Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nyt ei kaikki ole totta.

Anonyymi

Voin hinta nousee kuin pullataikina moni muukin elintarvike. Miten esim voin hinnan nousu johtuu Ukrainasta? Ei mitenkään, lehmät lypsää edelleen niin kuin ennenkin.
Kauppiaat vain rikastuu.

29

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marinin hallitus syyttää siitä Venäjän hyökkäyssotaa. ”Putinin hinnat iskevät”, valtionvarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kollegoineen maalaa. He jättävät mainitsematta, että energiakriisi ja inflaatio iskivät jo paljon ennen Venäjän hyökkäystä.

      – Hallitus ei hahmota, miten veitsen terällä suuri ja kasvava osa suomalaisista elää.

      Duunarit ja eläkeläiset köyhtyvät vauhdilla

      Vuonna 2019 tehdyssä kyselyssä selvitettiin suomalaistalouksien varautumista yllättäviin menoihin. Jo silloin selvisi, että noin joka neljäs talous olisi ongelmissa, jos kuukausimenot kasvaisivat yllättäen enintään 300 eurolla. Joka kolmas yksinelävä ei selviäisi enintään 300 euron yllättävästä kertamenosta, ja joka viides alle 20 000 euron vuosituloilla elävä ei selviäisi edes enintään 50 euron yllätysmenosta.

      • Anonyymi

        Kaikki nousee ja sen suurin syy on Ukrainan sota. Suomessa toki joitakin ryhmiä joutuu tiukoille, mutta meillä ei ole mitään hätää. Suomessa on turvaverkot hätätapauksia varten meillä ei kukaan tule kuolemaan nälkään.

        Nälänhätä on tulevaisuutta Afrikassa jopa ilmastonmuutoksen takia, joka aiheuttaa kuivuutta ja nälkää. Samoin saarivaltioita tulee jäämään nousevan meriveden alle.

        Todellisuudessa maailmanlaajuisesti me elämme onnellisten maassa.

    • Anonyymi

      Nyt tarvittaisiin ne miljardit jotka lahjoitettiin etelä-eurooppalaisille ja afrikan sarveen.

    • Anonyymi

      "Vihreä siirtymä" huolehtii, että hinnat jäävätkin korkealle tasolle, vaikka sota loppuisikin.
      Suomenhan on pakko olla ekana hiilineutraali maa maailmassa ja se maksaa.
      Onneksi vaalit on tulossa.

      • Anonyymi

        Ei sitä siirtymää ilmaiseksi voi tehdä ja kun se on tehtävä, niin ei auta kuin sietää siitä aiheutuvat kustannukset. Vanhaa menoa ei planeetta kestä, ei auta sulkea siltä silmiä.
        Vaalit ei asiaan mitään auta, koska kaikki puolueet joutuvat asian ottamaan huomioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinassa ja intiassa siirtymän kanssa ei ole niin kiirettä. Päästöjä päivässä yhtä paljon kuin suomessa vuodessa. Maksammeko siis turhasta, koska tekojemme merkitys kuitenkin lähes olematon maailman mittakaavassa.

        Jonkun on aina aloitettava, mitään ei tapahdu, jos vain odotellaan muiden tekemisiä.
        Meidän tekojen merkitys esimerkkinä on se suurin asia, mitä voimme sen eteen tehdä.
        Luultavasti myös asioiden edetessä voimme ansaita sillä tekniikalla ja taidoilla, joita olemme asioiden eteen tehneet muille malliksi.

        Miksi suomen, jossa on maailman puhtain ilma, pitää näyttää ekana esimerkkiä muille?
        Suurimmat saastuttajat ne pitäisi olla eturintamassa tässä maailman pelastamisessa.
        Vaikka koko autoilu lopetetaan suomessa, maailman ilmastohätä ei sillä pakene.
        No, saadaanhan maksaa tyhjästä.

    • Anonyymi

      Ei sillä voipakalla tuottaja kuitenkaan rikastu. Kauppa ei tingi kovinkaan helposti katteistaan.

      Nyt kyllä välillä syytetään väärää puuta. Miksi on maanviljelijät ajettu näin tiukoille? Suomeen tuodan tuotteita ulkomailta, kun olisi oman turvallisuuden ja huoltovarmuuden vuoksi turvattava oma tuotanto.

