osallistuu sillon kun tuntuu siltä.
”Voitko tulla nyt ottamaan tämän lapsen että saan syödä rauhassa.. ja näitähän löytyis vaikka kuinka paljon!!
En todellakaan jaksa tämmöstä mieslasta kantaa mukana joka ei osaa edes pestä paskaraitojaan pöntöstä. Hän itse kuvittelee että ilman häntä olisimme ojassa.
Toivottavasti tässä avautumisessa oli jotain järkeä.
Ja kertokaa hyvät siskot ja veljet kokemuksia/vinkkejä/näkökulmia kiitos. Näetkö onko tässä toivoa vai onko tämä rakkaani muuttunut hirviöksi joka vaan pahentaa tapojaan.
Olisi kiva saada tietää minkä ikäisiä pareja on ja minkälaisella parisuhde historialla te olette yhdessä. Lapsia? Minkälainen teidän suhde on?
Oletteko tasavertaisia? Kaipaatko jotain suhteeseen, kerrotko sen puolisolle? Miten hän reagoi?
Itse olen 42 ja 3 lapsen äiti. 20v esikoinen, 14v keskimmäinen. Pienin on 1,5v ja se on yhteinen. Avokkini täyttää 45v ja on ainut lapsi ja aikasempaa kokemusta ei ns.perhe-elämästä ei ole. Olemme ollut yhdessä n9v. Ja tunnemme toisemme lapsuudesta.
Avokkini on aina tienannut hyvin ja eli ex-vaimonsa kanssa hulppeassa kämpässä kuulemma ”kumppani” suhteessa. Selittänyt minulle että exä oli kamala käskyttäjä/kyykyttäjä. Nyt olen huomannut että avokkini käyttäytyy ihan samoin. Todella itsekäs ja ilkeä, syyllistää ja arvostelee. Uskon että tämä on ollut vaan hänen sepostus siihen että hän saisi huomiotani. Hän on TODELLA huomionhakuinen, haluaa ihailua ja hermostuu järjettömästi jos hänet saatetaan huonoon valoon oli sitten syy ihan lapsellinen.
Kun vaadin jotain perusteluja sanomisiinsa hän kääntää keskustelun niin etten osaa keskustella ja muutelee sanomisiani. Kaikissa riidoissa syy on aina jokin ulkopuolinen ei hänen tekemisensä. Esim. Kun sinä olet nyt kiukkunen niin siksi pelaan tms. Ihan naurettavaa aikuiselta mieheltä! Mistään tekemisistään/sanomisistaan hän ei ota vastuuta vaan se johtuu minusta tai jostain muusta syystä. Jos minä olen surullinen tai allapäin niin hän vaan vähättelee eikä lohduta. Jos minä olen kipeä niin hänki on vähän kipeä ja jää makaamaan sohvalle.
Hän ihannoi kaikkia ns.rikkaita ja muuttaa persoonaansa näiden ihmisten edessä. Kotona valittaa kaikesta, ihan kaikesta. Koittaa kontroloida ihan kaikkea..
Myönnän että viimiset 2v on ollut haastavia koronan ja sen takia että ollaan oltu yhdessä ihan helvetisti 24/7 ja on ollut aikaa katsoa tätä suhdetta läheltä ja tarkasti. Mutta eihän sitä voi aina käyttää että ”tässä nyt on ollut vähän haastavaa aikaa” ja olla tekemättä mitään??!! Hän elää omassa kuplassa, omilla aikatauluilla ja me muut eletään lapsien kans perheenä. Hän osallistuu sillon kun tuntuu siltä.
”Voitko tulla nyt ottamaan tämän lapsen että saan syödä rauhassa.. ja näitähän löytyis vaikka kuinka paljon!!
En todellakaan jaksa tämmöstä mieslasta kantaa mukana joka ei osaa edes pestä paskaraitojaan pöntöstä. Hän itse kuvittelee että ilman häntä olisimme ojassa.
Toivottavasti tässä avautumisessa oli jotain järkeä.
Ja kertokaa hyvät siskot ja veljet kokemuksia/vinkkejä/näkökulmia kiitos. Näetkö onko tässä toivoa vai onko tämä rakkaani muuttunut hirviöksi joka vaan pahentaa tapojaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan eriasteisia narskuja vaikka kuinka paljon. Ei ole ihmeellistä jos sulla on oma kotinarsku.
Narsku! Toi oli hyvä! Otan käyttöön.
