Pellon sähkö ja TLS

Anonyymi

Pellon sähkö ja Tornionlaakson sähkö korottivat taas siirtohintoja. Pellossa on melkein puolet asukkaista eläkeläisiä, jotka tuon siirtohinnan maksavat. Pellon sähkön johtokonklaavi ja muut firman asioistä päättävät "siirtyivät" siirtohintojen korotuksilla hyvin ansaitulle ulkomaan matkalle-firman pikkiin. Nämä loisijat maksattavat eläkeläisillä huvireissunsa. Yksi on kupannut kuolinpesiltä sähköyhtiön osakkeita pilkkahintaan kun pesän osakkaat eivät olleet tietoisia osakkeiden arvosta. Perukirjan teko on maksettu näillä tuhansien euojen arvoisilla osakkeilla. Joku toinen on kupannut vanhemmiltaan osakkeet salaa sisaruksiltaan, jne. Nyt nuo kupparit maksattavat osinkoa 8 euroa/osake eli puolisen miljoonaa jaetan kuppareille. Sillä puolelle millilä kaivettaisiin kummasti johtoja sääsuojaan. Siirtohintojen korotusta perusteltiin sillä, että verkkoa rakennetaan suojaan.

222

8698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä teitä eläkeläisloisia joutaakin laittaa maksamaan edes jostakin. Hyvä että sähköinfraa saneeretaan jo tässä vaiheessa, toista se on kunnan vesijohtojen ja viemärien kanssa. Korjausvelka vain kasvaa ja jää sitten lopulta nuorille maksettavaksi kun samaanaikaan loiseläjät palavat jo helvetin tulessa.

      • Anonyymi

        Taitaa olla itte kuppari asialla ja eläkeläisen täytyy sinnitellä surkealla neljän tonnin eläkkeellä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla itte kuppari asialla ja eläkeläisen täytyy sinnitellä surkealla neljän tonnin eläkkeellä

        En ole kuppari - olen ihan tavallinen, omilla aivoillani ajatteleva kuluttaja.
        Näin se maailma menee.


      • Anonyymi

        Mikähän loinen sinä olet aikoinaan. Kirjoitat asiasta, josta et ole perillä. Sinäkö olet valmis maksamaan, jotta sähköyhtiön kaikkitietävät päättäjät pääsevät nostamaan osinkoja.
        Hyvä on muistaa, että yhteiskunnallisella asemalla ja perintötekijöillä ei ole mitään merkitystä asioiden osaamisen kannalta. Muistakaa viisastelijat, olette ainakin siinä vaiheessa samanarvoisia kun eläkeläisloiset, kun saatte kolme kertaa hiekka arkkunne päälle, jos yleensä saatte ja haudan syvyys on samanlain kuin eläkeläisloisilla.
        Parempi on olla kirjoittamatta sähköyhtiöiden asioista, jos et ymmärrä muuta kuin haukut eläkeläisiä. Mene vanhempiesi tai isovanhempiesi haudalla ja kysy: miten eläkeläisloisilla menee.
        HÄPEÄ


      • Anonyymi

        Kun tulet tiettyyn ikään, sinustakin tulee loiseläjä.


      • Anonyymi

        Tarkoitatko loiseläjiä yrittäjiä joita kunta elättää ja sosiaalitoimisto antaa asumis- tukia kalliiseen taloon ja valtio tukee 800ekulla/kk,mukamas yrittäjiä.Ne on todellisia Lois eläjiä.Köyhät hakee tukia jotta voi yrittäjiä pitää hengissä ja työllistää rehellisesti yrittäjien työntekijät yrittäjät pystyisi maksaan eläke maksut,ettei tarvi itkeä sittenkö jää eläkkeelle,miksen maksanut.Siinä näkee kun todellinen luukku kansalainen,eri asemassa köyhän kanssa,kun tyhmyyttään tai ahneudesta hääty näytellä rikasta.Ihminen tulee pää edellä ja lähtee jalat edessä täältä pois!!


      • Anonyymi

        Kuuleppa nyt! Ei sähköinfraa saneereta sillä että rahat jaetaan osinkoina pelhon rikkaille. Ylisuuret hinnat pitäisi todellakin käyttää verkon parantamiseen, tai sitten hintojen alentamiseen.


    • Anonyymi

      Kylläpä on katkerantuntuinen sijoittaja-asiantuntija nyt äänessä. Mikä on kohdallasi huonosti?

      Katteleppa ympärillesi, niin huomaat kuinka paljon voimalinjoja on uusittu, on kaivettu kaapeleita maan alle ja parannettu verkkoa. Nyt saavat eläkeläiset jatkossa katkeamatonta sähköä.

      Kun uudistukset on tehty, ei siirtohintoja tarvitse ainakaan nostaa.

      Terv. Töpselistä Virtaa

      • Anonyymi

        Energiavirasto velvoittaa Tornionlaakson Sähkö Oy:n ryhtymään toimenpiteisiin sähkömarkkinalain vastaisen menettelynsä korjaamiseksi valvontalain 9 §:n nojalla seuraavasti:

        [– –]

        5) Tornionlaakson Sähkö Oy:n tulee korjata liittymien palveluperiaatteitaan ja liittymishinnoitteluaan


        Että sillai


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Energiavirasto velvoittaa Tornionlaakson Sähkö Oy:n ryhtymään toimenpiteisiin sähkömarkkinalain vastaisen menettelynsä korjaamiseksi valvontalain 9 §:n nojalla seuraavasti:

        [– –]

        5) Tornionlaakson Sähkö Oy:n tulee korjata liittymien palveluperiaatteitaan ja liittymishinnoitteluaan


        Että sillai

        Eikö sillai ollutkaan kyse siirtohinnoista ja sähköverkon parantamisesta?

        En ole katkera, mutta kuitenkin ... levy tainnut jäädä sinulla soimaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Energiavirasto velvoittaa Tornionlaakson Sähkö Oy:n ryhtymään toimenpiteisiin sähkömarkkinalain vastaisen menettelynsä korjaamiseksi valvontalain 9 §:n nojalla seuraavasti:

        [– –]

        5) Tornionlaakson Sähkö Oy:n tulee korjata liittymien palveluperiaatteitaan ja liittymishinnoitteluaan


        Että sillai

        Että sillai, kuka sinut on puhutellut samalla tavalla kun venäläiset tiedottaa kansalle. Selvitä asiat ennen kuin kirjoitat. Pellon sähkö liitettiin Tornion Laakson Sähköön ilman, että olisi käsitelty Pellon Sähkön yhtiökokouksessa. Selvitä, miksi näin tehtiin ja samalla selvitä sähköyhtiöiden välinen omistus. uskon silmiesi avautuvan.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kellä kiinostaa jos tämmönen sisäpiiri kupru on päässyt käymään enemmän huolestuttaa miten tämmöinen onni on päässyt vuotamaan ulos. Sähköä saa pistokkeesta ja jos ei saa niin kyllä valtio avustaa.

    • Anonyymi

      Normaalia kitinää jos joku saa euron enemmän siitä että on laittanut euron enemmän sisään tai paljon aikaisemmin kuin toinen. Suurin itsellä myötähäpeää ja ulkomaailmassa suurta häpeää aiheuttava asia kateus.

      • Anonyymi

        Vassarit niitä kateellisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassarit niitä kateellisia.

        Katainen ja Vapaavuori myivät verkot saksalaisille, Saksassa siirto maksaa 10-15e kuukausi, elikkä me Suomessa maksamme Saksan sähkönsiirrot, siinä sulle köyhälle porvarille kateellista vassaria.


    • Anonyymi

      Pellon Sähköön on tehty erityistilintarkastus, kukahan vuotaisi "turistin" toimet tuosta tarkastuksesta. Kertomus voi yllättää monet?

      • Anonyymi

        Voit pyytää sitä sähköyhtiöstä, jos et saa niin pyydä kirjallinen perustelu.


      • Anonyymi

        Toimiikohan tarkastukset niinkuin pitää? Kovapalkkainen hyvävelivirkamies valvomassa hyväväelikaveria?

        SUOMALAINEN KORRUPTIO


    • Anonyymi

      Voittoa tuottava konserni 6 mil€ korottaa siirtoverkon hintoja(perusmaksuja) Samalla riidellään Tuuliwatin kanssa tuulivoiman liittymis yms. jutuissa. Tuuliwatin juttu taisi alkaa jo 2013. Kaikkien tuntema henkilö alkoi hoitaa oikeuspuolta. Kerkesi rahastaa 0,5 mil€ ennen kuin hänet vaihdettiin ammattilaiseen (2021) Kuinka monella muulla siellä on rahapuu josta noukkia iloa elämään?

      • Anonyymi

        Ketäs net sutkit on? Muut ko Tuomas Mäki tai jotaki sellaista. Ja teipintekijä sekä koppiautokuski.


