Naiset karttaa runsaasti viinaa juovia miehiä.
Raaka totuus
Anonyymi
65879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Juu ei kyllä itselle oikein nappaa sellaiset
Tai oikeastaan raaka totuus viinamiehelle on se, ettei kukaan usko hänen puheitaan.
No itse olen palstatotuuksien mukainen "YTM", ja käytännössä nuorempana ei tarvinnut kuin astua portista ulos, kun jo ohiajava nainen pysäytti auton ja kysyi tarvitsenko kyytiä.
(Tapahtui Haminassa)
Olen samaa mieltä viinamiehen kanssa sen suhteen, että nainen joka ottaa viinaa, on paljon hauskempi ja avoimempi kuin nainen, joka ei ota.
Olen aina valinnut naisia jotka ottavat viinaa. Itsekin otan.
Olen ollut myös hyvin kauniiden naisten kanssa monivuotisissa suhteissa, mutta kun eivät ota sitä viinaa, on tuntunut kuin olisin joidenkin pystyyn kuolleiden kanssa tekemisissä, ja lopuksi koin että jopa näiden muuten hyvin kauniiden naisten olemus alkoi muituttaa oman 90 ikäisen mummoni olemusta.
Oli pakko jättää kauniskin nainen, koska tuntui niin pystyyn kuolleelta.
Nyt olen naisen kanssa joka ei todellakaan sylje lasiin, vaan juodaan aina viinat puoliksi.
Mukaan liittyi yhteinen tuttava nainenkin, joka myös ottaa jopa yhtä paljon kuin me yhteensä.
Todella hauskaa olla kahden naisen kanssa, jotka molemmat ottavat viinaa "kaksin käsin".
Perheen perustamista lastensaannin kannalta ei tarvitse välittää, joten vain oma hauska itselle on pääasia.
Kyllä viinamäen naisten kanssa ON KIVAA. Tämän voin kyllä myöntää.
Itse pidän viinamiehen sanoja totuudenmukaisina.
Sitten kun tulin Helsinkiin, päädyin tilanteeseen jossa vakituista seuralaista etsiessä päädyin suutelemaan ainakin noin kolmeasataa naista, ja seksiä ... no ei edes muista, mutta lopetin laskemisen siinä 50 naisen kohdilla, kun 50 naisen kanssa oli seksiä. Sitten tuli ankeat ajat, koronaa, kaikkea skeidaa.... mutta pääasia että taas on meno päällä ja aina on meno päällä kunhan ei ole lasiin sylkijöitä lähipiirissä.
Raaka totuus on myös, että moni sisko ei vielä tutustumisvaiheessa pysty huomaamaan, kuinka perso viinalle mies on. 🌹👀
Moni yrittää peitelläkin alkolismiaan, aivan kuten mitä vaan muitakin ongelmia ja riippuvuuksiaan. Moni kun itsekin ymmärtää ongelmansa olevan elämää hankaloittava ja epätoivottu ominaisuus. Mutta kyllähän ne paljastuu jossain kohtaa.
*alkoholismiaan korjaan
Ja sekin on huono homma, jos ei osaa relata kun alkoholilla tai päihteillä itsensä turruttaen. Kertoo tunnepuolen ongelmista sekin. Kävelevä aikapommi käsissä.
Ei+kyse+ole+tunnepuolen+ongelmista,+vaan+satunnaisesta+monigeenisestä+perimästä,+johon+ei+ole+voinut+vaikuttaa+hitusenkaan+vertaa.+
Meista+alkoholisteista+pääsee+pitkäaikaisesti+kuiville+vain+1+-+2+%,+eivätkä+harvat+kuiville+päässeet+ole+lainkaan+verrattavissa+terveisiin.+Hankalin+oire+on+hoitoresistentti+ahdistuneisuus.++++🌹👀
No kyllä sitä päihdettä vaan hyvin moni kiskoo juuri tunnepuolen ongelmia turruttaakseen. Usein kun juttelee jonkun käyttäjän tai entisen kanssa käy äkkiä selville, että reikää sielussa yritetään parsia päihteiden tuomalla puudutuksella, eikä niitä omia tunteita osata käsitellä niin, että löytäisi ulospääsyn kierteestä joka ruokkii itseään.
Lähes kaikki on jotenkin traumaattisia. Jotka pelaa päihteitten kanssa.
Se että alkoholi koukuttaa voi olla aivokemioiden epätasapainoa ja seurausta myös synkistelytaipumuksille jne.
Päihteet sitten hetkellisesti boostaa aivokemioita ja nostattaa fiilistä. Mutta romahdus tulee, kun lento loppuu eli vaikutus lakkaa. Ja taas pitää ottaa lisää, lääkitä kemioita.
Kyllä sen näkee, jos kovin perso on, kasvoista ihan, pöhöttyneet, punakat, ja iho on sellanen omanlainen...huono...
Kun on alkujaan omaksunut psykologistisen näkemyksen, ei voi nähdä geenien osuutta. Erikseen kasvaneet identtiset kaksoset, jopa toisistaan tietämättöminä. eri maissa että eri kulttuurien piirissä, ovat AINA identtisiä alkoholismin suhteen. 🌹👀
Suurin osa alkkiksista lopettaa ilman mitään päihdeklinikoita. Toisaalta taas jotkut menevät näihin hoitoloihin ihan vaan huilimaan, ilman aikomustakaan lopettaa. Tiedän tapauksia.
Alkoholisti+'lopettaa'+lukuisia+kertoja+elämänsä+aikana.+Siinä+olet+oikeassa,+että+'hoidot'+ovat+erittäin+tehottomia.+Eräässä+tutkimuksessa+6+kk+hoidosta+90+%+ryyppäsi,+12+kk+päästä+kaikki.
Vain+1+-+2+%+lopettaa+pitkäaikaisesti,+siis+mitä+on+jo+edellisillä+kerroilla+pyrkinyt+tekemään.+Luvussa+ovat+KAIKKI+kuiville+päässeet,+joista+suurin+osa+on+siis+ilman+hoitoa+kuiville+päässeitä.+++🌹👀
Nokun se psyyke saa ihmisen tarttumaan pulloon ja geeni vaan saa aikaan koukuttumisen. Ei niitä voi erottaa. Aivokemiaa se on, miksi joku saa juopottelusta nostetta.
Mutta jostainhan se idea ja tarve siihen turrutukseen ja nostatukseen tulee. Ei se geeni ohjaa ketään alkoholiin tarttumaan, se vaan addiktoi ne jotka addiktoituu.
"Alkoholismi+on+monitekijäinen+tauti.+Perhe-,+adoptio-+ja+kaksostutkimukset+kertovat,+että+ulkoiset+tekijät+ovat+vahvasti+mukana+ja+perinnölliset+tekijät+vaikuttavat+osaltaan+sairastumisalttiuteen.+Arviot+periytyvyydestä+riippuvat+mm.+alkoholismin+määritystavasta,+tutkitusta+väestöstä+ja+tutkimusasetelmasta.+Alkoholismiin+liittyviä+alttiusgeenejä+on+todennäköisesti+monia,+joista+kukin+selittää+vain+verraten+pientä+osaa+sairastumisriskistä.+Toistaiseksi+näitä+alttiusgeenejä+tunnetaan+vaan+muutama,+lähinnä+alkoholidehydrogenaasi-+ja+asetaldehydidehydrogenaasigeenejä.+Muiden+geenien+osuudesta+on+vasta+orastavaa+näyttöä,+mutta+suurta+mielenkiintoa+kohdistetaan+tällä+hetkellä+gamma-aminovoihapporeseptorigeeneihin.