Vaikuttaa narsistilta ja kakaralta joka valittaa miehesi. Minä olen 42 v ja mieheni täyttää 2 kuukauden päästä 47 vuotta. Minulla on aikuinen lapsi ja miehelläni ei ole lapsia. Yhdessä ollaan oltu 10 v vähän päälle. Parisuhteessa pitää kuunnella toista ja arvostaa toisen mielipidettä vaikka ei itse olisi samaa mieltä. Tulen hyvin toimeen mieheni kanssa emmekä riitele koskaan. Mieheni ei hermostu koskaan ja on rauhallinen ja vakaa eikä persoona muutu edes humalassa eikä minun tarvii pelätä että kohta räjähtää. Ihannekumppani on mieheni.
Vaikeaa se on toisten suhteita alkaa analysoimaan mutta jos et ole onnellinen niin sitten kannattaa miettiä eroa. Pitemmän päälle tuollainen rähjääminen mitä miehesi harrastaa ei ole hyvä asia suhteelle. Itse en seurustelisi sellaisen kanssa jota kuvailit mieheksesi.
Onnellinen niin sun suhteesta ja aina mahtavaa kuulla että näitäkin on.
Ja kyllä uskon että että kaikki oma historia/lapsuus yms muokkaa ihmistä ja sieltä ne sit tulee esiin ajan myötä.
Avopuolisolla on aina kaikki hyvin, koskaan hän ei avaudu mistään tai mikään ei ole koskaan huonosti.
Tuntuu että se on valehdellu itselleen niin kauan että elää vaan siinä omassa kuplassaan ja menee vaan eteen päin kun kaikki on hyvin vaikka todellisuus on jotain muuta mitä siellä sisimmässä kiehuu. Ja me ollaan sitten se joka tässä kärsii ja se ei edes tajua tai ei edes halua uskoa.
Ärsyttävää!
Mut kiitos viestistä ja ihanaa kesää!
Olin 20 vuotta naimisissa narsistinaisen kanssa. Hän erosi minusta tosi pahassa elämäntilanteessani. Paha siinä oli tarkoitus, mutta olin vain hyvilläni kun siitä akasta eroon pääsin. Kun löysin uuden vaimon, on exäni vainonnut minua 20 vuotta. Kaikkea häiriköintiä, valheellisten juttujen kehittelyä ym. hän on harrastanut.
Rähjäävä valehtelija hän on, mutta osaa olla myös herttainen tarvittaessa. Lapsemme eivät oikein tiedä kumpi meistä puhuu totta.
Tuo erotilanteen tapahtumasarja näkyy hautakivistä.
Huhhuh! Mut mahtavaa että olet löytänyt uuden rakkaan.
Tätä itsekkin vähän pelkään että tämmöstä ois edessä mutta se sitten tulee jos tulee.
Ja kauheinta että lapset on välikädessä.
Toivon sulle/teille kaikkea hyvää ja pitää muistaa vaan ettei itse sorru samaan paskaan mitä exäs tekee.
Sanot tunteneesi kyseisen ihmisen lapsesta asti.
Olette olleet yhdessä 9 vuotta.
Ja hups, vasta nyt, kun teidän yhteinen kersa on 1,5 vuotias ja oli korona, niin nämä miehen ominaispiirteet, jotka siinä tyypissä ovat olleet koko ajan, ovat käyneet sinua ärsyttämään ja alat heti tekemään lääketieteellisiä diagnooseja.
Oikeesti hei, mee kattoon peiliin.
Kysy itteltäs mikset lähtenyt kävelemään vuosia sitten, mutta ei pitää päästä kitisemään ettei edes yhteistä lasta hoida. Haloo, miks hoitais jos ei oo koskaan ennenkään tarvinnut mitään perheen yhteisen hyvän eteen tehdä!
Olet sietänyt miestä sen 9 vuotta, jatka samaa rataa, mutta lopeta turha ruikutus.
Ollaan oltu ystäviä teininä ja maailma kuljetti kumpaakin ja näin aikuisina sitten liekki roihahti. Ei tämä ihminen sillon ollut tämmönen kun nyt. Eikä alussa ollut ollenkaan, päinvastoin. Kohtelias, hurmuri joka piti huolta yms. Siksipä tätä ei haluais uskoa mutta mistäpä näitä voi tietää??
Ja peiliin olen katsonu ja paljon ja siksi haluanki tässä suhteessa tehdä kaiken ja toivoa myös toisenki puolesta että hänkin tekis. Toisten huomioiminen ja kunnioittaminen on aika tärkeetä ja se pitää asiat terveellä pohjalla. Mut kaikkeen tottuu se on totta ja näin koronan aikana on ollu aikaa kattoa tätä suhdetta aika tarkasti, vikoja ja hyviä juttuja.
Eihän nämä helppoja ole ja pitää tehdä työtä suhteen vuoksi. Ja myös yrittää ymmärtää toisenkin puolta. Ja joskus vaan pitää luovuttaa kun huomaa ettei mikään muutu.
Mutta kiitos tästä rakentavasta palautteesta.