      • Anonyymi

        Miksi rahastajaa kannatetaan?


    • Anonyymi

      veikö kissa kepulilta kielen?

    • Anonyymi

      Kaikkihan Pellossa on ylihinnoiteltu. Vuokrat, vesi ja sähkö. Pois vain sieltä ja äkkiä. Se jos mikä on selvää säästöä. Ja hermo lepää kun voi asua muualla. Oli elämän suurin virhe koskaan edes muuttaa moiseen kriisikuntaan.

      • Anonyymi

        Kaikille sattuu virheitä jossaoin vaiheessa elämää. Minulla taas hermo lepää täällä Pellossa.
        On mukavia ihmisiä ja mukavaa asumista, josta mielelläni maksan käyvän hinnan.

        Sähkönkään kanssa ei ole ongelmia.
        Miksikähän jotkut täällä yhä valittavat? Onko kyseessä jokin kunnallispolitiikan hybridi-isku?


    • Anonyymi

      veikkailen että paatuneimmankin kepulin silmät ainakin yrittävät aueta. Kun saavutaan ensi kevääseen....niin sutkipulkkisia haetaan. Vaikka sitä sähköä ehkä tuleekin, mutta millä hinnalla. Sori vaan näyttää näitä idiootteja vielä piisaavan jotka suojelevat noita omaneduntavottelijoita!! kuluu varmaan kepuli kultuuriin?

      • Anonyymi

        Sähkön hinta ei ole TLS:n asia - markkinavoimat sen määräävät. NL:n , korjaan venäjän sähköä ei nyt johdoissa enää kulje, mutta siitä iloisena maksa tarvittaessa mielelläni hieman lisähintaa.
        '
        Mistä tämä kepuviha kumpuaa?
        NATO:n suhteen ollaan kuitenkion yksimielisiä.
        Pelkkää kunnallispolitiikkaa tai paremminkin jotain katkeraa oman pään sisäistä kateutta - arvailen.


      • Anonyymi

        No, nyt on se kevät kun tuon ennusteen mukaan on aika hakea sutkipulkkisia.
        Keskustapuoluettakin mahdollisesti pian kositaan hallitukseen, mikäli sebut ja maurit jatkaa vänkäämistä.


    • Anonyymi

      Ei tässä varmaan ole kyse suoranaisesti kepulismista. Kyseessä taitaa olla ko. puolueen edustajien käyttäytyminen poliittisissa toimissa ja poliittisissa edustuksissa. Tehtyjä päätöksiä salatakaan niin kunnan kun kuin sidosyritystysten toiminnassa. Tehtyjä virheitä/rahastuksia salataan......miksi nämä asiat sitten hyväksytään muiden päättäjien toimesta? Voi olla että kiristysvälineitä on suuntaan jos toiseenkin esim. kunnanjohtajan tekemiset? Hyviä esimerkkejä löytyy lapista Kittilästä, Enontekiöltä jopa Ylitorniolta. Kepulaisuus ei pysty uudistumaan nykyaikaiseksi demokraattiseksi puolueeksi? Vanhat jäärät suosivat toisiansa ja tupailloissat valitsevat heille mieleisensä vaikuttajat. Nämä valinnat eivät noudata äänestystuloksia/äänimääriä?

    • Anonyymi

      Se on huomattu, jos ei ole yhtä mieltä valheellisen esityksen takana niin joudut kärsimään. Sukulaiset tulevat hänen taakse.

      • Anonyymi

        Perhe on pahin - ja suku.


    • Anonyymi

      Jotku korottaa toiset laskee
      Ajankohtaista
      Perusmaksuista alennusta Keminmaassa
      1 heinäkuun, 2022
      Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n hallitus päätti kokouksessaan 30.6.2022, että Yhtiön asiakkailta ei peritä sähkönsiirron perusmaksuja aikavälillä 1.8.2022 – 31.1.2023….

      • Anonyymi

        Köyhät net laskevat senttejään. Sähkö on aina hintansa väärti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhät net laskevat senttejään. Sähkö on aina hintansa väärti.

        Näin on. Ainahan voi elää ilman sähköä. Helppohan se Pelhossa on kun kaikki on muutenkin kuin kivikaudelta. Eikä tartte itkee et rahaa menee. Puita on mettät täynnä.


    • Anonyymi

      Kommunistit net kadehtii aina

      - muuttakaa venäjälle, siellä saapi sähkön halvemmalla, mutta siihen se sitte jääpi.

    • Anonyymi

      Ensi talvi näyttää tämän riistäjän toiminnat.....Pohjattomaan kaivoon menevät kuluttajien rahat....Onneksi idiootit kuitenkin muistivat armasta hyvinvointinsa luojaa

    • Anonyymi

      Ylämäenkin kannataisi aina armhaan haudalla käydessään ottaa lakki käteensä. Tuossa on mies joka minunkin talouden turvasi .......muuten ois mennyt vituiksi

      • Anonyymi

        Kommarikateutta.


    • Anonyymi

      Jos säästätte tulevana talvena sähköä niin joudutaan siirtohintoja jälleen korottamaan ensi keväänä jotta saadaan pakolliset investoinnit tehtyä. Pikkuriikkiset kuukausimaksut eivät kata läheskään kaikkia menoja, vaan firma pyörii sen varassa että te ihmiset käytette sähköä

    • Anonyymi

      Tältä vuodelta tulee sähkönmyynnistä huippuvoitot. Veikkaukseni 12 milj euroa. Viime vuonna 6 mil euroa. Sijottaako omistaja sitten nuo verkkoon vai omiin taskuhinsa?. Saarikko esittää ylituotolle veroa. Minä uskon että tuo vero ei tule menemään läpi. Vai mitä kepulit?
      "Windfall-voitto tai -tuotto (windfall = suom. tuulenkaatama) tarkoittaa odottamatonta rahantuloa ilman voiton saajan merkittäviä toimenpiteitä.

      Termi on lainattu englannin kielestä. Sen alkuperäinen merkitys on siinä, että kruunu kielsi kaatamasta puita metsistä. Kuitenkin "Jumalan teon" vuoksi, kuten myrskyn kaatamat puut tai pudottamat hedelmät sai ottaa omaan käyttöön.

      Käsite yleistyi suomen kielessä 2000-luvun jälkipuoliskon voimakkaan energian hinnannousun myötä ja sen tuottamien tulojen vuoksi."

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pörssisähköä se vain on. Jos kulutat, maksat. Jos et kuluta, mars klapihommoin.
        Just simple


    • Anonyymi

      Kuinkahan moni mummo ja pappa sitä pörssisähköä joutuu ostaan. Voi koskea muitakin?

      • Anonyymi

        Kyllä se hinta nousee ilman pörssiäkin, naapurin mummolle tuli Lumme Energialta uudet hinnat 1.lokakuuta alkaen: yleisähkö maksaa 22,9 snt/Kwh.
        Korotus liki nelinkertainen.
        Lähden auttamaan mummoa polttopuiden hankinnassa, eihän tässä muuta voi, ehkä vähän mökkiä tilkitä samalla.
        Parempi tämäkin kuin antaa Putinin jatkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se hinta nousee ilman pörssiäkin, naapurin mummolle tuli Lumme Energialta uudet hinnat 1.lokakuuta alkaen: yleisähkö maksaa 22,9 snt/Kwh.
        Korotus liki nelinkertainen.
        Lähden auttamaan mummoa polttopuiden hankinnassa, eihän tässä muuta voi, ehkä vähän mökkiä tilkitä samalla.
        Parempi tämäkin kuin antaa Putinin jatkaa.

        Kallishan tuo hinta on, mutta nyt se on vielä paljon kalliimpi surkea homma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kallishan tuo hinta on, mutta nyt se on vielä paljon kalliimpi surkea homma.

        Meillä menee vain rahaa, Ukrainassa henkiä.
        Putinin hallinnon kaataminen maksakoon mieluumin energianhinnassa.
        Eiköhän parissa vuodessa tilanne jo rauhoitu.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Siehän puhut ko Putinin trolli. Putin on hinannut kaasun hintaa koko ajan ylöspäin, mikä nostaa kaasulla tuotetun sähkön hintaa voimakkaasti, jonka seurauksena pörssisähkön hinnat nousevat. Myös sopimushinnat nousevat viiveellä.
        Kaasun hintakatto saattaa tuoda helpotuksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siehän puhut ko Putinin trolli. Putin on hinannut kaasun hintaa koko ajan ylöspäin, mikä nostaa kaasulla tuotetun sähkön hintaa voimakkaasti, jonka seurauksena pörssisähkön hinnat nousevat. Myös sopimushinnat nousevat viiveellä.
        Kaasun hintakatto saattaa tuoda helpotuksen.

