Persuille tiedoksi, että kun EU muuttuu vahvaksi liittovaltioksi, niin myös verotus on jokaisessa osavaltiossa identtinen. Ei tarvitse enää olla kateellinen vaikkapa virolaisten bensiinin hinnalle. Verotuksen taso tulee olemaan kaikkialla yhdenmukainen.
Että vieläkö vastustatte liittovaltiokehitystä? Ok, eli vastustatte. Lopettakaa sitten polttoaineiden hinnasta uliseminen.
Että vieläkö vastustatte liittovaltiokehitystä? Ok, eli vastustatte. Lopettakaa sitten polttoaineiden hinnasta uliseminen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ei myö tahota tasa arvoa! Vaan parempaa !
Älä unta nää. Varatkin varmaan tasataan kaikkien kesken.
Naisille+vain+80%+siitä+mitä+miehille,+koska+miehet+isokokoisempina+tarvitsevat+enemmän.
Persuthan väittää, että EU on kommunistinen tekele, mites muuten siellä vois elää?
EU:sta ei tule liittovaltiota.
Ei varsinaisesti tule, vaan EU muuttuu vähitellen liittovaltioksi, joka puolestaan on hyvä asia.
Hyvä huomio. Toimen juttu on se, että me suomalaiset hyödyttäisiin liittovaltiosta myös alempina hintoina. Vaikka suomi onkin syrjässä periaatteessa niin silti yhdessä yhenäisessä EU:ssa olisi yhteiset hinnat ainakin suurimmalta osin. Suomi ei siis enää olisi näin pirun kallis maa. Valtavasti nykyistä suuremmat myös hyödyttäisi kaikkia yrityksiä ruokakaupoista ja R-kioskeista aina suuryrityksiin. Tokihan EU:lla on nykyäänkin sisämarkkinat, mutta ei se ole sama asia kuin yhden yhtenäisen liittovaltion sisäiset markkinat. Tottakai nykyinen tilanne on ihan eri kuin yhden valtion sisäinen tilanne vaikka kyseessä olisi liittovaltio. Kyseessä on kuitenkin sillon yksi yhtenäinen maa. Ja tuokin pudottaisi myös meidän uomalaisten maksamia hintoja.
Samaa valetta puhuttiin ennen eu jäsenyyttä.
Tyhmää poika. Toivoisit siis, että hinnat halpenee ja palkat pysyy entisellään.
Todellisuudessa halvemmissa maissa on palkkataso myös heikompi ja tehhdään pitempiä työpäiviä kuin meillä jne... Noita asioita ei olisi ihan helppo soputtaa kaikissa maissa samaan tasoon. Ajattele tavaroitten hinnoittelut, palkkojen nostot ja laskemiset, verotuksen muutos, julkisten palvelujen muutos samanlaiseksi kaikkialla jne.....
On hyvä, että Suomi on itsenäinen valtio ja demokratia
Itsenäisessä demokraattisessa valtiossa voidaan asioista päättää itse ja hoitaa asioita oman maan ja omien kansalaisten hyväksi
Itsenäisyys on siis mahdollisuus, mutta eihän se takaa mitään. Itsenäisessä maassa voidaan tehdä hyviä tai huonoja päätöksiä. Asioita voidaan hoitaa hyvin tai huonosti, se on päättäjistä kiinni. Demokraattisessa valtiossa kansalaisten pitäisi olla koko ajan tarkkana kuin porkkana ja seurata, mitä päättäjät päättävät ja miten he asioita hoitavat. Jos päättäjät hoitavat maan asioita huonosti niin heille pitäisi antaa kenkää ja valita tilalle uudet. Epäitsenäisessä maassa ihmisten pitää vain alistua siihen, mitä siellä jossain kaukana ja korkealla heidän asioistaan päätetään.
Jos EU muuttuu vahvaksi liittovaltioksi - todellisuudessa imperiumiksi - niin ihmiset eivät ole enää kansalaisia vaan alamaisia. Joillekin saattaa olla helpotus, että ei tarvitse enää välittää mistään eikä kantaa vastuuta mistään kun ne siellä jossain kaukana ja ylhäällä päättävät kaikesta.
Yhdysvallat on liittovaltio, ja jopa EU-maa Saksa on liittotasavalta.
Kurjia alamaisia ovat heidän kansalaisensa, eikö vaan?
Liittovaltio on ainoa EU:n mahdollisuus. Muuten emme pärjää kilpailussa Kiinaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Meidän on ryhdistäydyttävä, lopetettava keskenään kilpailu, ja alettava puhaltamaan yhteen hiileen koko EU:n voimalla.
Samassa yhteydessä tehdään palkka- ja verotusharmonisointi, jotta kaikkialla EU:ssa on yhtäläiset mahdollisuudet, eikä EU:n sisälle muodostu keinotekoisia keskenään eriarvoisia talousvyöhykkeitä.