      Kaupallisuuden lait iskevät vieläkin lujempaa. Koskahan tankkaamme 3 euron bensaa ensi kerran? Tänä vuonna, sanovat realistit.

      Ostakaa, hyvät ihmiset, ensi talven renkaat niin pian kuin mahdollista. Ensi syksynä ne voivat olla kiven alla. Halvimpia ei edes saa. Ne kun tehdään Venätällä. Varaudu kalliimpiin ja parempiin renkaisiin ja varaudu maksamaan tuplasti. Tsekkaa, vieläkö entisillä pääsisi ne vähät kilsat, joihin on pakko satsata.

      Saattaa moottorikelkkarälläys jäädä rahamiesten harrasteluksi. Saattaa yrittäjillä ylimlkaan tulla pulmia. Pidämme lompsanreunoista kaksin käsin.

      • Anonyymi

        Venäjä estää viljan vientiä Ukrainasta jopa tuhonnut sitä. Tarkoituksena saada nälänhätä Afrikkaan joka ajaa kansan liikkeelle Eurooppaa kohti. Lannoitteiden hinta tulee nostamaan maataloustuotteiden hintaa myös Suomessa.

        Voitte panna merkille asian josta ei paljon puhuta. Kauppa,, ja polttoaineiden jakeluyhtiöt tulevat tekemään, ottavat hyödyn tästä tilanteesta.

        Kauppahan rikastuu koska tuottajahinnat ei liioin ole noussut. Maanviljelijät ovat tehneet pitkiä sopimuksia lihan ja viljan tuottajahinnoista. Ovat sitoutuneet myymään tuotetta tietyllä hinnalla eikä niitä ole sidottu elinkustannusindeksiin, kauppa kyllä voi nostaa hintojaan näin se kate kasvaa.

    • Anonyymi

      Ei ole rehun saanti ilmaista, ei kulje koneet ilmalla.

      • Anonyymi

        Pierukaausulla kulkee.

    • Anonyymi

      Kauppiaat tässä ajassa tekevät voittoa, Lidlikin nosti voin 3.15e. Viikko sitten 2.49. Näin on myös Pirkka tehnyt, Valiolla se on jo kauan ollut huipussa. Kaikki elintarvikkeet ovat nousseet eikä se Ukrainan sota kaikkeen vaikuta, onhan kauppoja jotka eivät ole menneet kiskontaan esim. Mini Mania.

    • Anonyymi

      Italiassa on bensa halvinta ehe ehe mistähän tuo johtuupi? Pian me taas olemme maksumiehiä.

      • Anonyymi

        puolet halvempaa mitä se on suomessa.

      • Anonyymi

        Intian halpa öljy johtuu venäjän öljystä. Eurooppa on vähentänyt rutkasti venäläisen öljyn ostosta ja tarkoitus on lopettaa kokonaan.
        Venäjä on kehitellyt uudet markkinat Kiinan ja Intian kanssa jonne se dumppaa halvalla öljyä.

        Aika hassua muuten kreikkalaiset ostavat Intiasta halpaa polttoainetta vaikka onkin Eu maa.
        Käyhän suomalaisetkin tankkaamassa Venäjällä kuulemma isänmaallisia perussuomalaisiakin nähty.

    • Anonyymi

      Mikä on syy kirjolohen hinnan nousuun?
      Mitä niille syötetään?

    • Anonyymi

      Ilotyttöjen taksat eivät ole nousseet mutta eihän ne koskaan mitään halpoja ole olleetkaan.

    • Anonyymi

      Seuraava hallitus onkin porvarihallitus mikä tietää tuloverojen laskemista, Orpo puhuu miljardin kevennyksiä. On myös puhuttu valtion velkakierteen katkaisemisesta, ja ruuan ja polttoaineen hintojen laskemisesta. Tämähän tulee tarkoittamaan ennen-näkemättömiä leikkauksia.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mt-porvaripuolueiden-kannattajat-vahentaisivat-valtion-velkaantumista-karsimalla-hyvinvointipalveluja/8023234#gs.3q7bun

      Tullaanko vihdoinkin aikaan, jolloin ihmiset joutuvat pitämään huolta itsestään eikä sitä ulkoisteta yhteiskunnalle.
      Olisiko syytä alkaa miettimään onko yhteiskunnan vastuulla pyörittää uimahalleja ja urheiluhalleja.

      • Anonyymi

        Kun ei ole verotuloja niin maksat kaikesta niin yksinkertaista se on. Ei se mitään otetaan lisää velkaa että voidaan maksaa muitten maitten hyvinvointia ja tänne tulleitten maahantunkeutuneitten elämä.

      • Anonyymi

        Yksi vääjäämätön seuraus on, ettää köyhät köyhtyvät. Yhteisesti maksettavat palvelut heikkenevät kautta linjan. Kaikesta toiminnasta on isohkot omavastuut.

        Ari Pauna Hyposta ehdotti, että asumistuet liki lakkautetaan. Vuokrat laskisivat kenties, mutta kärsijöitä olisi joka tapauksessa.

        Inflatorinen kehitys ei heti lakkaa. Yhä isompi osa tulovirroista menee välttämättömyystarpeiden tyydyttämiseen.

        Pelkäänpä, että pahempaa on tulossa. 3 euron bensaa, 6 euron kahvia, kallistuvia elintarvikkeita: todellisuutta jo tänä kesänä. Hyvästi mummolamatkat, Lapin kaukaiset matkailukohteet, lasten harrastukset ja kaikenlaiset kotkotukset.

        Ensi vuonna on eduskuntavaalit. Saavat politrukit kehitellä hallituspuolueissa teemojaan. Uskottavuus on heikohkoa. Iskee lujaa demareihin ja etenkin keskustaan. Vihreilläkin voi olla tukalaa.

        Mutta vähävaraisella ja muilla hätää kärsivillä on vaikeampaa tulevaisuudessa kuin lähimenneisyydessä.

        Jos pääkaupunkiseudulla jätettäisi asumistuki pois pitäisi asuntojenkin hinnatkin laskea.
        Jos yksiö alkaa maksamaan 300000€ . Hoitovsstike 150€ vuokratulo 700-800/kk josta pääomaveroa 30%. Jos korot alkaa nousta käy sijottajalle huonosti. Kun katselee vuokrattavia asuntoja niitä alkaa olla, elikkä osalla on tyhjänä asunnot ja kulut juoksee.

        Rovaniemellä korona vei Airbnb asiakkaat asunnot oli tyhjinä toivottavasti siellä tilanne on parempi.

        Minulla on kämppä pääkaupunkiseudulla. Vuokralaista entisen lähdettyä oli jo vaikeampi saada. Piti laskea vuokraa. En ole varma vuokralaisen tasosta. On nyt kuitenkin maksanut vuokransa.

        Ei se kultakaivos ole, mutta hopeakaivokseen voi verrata, kun ei ole enää velkaa. Tulevaisuudessa jälkikasvu voi tarvita. On hyvä, että on jo pesä valmiina, vaikka Putella ei olekaan sileitä seteleitä.

        Etelän kaupunneissa se kasvuvoima todnäk. on jatkossakin.

        Täällä voi kampän joutua myymään hullunhalvalla. Ei saa omiaan pois välttämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos pääkaupunkiseudulla jätettäisi asumistuki pois pitäisi asuntojenkin hinnatkin laskea.
        Jos yksiö alkaa maksamaan 300000€ . Hoitovsstike 150€ vuokratulo 700-800/kk josta pääomaveroa 30%. Jos korot alkaa nousta käy sijottajalle huonosti. Kun katselee vuokrattavia asuntoja niitä alkaa olla, elikkä osalla on tyhjänä asunnot ja kulut juoksee.

        Rovaniemellä korona vei Airbnb asiakkaat asunnot oli tyhjinä toivottavasti siellä tilanne on parempi.

        En ole koskaan saanut tukia mihinkään on ollut pakko pärjätä työtä tekemällä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole koskaan saanut tukia mihinkään on ollut pakko pärjätä työtä tekemällä!

        Asumistuki palveleekin kasvukeskuksia jossa on korkeat vuokrat, ja suhteessa paljon matalapalkkaisia ihmisiä. Julkisenpuolen palkat ovat samat etelässä ja pohjoisessa.

        Katsoin vuokrahintoja noin 50 neliön kaksiosta 1150€/kk Asumistukeahan ei saa kaikki vain pienituloisemmat.

    • Anonyymi

      Herneet oli loppu kemijärvellä? Missä syy kukaan ei tiedä?

    • Anonyymi

      Herneet on valittajien nokkarei'issä. Sillä on loppu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1975
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1356
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      50
      1253
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe