Hautausmaalla tapahtuu

Anonyymi

Olin kastelemassa kukkia juhannusaattoehtoona ja näin uskomattoman näyn, romaaninainen oli töissä.....??? hän pesi autoaan hautausmaalla. Sinänsä hienoa nähdä
miten ahkerasti homma kävi. Sen verran antaisin palautetta seurakunnalle että letkut pitäis olla pitempiä ettei tarvitsisi autoa kääntää tai siirtää kun pesee toista kylkeä. Sekä jalankulkuväylät pitäisi olla leveämpiä että autolla pääsisi paremmin kääntyilemään ettei menisi hautojen päälle tai nurmikolle kuten nyt näytti käyvän. Kaiketi en kyllä ollut uskoa silmiäni kun näin tuon tapauksen.
Mikäs on romaaniperheen ajellessa puhtaalla valkoisella mersulla juhannusrientoihin veitset teroitettuna.

16

1131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hautarauhan rikkomista. Poliisia olisi pitänyt soittaa paikalle.

    • Anonyymi

      Kuuluu romaniperinteeeen, että vainajan auto pestään pyhällä maalla, pyhällä, siunatulla vedellä, ennen kuin autolla viedään vainaja viiimesieen lepoonsa seuravana sunnuntaipäivänä.

      Valkolaisten ei sovi sekaantua näihin vähemmistökansallisuuksien pyhiin riitteihin, jota ovat kaiken lisäksi EU-asetuksella suojattuja.
      Korkeintaan voi käydä sujauttamassa viiskymppisen sille pesijälle. Että tämä saa hankittua hyvän vaasin, niille pyhältä maalta kerättäville hautajaisruusuille ja liljoille.

    • Anonyymi

      Onko huittisten järvien rannoilla auton viruttaminen kiälletty?

    • Anonyymi

      Eipä sitten mennyt vesimaksua.

    • Anonyymi

      Jos näet jonkun noista töissä,se on aina nainen.Määräraha lienee tarkka ja tarkka
      nainen sitten säästää pesukoneen veloituksen ruokaan lapsille.Miehillä kun on
      aina kiireitä etteivät kerkee arkirutiineihin mukaan.

    • Anonyymi

      Törkeää! Näki joku muukin ja ilmoitti?. Saa odotella...

    • Anonyymi

      Toivottavasti on rekkari tiedossa,muutoin koko homma haisee rasismilta.

      • Anonyymi

        Rasismi haisee kauas tässä ketjussa. Mistä muka voi tietää varmaksi, että oli mustaainen?

        Voihan se olla joku täysin valkolaisrouva, joka vaan tykkää tälläytyä laittamalla romanien kretongit ja vetimet yllensä.


    • Anonyymi

      Minäkin hyödynsin omassa autossani kirkollisveroilla hankittua vettä pissapojassa kunnes havaitsin sen olevan pahanhajuista, tulee ties mistä hautojen kasteluvesi.

      • Anonyymi

        Punkalaitumen joesta tulee hautuumaalle kasteluvesi. Onhan siinä ravinteita kukille.


    • Anonyymi

      Tarvitesa, tai kirkkohallituksen päättäesä voin toimittaa hautuumaalle liätepitoista vettä!
      Suaraan kraanasta tulisi siis liätepitoinen kukkasien kasteluvesi, joten erikseen ei tartte lisätä lannotetta. Veten liätepitoisuus pirettäisiin maltillisena ettei vainajakin herrää henkiin.

    • Anonyymi

      Eipä ole tullut mieleeni, että hautausmaalla pitäisi olla kieltomerkki auton pesusta. Itsekin olen nähny talvisaikaan, miten romaanit ajoivat autolla hautausmaan käytäviä pitkin päästäkseen lähemmäs hautaa, jolla kävivät. Mielestäni hautausmaan etiketti on sama ja selvä heimosta riippumatta, eikä autolla ajella hautausmaalla eikä myöskään sitä pestä siellä.

      • Anonyymi

        Romaneilla on romanien lait, kulkumiesten laki. Sen lain mukaan autolla mennään niin lähelle hautaa, kuin se on teknisesti ja auton maastokyvyt huomioon ottaen mahdollista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Romaneilla on romanien lait, kulkumiesten laki. Sen lain mukaan autolla mennään niin lähelle hautaa, kuin se on teknisesti ja auton maastokyvyt huomioon ottaen mahdollista.

        Koittakaas korkeilla koroilla kävellä pitkälle sorapoluilla,pitäisi asvalttia olla.


    • Anonyymi

      "Minäkin hyödynsin omassa autossani kirkollisveroilla hankittua vettä pissapojassa kunnes havaitsin sen olevan pahanhajuista, tulee ties mistä hautojen kasteluvesi."

      Naapurissa Venäjällä, Etelä-Krasnodarin alueella, siunattu vihkivesi oli vähällä tappaa koko ortodoksisen maailman korkeimman uskonnollisen johtajan, pyhän Kirilin.
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/11926a18-51f3-4e79-bcce-12ea34c81a17

      • Anonyymi

        Kaatumisen aiheutti votka,kirili joi pyhää vettä liiaksi janoonsa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      630
      2408
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1036
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      935
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      673
    Aihe