Alkoholismin+määritelmää,+etiologiaa+ja+perinnöllisyyttä+on+käsitelty+Duodecimissa+viimeksi+vuonna+1996+(Sillanaukee+ym.).+Alkoholismin+diagnoosi+on+sopimuksenvarainen+ja+muuttunut+vuosien+varrella,+koska+objektiivista+biologista+osoitinta+ei+ole+edelleenkään+olemassa.+Alkoholismi+on+yleinen+kansantauti.+Yhdysvaltalaisten+tutkimusten+mukaan+sitä+sairastaa+elinaikanaan+noin+10+%+miehistä+ja+5+%+naisista.
Alkoholismi+on+myös+monitekijäinen+tauti,+jossa+ulkoiset+tekijät+ovat+vahvasti+mukana+ja+perinnölliset+tekijät+vaikuttavat+osaltaan+sairastumisalttiuteen.+Alkoholismin+on+kauan+tiedetty+esiintyvän+perheittäin.+Periytymistapa+on+monimutkainen.+Geneettiset+mallinnukset+eivät+ole+osoittaneet,+että+olisi+olemassa+yhden+geenin+muutoksiin+liittyviä+perinnöllisiä+alkoholismin+muotoja+(Yuan+ym.+1996).+Alkoholismiin+liittyviä+alttiusgeenejä+on+todennäköisesti+monia,+joista+kukin+selittää+vain+verraten+pientä+osaa+sairastumisriskistä.+Toistaiseksi+näitä+alttiusgeenejä+tunnetaan+vaan+muutama.+Kun+arvioidaan+perimän+suhteellista+osuutta+tautiriskistä,+nojaudutaan+perhetutkimusten+lisäksi+adoptio-+ja+kaksostutkimuksiin.
Adoptiotutkimuksilla+voidaan+erotella+perimän+ja+kasvatusympäristön+vaikutuksia+melko+vakuuttavasti.+Pohjoismaissa+ja+Yhdysvalloissa+tehdyt+tutkimukset+ovat+osoittaneet+johdonmukaisesti+perimän+merkityksen+(Sigvardsson+ym.+1996).+Niissä+on+verrattu+adoptiolasten+sairastumisriskiä+biologisten+vanhempien+ja+kasvatusvanhempien+sairastumisriskiin.+Tulosten+tulkintaa+vaikeuttaa+se,+että+adoptiolapset+ovat+ainakin+raskauden+ajan+ja+vaihtelevan+pituisen+ajan+synnytyksen+jälkeenkin+biologisen+äitinsä+kanssa,+jolloin+tämän+jakson+vaikutukset+saatetaan+tulkita+perimän+vaikutukseksi.+Baer+ym.+(2003)+ovatkin+äskettäin+osoittaneet,+että+raskaudenaikainen+alkoholialtistus+lisää+nuorten+aikuisten+alkoholiongelmien+todennäköisyyttä.
Kaksostutkimus+perustuu+siihen,+että+on+olemassa+perimältään+kahdenlaisia+kaksosia:+monotsygoottisia+(MT)+eli+»identtisiä»,+joilla+on+sama+perimä,+ja+ditsygoottisia+(DT)+eli+»epäidenttisiä»,+jotka+ovat+perimältään+kuin+sisarukset+yleensä.+Identtisten+kaksosten+suurempi+samankaltaisuus+tutkittavan+ilmiön+suhteen+verrattuna+epäidenttisiin+on+osoitus+perimän+merkityksestä.+Varhaisin+kaksostutkimus+alkoholismista+on+Kaijn+(1960)+ruotsalaisilla+mieskaksosilla+tekemä.+Siinä+todettiin+pienehkössä+aineistossa+MT-parien+konkordanssi+suuremmaksi+kuin+DT-parien.+Sama+tulos+havaittiin+sotaveteraaneilla+tehdyssä+kaksostutkimuksessa+(Hrubec+ja+Omenn+1981).+Toisissa+pienissä+aineistoissa+ei+aina+ole+havaittu+eroja.+Tuoreimmat+kaksostutkimukset+ovat+olleet+edustavampia.+Heathin+ym.+(1997)+aineistoon+kuului+5+889+australialaista+kaksosparia.+Tässä+tutkimuksessa+DSM-IIIR:n+mukaisen+alkoholiriippuvuuden+periytyvyydeksi+todettiin+64+%+(95+%:n+luottamusväli+32+%–73+%)+ilman+merkittävää+sukupuolieroa.