        Siehän oot sakujen kätyri, suurin virhe tehtiin kun sähkön hinta sidottiin maakaasun hintaan. Sähkönmyyjät tekevät valtavia voittoja, koska eihän suomessa sähköntuottaminen ole yhtään kalliinpaa kuin ennenkään. Kapitalismin kannattajat kuppaavat köyhiä ja uusjako on meneillään.


    • Anonyymi

      Seuraavaksi aletaan odottelemaan Fortumin venjän reissun hintaa? Mikäli fortumin omaisuus kansallistetaan venäjällä. Hintalappu 36 miljardia euroa

    • Anonyymi

      fortum/uniper kaasuvoimalaitoksien hinta onkin vissiin suomalaisten sähkönkäyttäjien tiedossa?

    • Anonyymi

      Onneksi kepuli Saarikko lupasi winfall veron ylituotolle, Vero varmaan tulee silloin kun koirat oppivat lentämään?

    • Anonyymi

      Mitä eroa on pellon sähköllä ja Torniolaakson sähköllä.Eikö se ole samaa firmaa?.Vai onko torniolaakson sähkö alihankkijana joka tuo rahat pellon sähkölle,jonka ei tarvitse tehä mitään muutako nauttia kun sähkö nousee.Kertokaa joku joka tietää?Parlamentin aamukokouksessa mietittiin kun istuima karsinassa sätkällä ja nyt ilta kokouksessakin!Oli pari osakkeen omistajaakin,mutta ei tienneet vastausta kun iskät ei kertoneet heille osakkeista mitään,sellaisia hiljaisia vaikuttjia,kunha osinkoa tulee!!!

    • Anonyymi

      Arvaus
      Torniolaakson Sähkö oy omistaa myydyn sähkön omistukset (kemijoki,kymppivoima, lapin sähkövoima, tvo jne.) jolla isoin rahastus nyt tehdään.
      Pellon sähkö omistaa tuota Torniolaakson Sähköä, joka saa suurimman osan rahastuksen tuotosta.
      Tls verkko sitten rahastaa siirtoverkon asiakkailta.
      Käyttääköhän verkon omistaja (Tornionlaakson Sähkö/Pellon Sähkö) myynnin tuottoja siirtoverkon kehitykseen?
      Aikamoinen rahasampo...omistajat älkää myykö osakkeita. Jotka ovat jo myyneet ovat todella tyhmiä!!

      • Anonyymi

        Huomioitavaa tuohon edelläkerrotuun nuo "oman tuotannon" omakustannus hinnat jotka ovat siinä 2c/Kwh. Mökin mummo maksaa tuosta omakustannushintaisesta sähköstä yli 20 c/Kwh. Osalla sähkön käyttäjistä se on paljon suurempi ja kasvaa. Onko tuo kate sitten kohtuullinen. Tähän katteeseen suunnitellaan winfall veroa Saarikon työryhmässä "Windfall-voitto tai -tuotto (windfall = suom. tuulenkaatama) tarkoittaa odottamatonta rahantuloa ilman voiton saajan merkittäviä toimenpiteitä.
        Termi on lainattu englannin kielestä. Se viittasi alunperin tuulen puista pudottamiin hedelmiin, jotka olivat helppoja poimia. Toinen merkitys on siinä, että kruunu kielsi kaatamasta metsistä puita, jotka oli varattu laivanrakennukseen. Kuitenkin myrskyn kaatamat puut sai ottaa omaan käyttöön.
        Käsite yleistyi suomen kielessä 2000-luvun jälkipuoliskon voimakkaan energian hinnannousun myötä ja sen tuottamien tulojen vuoksi. Windfall-verosta on käyty keskustelua myös Ukrainan sodan aiheuttaman energian hinnan nousun seurauksena Euroopassa."
        Tuleeko veroa epäilen!!


    • Anonyymi

      Lintilä juuri kertoi uutisissa, ettei winfall veroa tule, mikäli se kepuleista riippuu?

    • Anonyymi

      Eli siis kepulit hyväksyy tämän sähkön ryöstöhinnoittelun ymmärsinkö oikein?

      • Anonyymi

        Huomautan, että hallitus on enemmän kuin kepulisi - yhteiset päätökset, joissa mukana myös edustamsi (entiset) kommunistit.
        Malta vielä hetki, sillä Ukraina näyttää karkottavan maahantunkeutujan kauas aroille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomautan, että hallitus on enemmän kuin kepulisi - yhteiset päätökset, joissa mukana myös edustamsi (entiset) kommunistit.
        Malta vielä hetki, sillä Ukraina näyttää karkottavan maahantunkeutujan kauas aroille!

        Tekee pellolaisille hyvää maksaa sähköstä. Ei muuta kun triplahinnat. Eihän Pellossa mistään muusta tarvikkaan maksaa. Nuukaa ja tarkkaa porukkaa. Ainahan talon voi myydä pois jos ei pysty asumaan. Eli muuttaa pois. Sehän on Pellolaisten ohje muillekin ihmisille, jos erehtyvät jotain arvostelemaan tai totuuksia puhumaan. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekee pellolaisille hyvää maksaa sähköstä. Ei muuta kun triplahinnat. Eihän Pellossa mistään muusta tarvikkaan maksaa. Nuukaa ja tarkkaa porukkaa. Ainahan talon voi myydä pois jos ei pysty asumaan. Eli muuttaa pois. Sehän on Pellolaisten ohje muillekin ihmisille, jos erehtyvät jotain arvostelemaan tai totuuksia puhumaan. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

        näin on jos ei ole varaa asua niin muuttaa sillan alle tai on pieniäkin yksiöitä joissa pienet kulut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        näin on jos ei ole varaa asua niin muuttaa sillan alle tai on pieniäkin yksiöitä joissa pienet kulut

        Asiaa!


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      köyhät kyykkyyn niin siinäpä oppivat olemaan

    • Anonyymi

      Varma tieto että kekkulien tupaillassa olisi sanottu. Tulevilla osingoilla jotka on kerätty torniojokilaaksosta tulemme kunnassa elämään herroiksi!

      • Anonyymi

        Sehän on jees että edes muutamilla mennee hyvin. Muuten, miksi et ole itse hankkinut niitä osakkeita? Olisko kannattanu?


    • Anonyymi

      Muutamilla menee todella hyvin toisten kustannuksella. Mitäpä siitä kekkulit on toimineet aina oma napa edellä

      • Anonyymi

        Se kateus, se kateus. Vei kalatkin kattilasta.


      • Anonyymi

        Ketkähän ovat eläneet/elävät toisten kustannuksella?
        Olisikohan vastauksena Vasemmisto (ilman demareita) ja sossutuensaajapuolue persut?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      vai pitäisi se sähkö vielä ilmaistakin olla kaiken lisäksi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olisi kannattanut ostaa osakkeita? Mutta "yhtiöllä tai muulla henkilöllä on oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin yhtiöltä toiselle siirtyvä osake. Lauseketta, joka mahdollistaa tämän, kutsutaan osakeyhtiön lunastuslausekkeeksi". Keppuli suojasi itsensä

    • Anonyymi

      Tarina kertoo että kun aikoinaan ylitornionkunta omisti Tornionlaakson Sähkö Oy:stä 53% Kunta päätti tuota omistusta jakaa "luotettaville" kuntalaisille. Luotettavat kuntalaiset saivat nuo osakkeet 1mk(kpl. Kaikki varmaan ymmärtävät että nämä luotettavat kuntalaiset eivät myyneet noita osakkeita samalla hinnalla(yli 500 mk/kpl) Armas Kriston johtamalle osto organisaatiolle. Arhmaan tarkoitus oli turvata luotettava, edullinen ja turvallinen sähkön saanti alueelle. Nyt näyttää olevan muut tavoitteet? Kansa köyhtyy turvallisesta sähköstä!!

      • Anonyymi

        Mitkä ovat nykyiset tavoitteet?


      • Anonyymi

        "Arhmaan tarkoitus oli turvata luotettava, edullinen ja turvallinen sähkön saanti alueelle. "

        Nyt et ole kyllä ole yhtään ymmärtänyt mitkä olivat Arhmaan tavoitteet. Kyllä se oli voitto. Vain voitto.


    • Anonyymi

      Tavoitteet voit huomata siirtolaskusta. Myös myynin lumme-energian laskusta koska se välittää toimistusvelvollisena yhtiön omistamaa sähköä torniojokilaaksoon. Myynnin katteet ovat vain 10-100 kertaistuneet.

    • Anonyymi

      Kuultujen asioiden kertomukset jatkuu
      Tarina kertoo myös, että kaikkia asiakkaita ei kodella samanarvoisesti sähkönsiirron osalta. Tarinassa esimerkkinä on mukana eräs ylläksen yritysketju. Siirtotariffit pitäisi olla julkisia ja samanarvoisia kaikille kuluttajaryhmille. Onko näin? (Markinaoikeus myös viittaa tähän)
      Mikäli nämä tarinat on totta epäilemme että samaa touhua on myös myynnin osalta. Olisi aihetta kannella markkinaviranomaiselle!! Tämä sama viranomainehan jo tutkii ko. yrityksen toimintaa tuulivoima rakentamisessa (https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/kilpailu-javalvonta-asiat/mao.18521.html. Taitaa tämä vihreä siirtymä tulla kalliiksi sähkönkäyttäjälle kaikilta osiltaan? Täällä Torniojokilaaksossa erityisesti!! Muoniojoen varressa kohdellaan asikkaita vähän paremmin https://www.lapinkansa.fi/muonion-sahkoosuuskunta-alentaa-sahkonsiirtohintaa/4880660
      Näyttää että tällä keskustelupalstalla aiheesta ei uskalleta keskustella. Sekin on ymmärrettävää kun odotetaan osaketuottoja. Sähköstä maksaa kuitenkin kaikki. Tuottoja vain saa harva (etuoikeuttu), mutta keiden kustannuksella? Juostaan kuitenkin ensi talvi kuntoportaissa että pysyttäisiin lämpimänä?

    • Anonyymi

      Tästä jutusta kuulisin mielelläni Torniolaakso lehdessä Seurapiiritoimittajien kertomana?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onko kunnalla hyvä sähkösopimus?
        Mihin hintaan kilowattitunti irtoaa?


      • Anonyymi

        Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta onneksi tuokin päättäjäsakki älysi hakea Natoon.


    • Anonyymi

      Onkohan kaikki sähköön liittyvät vielä vapaalla jalalla

    • Anonyymi

      Osakeyhtiön hallituksen jäsenyys ei ole pelkkää kahvin ja kampaviinereiden nauttimista. Siihen voi liittyä myös merkittäviä rikosoikeudellisia vastuita. Siksi hallituksen jäsenten on hyvä käyttää tiedonsaantioikeuttaan ja varmistettava, että yhtiön hallinto ja toiminta on asianmukaisesti hoidettu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saksassa windfall vero käyttöön
      Saksa aikoo rajoittaa sähkön hintaa kotitalouksille ja teollisuudelle auttaakseen niitä selviytymään energian jyrkästi nousevista hinnoista leikkaamalla joidenkin tuottajien voittoja, Reuters raportoi keskiviikkona talousministeriön asiakirjaluonnokseen viitaten.

      Eurooppalaiset sähköyhtiöt ovat saaneet tänä vuonna ennätyksellisen voiton, koska energian hinnat ovat nousseet jyrkästi koko mantereella.

      Ehdotettu järjestelmä rahoitettaisiin tiettävästi 200 miljardin euron (196 miljardin dollarin) tukipaketilla kotitalouksille ja yrityksille elinkustannuskriisin ratkaisemiseksi, josta Saksan hallitus ilmoitti viime kuussa, ja osittain uudella voittoverolla.

    • Anonyymi

      Miksi keskustan vastuu ministerit Saarikko, Lintilä eivät aja winfall veroa Suomeen(Windfall-voitto tai -tuotto tarkoittaa odottamatonta rahantuloa ilman voiton saajan merkittäviä toimenpiteitä), jolla leikattaisiin yli suuuria sähkönhintoja?
      Tämä vero kohdistuisi sähköntuottajiin. Nämä ministerit ajavat vain veronmaksajille aiheutuvia ylimääräisiä sähkötuki kuluja!!
      Saksa on kohdistanut nämä kulut enerigiantuottajien maksettavaksi kuten moni muukin euroopan valtio
      Tämä voi johtua mm. Fortumin tuloksenpaikkauksen tarpeesta, omistaahan fortum kolmanneksen suomen sähkön tuotannosta.
      Syynä voi olla myös alueellisten pienten voimalaitoksien omistukset ja niiden tulot kunnille. Näinhän täällä pellossakin ajatellaan kuntaan tulee tuloja.
      Kuitenkin jokainen kuntalainen/sähkönkäyttäjä tämän tulosiirron maksaa.
      Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu tässäkin jutussa.
      Ei ole ihme jos keskustan kannatus romahtaa

      • Anonyymi

        Kunta ja valtio olemme me - siis antaa rikastua. Sähkönkäyttöä ei pidä tukea, pudottakaa kulutsta, niin hintakin tipuu. Yksinkertaista, eikö vain?


    • Anonyymi

      Kerropa tuo sille mökinmumolle jolla ei ole kuin sähkölämmitys

      • Anonyymi

        Mummolle lissää palttoota päälle ja sukulaiset risusavothaan. Takan saapi äkkiä asennettua, mutta noissa mökeissä on puuhella vakiovarusteena hyvin monilla.
        Helppoa ko heinänteko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummolle lissää palttoota päälle ja sukulaiset risusavothaan. Takan saapi äkkiä asennettua, mutta noissa mökeissä on puuhella vakiovarusteena hyvin monilla.
        Helppoa ko heinänteko.

        Mummo tarkenee taas oikein hyvin, kiitos neuvoista.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuinkahan monta näistä sähköytiön hallituksen jäsentä on toiminut kuin tämä Polarican johtaja. Tarina kertoo että yritys on tehnyt halvempia tariffeja ystäville ja ketjuun kuuluville kavereille? Onkohan tämä totta?

    • Anonyymi

      Ei muutako köyhät kyykkyyn, joutavat maksaaan

    • Anonyymi

      Jos kuolevat liian korkeisiin sähkömaksuihin se on putlerin syy......vaikka joku suomen keppuli rikastuu?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      EHKÄ AIHEELLISIA AJATUKSIA
      Miksi Pellon Sähkö Oy:n verkko vuokrattiin Tornionlaakson Sähkölle? Armas tätä vastusti. Armaan ajatuksena oli, että Pellon Sähkön asiakkaat saavat edullisesti siirrettyä sähköä. Pellon Sähköön alkoi tulla ylituottoa jota viranomainen valvoo. Tässä tuotossa oli myös mukana Torniolaakson Sähköstä tuleva voitto n.50%. Markkinaviranomainen määräsi osan ylituotosta palautettavaksi Pellon Sähkön asiakkaille. Hätä tuli suureksi kun osakkeiden omistajien "voitot" valuvat asikkaiden hyväksi. Vuokrauksesta ei kyseiseltä vuodelta olevaa yhtiökokouksen päätöstä. Pellon Sähkön hallitus velvoitti hallituksen puheenjohtajan Mäkituomaan neuvottelemaan asiasta Torniolaakson Sähkön toimitusjohtajan kanssa. Siis esimies neuvottelee alaisensa kanssa vuokrasopimusta? Pellon Sähköön tehtiin erityistilintarkastus, jossa mm. todetaan. Kohteliko vuokrauspäätös kaikkia osapuolia oikeudenmukaisesti. Riittikö hallituksen päätös hyväksyä vuokrasopimus, ilman yhtiökokouksen päätöstä. Tarkastuksessa tulee myös ilmi kyseealaiset lakipalveluiden ostot (alainen ostaa esimieheltään palveluja) Tarkastaja toteaa ettei voi ottaa kantaa kaikkiin epäkotiin kun olisi pitänyt tarkastaa myös Torniolaakson Sähkön tilit.
      Mikäli tuota vuokrausta ei olisi tehty niin nykyisellään Pellon Sähkön asikkaiden ei tarvitsi maksaa siirtomaksuja ollenkaan. Torniolaakson Sähkön omistuksen tuotoilla nuo olis ollut helposti hoidettavissa 2021/ 6 miljonaa euroa, josta puolet tulee Pellon Sähköön? Oliko tuo vuokrauspäätös sitten hyvä. Todennäköisesti hyvä osakkeenomistajille muttei asiakkaille. Huomatkaa Armhan ajatukset asiassa silloin. Poika ehkä toimii eritavoin kumppaneidensa kanssa.
      Valtuuston jäsenten kannattaa hommata tuo erityistilintarkastuksen kertomus käyttöönsä, mikäli kuntalaisten asiat kiinnostaa. Pellonkunta kuitenkin omistaa isonsiivun Pellon Sähköstä, jota Mäkituomas johtaa? kenen eduksi!!

      • Anonyymi

        Ootama seuraavia tynkäkunnallisvaaleja. Äänestän sitä, joka luppaa ennallistaa eniten soita. Vihreä liikahdus.


