Onko suru itsekkyyttä,
mitä suru oikein on,,,
suru,
minulta on otettu jotain pois,
sitäkö suru oikeesti on,,,
mitä suru oikein on,,,
suru,
minulta on otettu jotain pois,
sitäkö suru oikeesti on,,,
Mitä SURU on ?
Anonyymi
461025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
pakko myöntää
on tapahtunu menetys
ja ihminen kokee siitä surua,
siis ihminen on itsekäs
koska on menettäny itseleen jotain tärkeää,
siis suru on itsekkyyttä,
mutta
miksi kaikki tuntee joskus surua
vaikka ei ole itsekäs
vai onko niin ettei ihminen pysty itseleen myöntämään olevansa itsekäs,,,
neropati,
selittäkääpä surun anatomia,,,
Jotain ryydmania?
Voihan sitä kokea surua toisen ihmisen puolestakin.
Ei se ole, että on otettu itseltä jotain pois, vaan voi olla surullinen kun toinen ei saa kokea sitä tai tätä tai elää on saattanut jäädä liian lyhyeksi.
Tai rankka sairaus raatelee naapuria ja sitten siitä on suru puserossa.
Voi joskus surra yhdessä toisen ihmisen kanssa ja rinnalla.
18:19
hyvä huomio,,, tuo on totta
voi surra toisen ihmisen puolesta,,
, silloinhan kaikki ruru ei ole itsekästä,,, minulta pois surua,,,
Silloin kun menetys ja suru tulevat omalle kohdalle ....silloin tietää mitä se on ... ja mitä se tuottaa.
mimmimum-..mi
Ihan niin, sellainen joka ei ole itse kokenut surua ei voi siitä edes keskustella .
Suru on yksilöllinen tunne rakkaus, kaipaus, viha , katkeruus jne, kaikki tunteet läpikäyvä
En tiedä onko suru itsekkyyttä.
Poikamme menetystä olen surrut yli 12-vuotta. Ei mene tuntia etteikö kävisi mielessä.
En voi sille mitään että suren, uskon että jokainen normaali ihminen surisi lapsen menetystä.
Joku sanoi että pitää päästää irti.
En oikein ymmärrä sitäkään. Hän poistui luotamme, ei kukaan kysellyt päästänkö irti.
Hänellä olisi ollut elämänhalua vaikka muille jakaa, viimeiseen hengenvetoon asti toivoimme ihmettä.
Irti päästäminen tarkoittanee, että hyväksyt poikasi poismenon elämään kuuluvana asiana, jolle ihminen ei voi mitään ja jatkat omaa elämääsi niiin, että hän voi olla sinusta ylpeä. - Nm. Vaikea läksy
Ymmärrän sinua liekko. Lapsen menettäminen ei ole "elämään kuuluva asia".
Vanhuuteen kuoleminen on luonnollinen asia, mikä on helpompi hyväksyä.
Vauvoja, isompia lapsia, nuoria, nuoria aikuisia ... kuolee koko ajan aivan yhtä lailla kuin vanhuksiakin. - Nm. Et mahda elämälle yhtään mitään
Ei nut onneksi nuoria kuole läheskään samaa tahtia kuin vanhoja. Kyllä ennenaikaista kuolemaa voi myös vältellä esim hyvillä elämäntavoilla.
Ei oman lapsen menetyksestä pääse irti eikä kukaan halua unohtaa lastaan, mutta suru muuttaa muotoaan vuosien kuluessa kun sen kanssa on oppinut olemaan .
Voi voi, mutta silti kaikkea ei voi vältellä. Lienet tutkinut tilastoja. - Nm. Kuolema ei kysy ikää
kuten huomaamme, surua on monenlaista,
lapsensa menettäminen ehkä on pahinta, en tiedä,
minusta vaan on kaikki pahaa
jos kuolemalle menettää kaikki läheisensä, kaverinsa, jää aivan yksi,
siitä toimuminen on mahdotonta,
on varma että suru kulkee lopun ikää jokapäivä mukana,
vaikka kuinka hyväksyisi että kuolema kuuluu elämään,,,
Lohdutonta on. Ei päivääkään ole mennyt muistamatta poismenneitä. Kun ensimmäinen läheinen ihminen kuolee tietynlainen "huolettomuus" katoaa elämästä
. . . . se tunne, kun kaikki oli vielä hyvin . . . . sellaista ei tunne enää koskaan,
olkoonkin, että kuolema kuuluu elämään.
niin se on
ihminen on myös lauma eläin samoin kuin susi,
yksinäinen susi on suuressa vaarassa ellei löydä uutta laumaa ympärilleen,
ihminen ei ehkä saman lailla ole vaarassa,
mutta
yksin ihminen on huomattavasti avuttomampi monella eritavoin
kuin esm. peheellisenä ja kun puoliso on rinnalla,
myös ystäväpiiri on monen yksin eläjän pelastus,
Kun kaikki kuolevat ympäriltä, mistä niitä uusia ystäviä taikoo ?
Maailma on ihmisiä täynnään. - Nm. Kaikki kaipaavat
Pieni ryppy ryppyisessä, ahavoituneessa ihossa.
Kuolema ja siitä seuraava suru on elämän kiertokulkua, jossa olemme koko elämämme ajan,
on alku ja loppu ihmiselämällä.
Kuitenkin sitä toivoisi, ettei vanhempien tarvitsisi surra lastensa kuolemaa, että mentäisiin sukupolvi järjestyksessä, mutta kun täältä ei lähdetä missään järjestyksessä, vaan kaikella ja jokaisella on oma aikansa.
Miksi suru pitäisi unohtaa, se on tärkeä tunne kuten ilokin.
Surusta puhuttaessa muistan Ragni Malmstenin laulua räsymatosta ja sen raidoista , ei ne kirkkaatkaan niin kirkkaita olisi jos surun tummia ei kuljettaisi myös maton kuteina.
maissii
Riepumatosta laulaa RagnoiMalmsten
https://youtu.be/BLd1kebutq4
Kun menettää jonkun läheisen henkilön, tulee ikävä. Suru on ikävää.
Se on aluksi lohdutonta, vaikka toiset ihmiset lohduttavat.
Yhteistä historiaa menee hautaan.
Peruuttamatonta.
Beng
Viime yönä näin menetetystä unta. Siinä unessa hän kuoli.
Nauroin unessa, vaikka tiesin, että se on sopimatonta, kun läheinen on kuollut.
Olin punaisessa mekossa ja yli-iloinen.
Alitajunta on kummallinen.
Suru on itsekkyttä omaa asetelmaa parutaan kun joku tukijalka lähtee läheltä
sitten se laantuu kulttuurit määrittelee suruajan ja sen jälkeen mennään kuin tyhmää vain ja viedään kynttilä hsudalle jos sitäkään
Kirjoitat itsestäsi siis ano 8:53.
Kyllä se on ihan yleistä, että kuolemantapauksissa surraan kovasti sitä omaa osaa, johon tulee suuri muutos. Suuret muutokset ovat varkinkin ikäihmisille vaikeita ja hankalia, joskus jopa niiin ylitspääsemättömiä, että vievät terveyden. - Nm. Kuolleella ei ole enää hätää
Joskus olen ihmetellyt, kun puhutaan surutyöstä,
menetetyn läheisen suru jättää aina jälkensä, niin kuin joku sanoi tuossa edellä, "rypyn ahavoituneeseen ihoon" se oli tosi kauniisti sanottu.
Kun surutyö on tehty, sitten surun voi unohtaa, mutta ei se ainakaan itselläni ole niin mennyt, ehkä sillä työllä on päässyt yli kaikkein vaikeimman ajan.
Siinä työssä on saattanut auttaa toinen ihminen, joka on kuunnellut tai luonto tai vaikkapa kirjoittaminen. Kirjoittamalla jäsentää lohduttavasti surunkin ajatuksia.
Aika muuttaa koko ajan surun kokemusta.
Vanha mummoni aikoinaan sanoi, että kun kuolleet läheiset ilmestyvät uniin,
se tietää sairautta.
Sellaisen unen nähtyään hän aina pohti että, kukahan se nyt sairastuu.
maissii
Olen nähnyt tästä poismenneestä kymmeniä unia.
En ole kuullut kenenkään nähneen tai sitten ihmiset eivät puhu.
Suru on subjektiivinen kokemus.
Beng
En oikein noihin töihin usko. Pitää saada surra.
Omalla kohdalla on käyny niin että
aina kun taas joku läheinen kuolee
joka on jotenki elämääni vuosien varrella vaikuttanu,
suru syvenee,
suren taas kaikki jo aikasemminki kuolleita,
tuntuu kuin loppu elämä olisi pelkkää surua ja ikävää täynnä,
tulevaisuutta ei enään ole itselläkää,
elän ja ole nytki yliajalla täällä maanpäällä,
loistavan lääketieteen ansiosta,
Surutyötä tuskin tehdään siksi, että "sitten surun voi unohtaa". Työn tehtävä on pienentää raskainta möykkyä aiheesta, jotta surusta tulee helpompi kantaa ja jaksaa jatkaa omaa elämäänsä. - Nm. Ei häviä, muuttaa muotoaan vain
Ei pidä uskoa kenenkään höpötyksiin unista. Joku voi sairastua,
vaikka kukaan ei olisi nähnyt unta kuolleistaan.
Vaikka unet eivät ole enteitä, niin kyllä niihin kannattaa kiinnittää huomiota, koska ne kertovat jotain unen näkijästä. Unen voi tulkita, jos osaa ja se taito kannattaa opetella, jos tahtoo tuntea itsensä. - Nm. Tienviittoja
Pitäisi kirjata ylös. En ole ikinä merkinnyt mihinkään paperille uniani.
Tuo olisikin tehtävä.
Itsetuntemus?
Kukin on omasta mielestään niin selkeä tapaus, mut muiden mielestä kenties muuta.
Beng
Kait kyse on alitajunnasta?
Joskus huomannut, että unista pilkistää uutisia, päivän tapahtumia, menneisyydestä ihmisiä juuri sen ikäisinä kuin olivat silloinkin, mutta juoni on oma kehitelmä.
Niinhän ne käskevät tekemään, kirjaamaan unessa näkemänsä. Itse en ole niiin koskaan tehnyt, sillä ne viitoittavat unet ovat olleet niiin vahvoja, etteivät ole päässeet unohtumaan.
Alitajuntahommasta on no. kyse, sieltä löytyy elämäsi tarina ja tarkoitus, jos osaat sen sieltä esille kaivaa. Ja aivan yleisesti ihmiset kuvittelevat tuntevansa itsensä, mutta sehän ei pidä ollenkaan eikä yhtään paikkaansa. - Nm. Estot estävät elämästä
suru on pettymystä, ihminen on menettäny itselleen jotain tärkeää,
suru on vihaa samasta syystä
suru on kaipuuta ja ikävää,
kaiken kaikkiaan suru on lopullista menetystä,,,
Voiki kysyä
onko surussa ollenkaan rakkaudesta kysymys ??????????
Voisiko tuon laittaa näin, että jos et rakastanut, pystytkö suremaan.
Sanonta: "Poissa silmistä, poissa sydämestä". Onko näin?
Minulla ei. Aikaa kun kuluu pystyy sietämään poismenon.
Beng
He muistavat joilla on sydän. Muistajat muistavat muuten vaan.
Suru on toisen ikävää.
Suru on pahimpina päivinä kuristavaa.
Läheisen menettäminen koskee niinkuin ei mikään muu.
Jos et tuossa iässä tiedä, niin olet arse.
Sinä kyllä kuulostat siltä enemmän kuin aloittaja. - Nm. Tarkista omat tietosi
Olen kuullut sanonnan
suru puserossa,
mitä moinen mahtaa tarkoittaa,
ehkä se kertoo surun osuvan sydämeen
ja sydän on siellä puseron alla.
"Suru puserossa" voidaan sanoa kevyemmistä asioista. Suru puserossa, kun matka peruuntui,
suru puserossa kun heila jätti yms.
Suru iskee kuin halko päähän ja palleaan, ilmat pihalle ja murskaa sydämen.