Saksa on kansallisvaltio ja Yhdysvallatkin on. Liittovaltio on vain hallinnon muoto. EU ei ikimaailmassa voi olla kansallisvaltio kun siinä on jäseninä monia jo erittäin vakiintuneita ja toimivia kansallisvaltioita. EU:sta ei ikinä koskaan milloinkaan voi tulla kansallisvaltiota. Jos EU:n jäsenenä olevat demokraattiset kansallisvaltiot ajetaan alas ja valta keskitetään EU:lle, käytännössä johtavalle herrakansa-parivaljakolle tai troikalle niin EU on imperiumi eikä imperiumissa voi olla demokratiaa. Imperiumissa ei sisäisiä ristiriitoja voida säännellä demokraattisesti, niissä pitää käyttää raakaa hierarkista komentovaltaa kuten Neuvostoliitossa, Kiinassa ja nyky-Venäjällä. EU-imperiumissa keskitetyn vallan pitäisi olla erityisen tiukkaa ja totalitaarista koska EU on kansallisesti niin epäyhtenäinen. EU-federalismi on huuhaata ja haihattelua, joka voi saada paljon pahaa aikaan.
Ei ole ihme, että kaikenlainen propaganda sun muu potaska uppoaa ihmisiin niin helposti kun he hyväksyvät heille tuputetut käsitteet miettimättä yhtään mitä niiden takana milloinkin on. "Liittovaltio" on hallinnon muoto, se miten kansallisvaltion tai imperiumin hallinto on organisoitu. Olennaisinta kuitenkin on se onko valtio demokraattinen kansallisvaltio vai imperiumi tai diktatuuri. Imeriumi ei voi olla demokraattinen, jos se on monikansallinen imperiumi kuten Neuvostoliitto oli niin sen pitää romahtaa ja hajota ensin jotta sen osista voi tulla demokraattisia kansallisvaltioita.
"Haahahaa,sinun satujasi,samaa virttä valtamedia veisasi ennen eu:hun liittymistä"!!!
Sama virsi uudestaan, uudestaan,uudestaan. Mikään ei toteutunut.
Toteutuipa mm. vapaa liikkuvuus ja melko helpolla saatava halpa viina. :)
Kyllä kommunismia pitää aina vastustaa. Näin tekee humaani ihminen.
Kommunismi on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Siksi yksikään itseään humaaniksi kutsuva ei sitä voi kannattaa.
Katsokaa niitä arvoja joita eurostoliitto edustaa. Kun pinnan alta vähänkin raaputtaa, sieltä löytyy kulttuurimarxilaiset intersektionaalisuus-arvot.
Tuo intersektionaalisuus jota vihreät eniten kouhottaa, se on äärimmäisen rasistinen ja myös marxistinen oppi.
Kukaan normaali ihminen ei voisi kannattaa aatetta joka on yksi kolmesta hirmuaatteesta maailmassa. Kommunismi, natsismi, eräs uskonto joka leviää kulovalkean tavoin. Ruotsi on menetetty sen uskonnon valtaan parissa kymmenessä vuodessa.
Ei siinä auta natokaan kun se vie vallan varmuudella Ruotsissa, lopulta meillä ellei ryssä ole sitä ennen vienyt.
Tässä maassa on ollut niin kelvottomia päättäjiä jo useita kymmeniä vuosia että voi voi mihin Suomi-neito olet näiden takia joutunut. He tuhoaa sinut tavalla tai toisella.
Katsokaa kuinka hyvin Norja Sveitsi Islanti pärjää eurostoliiton ulkopuolella. Englanti toipuu kyllä jostain pienestä talouskuopasta jonka ero tuosta kommunismista saattoi aiheuttaa. On punikkien valheellista pelottelua että maat eivät muka pärjäisi ilman tätä kolhoosia.
Kyllä äärioikeistoa pitää vastustaa.
Vapaa liikkuvuus toimii ainoastaan suomen suuntaan, EU:hun liittyessä suomi kiirehti sopimaan reunaehtoja ettei heidän kansalaisensa tarvitse mitään oikeuksia ja että verotuksen täytyy pitää korkeana sijainnin perusteella. Sama on jatkunut tukipaketteja jaellessa, me olemme vauras maa ja tuemme miljardeilla muita, no kiitos vaan jos olette kerran noin idiootteja.
Nähtävästi et ole koskaan käynyt peräkammarisi ulkopuolella.
Minä olen autoillut ympäri Eurooppaa jo Neuvostoliiton aikana. Voin sanoa, että liikkuminen on nykyään paljon helpompaa. Ja mukavampaa myös senkin vuoksi, että EU:n ansiosta Itä-Euroopassa alkaa olla hyväkuntoiset tiet.
Valtaa pitää keskittää Brysseliin. Tällä hetkellä hallinto Helsingissä sotkee liiaksi suomalaisten asioita. Helsingin sivukonttorit on syytä sulkea.
Typerä avaus, tuo ei tule ikinä toteutumaan ja sitä ei taida missään edes haluta.
EU:ssa on liian eritasoisia ja arvoisia valtioita, eli täysin mahdoton ajatus.
Niin kuvittelee NWO vesipää. Luuletko, että täällä on sitten enää mitään verotettavaa, kun tuhkatkin on viety pesästä?????
Kaltaisiasi typeryksiä näemmä riittää tässä maassa!!!!
eihän tässä ole mitään uutta uskon asijaa, ennen kommarit uskoi neuvostoliittoon, työ paikalla sai vihamiehen jos arvosteli systeemiä,
Ennen punavihreät uskoi neuvostoliittoon. Sen hajotessa siirtyivät brysseliin. Ei koskaan Suomessa.