    • Anonyymi

      Ehkäpä tästä pitäisi tehdä aihe, jota journalistit alkaisivat kaivelemaan. Kertopaaka kelpaisiko Seiskalle, Lapin Kansalle? Nostehan aiheelle tulee tuolla Jukan mukanaolalla? Faktat aiheseen löytyy!!
      EHKÄ AIHEELLISIA AJATUKSIA
      Miksi Pellon Sähkö Oy:n verkko vuokrattiin Tornionlaakson Sähkölle? Armas tätä vastusti. Armaan ajatuksena oli, että Pellon Sähkön asiakkaat saavat edullisesti siirrettyä sähköä. Pellon Sähköön alkoi tulla ylituottoa jota viranomainen valvoo. Tässä tuotossa oli myös mukana Torniolaakson Sähköstä tuleva voitto n.50%. Markkinaviranomainen määräsi osan ylituotosta palautettavaksi Pellon Sähkön asiakkaille. Hätä tuli suureksi kun osakkeiden omistajien "voitot" valuvat asikkaiden hyväksi. Vuokrauksesta ei kyseiseltä vuodelta olevaa yhtiökokouksen päätöstä. Pellon Sähkön hallitus velvoitti hallituksen puheenjohtajan Mäkituomaan neuvottelemaan asiasta Torniolaakson Sähkön toimitusjohtajan kanssa. Siis esimies neuvottelee alaisensa kanssa vuokrasopimusta? Pellon Sähköön tehtiin erityistilintarkastus, jossa mm. todetaan. Kohteliko vuokrauspäätös kaikkia osapuolia oikeudenmukaisesti. Riittikö hallituksen päätös hyväksyä vuokrasopimus, ilman yhtiökokouksen päätöstä. Tarkastuksessa tulee myös ilmi kyseealaiset lakipalveluiden ostot (alainen ostaa esimieheltään palveluja) Tarkastaja toteaa ettei voi ottaa kantaa kaikkiin epäkotiin kun olisi pitänyt tarkastaa myös Torniolaakson Sähkön tilit.
      Mikäli tuota vuokrausta ei olisi tehty niin nykyisellään Pellon Sähkön asikkaiden ei tarvitsi maksaa siirtomaksuja ollenkaan. Torniolaakson Sähkön omistuksen tuotoilla nuo olis ollut helposti hoidettavissa 2021/ 6 miljonaa euroa, josta puolet tulee Pellon Sähköön? Oliko tuo vuokrauspäätös sitten hyvä. Todennäköisesti hyvä osakkeenomistajille muttei asiakkaille. Huomatkaa Armhan ajatukset asiassa silloin. Poika ehkä toimii eritavoin kumppaneidensa kanssa.
      Valtuuston jäsenten kannattaa hommata tuo erityistilintarkastuksen kertomus käyttöönsä, mikäli kuntalaisten asiat kiinnostaa. Pellonkunta kuitenkin omistaa isonsiivun Pellon Sähköstä, jota Mäkituomas johtaa? kenen eduksi!!

    • Anonyymi

      Nämäkin aiheet voisivat kiinnostaa krp ja talouspuolen tutkijoita?

      • Anonyymi

        Pane sitten toimeksi jos näin on, mitä sitä täälä turhaan repostellee!


    • Anonyymi

      Oikeastihan Pellonkunnan valtuutetut pitäisi olla kiinnostuneita siitä, miten kunnan omaisuutta hoidetaan kuntalaisten eduksi(ei kuulu lehtien hoidettavaksi). Hoidetaanko hyöty vain osakkeenomistajien hyödyksi? Tältähän tämä kuitenkin näyttää. Mummot paletulvat mökkeihinsä. Voi se vaikuttaa meihin työikäisiinkin pirun kovina sähkönhintoina. Monet sähköfirmat ovat alkaneet tukemaan oman alueensa asikkaita. Ei täällä kuitenkaan. Täällä vaan nostetaan hintoja?

    • Anonyymi

      Pellon kunnanvaltuusto on kyvytön hoitamaan kuntalaisten asioita. Monta ihmistä tulee eduskuntaehdokkaisksi, Mutta ovatko he ehes hoitaneet oman kunnan asioita. Väitän etteivät ole,?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pellossa on yhtä tyhmät päättäjät, niin kuin muuallakin Suomessa.Sähkön tuottajahinta ei ole noussut vaan välikäsienkautta rosvotaan ylihinnat kuluttajilta. Tässä tapauksessa Torniolaakson Sähkö Oy jolla on myytävää sähköä, jota se omistaa monista eri tuotantolähteistä. Sitä jaetaan myytäväksi TOIMITUSVELVOLLISEN Lumme energian kautta. Tosin siinä voi vielä olla Loiste energia joka vetää myöskin välistä? Ahneus näyttää myös kertautuvan ihmikauppa epäillyn kautta, joka myös yrityksen hallituksessa vaikuttaa. Pellonkunnan omistajan edustajana toimii yrityksessä mäkituomas?. Kenen keiden etuja hän siellä ajaa? Onko kyseessä oikeutettu tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä pienee sisäpiiriin? Onhan tästä toiminnasta kiinnostunut myöskin erään kuljetusliikeen edustaja(tosin pienellä oskemäärällä). Hän kuitenkin on ihmikauppiaan yrityskumppani?

      • Anonyymi

        Kerätään rahhaa kepun vaaliehdokkaille. Hyvään tarkoitukseen?


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vitut, ei tommoset paskat kiinnosta.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Iloista ja ilmaista Joulua kaikille sähkönkäyttäjille,
      Tätä on luvattu, mutta onko ilmaisia lounaita olemassa?

    • Anonyymi

      TLS Verkkoyhtiö jakaa murusia. Tornionlaakson Sähkö jakaa keväällä pullan josta muruset tipahti!! Palataan keväällä paremmin asiaan!!

      • Anonyymi

        Ei TLS mitään alennuksia anna. Kantaverkkoyhtiö Finngrid ei peri jakeluyhtiöiltä verkkomaksuja tietyltä ajalta. Finngrid sen alennuksen antaa ja TLS rosvoaa edelleen saman tuloksen.


    • Anonyymi

      Juuri kuulin paikallisen huoltamon baarissa varman vihjeen. Energiamarkkina virasto on kiinnostunut verkkoyhtiön toiminnasta. Kuuleman mukaan verkkoa on rakenettu kalleimalla mahdollisella tavalla. Vanhasta verkosta purettu tavara on romutettu, eikä ole ajateltu uudelleen käyttää. Käypä tavara siis roskiin. Ainakin tällä tavalla toimien verkon arvo nousee, niin kuin kuluttajien maksutkin. Saapa nähdä onko totta?

      • Anonyymi

        Heh, heh
        Siinäpä varsinainen asiantuntija😀


      • Anonyymi

        Paskapuhetta. Pylväsmiesten tietotoimisto vakuuttaa!


    • Anonyymi

      Vihreiden tuulivoimauskovaisille uusi myytti murrettavaksi. Tuulimylly tappaa hyönteisiä. Hyönteiset ovat pikkulintujen ja muiden lentävien otuksien ruokaa. Mehiläisiä eli elintärkeät pölyttäjät kuolevat vielä pois. Ottavatko tuulivoiman kannattajat nyt alueen sukupuuttokuolemat paikallisessa eläinlajistossa harteilleen? Tunnetusti ihmisenkin olemassaolo on riippuvainen pölyttäjistä, pörriäisistä, mehiläisistä, kimalaisista.

      Onhan toki tärkeää, että kunta saa kiinteistöverotuloja ja ahne maanomistaja saa lompakkoonsa täytettä. Kuinka tyhymä ja idiootti ihmisen pitää olla, että kun etukäteen tiedetään ongelmat, niin silti se tyhymä pää jatkaa saman paskan jauhamista yhä uudelleen ja uudelleen ja lyö päätä Karjalan mäntyyn!

      Tuulimyllyn ympärille on jo tieteellisesti todistettu hirveä nippu ongelmia, joita tuulivoimauskovaiset eivät voi myöntää. Ajetaan kuin käärmettä pyssyyn hokien samoja mantroja! Pää ei ole pelkkä hatunkantoteline, sitä voi käyttää myös ajatteluun.
      Lisäksi oksettaa näiden kunnanjohtajien kerho tuolla tuulivoimayhdistyksessä .
      Kyllä tämä tuulimyllytoiminta haisee pahasti korruptiolle ja mafialle.