Lähde:https://www.duodecimlehti.fi/duo93995
Tätäkö+tarkoitat+kynis?
Jännää, että mun isä on on ollut kova nuorempana läträämään alkoholin kanssa viikottain. Ja se vaikutti hänen mielialaan, ensin oli jee ja sitten iski rähinä päälle.
Mutta minä taas en voi edes sietää oloa mikä alkoholista tulee ja makukin on paha. Jotkut oluet voi kylmänä olla hyviä lasillisen verran, mutta sitten menee jo maku.
Ja meilläkin on suvussa ollut alkoholisteja ja on yhä. Isäni isoisä ja eno. Ovat siis isä ja poika nämä isoisä ja eno keskenään.
Tai olivat, tuo isoisä on kuollut jo kauan sitten. Eno elää ja pämppää yhä.
Biologisten+tutkimusten+mukaan+alkoholismi+on+100+%:sti+perinnöllinen.+lääketieteellisen+ja+sosiologisen+'tutkimuksen'+mukaan+50+%:sti.
Sekä+lääketieteellisen,+että+sosiologisen+vinouma+syntyy+siitä,+että+tutkimusaineisto+valitaan+LÄÄKÄRIEN+tekemän+diagnoosin+perusteella,+jossa+alkoholismi+ja+suurkuluttajuus+menee+iloisesti+sekaisin.+Tutkimusaineistoon+joutuu+näin+satunnaisesti+kumpiakin,+joiden+etymologia+on+täysin+eri.+
Aineiston+vinous+seuraa+koko+'tutkimuksen'+ajan,+ja+antaa+lopputulokseksi+50+%.
Kun+'tutkimusta'+tehdään+kaksoistutkimuksessa+samoin,+identtisten+kaksosten+toinen+parikki+diagnostisoidaan+tavalliseksi+alkoholin+käyttäjäksi+ja+toinen+alkoholistiksi+vaikka+hän+on+todellisuudessa+SUURKULUTTAJA.+Vinouma+lähtee+jo+tästä.
Suurkuluttaja+saattaa+juoda+reilusti+enemmän+kuin+alkoholisti,+mutta+lääkärien+diagnoosit+perustuvat+pääasiassa+juodun+alkoholin+määrään.+Alkoholistin+on+sisäinen+PAKKO+juoda,+suurkuluttajan+ei.
Esimerkki.+Identtisistä+kaksosista+toinen+oli+opettaja,+toinen+kauppamatkustaja.+Opettajaparikki+noudatti+normaalikäytäntöä,+kauppamatkustajaparikki+joi+runsaasti.+Kun+kauppamatkustaja+vaihtoi+ammattia,+hänen+alkoholinkäyttönsa+muuttui+itsestään+normaaliksi,+ilman+mitään+hoitoa,+jopa+ilman+vaikeita+vieroitusoireita,+jotka+alkoholistille+ovat+ohittamattomia.
Edelleen+pitää+paikkansa,+että+identtisen+geenistön+vaikutus+alkoholismiin+on+täysin+identtinen.
Lääkärit+ja+sosiologit+lukevat+omia+'tutkimuksiaan',+joissa+lääkärien+tekemässä+diagnostiikassa+on+suuri+vinouma,+kun+kaksi+täysin+eri+ilmiötä+sekoitetaan+keskenään.++🌹👀
Alkoholismia ei aiheuta geeni, vaan se on MONIGEENINEN sairaus. Geenikoktail voi olla erilainen, mutta jos joku variaatio täyttyy, tulee aina ilmiasuinen alkoholisti, jos ei täyty, ei voi tulla ilmiasuiseksi vaikka kuinka joisi.
