Siis syntinen luonto ihmisissä on järkyttävä.

Tiesitkö Rakas että monille Hän on ilmestnyt jo tässä asiassa ?

Ja ne saivat tietä ja nähdä että he tulivat Hänen kaltaiseksi.

TÄSSÄ SANOTAAN TÄSSÄ MAAILMASSA NIINKUIN SINUNKIN PYHÄ RAAMATUN PAIKKA TARKOITTAA ,, VAIKKA YRITÄT SIIRTÄ VASTUUN SYNTISESTÄ LIHALLISESTA ELÄMÄSTÄ TAIVAASEEN.
EI ONNISTUU...

Savis kirjoitti:

Tiesitkö Rakas että monille Hän on ilmestnyt jo tässä asiassa ?

Ja ne saivat tietä ja nähdä että he tulivat Hänen kaltaiseksi.

TÄSSÄ SANOTAAN TÄSSÄ MAAILMASSA NIINKUIN SINUNKIN PYHÄ RAAMATUN PAIKKA TARKOITTAA ,, VAIKKA YRITÄT SIIRTÄ VASTUUN SYNTISESTÄ LIHALLISESTA ELÄMÄSTÄ TAIVAASEEN.
EI ONNISTUU...

Lue lisää

SIIS TÄSSÄ SITÄ SANOTAAN....

1. Joh. 4:17

Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

Savis kirjoitti:

SIIS TÄSSÄ SITÄ SANOTAAN....

1. Joh. 4:17

Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

Lue lisää

Toteutunut, toteutuva ja kerran täydelliseksi tullut pyhitys.

Uskovan vaellusta uskosta vanhurskaana voidaan kutsua myös pyhitykseksi. Tällöin pyhitys on yleisnimitys koko uskonelämälle. Raamatussa alunperin sana pyhittää (hepr. kadash, kreik. hagiadzoo) on tarkoittanut Jumalan käyttöä varten erityisellä tavalla erotettua, puhdistettua ja vihittyä esinettä, eläintä tai ihmistä. Pyhä on nimenomaan arkikäytöstä erotettua ja kultillista, temppelipalveluun kuuluvaa pyhyyttä. Pyhyys puhtautena ja kirkkautena on taas Jumalan ominaisuus (Jes 6:3).

Jumalan kolmannen persoonan nimeen on yhdistetty sana pyhä, Pyhä Henki. Pyhän Hengen tehtävä on kutsua tästä maailmasta Jumalalle erotettu pyhä kansa. Koska Jumala on pyhä, niin myös Jumalan kansalle kuuluu vaatimus olla pyhä: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä" (3 Moos 11:44). Tällöin pyhä tarkoittaa sekä olemista Jumalalle erotettuna että siveellistä puhtautta, Jumalan kaltaisuutta.

Pyhitystä voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta. Jeesuksen uskova on jo Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan pyhitetty ja tehty täydelliseksi (Hepr 10:10,14; 1 Kor 1:2; 6:11). Tämä on uskovassa jo nyt toteutunut pyhitys (1 Kor 1:30). Se on uskovalle Kristuksen ansion tähden luettua pyhitystä.

Se on ilmaiseksi saatua lahjapyhyyttä, joka otetaan yksin uskolla vastaan. Siinä pyhityksen sisältönä on Jeesus Kristus sekä syntiuhrina meidän puolestamme että meissä asuvana Herrana. Ilman tätä pyhitystä ei ole olemassa mitään pyhää ja ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr 12:14).

Samaan aikaan uskovaa edelleen pyhitetään ja hän pyhittyy (Ilm 22:11; Joh 17:17; 1 Tess 5:23; 2 Kor 7:1). Nyt on kyseessä uskon taistelussa toteutuva jatkuva, päivittäinen pyhitys. Tällöin pyhitys tarkoittaa uskoon tulon jälkeistä kilvoitusta uskon säilyttämiseksi elämän loppuun asti (2 Tim 4:6-8).

Ensin meidän on oltava osallisia Kristuksen ainutkertaisen uhrin antamasta pyhityksestä (Hepr 10:10) ja tehty täydelliseksi Jumalan silmissä (10:14). Vasta sen jälkeen alkaa jatkuva läpi koko elämän kestävä pyhitys (1 Tess 4:3-8; Room 12:1).

Varhaiskristillisessä ehtoollisrukouksessa sanottiin: "Tulkoon armo ja tämä maailman hukkukoon. Hoosianna Daavidin Jumalalle. Kuka on pyhä, hän tulkoon, kuka ei, hän tehköön parannuksen".

Raamatussa on vielä kolmaskin opetus pyhityksestä. Siinä pyhitys tarkoittaa lopullista ja täydellistä Kristuksen kaltaisuutta. Nyt ihminen ei ole enää vain toivossa, vaan myös todellisuudessa vanhurskas. Se toteutuu uskovassa silloin kun Kristus tulee takaisin (1 Joh 3:2). Vasta silloin olemme muuttuneet "saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen" (2 Kor 3:18; Apt 20:32; 26:18). Tällöin on kyseessä kirkkaudessa täydellisesti toteutunut pyhitys.

Yleensä kuitenkin pyhityksestä puhuttaessa rajoitutaan uskon taistelussa toteutuvaan, päivittäiseen pyhitykseen. "Meidän tulee puhdistua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle" (2 Kor 7:1).
-
( Ote Olavi Peltolan opetuksesta "Vaellus uskosta vanhurskaana - pyhitys")

S-Seutulainen kirjoitti:

Toteutunut, toteutuva ja kerran täydelliseksi tullut pyhitys.