      Tällaiseen toimintaan on kansalaisten puututtava! Kunnanjohtajat ja myös luottamushenkilöt ovat MEILLÄ töissä!

      https://youtu.be/zUOXqmEC9Nw

      https://vapaudenliitto.fi/eun-sahkomarkkinoista-on-irtauduttava-ja-suomen-sahkoverkko-kansallistettava/

    • Anonyymi

      Suomen eduskunta sallii sähkönryöstöhinnat Suomessa. Sallimuksen pääarkkitehteinä toimivat ministerit Lintilä ja Saarikko. Suomessa sähkön tuotantohinta ei ole noussut juurikaan. Voitot maksimoidaan kansalaisten nahkasta. Sähkön hintaa perustellaan sen kalleiman tuotantotavan mukaan siis kaasun. Euroopalla on vara viron kautta viedä sähköä venäjälle. Oheisisti linkeistä löytyy faktat. Muuten Espanjassa on halvin sähkö tällä hetkellä
      https://tradingeconomics.com/spain/electricity-price
      https://www.svk.se/om-kraftsystemet/kontrollrummet/
      Fortumin tappiot paikataan suomalaisten selkänahasta. Ensi kevään miljardi osinkot sitten tyhmmemmällekin selittää

      • Anonyymi

        Mukavaa, että Ftum maksaa taas keväällä mukavan lisätilin. Muuten, lämmitän tupaani puilla.


    • Anonyymi

      Onkohan tuosta varaa alentaa maksuja?

      1 Keminmaan Energia 5,19 c/Kwh
      6 Oulun Energia Sähköverkko 6,96 c/Kwh
      7 Rovaniemen Verkko 7 c/Kwh
      10 Haukiputaan Sähköosuuskunta 7,43 c/Kwh
      11 Tornion Energia 7,49 c/Kwh
      17 Iin Energia 7,95 c/Kwh
      18 Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut 8,06 c/Kwh
      23 Rantakairan Sähkö 8,38 c/Kwh
      24 Kemin Energia ja Vesi 8,41 c/Kwh
      26 Muonion Sähköosuuskunta 8,63 c/Kwh
      35 Tenergia 9,29 c/Kwh
      40 Rovakaira 9,65 c/Kwh
      43 Enontekiön Sähkö 9,81 c/Kwh
      49 TLS Verkko 10,11 c/Kwh
      56 Koillis-Lapin Sähkö 10,76 c/Kwh
      77 Kajave 16,87 c/Kwh

      • Anonyymi

        Köyhien touhua tommoset listat.
        Odottelen kevättä.
        Kevät toi ennen maalarin, nyt hulppeat osingot tulossa useilta yhtiöiltä.
        Kierränpä taas termostaattia oikealle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhien touhua tommoset listat.
        Odottelen kevättä.
        Kevät toi ennen maalarin, nyt hulppeat osingot tulossa useilta yhtiöiltä.
        Kierränpä taas termostaattia oikealle!

        Säästäköön ne joilla ei ole riittävästi euroja - minulla niitä on.


      • Anonyymi

        Shindlerinlista,pitäs keskittyä omhaan tekemisseen eikä muitten.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei ole nykyisellä virkeällä helppoa. Sus joutui käpälämäkeen

      • Anonyymi

        Älkää olko huolissanne sähköstä - SDP pistää asiat kuntoon, kiitos kauniille pääministerillemme!


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pesekkö pyykkiä halvan sähkön aikana?
        En ääänestä Hörhojä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pesekkö pyykkiä halvan sähkön aikana?
        En ääänestä Hörhojä!

        Miksi väität hörhöksi? Millä perusteella? Insinööri kuitenkin eikä kaljaa kittaava kusiviskuri saati joku sekopää narkkari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi väität hörhöksi? Millä perusteella? Insinööri kuitenkin eikä kaljaa kittaava kusiviskuri saati joku sekopää narkkari.

        Joulupukki, Aku-Ankka ja Viisas Insinööri.
        Kuka/ketkä ovat satuolentoja?
        Oikea vastaus : viisas insinööri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi väität hörhöksi? Millä perusteella? Insinööri kuitenkin eikä kaljaa kittaava kusiviskuri saati joku sekopää narkkari.

        Noita kuseksivia sekopäitä on paljon riikansakissa.


    • Anonyymi

      Nämäkin sähköalet mitä kallistus esittää, eivät koske köyhimpiä, pientuloisia, vaan rikkaita joit tämä hallitus on palvonut koko olemassa oloajan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sähkökatkot? Jokainen voi varmaan miettiä? Miljoonia on pantu sähköverkkojen kehitykseen jonka me kaikki sähkönkäyttäjät maksamme. Pääasiassa nuo rahat ovat menneet taajamien maakaapelointiin. Vuosittain tulee ns. tykkylumia avojohtoverkkoihin Katkot jatkuvat taajamien ulkopuolella niin kuin ennekin. Toistuvat vuosittain vielä samoilla alueilla? Onkohan nuo panostukset verkkoihin tehty oikein? Maakappeloimalla taajamaverkko jossa oikeasti nuo katkot ovat olleet hyvin lyhyitä, mutta kustannukset valtavat. Onko oikeasti yritetty elominoida katkoksia jotka vuosittain toistuvat samoilla alueilla?

    • Anonyymi

      Lankojärven kyläläiset onneksi saivat omat maakaapelinsa.Vähentyivätkö tykkylumen sähkökatka haitat? Todennäköisesti eivät. Vielä menee vuosia ennekuin maakaapelinpää saavuttaa Pellon kylän. Silloin se on mahdollista? Sen jälkeen voi olla katkonta sähköä, mutta asialla on toinekin puoli? Pystyykö sitä kukaan enää ostamaan?

      • Anonyymi

        Meinaakko että lumi painaa kaapelit rikki maan alla?
        Pöljä.


      • Anonyymi

        Outokairan Anne rahoittaa kunhan Kuusijärvi käskee. Kummasti vaan sen seudun ideat uppoavat Anntilan matamiin. Oiskoha taustalla muutakin outoa? Pelimies on Lankomies.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Säästäen sähköllä 🐛


    • Anonyymi

      Vahtera tuossa edellä kertoo kuinka kepuli yhteiskunta toimii. Nytkin vastuussa energiapolitiikassa vastuuhenkilöinä lintilä saarikko....kuiskaajiuna sipilä lohi. Muistakaa bernerin taxi uudistus

      • Anonyymi

        EVVK


    • Anonyymi

      Kohta nähdään rosvoamisen tulos

      • Anonyymi

        Ei sole pöljä joka pyytää, vaan se joka maksaa.
        Hommaa aggregaatti tai oma tuulimylly, jos jurppii. Mulla on jo työn alla lisättynä puun kaasutuksella. Ei tartte siirrellä sähköä ko pihapiirissä.


    • Anonyymi

      Jännitys kohoaa, kuinka paljon meidän sähkörosvot nettosivat mummojen selkänahasta? Odotellaan sähkörosvo "loton" tuloksia? Fortumi ja Helen jo rosvoamisen tuloksensa esitti!!

      • Anonyymi

        Hyvvää osinkoa pukkaa!


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kukhaan ja mistä puoluheesta se pääminusrei onkhaan joka maksattaa meilä vielä energiatuetki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukhaan ja mistä puoluheesta se pääminusrei onkhaan joka maksattaa meilä vielä energiatuetki.

        Sinunko pittää maksaa ???
        Köyhiä ja rikkaita moniasuntoisia on autettava?
        Juoppo Lintilä se maksuohjelman väsäsi. Sullekin osan.


    • Anonyymi

      Kuinkahan monta köyhää nuo sähkötuet on auttaneet? Näyttää ainakin siltä että ne kohdistettu rikkaille, jotka eivät omista noita sähkörosvo firmoja. Näin toimii lintilä/lohi/sipilä, jotka noita tuki putkia sorvasi?

      • Anonyymi

        Mitä useampi kokki ...


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sähkö on halpaa.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Älä sei koko ajan valita. Isomylly käynnistyi aamulla. Sähkö halpenee. Pane sauna päälle.


    • Anonyymi

      Lintilä muutti siirtohinnat halvoiksi. Niitä saa korottaa vain 10% vuosittain. Ei haittaa vaikka alkuhinta olisi pilvissä.

      KIITOS LINTILÄ.

      • Anonyymi

        Kepu pettää aina.


    • Anonyymi

      Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan,vanha sanonta,joka pätee myös Pellossa. On kopitettua marjakeisaria ja hänen liikekumppaniaan,vara?uomaria ja teipintekijää. Jostakin syystä firma tuottaa voittoa heistä huolimatta. Pian hallitus pääsee taas ansaitulle ulkomaanmatkalle mökin mummon rahoilla,joten säästyvät riisto-osingot omaan pörsiin.

      • Anonyymi

        Luulin jo, että Kommunismi on jo kuollut. Olenko ollut väärässä?
        Kateus on ainaki säilynyt!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulin jo, että Kommunismi on jo kuollut. Olenko ollut väärässä?
        Kateus on ainaki säilynyt!

        Kyllä kommunismi on kuollut jo 1980 luvulla. Jos olis entinen aika niin kyllä barrikaateilla olis väkeä ja asioiden olis pakko edes vähän korjaantua. Aika entinen vaan ei enää palaa. Syödään kynttilän valossa silakkaa että osinkoihin riittää raha.