Perinnöllisyyden tapa on normaali monigeeninen. Osa geeneistä voi periytyä isältä, osa äidiltä, vaikka kumpikaan ei ole alkoholisti. 🌹👀
Entäpä jos alkoholia ei olisi olemassa. Mitä sitten tapahtuisi?
Lähdettä on tietysti turha pyytää. Minäkin tiedän kuiville päässeitä alkkiksia, ei se noin harvinaista ole. Haluat vain kuvitella olevasi jotenkin erikoinen.
On olemassa maita, joissa ei ole alkoholin saantia, esimerkiksi Saudi-Arabia.
Niissä ei tietenkään ole suurkuluttajia eikä ilmiasuisia alkoholisteja, mutta geneettisiä alkoholisteja kyllä. Alkoholisti kärsii, joipa tai ei, voimakkaasta ahdistuneisuudesta, mutta sitä ei tietenkään osata yhdistää geneettiseen alkoholismiin.
Oman alkoholismini etymologiaa en voi arvioida, koska muuten pahoin psyykisesti huonokuntoiset vanhempani olivat raivoraittiita. Siten en voi tietää. olenko perinyt geenikoktailini pääasiassa jommalta kummalta, vai yhteensä molemmilta.
Isäni kaksi veljeä lienevät olleet alkoholisteja. Äitini veli oli alkoholisti. Toinen veli kertoi. Oli muuten muiden juoppojen mukana Mäntsälän kapinassa 90 vuotta sitten. Päissään oli kapinaporukka kuin pelimannit. Siihen se sitten kapina loppuikin. 🌹👀
Kyllä varmasti kärsii, sitä en yhtään epäile. Vaikka nyt puhunkin negatiivisesti alkoholistin elämänhallinnan puutteesta kärsineenä alkoholismista, niin ymmärrän että se on vitsaus alkoholistille itselleenkin. Toki moni vetää sen vitsiksikin, silleen se on kaiketi helpompi hyväksyä. Tai ainakin keventää.
Yksikin mies oli menettänyt perheensä auto-onnettomuudessa, hän oli ainoa joka selvisi elossa suht lievin vammoin ja se laukaisi juopottelukierteen, epätoivo. Todella sattui ja itketti kuunnella sitä elämäntarinaa ja tilannetta. Hän oli kokenut ihan hirveitä.
Ja koko elämä tuntui luisuvan näpeistä yhdessä hetkessä. Surullista..
Kärsineenä läheisten alkoholismista täsmennän. Itselläni ei tuota taipumusta ole. Mutta olen nähnyt ja kuullut paljon ihmisiä ja elämäntarinoita.
Siksi sanon, että lähes kaikilla on taustallaan jotain traumaattista mikä sysää kierteeseen.
Muusikot+on+90%+juoppoja,+niinku+manne+riimanniii.
Alkoholismi antaa ihmiselle vapauden, vain A luokan henkilö kykenee viemään vapautensa maaliin asti, putoamatta yhteiskunnan voivotteluihin ja määräyksiin.
Heikommat eivät vaan kestä alkoholismia, se on semmoista kun sekunda yrittää ja A toimii ja onnistuu.
Raitis mies ei naista näe tai jos näkee, niin kaukaa.
Lopeta jo!
Alkoholismin vuoksi kun käy äkkiä niin, että menee rahat, omaisuus, yhteinen vapaa-aika, työt, parisuhde ja terveys ihan vituralleen ja loppuu, niin kysyy lehmänhermoja joka jaksaa sellaista rairai ja juodaas taas kumppania.