Uskovan vaellusta uskosta vanhurskaana voidaan kutsua myös pyhitykseksi. Tällöin pyhitys on yleisnimitys koko uskonelämälle. Raamatussa alunperin sana pyhittää (hepr. kadash, kreik. hagiadzoo) on tarkoittanut Jumalan käyttöä varten erityisellä tavalla erotettua, puhdistettua ja vihittyä esinettä, eläintä tai ihmistä. Pyhä on nimenomaan arkikäytöstä erotettua ja kultillista, temppelipalveluun kuuluvaa pyhyyttä. Pyhyys puhtautena ja kirkkautena on taas Jumalan ominaisuus (Jes 6:3).

Jumalan kolmannen persoonan nimeen on yhdistetty sana pyhä, Pyhä Henki. Pyhän Hengen tehtävä on kutsua tästä maailmasta Jumalalle erotettu pyhä kansa. Koska Jumala on pyhä, niin myös Jumalan kansalle kuuluu vaatimus olla pyhä: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä" (3 Moos 11:44). Tällöin pyhä tarkoittaa sekä olemista Jumalalle erotettuna että siveellistä puhtautta, Jumalan kaltaisuutta.

Pyhitystä voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta. Jeesuksen uskova on jo Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan pyhitetty ja tehty täydelliseksi (Hepr 10:10,14; 1 Kor 1:2; 6:11). Tämä on uskovassa jo nyt toteutunut pyhitys (1 Kor 1:30). Se on uskovalle Kristuksen ansion tähden luettua pyhitystä.

Se on ilmaiseksi saatua lahjapyhyyttä, joka otetaan yksin uskolla vastaan. Siinä pyhityksen sisältönä on Jeesus Kristus sekä syntiuhrina meidän puolestamme että meissä asuvana Herrana. Ilman tätä pyhitystä ei ole olemassa mitään pyhää ja ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr 12:14).

Samaan aikaan uskovaa edelleen pyhitetään ja hän pyhittyy (Ilm 22:11; Joh 17:17; 1 Tess 5:23; 2 Kor 7:1). Nyt on kyseessä uskon taistelussa toteutuva jatkuva, päivittäinen pyhitys. Tällöin pyhitys tarkoittaa uskoon tulon jälkeistä kilvoitusta uskon säilyttämiseksi elämän loppuun asti (2 Tim 4:6-8).

Ensin meidän on oltava osallisia Kristuksen ainutkertaisen uhrin antamasta pyhityksestä (Hepr 10:10) ja tehty täydelliseksi Jumalan silmissä (10:14). Vasta sen jälkeen alkaa jatkuva läpi koko elämän kestävä pyhitys (1 Tess 4:3-8; Room 12:1).

Varhaiskristillisessä ehtoollisrukouksessa sanottiin: "Tulkoon armo ja tämä maailman hukkukoon. Hoosianna Daavidin Jumalalle. Kuka on pyhä, hän tulkoon, kuka ei, hän tehköön parannuksen".

Raamatussa on vielä kolmaskin opetus pyhityksestä. Siinä pyhitys tarkoittaa lopullista ja täydellistä Kristuksen kaltaisuutta. Nyt ihminen ei ole enää vain toivossa, vaan myös todellisuudessa vanhurskas. Se toteutuu uskovassa silloin kun Kristus tulee takaisin (1 Joh 3:2). Vasta silloin olemme muuttuneet "saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen" (2 Kor 3:18; Apt 20:32; 26:18). Tällöin on kyseessä kirkkaudessa täydellisesti toteutunut pyhitys.

Yleensä kuitenkin pyhityksestä puhuttaessa rajoitutaan uskon taistelussa toteutuvaan, päivittäiseen pyhitykseen. "Meidän tulee puhdistua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle" (2 Kor 7:1).
-
( Ote Olavi Peltolan opetuksesta "Vaellus uskosta vanhurskaana - pyhitys")

Lue lisää

>>> Uskovan vaellusta uskosta vanhurskaana voidaan kutsua myös pyhitykseksi.<<<

hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii syntinen vaellus voi kutsua myös pyhitykseksi , rauhoituakseen omatunto ja saada näenäinen rauha itselle saatanalta...

Savis kirjoitti:

>>> Uskovan vaellusta uskosta vanhurskaana voidaan kutsua myös pyhitykseksi.<<<

hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii syntinen vaellus voi kutsua myös pyhitykseksi , rauhoituakseen omatunto ja saada näenäinen rauha itselle saatanalta...

Lue lisää

PAAVALIN KUVAAMA OPETUS PYHITYKSESTÄ ON TÄMÄN AJAN KRISTITTYJEN KESKUUDESSA KUIN AIVAN ERI MAAILMASTA
-
( Room.7;19-23) Paavali kirjoittaa:

”Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Tässä puhuu siis lihallinen mies, joka on myyty synnin alaisuuteen. (uk. ”turmeltunut ihminen, joka on synnin orjaksi myyty”). Tosiasia on se, että tällaisia me olemme kaikki, Jumalan edessä, jokainen meistä.

Paavali toteaa, että ei hän pysty tekemään mitään hyvää, vaan hän tekee sellaista pahaa, mitä hän eniten vihaa. Hänessä ei siis ole voimaa tehdä mitään hyvää, vaan hän tekee ainoastaan pahaa, koska on niin heikko.

Hän sanoo suoraan myös, että synti asuu hänessä. Ja tunnustaa, että tämä synti riippuu hänessä kiinni. Eikä hänellä siis ole mitään voittovoimaa tätä vastaan! Hän on synnin orja.(100 % pitalinen).

Ei siis mikään ihme, että tätä Room. 7. luvun sanomaa ei osata ottaa vastaan. Sehän on raa’asti ristiriidassa tämän päivän pyhitysnäkemyksen ja pyhitystarpeen kanssa. Se yritetään usein selittää pois tämän päivän seurakunnissa: Sekä ns. ”tosiuskovien piireissä” että liberaalien piirissä samalla tavalla.

Jotakin on näiden näkemysten välillä sovittamattomassa ristiriidassa. Joko Paavali on väärässä tai sitten nykyaikana erittäin suosittu käsitys pyhittymisestä ja kristityn kasvusta on väärää. Oman syntisyytensä syvyyden tajuamisesta Paavali kertoo kolme koko ajan syventyvää esimerkkiä:

(1.Kor.15;9) Uskoon tullut Paavali sanoo: ”Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.” (Apostoleista halvin)

15 v. myöhemmin, (Ef.3;8) Paavali ei enää vertaa itseään apostoleihin, vaan sanoo: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta”. (Ei enää vain apostoleista, vaan kaikista pyhistä halvin)

Ja vielä lopuksi (1.Tim.1:15) ”Minä olen kaikista syntisistä suurin.” Tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi tehnyt syntiä enemmän kuin muut. Ei – vaan itse asiassa hänen synnintuntonsa oli tavattoman suuri. Se taas johtui siitä, että Pyhä Henki asui hänessä…

Mitä tämä merkitsee meille?

Paavali kirjoittaa siis Room. 7:ssä oman ”todistuksensa” kristityn syntisyydestä. Voi olla, että se loukkaa meitä! Meillä voi olla toisenlainen näkemys. Me emme kuitenkaan voi asettaa omaamme Paavalin opetuksen rinnalle, koska Paavalin ”näkemys” on osa Raamattua ja siis Jumalan sanaa. Paavali oli syntinen ihminen, jossa ei ollut mitään hyvää. Niin toivoisin meidänkin olevan. Silloin mekin saamme pelastua yksin Kristuksen armossa. Ja Kristus yksin saisi olla myös meidän pyhityksemme! Ja Hän saisi tehdä itse omat tekonsa meidän kauttamme…

3.Moos.13 sanoi, että 1% omaa ansiota, omaa vanhurskautta tai omaa pyhyyttä tuhoaa myös koko uskon! Usko on Jumalan lahja. Todellisuudessa meillä ei ole mitään – on ainoastaan Kristus. Hän on meidän vanhurskautemme ja pyhyytemme.

(Room.7;24-25) ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia”. Paavalilla on täydellinen rauha Jumalan kanssa, siitä huolimatta, että synti riivaa hänen lihaansa jatkuvasti!

Hän on syntinen niin kuin mekin, ja Jumala on pyhä. Ja Jeesus on sovittanut meidät Isän edessä ja purkanut väliseinän ja vihollisuuden. Tämä tuo ihmisen elämään lepotilan, joka ei ole meidän varassamme, vaan Kristuksen varassa. Paavali oli itsessään niin pieni, niin syntinen ja niin voimaton, että hänen oli pakko julistaa Jeesuksen suuruutta, Jeesuksen pyhyyttä ja Jeesuksen voimaa. Se on evankeliumia.
-
( Otelainaus: Jouko Nieminen/Synnin ja armon paradoksi - riittääkö Jeesus yksin/Raamattuopetuksia eri alueilta)

S-Seutulainen kirjoitti:

PAAVALIN KUVAAMA OPETUS PYHITYKSESTÄ ON TÄMÄN AJAN KRISTITTYJEN KESKUUDESSA KUIN AIVAN ERI MAAILMASTA
-
( Room.7;19-23) Paavali kirjoittaa:

”Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Tässä puhuu siis lihallinen mies, joka on myyty synnin alaisuuteen. (uk. ”turmeltunut ihminen, joka on synnin orjaksi myyty”). Tosiasia on se, että tällaisia me olemme kaikki, Jumalan edessä, jokainen meistä.

Paavali toteaa, että ei hän pysty tekemään mitään hyvää, vaan hän tekee sellaista pahaa, mitä hän eniten vihaa. Hänessä ei siis ole voimaa tehdä mitään hyvää, vaan hän tekee ainoastaan pahaa, koska on niin heikko.

Hän sanoo suoraan myös, että synti asuu hänessä. Ja tunnustaa, että tämä synti riippuu hänessä kiinni. Eikä hänellä siis ole mitään voittovoimaa tätä vastaan! Hän on synnin orja.(100 % pitalinen).

Ei siis mikään ihme, että tätä Room. 7. luvun sanomaa ei osata ottaa vastaan. Sehän on raa’asti ristiriidassa tämän päivän pyhitysnäkemyksen ja pyhitystarpeen kanssa. Se yritetään usein selittää pois tämän päivän seurakunnissa: Sekä ns. ”tosiuskovien piireissä” että liberaalien piirissä samalla tavalla.

Jotakin on näiden näkemysten välillä sovittamattomassa ristiriidassa. Joko Paavali on väärässä tai sitten nykyaikana erittäin suosittu käsitys pyhittymisestä ja kristityn kasvusta on väärää. Oman syntisyytensä syvyyden tajuamisesta Paavali kertoo kolme koko ajan syventyvää esimerkkiä:

(1.Kor.15;9) Uskoon tullut Paavali sanoo: ”Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.” (Apostoleista halvin)

15 v. myöhemmin, (Ef.3;8) Paavali ei enää vertaa itseään apostoleihin, vaan sanoo: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta”. (Ei enää vain apostoleista, vaan kaikista pyhistä halvin)

Ja vielä lopuksi (1.Tim.1:15) ”Minä olen kaikista syntisistä suurin.” Tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi tehnyt syntiä enemmän kuin muut. Ei – vaan itse asiassa hänen synnintuntonsa oli tavattoman suuri. Se taas johtui siitä, että Pyhä Henki asui hänessä…

Mitä tämä merkitsee meille?

Paavali kirjoittaa siis Room. 7:ssä oman ”todistuksensa” kristityn syntisyydestä. Voi olla, että se loukkaa meitä! Meillä voi olla toisenlainen näkemys. Me emme kuitenkaan voi asettaa omaamme Paavalin opetuksen rinnalle, koska Paavalin ”näkemys” on osa Raamattua ja siis Jumalan sanaa. Paavali oli syntinen ihminen, jossa ei ollut mitään hyvää. Niin toivoisin meidänkin olevan. Silloin mekin saamme pelastua yksin Kristuksen armossa. Ja Kristus yksin saisi olla myös meidän pyhityksemme! Ja Hän saisi tehdä itse omat tekonsa meidän kauttamme…

3.Moos.13 sanoi, että 1% omaa ansiota, omaa vanhurskautta tai omaa pyhyyttä tuhoaa myös koko uskon! Usko on Jumalan lahja. Todellisuudessa meillä ei ole mitään – on ainoastaan Kristus. Hän on meidän vanhurskautemme ja pyhyytemme.

(Room.7;24-25) ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia”. Paavalilla on täydellinen rauha Jumalan kanssa, siitä huolimatta, että synti riivaa hänen lihaansa jatkuvasti!

Hän on syntinen niin kuin mekin, ja Jumala on pyhä. Ja Jeesus on sovittanut meidät Isän edessä ja purkanut väliseinän ja vihollisuuden. Tämä tuo ihmisen elämään lepotilan, joka ei ole meidän varassamme, vaan Kristuksen varassa. Paavali oli itsessään niin pieni, niin syntinen ja niin voimaton, että hänen oli pakko julistaa Jeesuksen suuruutta, Jeesuksen pyhyyttä ja Jeesuksen voimaa. Se on evankeliumia.
-
( Otelainaus: Jouko Nieminen/Synnin ja armon paradoksi - riittääkö Jeesus yksin/Raamattuopetuksia eri alueilta)

Lue lisää

Room . 7 Niin Luther opetti ja kehotti kirkko synnissä pysymään,, niinkuin ite pysyi ja otti liberaalinen halpa armo turvaksi, että omarauha pysyisi.

Mutta Paavali opetti Room. 8 ettei tulis olla lihallinen ja tehdä syntiä niinkuin hän kuvasi itseä ennenkuin löysi Hengessä kulkeminen ja tuli otollinen Jumalalle.

Mene vaikka metsään tarjomaan metsän peikkolle harhaoppisi..

Savis kirjoitti:

Room . 7 Niin Luther opetti ja kehotti kirkko synnissä pysymään,, niinkuin ite pysyi ja otti liberaalinen halpa armo turvaksi, että omarauha pysyisi.

Mutta Paavali opetti Room. 8 ettei tulis olla lihallinen ja tehdä syntiä niinkuin hän kuvasi itseä ennenkuin löysi Hengessä kulkeminen ja tuli otollinen Jumalalle.

Mene vaikka metsään tarjomaan metsän peikkolle harhaoppisi..

Lue lisää

“Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selvemmin näkee omat heikkoutensa, puutteensa ja vikansa. Vaikka onkin jo vuosikymmenet kilvoitellut Herran askelissa, täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa, että kovin vähän on Kristus minussamuotoa saanut. Missä on se nöyryys, rakkaus, epäitsekkyys, uhrau tuvaisuus ja kaikki muut hyveet, joiden tulisi kaunistaa kristityn elämää?

Miten monta kertaa täytyy murheella tunnustaa, että “vanhalla ihmisellä” on vielä niin suuri vaikutusvalta meidän elämässämme, vaikka sen olisi pitänyt jo aikoja sitten tulla ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi. Yhdellä on yhdet vaikeudet, toisella toiset.

Jonkun helmasynnit ovat henkisellä alalla, toisen lihallisella. Kuka on ajatuksissaan ylpeä,itserakas, kateellinen ja anteeksian tamattoman pitkävihainen. Toinen taas elämän mukavuuksia rakastava, lihallisiin intohimoihinsa lankeileva,syömäri ja juomari, joilla tarkoitan ihmisiä, jotka vatsaansa palvovat.

Eiköhän vain ole niin, että mitä kauemmin elämän tietä vaellamme sitä selvemmin alamme nähdä omat heikkoutemme ja puutteemme. Syvenevä synnintunto onkin aivan luonnollinen ilmiö vilpittömän Jumalan lapsen koettaessa kaikin puolin elää Herransa ja Mestarinsa tahdon mukaan. Mutta yhä syvenevä synnintunto vaatii vastapainokseen yhä kirkkaampaa näkemystä Kristuksen armoon. Kun oma syntisyys kasvaa yli äyräitten, täytyy Herran kirkkauden nousta taivaaseen asti.

Suuri syntinen tarvitsee suuren Vapahtajan. Ja tämä suuri Vapahtaja ilmenee hänen elämässään niin, että hän tietää Jeesuksen läpikohtaisesti tuntevan hänet viimeistä piirtoa myöten ja kuitenkin rakastavan häntä äärettömällä, jumalallisella rakkaudella.

Tämän ajatuksen on Paavali Roomalaiskirjeessä pukenut muotoon “Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttiseksi tullut” (Room 5:20). Hyvä kilvoitus, rakas ystäväni, merkitsee sitä, että sinä jättäydyt Jeesuksen Kristuksen käsiin sellaisena syntisairaana kuin olet ja uskot koko sydämestäsi, että hän on vaikuttava sinussa niin tahtomisen kuin tekemisenkin.

Ja kun sinä et yhtenäkään päivänä selviydy sellaisena voittajana, että sinulla ei olisi asiaa Golgatalle,
Jeesuksen ristin juurelle, niin ei sinun kerskauksenasi milloinkaan voi olla oma pyhyytesi ja vaelluksesi, vaan kerskauksenasi on ainoastaan Herra ja Hänen armonsa.

Kun opetuslapset saivat kirkastusvuorella nähdä Mestarinsa säteilevän kirkkauden, päättyy tämä kertomus sanoihin “He eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään” (Matt 17:8. Jeesuksen yksinään. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus yhä suuremmaksi. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus kaikeksi kaikessa. Jospa mekin saisimme lähtöhetkellämme nähdä ainoastaan Jeesuksen,
Hänet, joka kerran kutsui meidät omiksensa, vaikka hyvin tiesi, kuinka heikot ja kelvottomat Hän kutsui.

Ja joka silloin antoi meille armosta kaikki syntimme anteeksi, puhdisti meidät verellään ja uudestisynnytti Sanansa ja Henkensä voimalla, ja joka siitä pitäen on ääretömällä rakkaudella ja uskollisuudella hoitanut meitä tähän hetkeen saakka, antamalla väsymättä meille
uutta armoa uutta kilvoitusta varten.

Niin, jospa lähtöhetkellämme näkisimme vain hänet saaden unhottaa kaiken muun. Oi, Herra, suo tämä armo meille vaivaisille syntisille oman nimesi kunniaksi.

( Urho Muroma/Syvenevä synnin tunto; silloin katse Jeesukseen/ Herää Valvomaan 46-47 1956)

S-Seutulainen kirjoitti:

“Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selvemmin näkee omat heikkoutensa, puutteensa ja vikansa. Vaikka onkin jo vuosikymmenet kilvoitellut Herran askelissa, täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa, että kovin vähän on Kristus minussamuotoa saanut. Missä on se nöyryys, rakkaus, epäitsekkyys, uhrau tuvaisuus ja kaikki muut hyveet, joiden tulisi kaunistaa kristityn elämää?

Miten monta kertaa täytyy murheella tunnustaa, että “vanhalla ihmisellä” on vielä niin suuri vaikutusvalta meidän elämässämme, vaikka sen olisi pitänyt jo aikoja sitten tulla ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi. Yhdellä on yhdet vaikeudet, toisella toiset.

Jonkun helmasynnit ovat henkisellä alalla, toisen lihallisella. Kuka on ajatuksissaan ylpeä,itserakas, kateellinen ja anteeksian tamattoman pitkävihainen. Toinen taas elämän mukavuuksia rakastava, lihallisiin intohimoihinsa lankeileva,syömäri ja juomari, joilla tarkoitan ihmisiä, jotka vatsaansa palvovat.

Eiköhän vain ole niin, että mitä kauemmin elämän tietä vaellamme sitä selvemmin alamme nähdä omat heikkoutemme ja puutteemme. Syvenevä synnintunto onkin aivan luonnollinen ilmiö vilpittömän Jumalan lapsen koettaessa kaikin puolin elää Herransa ja Mestarinsa tahdon mukaan. Mutta yhä syvenevä synnintunto vaatii vastapainokseen yhä kirkkaampaa näkemystä Kristuksen armoon. Kun oma syntisyys kasvaa yli äyräitten, täytyy Herran kirkkauden nousta taivaaseen asti.

Suuri syntinen tarvitsee suuren Vapahtajan. Ja tämä suuri Vapahtaja ilmenee hänen elämässään niin, että hän tietää Jeesuksen läpikohtaisesti tuntevan hänet viimeistä piirtoa myöten ja kuitenkin rakastavan häntä äärettömällä, jumalallisella rakkaudella.

Tämän ajatuksen on Paavali Roomalaiskirjeessä pukenut muotoon “Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttiseksi tullut” (Room 5:20). Hyvä kilvoitus, rakas ystäväni, merkitsee sitä, että sinä jättäydyt Jeesuksen Kristuksen käsiin sellaisena syntisairaana kuin olet ja uskot koko sydämestäsi, että hän on vaikuttava sinussa niin tahtomisen kuin tekemisenkin.

Ja kun sinä et yhtenäkään päivänä selviydy sellaisena voittajana, että sinulla ei olisi asiaa Golgatalle,
Jeesuksen ristin juurelle, niin ei sinun kerskauksenasi milloinkaan voi olla oma pyhyytesi ja vaelluksesi, vaan kerskauksenasi on ainoastaan Herra ja Hänen armonsa.

Kun opetuslapset saivat kirkastusvuorella nähdä Mestarinsa säteilevän kirkkauden, päättyy tämä kertomus sanoihin “He eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään” (Matt 17:8. Jeesuksen yksinään. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus yhä suuremmaksi. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus kaikeksi kaikessa. Jospa mekin saisimme lähtöhetkellämme nähdä ainoastaan Jeesuksen,
Hänet, joka kerran kutsui meidät omiksensa, vaikka hyvin tiesi, kuinka heikot ja kelvottomat Hän kutsui.

Ja joka silloin antoi meille armosta kaikki syntimme anteeksi, puhdisti meidät verellään ja uudestisynnytti Sanansa ja Henkensä voimalla, ja joka siitä pitäen on ääretömällä rakkaudella ja uskollisuudella hoitanut meitä tähän hetkeen saakka, antamalla väsymättä meille
uutta armoa uutta kilvoitusta varten.

Niin, jospa lähtöhetkellämme näkisimme vain hänet saaden unhottaa kaiken muun. Oi, Herra, suo tämä armo meille vaivaisille syntisille oman nimesi kunniaksi.

( Urho Muroma/Syvenevä synnin tunto; silloin katse Jeesukseen/ Herää Valvomaan 46-47 1956)

Lue lisää

Elikkä vanhemmaksi joutunut Urho,, näki silloin vasta vanhoilla päivillä,, että hänen luonto on järkyttävän kirottu synnissä ja ei ollut sitten Pyhä Henki mukana missään vaiheessa elämän aikana, joka olis voinut tämän asian näyttä hänelle ,, että olistullut tarve etsiä Ristin salaisuus ja apua siit elämästä.

hiiiiiiiiiiiiii olis Urholle ,,, jos ei asia olis niin järkyttävä kun liha etsii keino millä pätjätä synnissä Jumalan edessä... huh hejjaa !!!

S-Seutulainen kirjoitti:

PAAVALIN KUVAAMA OPETUS PYHITYKSESTÄ ON TÄMÄN AJAN KRISTITTYJEN KESKUUDESSA KUIN AIVAN ERI MAAILMASTA
-
( Room.7;19-23) Paavali kirjoittaa:

”Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Tässä puhuu siis lihallinen mies, joka on myyty synnin alaisuuteen. (uk. ”turmeltunut ihminen, joka on synnin orjaksi myyty”). Tosiasia on se, että tällaisia me olemme kaikki, Jumalan edessä, jokainen meistä.

Paavali toteaa, että ei hän pysty tekemään mitään hyvää, vaan hän tekee sellaista pahaa, mitä hän eniten vihaa. Hänessä ei siis ole voimaa tehdä mitään hyvää, vaan hän tekee ainoastaan pahaa, koska on niin heikko.

Hän sanoo suoraan myös, että synti asuu hänessä. Ja tunnustaa, että tämä synti riippuu hänessä kiinni. Eikä hänellä siis ole mitään voittovoimaa tätä vastaan! Hän on synnin orja.(100 % pitalinen).

Ei siis mikään ihme, että tätä Room. 7. luvun sanomaa ei osata ottaa vastaan. Sehän on raa’asti ristiriidassa tämän päivän pyhitysnäkemyksen ja pyhitystarpeen kanssa. Se yritetään usein selittää pois tämän päivän seurakunnissa: Sekä ns. ”tosiuskovien piireissä” että liberaalien piirissä samalla tavalla.

Jotakin on näiden näkemysten välillä sovittamattomassa ristiriidassa. Joko Paavali on väärässä tai sitten nykyaikana erittäin suosittu käsitys pyhittymisestä ja kristityn kasvusta on väärää. Oman syntisyytensä syvyyden tajuamisesta Paavali kertoo kolme koko ajan syventyvää esimerkkiä:

(1.Kor.15;9) Uskoon tullut Paavali sanoo: ”Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.” (Apostoleista halvin)

15 v. myöhemmin, (Ef.3;8) Paavali ei enää vertaa itseään apostoleihin, vaan sanoo: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta”. (Ei enää vain apostoleista, vaan kaikista pyhistä halvin)

Ja vielä lopuksi (1.Tim.1:15) ”Minä olen kaikista syntisistä suurin.” Tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi tehnyt syntiä enemmän kuin muut. Ei – vaan itse asiassa hänen synnintuntonsa oli tavattoman suuri. Se taas johtui siitä, että Pyhä Henki asui hänessä…

Mitä tämä merkitsee meille?

Paavali kirjoittaa siis Room. 7:ssä oman ”todistuksensa” kristityn syntisyydestä. Voi olla, että se loukkaa meitä! Meillä voi olla toisenlainen näkemys. Me emme kuitenkaan voi asettaa omaamme Paavalin opetuksen rinnalle, koska Paavalin ”näkemys” on osa Raamattua ja siis Jumalan sanaa. Paavali oli syntinen ihminen, jossa ei ollut mitään hyvää. Niin toivoisin meidänkin olevan. Silloin mekin saamme pelastua yksin Kristuksen armossa. Ja Kristus yksin saisi olla myös meidän pyhityksemme! Ja Hän saisi tehdä itse omat tekonsa meidän kauttamme…

3.Moos.13 sanoi, että 1% omaa ansiota, omaa vanhurskautta tai omaa pyhyyttä tuhoaa myös koko uskon! Usko on Jumalan lahja. Todellisuudessa meillä ei ole mitään – on ainoastaan Kristus. Hän on meidän vanhurskautemme ja pyhyytemme.

(Room.7;24-25) ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia”. Paavalilla on täydellinen rauha Jumalan kanssa, siitä huolimatta, että synti riivaa hänen lihaansa jatkuvasti!

Hän on syntinen niin kuin mekin, ja Jumala on pyhä. Ja Jeesus on sovittanut meidät Isän edessä ja purkanut väliseinän ja vihollisuuden. Tämä tuo ihmisen elämään lepotilan, joka ei ole meidän varassamme, vaan Kristuksen varassa. Paavali oli itsessään niin pieni, niin syntinen ja niin voimaton, että hänen oli pakko julistaa Jeesuksen suuruutta, Jeesuksen pyhyyttä ja Jeesuksen voimaa. Se on evankeliumia.
-
( Otelainaus: Jouko Nieminen/Synnin ja armon paradoksi - riittääkö Jeesus yksin/Raamattuopetuksia eri alueilta)

Lue lisää

Onko mahdollista, että Paavali käytti sanaa "minä" samaistuakseen ihmiseen siis ihmisyyteen eikä oikeasti tarkoittanut olevansa itse se tekijä?

Kuten nykyään lievitetään saarnojen uhkausta sanomalla "sarnaan tässä myös itselleni", jotta kuulijat ei suuttuisi ja lähtisi pois.

Te jotka rakastatte riitelyä voisitte tehdä viisaasti jos oikeasti välittäisitte neuvoa kysyjiä.

S-Seutulainen kirjoitti:

“Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selvemmin näkee omat heikkoutensa, puutteensa ja vikansa. Vaikka onkin jo vuosikymmenet kilvoitellut Herran askelissa, täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa, että kovin vähän on Kristus minussamuotoa saanut. Missä on se nöyryys, rakkaus, epäitsekkyys, uhrau tuvaisuus ja kaikki muut hyveet, joiden tulisi kaunistaa kristityn elämää?

Miten monta kertaa täytyy murheella tunnustaa, että “vanhalla ihmisellä” on vielä niin suuri vaikutusvalta meidän elämässämme, vaikka sen olisi pitänyt jo aikoja sitten tulla ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi. Yhdellä on yhdet vaikeudet, toisella toiset.

Jonkun helmasynnit ovat henkisellä alalla, toisen lihallisella. Kuka on ajatuksissaan ylpeä,itserakas, kateellinen ja anteeksian tamattoman pitkävihainen. Toinen taas elämän mukavuuksia rakastava, lihallisiin intohimoihinsa lankeileva,syömäri ja juomari, joilla tarkoitan ihmisiä, jotka vatsaansa palvovat.

Eiköhän vain ole niin, että mitä kauemmin elämän tietä vaellamme sitä selvemmin alamme nähdä omat heikkoutemme ja puutteemme. Syvenevä synnintunto onkin aivan luonnollinen ilmiö vilpittömän Jumalan lapsen koettaessa kaikin puolin elää Herransa ja Mestarinsa tahdon mukaan. Mutta yhä syvenevä synnintunto vaatii vastapainokseen yhä kirkkaampaa näkemystä Kristuksen armoon. Kun oma syntisyys kasvaa yli äyräitten, täytyy Herran kirkkauden nousta taivaaseen asti.

Suuri syntinen tarvitsee suuren Vapahtajan. Ja tämä suuri Vapahtaja ilmenee hänen elämässään niin, että hän tietää Jeesuksen läpikohtaisesti tuntevan hänet viimeistä piirtoa myöten ja kuitenkin rakastavan häntä äärettömällä, jumalallisella rakkaudella.

Tämän ajatuksen on Paavali Roomalaiskirjeessä pukenut muotoon “Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttiseksi tullut” (Room 5:20). Hyvä kilvoitus, rakas ystäväni, merkitsee sitä, että sinä jättäydyt Jeesuksen Kristuksen käsiin sellaisena syntisairaana kuin olet ja uskot koko sydämestäsi, että hän on vaikuttava sinussa niin tahtomisen kuin tekemisenkin.

Ja kun sinä et yhtenäkään päivänä selviydy sellaisena voittajana, että sinulla ei olisi asiaa Golgatalle,
Jeesuksen ristin juurelle, niin ei sinun kerskauksenasi milloinkaan voi olla oma pyhyytesi ja vaelluksesi, vaan kerskauksenasi on ainoastaan Herra ja Hänen armonsa.

Kun opetuslapset saivat kirkastusvuorella nähdä Mestarinsa säteilevän kirkkauden, päättyy tämä kertomus sanoihin “He eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään” (Matt 17:8. Jeesuksen yksinään. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus yhä suuremmaksi. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus kaikeksi kaikessa. Jospa mekin saisimme lähtöhetkellämme nähdä ainoastaan Jeesuksen,
Hänet, joka kerran kutsui meidät omiksensa, vaikka hyvin tiesi, kuinka heikot ja kelvottomat Hän kutsui.

Ja joka silloin antoi meille armosta kaikki syntimme anteeksi, puhdisti meidät verellään ja uudestisynnytti Sanansa ja Henkensä voimalla, ja joka siitä pitäen on ääretömällä rakkaudella ja uskollisuudella hoitanut meitä tähän hetkeen saakka, antamalla väsymättä meille
uutta armoa uutta kilvoitusta varten.

Niin, jospa lähtöhetkellämme näkisimme vain hänet saaden unhottaa kaiken muun. Oi, Herra, suo tämä armo meille vaivaisille syntisille oman nimesi kunniaksi.

( Urho Muroma/Syvenevä synnin tunto; silloin katse Jeesukseen/ Herää Valvomaan 46-47 1956)

Lue lisää

Tuo onkin tullut vakio aiheeksi kaikissa saarnoissa toistaa sama "hengellinen" opetus.
He näkivät vain Jeesuksen. Hengellistetään reaalitilanne, jotta ei tarvitse missään muussakaan Raamatun paikassa noteerata oikeaa tilannetta, oikeaa ihmistä, oikeaa lihaan tullutta Jumalaa, oikeaa ihmisen kohtaamista, oikeaa tulevaisuutta ja maailman tuhoa.
He hellistetään kaikki opetus, jotta ei tarvitse vaarantaa mainettaan varoittamalla ihmisiä viimeisestä oikeasta tuhosta. Ei tarvitse neuvoa ihmisiä arjen ahdistuksissa kun toistetaan vaan muinaisten opettajien saarnat.

Siis rakas ? Sinulle siis ihan normaali syrjähypyt , ryyppäminen , homostelu , varkauddet , tapot , ja muut sellaista iljettävä mitä väkivaltainen epänormaali luontoinen aatu voi saada aikaiseksi himoissa ???

Savis kirjoitti:

Siis rakas ? Sinulle siis ihan normaali syrjähypyt , ryyppäminen , homostelu , varkauddet , tapot , ja muut sellaista iljettävä mitä väkivaltainen epänormaali luontoinen aatu voi saada aikaiseksi himoissa ???

Lue lisää

Sorry, luettelit omia ominaisuuksiasi. Kaikki eivät ole niin kuin sinä. On väärin olettaa, että vaikka sinä sorrutkin noihin synteihisi, että kaikki muutkin sortuisivat niihin samoihin synteihin. Kyllä jokaisella on ne omat syntinsä, aivan kuten sinullakin.

Anonyymi kirjoitti:

Sorry, luettelit omia ominaisuuksiasi. Kaikki eivät ole niin kuin sinä. On väärin olettaa, että vaikka sinä sorrutkin noihin synteihisi, että kaikki muutkin sortuisivat niihin samoihin synteihin. Kyllä jokaisella on ne omat syntinsä, aivan kuten sinullakin.

Lue lisää

Mä tulen heti sun luokse jos olet erilainen . Koska kaikki josta olen lukenut että ovat puhtaita ,, on Jumala voimakkaasti käyttänyt niin että kotikaupunki on putsattu synneistä hetkessä valtavassa synintunnossa.

Tuo puolustelu omassa elämässä ei päde Jumalan edessä tuomiossa..

Kerro nyt missä vaikutat ja on valatava Jumalan Voima Herätyksessä niinkuin näemme Pietarin kautta kun saivat synninpistos.. >> Apt 2 lukekaa jos ette tiedä...

Savis kirjoitti:

Mä tulen heti sun luokse jos olet erilainen . Koska kaikki josta olen lukenut että ovat puhtaita ,, on Jumala voimakkaasti käyttänyt niin että kotikaupunki on putsattu synneistä hetkessä valtavassa synintunnossa.

Tuo puolustelu omassa elämässä ei päde Jumalan edessä tuomiossa..

Kerro nyt missä vaikutat ja on valatava Jumalan Voima Herätyksessä niinkuin näemme Pietarin kautta kun saivat synninpistos.. >> Apt 2 lukekaa jos ette tiedä...

Lue lisää

>>Jottei asia tulisi liian helpoksi, niin on monia, jotka eivät ole menneet portista sisään, mutta uskovat kuitenkin lujasti näin olevan. Sellaiset henkilöt tunnistaa siitä, miten innokkaasti he kertovat omasta parannuksestaan. Miten ovat hyljänneet kaiken synnin, jopa omat vanhempansa ja tehneet todellisen parannuksen. Heille itse portti onkin tullut sivuasiaksi ja heidän omat ponnistelunsa on tullut portiksi. Sillä Ahdas portti on Vapahtajamme Jeesus ja vain hänen työnsä kelpaa meidän edestämme portiksi, josta jokainen voisi käydä sisälle. Portista kulkeminen on kohtaaminen Vapahtajan kanssa henkilökohtaisesti. Vain oma tahtomme, joka haraa vastaan on esteenä. Moni lukee Raamatusta :”usko ei ole joka miehen” ja ” moni haluaisi mennä ahtaasta portista, mutta ei voi ” ja tulee siihen tulokseen, että Jumala on laittanut juuri hänelle esteen. Todellisuudessa este on vain meidän omassa kovassa päässä.>>

( Ote Pekka Veli Pesosen opetuksesta: "Mistä löytyy löytyy se ahdas portti, josta jokaisen pitäisi kulkea sisälle"?/Kotimaa lehti 18.04.2020)