    • Anonyymi

      Tls on riistäjä,inhimillisyys kaukana

    • Anonyymi

      Jokos (parlamenteissa) tiethään minkäkokosta osinkoa hallitus on pähkäilly yhtiökokkoukseen ehole päätettäväksi?

      • Anonyymi

        Jo veikkosten met tiämä,son sata euroa/osake. Rahhaa ei ole mutta meän häätyy nostaa hintaa ja rahhaa on taas. Mökinmummot joutaa vi....uun. Tv. Yläalamäkituomas


    • Anonyymi

      Ostimma vähän tavaraa varastoon, mutta 3 miljoonaa ajattelimme jakaa. Hyvin olemma mummoja kupanneet. Hyvä me!

    • Anonyymi

      Torniojokilaakson uusi normaali. Kyläyhteisöt ja sukulaiset koittava pitää vanhuksensa hengissä. Riistosähkönhintojen takia halko talkoita järjestetään pienituloisten ja pientä eläkettä "nauttivien" tueksi. Historia toistaa itseään, rosvot on aina samanlaisia tulevat ne idästä tai maan sisältä! https://fi.wikipedia.org/wiki/Mottitalkoot

    • Anonyymi

      Neljänneksen (25%) parempi osinko/osake tulossa nyt ko eellisvuonna, ei ollenkhaan paha näinä ankeina aikoina. Rohki hyä tuloskehitys. Ko nyt vain löytäis jostaki halvala lissää osakheita ittele. Vai myiskö osakheet poies nuile aktiivisile nurkkaajile?

      • Anonyymi

        TLS jakkaa osinkoa 3 miljoonaa. Verkon sääsuojaan rakentaminen on sitte vissiin saatu valhmiiksi ko rahhaa riittää kuppareille ja kunnalle piiloverona. WTF. Pellon sähkö osallistuu tuohon 3 millin ryöstöön saaden osinkoa 1,6 milliä TLS:ltä. Pellon sähkön yksityiset osakkaat saavat tuosta 1,6 millistä n. miljoonan. Mökin mummo on hyvihlään ko saapii maksaa sähkölaskuja että vara?uomarit ja Marja Keisari ja muutama muu yhtä arvostettu kuppari jotenki tullee toihmeen. O tempora,O mores.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TLS jakkaa osinkoa 3 miljoonaa. Verkon sääsuojaan rakentaminen on sitte vissiin saatu valhmiiksi ko rahhaa riittää kuppareille ja kunnalle piiloverona. WTF. Pellon sähkö osallistuu tuohon 3 millin ryöstöön saaden osinkoa 1,6 milliä TLS:ltä. Pellon sähkön yksityiset osakkaat saavat tuosta 1,6 millistä n. miljoonan. Mökin mummo on hyvihlään ko saapii maksaa sähkölaskuja että vara?uomarit ja Marja Keisari ja muutama muu yhtä arvostettu kuppari jotenki tullee toihmeen. O tempora,O mores.

        Sijoittaminen on taitolaji -opettele sieki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sijoittaminen on taitolaji -opettele sieki.

        Ei pitäis olla elämisen perusteet olla kupparien käsissä. Kekkosta on ikävä. Silloin ei ollut elämisen perusteet keinottelijoiden käsissä. Nyt on VR:kin niin kilpailutettu, ettei tavallinen kansalainen saa ostettua edes lippua. Syrjäseuduilla peruskaapeloinnitkin pitää asiakkaat itse tehdä (ks. valokuitu). Kohta myös sähkö. Vielä on sentään ilma kaikkien käytössä. Mutta ei hätää. Eiköhän orpo-poika pane senkin kohta vähintäänkin verolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pitäis olla elämisen perusteet olla kupparien käsissä. Kekkosta on ikävä. Silloin ei ollut elämisen perusteet keinottelijoiden käsissä. Nyt on VR:kin niin kilpailutettu, ettei tavallinen kansalainen saa ostettua edes lippua. Syrjäseuduilla peruskaapeloinnitkin pitää asiakkaat itse tehdä (ks. valokuitu). Kohta myös sähkö. Vielä on sentään ilma kaikkien käytössä. Mutta ei hätää. Eiköhän orpo-poika pane senkin kohta vähintäänkin verolle.

        Sähköyhtiö taitaa olla ikiainoa firma, jossa ei säännöissä ole rajoittavaa mainintaa valtakirjan käyttöön liittyen. Nyt yksi henkilö voi edustaa kymmeniä osakkaita. Ei ole demokratiasta hajuakaan. Tavallisesti valtakirjojen käyttörajoitus on 1-3 valtakirjaa.


    • Anonyymi

      hyvin hoideettuun ja riistäjien vrt. marjakeisari joka jatkaa yhtiön hallinossa. On valittu uusi toimutusjohtaja edelliset ei kestäneet laillista rosvousta: Tai epäilivät rosvous tulee näkyviin enerrgiapolarin kautta, joka myy energiaa lumme energialle. Ostaakaa ihmiset sähkö pörssistä, pienimmällä marigiginaalilla-On keskimäärin paljon halvempaa. loppu käessä kuluttajan etu?

      • Anonyymi

        Son kuulemma tolkun jätkä tuo johtaja Sakke. Son hyä että yhtiön johossa on yksi täysjärkinen eikä mikään sutki tai varajuomari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Son kuulemma tolkun jätkä tuo johtaja Sakke. Son hyä että yhtiön johossa on yksi täysjärkinen eikä mikään sutki tai varajuomari.

        Sähköyhtiö hoitaa hommansa.
        Kuluttaja voi esittää mielipiteensä, mutta asiasta.
        Kenenkään ei tulisi kadehtia paremmin pärjääjiä - näin tämä maailma toimii.
        "Hetken mä heilua jaksoin".


    • Anonyymi

      Tilinpäätöksen mukaan liikevaihdosta noin puolet on voittoa! Saa siinä joku toinenki yrittää rohmuta, eli joka toinen euro menee osuuksien omistajille. Tekeepä mieli sanoa ne kuolemattomat sanat; Eiko teitä edes hävetä!

    • Anonyymi

      uhkia on nyt ympäri Suomea (iltalehti)

      Sähköyhtiöt eri puolilla Suomea ovat tehneet havaintoja epäilyttävästä toiminnasta, ja joistakin on ilmoitettu suojelupoliisille. Tämä selvisi Ylen soittokierroksella energiayhtiöihin.

      Epäilyttäviä henkilöitä ja toimintoja on myös havaittu yhtiön hallituksessakin(toim.huom)

      • Anonyymi

        Ollos huoleton, poikas valveil on.


    • Anonyymi

      Pellon sähkö jaTLS on Suomen kallein myyvä sähköyhtiö!

      • Anonyymi

        Jos rakentaa linjoja tuulimyllyille, se maksaa. Ja sen maksavat kuluttajat, halusivat tai eivät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos rakentaa linjoja tuulimyllyille, se maksaa. Ja sen maksavat kuluttajat, halusivat tai eivät.

        Aivan totta, isompaa linjaa 100kv kun aletaan uusimaan tulee se maksamaan kymmeniä miljoonia jonka maksavat kaikki asiakkaat eivätkä tuulivoimalat yksin. Luvatkaa vain ahneet päättäjät ja maanomistajat myllyjä tänne, viulut maksavat normaalit ihmiset!!!


    • Anonyymi

      Pikkusen lisää hintaa. On pakko kun hallituksessa on ilmaantunut yllättäviä kuluja, joka pitää porukalla maksaa https://www.finder.fi/Sähkönsiirto/Tornionlaakson+Sähkö+Oy/Pello/yhteystiedot/181790

      • Anonyymi

        No mutta. Rahat jäävät paikkakunnalle hyvää tuottamaan, myös paikalliselle Pihtiputaan mummolle.


    • Anonyymi

      Ei jäänyt rahat paikkakunnalle vaan sutkien persi....een. Siksi siirtohintoja korotetaan!!

      • Anonyymi

        Köyhät älämöi!


    • Anonyymi

      Valititettavasti nämä pienet voitot, eivät mene yleiseen hyvään. Pienten voittojen ja huonon kannattavuuden takia joudumme siirtohintoja korottamaan Kts.ohesta https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/tornionlaakson-sahko-oy/01954682/taloustiedot On tullut yllättäviä kuluja kuluneen vuodenaikana mm. marjankeräyksessä. Yhtiömme päättäjät tulevat määrätietoisesti taistelemaan tätä mädännäisyyttä vastaan. Emme tule missään vaiheessa hyväksymään työläistemme etujen polkemista. Tulevat ajat tulevat tämän osoittamaan!!

    • Anonyymi

      Onneksi on edulliset hinnat meillä, meinaan nuo siirtohinnat

    • Anonyymi

      herrojen pihoissa seisoo sähköautoja,ilmasta ajoa on se poka varma että joku nämäkki maksaa.