Oon nähnyt lapsuudessa ja yhden (kumppani nro 3) parisuhteeni aikana mitä on alkoholistien arki ja miten se vaikuttaa läheisiin, että alkkikseen itseensäkin negatiivisesti.
Ei semmosta vaan jaksa, jos mielii olla jotenkin tasapainossa ja elää tasapainossa ilman stressiä ja pahaa mieltä.
Alkkikset usein kuvittelevat, ettei alkoholi muuta heidän käytöstään mitenkään. Kyllä muuttaa, läheiset kyllä huomaa omituiset ailahtelut hyväntuulisuudesta äksyilyyn, usein pahempaakin.
Syö porkkanoita, itse ostin noita siks hybiäkin jod jääksspidds säilyttää ja voi pureskellla ;D
Raitis mies saa raittiin naisen. Näin se vaan on.
Ei ole näin vaan raitis mies elää elämänsä yksin. Raitis nainen haluaa vihdyttäjäkseen ja sosiaaliseksi liimakseen ihmisyhteisöön viinamiehen.
Ei paha hasrrastus jos tykkää pureskella porkkanoita ajanvietteenäkin.
Tuo ei pidä lainkaan paikkansa. Kautta historian naiset ovat halunneet aina tutustua viinamiehiin ja silloin on se parisuhde alkanut. Vain viinaa juomalla mies tutustuu naisiin. ja raittiit miehet elää yksinäistä elämää kuten palstan sinkkumiehet.
T: viinamies
Miksi naiset käy baareissa? Koska baareissa tutustuu miehiin.
T: viinamies
Kuppiloissa saa huomiota. Ootko huomannut, että huomionkipeet kekkuloi usein piireissä missä löytyy aina joku perseennuolija?
Joillekin se huomio on samankaltainen humalluttava ja addiktoiva, kun päihteet toisille. Niin myös irtoseksi on monasti ihan pelkkää huomion hakua ja hyväksynnän hakua, needy needingiä.
Yks likkakaveri teininä puhui, että on suosittu ja menekkiä, kun moni mies hinkui kalsareihinsa. Hänen itsetuntoa se hiveli, kun mahdollisimman moni huomasi hänet ja halusi häntä. Hän koki olevansa speciaali silloin.
Jopa ylpeä siitä. Minusta taas hän oli pikkutyttö, joka oli jäänyt vanhempiensa pääoireiden takia lapsuudessaan vaille huomiota ja ne lukuisat miehet oli sen orpouden ja yksinäisyyden tunteen lumelääkitystä.
Hellyyttä ja huomiota edes hetkeksi.
Raitis mies ei saa hellyyttä, hän istuu kotisilla.
Kaikki muut ovat bailaamassa.
0nneksi hänellä on raittiutensa.
narumyyjä
Ike Kanerva oli pohjimmiltaan kalastaja, aina kun näki ihmisen ,meni kalastamaan ääntä. Tyrkky.
Jaa, pitää kyllä myöntää että silloin tällöin tulee vedettyä perseet….ei ehkä pitäisi. Toisaalta en juo alkoholia arkipäivinä, en joka viikko enkä edes joka kuukausi.
Päihtyneenäkin osaan käyttäytyä hyvin, muutun vaan entistäkin lempeämmäksi, hankala tai vänkkäävä en osaa olla.
Ei kai tässä mitään ongelmaa ole, kai
Jointti- miehet enemmän mieleen. Yhdessä näitä nauttiessa löytää paremmat sävärit?
Ehkä osittain totta mutta minä tutustuin mieheeni terassilla. Humalassa molemmat oltiin ja minä olin se aloitten tekijä. Olin jo terassilla kun mieheni tuli sinne. Menin juttelemaan koska halusin juttuseuraa ja siitä sitten lähdettiin yhtä matkaa luokseni. Olin jo kyllästynyt sinkuuteen jota kesti 4 vuotta ja sen takia kävin terassilla että tapaisin jonkun.
Sinkkuus on ankeaa aikaa.
Ihana 🤗 tyttönen kainalossa mukavaa.
En usko, miksi baarit on sitten naisia täynnä viikonloppuisin. Ei naiset käy baareissa virkkaamassa sukkia. Ne käy siellä tutustumassa ihmisiin ja varmasti miehiin joten kumppanin löytäminen on naisilla mielessä myös.
Aina löytyy ottajia. Se miten suhteet toimivat pitkällä matkalla onkin eri juttu.
Olen nähnyt naisia baareissa ja olen nähnhyt miten ne juo alkoholia. Niin että turha väitellä ettei naiset tutustu viinaa juoviin miehiin.
Vain viinaa juomalla mies löytää naisen.
Me viinamiehet juomme viinaa yökerhossa ja tapaamme naisia. Yksin ei tarvitse olla.
Raittiit miehet ovat yksin kotona ilman naisseuraa.
t. viinamies
Minä en naisena viinamiehistä pidä. Alle 22 % saa juoda, mutta ei sen yli meneviä juomia. Ja alle 22 % juomiakin kohtuullisesti. Tämä on minun sääntöni. Viinamiehet lentävät elämästäni kuin leppäkeihäs.
Opiskeluaikana tuli ryypättyä ja näytti siltä, että alkoholista olisi iloa vuosikymmeniä eteenpäin. Lupaava alkoholistin elämä loppui kuitenkin neljäkymppisenä, mikä oli suuri pettymys. On vaan viina maistunut.
Nyt kirjoittelen palstalla anonyyminä, mutta se ei ole samanlaista hauskaa sekoilua kuin ennenwanhaa baareissa.
On vaan viina maistunut.
KORJAUS
Ei vaan ole viina maistunut.
Susta tuli bomberi
Kunnon naiset ainakin karttaa.
Vilpittömästi toivon, että viinamies on botti. Muussa tapauksessa ehkä aivojen kuvannus olisi ihan paikallaan kulmikkaan ja jankuttavan ulosannin johdosta.
Viinamies ei ole läheskään sellainen vaiva kuin aikoinaan palstalla pyörinyt tyyppi, joka lähes 24/7 valitti miksei saa naista tai ketään ystävää, vaikka on pitkä ja käy töissä. Viinamiehellä pyörii vain sama levy päässä, varsinkin kun viikonloppu lähestyy. Hokee sanomaansa kuin mantraa, mutta ei hän tiettävästi ole kuitenkaan mitään Kaksnelosen sääntöä rikkonut, vaikka ei ota osaa keskusteluihin muuta kuin toistamalla samaa sanomaa eli vain viinaa juomalla saa naisia.
Voihan tuo bottikin olla, mistä sitä tietää.
Ei karttaa. Olen saanut naisia kun olen juonut baareissa. Oman vaimoni tapasin baarissa.
Yleensä kartan muutenkin kauheasti alkoholia juovia ihmisiä (siis silloin kuin ovat humalassa). Yksi tai kaksi oluttölkkiä tai pari lasia viiniä ei haittaa, mutta kaksin käsin juominen on liikaa.
Kieltolakiako täällä hik laaditaan? Jos pullon kerran hik viikossa, niin kyllä oikea vaimo sen hik kestää...daa daa...hik
Silloin on siirryttävä wiiskiin, sen petollisuus on tyrmäävä
Miehet karttaa naisia. Selvinpäin ette uskalla naisia lähestyä.
Luonnollisesti, kun alkoholismin mukana tulee usein moninaisia muitakin ongelmia, mitkä vaikuttaa molempien hyvinvointiin negatiivisesti.
Paitsi ettei haiseva alkoholinhuuruinen mies viehätä sieraimia, niin ei myöskään silmää eikä talouskaan yleensä lopukta kestä rairaita. Tai miehen terveys ja naisen hermot.
Jasu