      • Anonyymi

        Ei kait sähköherrat voi ajjaa polttomoottoriautoilla! Imagokysymys son.
        Kohta net ostaa sen uuven suomalaisen huippupelin, 2s. 0 - 100. Kyllä lähtee Pellosaki!


      • Anonyymi

        onko pellosaki herroja?? millä mittarilla mitattuna herroja? poka hyä vitsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko pellosaki herroja?? millä mittarilla mitattuna herroja? poka hyä vitsi.

        Onhan niitä herroja jos joka lähtöön, myös Pellon peräkylissäki.
        Ja herroilla pyyhkii ylheensä paremmin kuin tavallisella pulliaisella, (en tarkota nyt Erkkiä ).


      • Anonyymi

        Eläpä sie hyvä mies kadehdi, se ei ole terveellistä pidemmän päälle.
        Naatitaan vain pienistä asioista.


    • Anonyymi

      Paljonko tulee pellon veronmaksajille hyötyä ?
      Lappilaisten kuntien omistuksessa olevat Lapin Sähkövoima Oy, Ounastuotanto Oy ja Napapiirin Energia ja Vesi Oy omistavat Kemijoki Oy:n vesivoimaosakkeista 13,3 prosenttia. Niille koituu siis runsaan kymmenen prosentin siivu alle markkinahintaan Kemijoki Oy:ltä saatavasta sähköstä.

      – Kyllähän lappilaisilla osakkailla on yli 10 prosentin osuus ja he saavat sitä kautta hyötynsä, samoin kiinteistöverohan jää paikallisesti. Kiinteistöveron kohtelu on poliittinen päätös. Ja kyllähän tämä työ mikä täällä tehdään hyödyttää Lappia, sanoo Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Timonen.

      • Anonyymi

        Pello nyt ei sijaitse Kemijoen varrella. Meilä on lohet. Ole tyytyväinen.


    • Anonyymi

      torniolaakson sähköllä noita osakkeita kuitenkin on. Oikein taisit sanoa niidenkin hyöty menee rovaniemeläistyneelle

    • Anonyymi

      Vuonna 2022 sähkön korkeaa hintaa perusteltiin keskieuroopan kovilla kaasun hinnoilla. Toisisanoen hinta määräytyi kalleimman tuotantotavan mukaan. Nyt ei siitä puhuta mitään mikä on ahnein tuotantotapa https://tradingeconomics.com/germany/electricity-price Suomen sähkörosvot ovat vaan päättäneet nyt rokotetaan. Varsinkin nyt kun puunjalostuksella menee heikosti. UPM omistaa ja ohjailee nyt sähkönhintaa. Heidän valvomosta hoidetaan monien vesivoimalaitosten ajoa.......uskoo ken haluaa. Suomessa on vesivoimaa yli 3000 Mw saatavissa Sähköntuotannon säänöstelyllä tehdään sähkönmaksajista rutiköyhiä, myös kiinteänsopimuksen omaavista. Se tulee vain viiveellä. Keskieurooppa näkyy pelastuvan noilla fossiili tuoteilla?
      Tuostahan tuota voi serata https://www.svk.se/om-kraftsystemet/kontrollrummet/ 9.1.2024 onkin mielenkiintoinen päivä, miten tuo hintaihme tehdään. Mihin viedään mitä rajoitetaan?

    • Anonyymi

      TLS:n ja PS:n hallitukset uusiutuneet heän nettisivujen mukaan. Kehitystä ootettavissa pisneksen ohjaukseen?

      • Anonyymi

        Sähkö on aina hintansa väärtti.
        Eikä tartte Tls,:n vahvistaa verkkojaan kun tuulimyllyt jääpi pystyttämättä. Siirtohinnat pyssyy kurissa?


      • Anonyymi

        En huomannut "uudistusta", samoja nimiähän tuolla näkyy olevan. Ne, jotka eivät enää ole listoilla,,vedetään kyllä vihreän veran alta, kun lakiapua tarvitaan.


    • Anonyymi

      Jaahas,verkkoyhtiö joutuu palauttamaan miljoonia. Ei muuta kuin että entinen ja nykyinen Tls:n hallitus ym osaamattomat tyrijät porukalla kaivamhaan kuvetta. Ylämäki mukhaan luettuna. On meillä siinä johtokonklasvi,tyhjästä aloittanu ja nyt on miljoonavelat.

    • Anonyymi

      Ylämäen oikeusapu toimet tuli kalliiksi. Siirtohintojen korotukset tuli vuodenvaihteessa tarpeeseen. Kuinka oikeutettua oli osinkonjaot?

      https://energiavirasto.fi/documents/11120570/164068646/Päätös+verkkopalvelumaksusta,+TLS+Verkko+Oy.pdf/a7fbba92-9e20-7e49-882c-cf23bdfbb636/Päätös+verkkopalvelumaksusta,+TLS+Verkko+Oy.pdf?version=1.0&t=1698757462940

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pellon sähkön erityistilintarkastuksessaa tilintarkastaja epäili tuota Juristipalveluiden ostoa yrityksen hallituksen puheenjohtajalta? Laskuttaja oli siis yrityksen toimitusjohtajan esimies! Menikö mielestänne oikein? Kuinkahan toimii kuntalaisten etujen valvojana?

    • Anonyymi

      Taitaa olla jo vahingon aiheuttajat ylämäki ja sus hakkanen, jo siirtyneet nauttimaan ansaittuja hedelmiä. Onkohan heistä piiretty jo profiili kuvat yhtiön aulan seinälle. Siitä huolimatta verkkoliiketoiminnan asiakkat maksavat vahingon? Hallitukseksessa edelleen istuu rehelliseen liiketoiminta malliin soveltumattomia ihmisiä! Voisko leikkisästi sanoa "kurmottaaminen" kuluu paikalliseen peliin. Niinhänhän tuo suomen hallituskin tekee "kurmottaa" sitä heikompiosaista?

    • Anonyymi

      Kysukää siltä teidän puheentohtajalta paljonko nettosi 500€/ tunti tuosta melkein kymmenvuoden pallkkioista, jonka vielä hävissi, Ei se mitään kansa maksaa jokivaressa

      • Anonyymi

        Kansa maksaa kaikkialla.


    • Anonyymi

      Ja vielä "lainaavat" ihmisten maaomaisuutta tuosta vaan...

      • Anonyymi

        Näin tekevät ja vielä valittavat kalliista kaapeloinnista


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomen sähköfirmatkin ovat enimmältä osin ulkomaalaistenkeinottelijoiden ja oligarkkien kynsissä.
      kynsissä.
      Siksi sähkö on niin kallista.
      Mikä täällä mättää?
      No tietystihän se on Suomen vastuuntunnottoman ministerikarjan syy.
      Syöneet liikaa apetta, niin että on tullut ähky.

      Ei sellaista asiaa, mitä tämä ministerikarja ei pilaisi.

      Ja kaiken kukkuraksi, valheella kokoomuslaisten pressaksi nostama, valeproffa,
      Stubb, koskaan ei tiedä mitä se herra alkaa häärätä?

      Stubb jatkaa varmaan Sauli Niinistön keskenjäänyttä , perustuslain vastaista Suomen talouden alasajoa ja muutakin valheellista toimintaa.

      Paljastuksia tulee, mutta aina jälkijunassa, kun ensin on valehdeltu kansalaisia, niin että sylki on lentänyt suusta rapakon yli pyhän lehmän maanosaan, Amerikkaan.

      • Anonyymi

        Taiat olla niitä putinin Trolleja.


    • Anonyymi

      Ajeleeko "Mäen" käsikassara lobbaamassa ja ohjeistamassa naapurikunnan tuulivoimamyönteisiä ihmisiä?

      • Anonyymi

        Vara?uomari saapii TLS:n osinkoa vain noin tonnin,mitenkhään se pärjää? No,toisaalta Pelhon sähkö saapii toista milliä ja näistä osingoista vara?uomari saapii 1775 kpl osakkeilla n. 30-40 tonnia. Kyllä se perukirjoituspalkkiot on hyyvää ja ennen kaikkea rehellistä hommaa kun kuittaa palkkiot muutamien tonnien sähköyhtiöiden osakkeilla. Siis "ostamalla"osakkeet perikunnilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vara?uomari saapii TLS:n osinkoa vain noin tonnin,mitenkhään se pärjää? No,toisaalta Pelhon sähkö saapii toista milliä ja näistä osingoista vara?uomari saapii 1775 kpl osakkeilla n. 30-40 tonnia. Kyllä se perukirjoituspalkkiot on hyyvää ja ennen kaikkea rehellistä hommaa kun kuittaa palkkiot muutamien tonnien sähköyhtiöiden osakkeilla. Siis "ostamalla"osakkeet perikunnilta.

        hyä kommentti


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe