Voisiko joku vastaava kokenut kenties auttaa ja kertoa miksi väkivaltaisesta suhteesta on niin vaikea päästä pois?Minun tarinani on seuraava eli muutin avopulisoni kanssa yhteen nelisen vuotta sitten ja tulin raskaaksi melkein heti. raskaus oli vaikea ja koko tuon ajan sain kuulla syyttelyä, alistusta ym. Mies ei tehnyt kotitöitäkään, sen takia kun minäkään en voinut sängystä ja sairaalasta käsin tehdä ja siitäkin minä sain kuulla kunniani. Tästä alkoikin alati paheneva syyttely ja minun totaalinen mollaaminen. Ensimmäisen kerran hän kävi käsiksi kun lapsi oli syntynyt ja silloinkin hän repi hiuksista, töni, estele liikkumista sekä hajoitti minulle tärkeitä tavaroita.Tulin melkein heti uudestaan raskaaksi ja odotin tuplia sekä hoisin vauvaa kotosalla kun mies jatkoi henkistä alistamista, uhkailua ja syyttelyä.Kaikki on tunnetusti aina minun vikaani, jos jokin hajosi tai ulkona satoi niin syy oli minussa. Tosin raskauden aikana hän ei käynyt käsiksi kuin kaksi viikkoa ennen sektiota tönimällä, repimällä hiuksista ja uhkasi lyödä vaippapaketilla vatsaan. Sairaalassa hän kävi vain syyttelemässä ja uhkasi erota koska väsynyt naamani ei miellyttänyt häntä. Kotiin tultuani hän riidan yhteydessä potkaisi selkääni niin että luulin haavan repeävän vatsassani.Kotona minun olisi pitänyt tehdä kaikki ja kun en jaksanut niin sain kuulla olevani huono ja vastuuton äiti. Itse hän kaiket vapaat makaa sohvalla ja katsoo teksti televisiota tai pelaa netissä jne.kerroin hänen käytöksestään hänen siskoilleen, ehkä ei olisi pitäny. Mieheni myönsi heille lintsarit ja tönimisen, mutta samaan hengen vetoon totesi minunkin olleen väkivaltainen. Ehlkä olinkin jos itsepuolustus lasketaan, sillä 50 kiloisena pakeneminen 100 kiloisen alta ei ole helppoa.En ymmärrä miten joku osaakin niin taitavasti käänätää kaikki aisiat aina toisen syyksi eli aina puhe kääntyy minuun ja minun vikoihini hänestä ei koskaan puhuta ainakaan mitään negatiivista.Raha merkitsee hänelle kaikkea ja pörssissä vierähtää tunti tolkulla aikaa. Hän kartuttaa omaa omaisuutta kun minun opiskelija rahani menevät ruokaan, lääkkeisiin ja vaatteisiin. Seksistä on tullut myös vallan väline, jolla kiristää. Hän ei vaan ymmärää miksi minua ei kiinnosta seksi jos hän on ensin haukkunut minut maailaman huonnoimaksi ihmiseksi tai käynyt käsiksi. Isyyttäkään en ole kaksosille uskaltanut tunnustaa kun mieheni sanoi odotusaikana ettei halua ja nyt sitten kerran yhden riidan päätteeksi uhkasi tapattaa minut palkkaamurhaajalla, jotta saisi lapset itselleen ja sen jälkeen on hinkunut isyyden selvittelyä; mitä teen?Olen nykyään niin arka ja varuillani.Tätä tämä on jatkuvaa pelkoa!Ennen niin iloisesta ja elämänmyönteisestä minusta on tullut arka,pakoileva ja jaksamaton ihminen, jolle yksi paha alistava katse mieheltään vie ilon koko päivästä.Haluan vain nauttia elämästä ja lapsistani,mutta miten jaksan lähteä. Mies on uhkaillut tehdä elämästäni vaikean jos lähden enkä halua että pienet lapset joutuvat kiistakapuloiksi, sillä haluan heille vain hyvää. Kunpa saisin voimia lähteä!
osaako joku auttaa
viisikko
111308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lähde kuitenkin. Elämäsi on nyt jo helvetti. Miksi odottaa enää? Se muutuu vain pahemmaksi. Ota lapset mukaasi ja painu turvakotiin, siellä kuuntelevat eivätkä syytä sinua. Siellä saat näyttää väsymyksesi ja olla heiko, tukea ja lohdutudta kyllä löytyy. Sukulaisista viis, nyt on kyse sun ja lastesi ainoasta elämäsät ja sitähän ei muut määräile. Turvakodissa saat myös kaiken käytännön avun minkä tarvitset ja pääset kyllä siivillesi kun saat eron tuosta tyranista ja huomaat että et olekaan kaike asitä mitä hän on pähäsi takonut. Voimaa vain sinulle ja lapsilesi ja pysy kovana tavoitteissasi.
Heippa.Aika surkealta kuulostaa tarinasi.Ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde lasten kanssa pois.Ei kenenkään tarvitse sietää tollaista ja elää tollaisessa pelossa ja helvetissä!!Itselläni ei ole vastaavaa kokemusta,mutta lähde heti lasten kanssa.Hanki itsellesi hyvä tukijoukko(mummit,vaarit,ystävät...)ja kerää kimpsusi ja kampsusi ja lähdet!Se on vaikeaa,mutta apua saa monesta paikkaa(esim.sosiaalitoimistot,kirkot...).Eikä mies voi tehdä elämästäsi hankalampaa jos lähdet,voit vaikka hakea lähestymiskieltoa!Ei tollainen ole rakkautta ja lapset kärsivät tilanteesta paljon.Ei kannata miettiä tulevaisuuta vaan elät päivä kerrallaan lastesi kanssa,kyllä se aurinko vielä tulee teidän elämäänne ja hymyt huulille.Anna itsellesi ja lapsillesi mahdollisuus elää tasapainoista elämää ja jätä se RETKU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hei,
Tarinasi on tuttuakin tutumpi.
Tässä sinulle sivusto ja hae sieltä keskusteluvalikko....
Saat tukea tuskaasi. Näitä kohtaloita rittää...
Sama kaava toistuu vain eri perheissä...
http://www.narsistienuhrientuki.info/
On toinenkin maailma, ilman pelkoa ja alistettuna oloa, ihan normaali maailma, jossa saat elää tavallista elämää, ilman että joku on aina kimpussa, maailma jossa voi iloita pikku asioista, elää rauhassa ilman että joku koko ajan mitätöi ja alistaa. Ihmisenarvoinen elämä, sinuakin varten. Miehesi on rikollinen.
Olet se persoona joka voi auttaa Itseäsi ja lapsiasi pois tilanteesta jossa väkivaltaisuus on saanut jalansijan.Ole niin kylmäpäinen ja lähde pois,pyydä apua majoittumisessa sukulaisiltasi siihen asti että saat asunnon itsellesi ja lapsillesi.Pahoinpitelyt voivat kohdistua pidemmällä ajalla myös lapsiisi.Lähde lapsiesi takia tuollaisesta suhteesta,älä jää odottamaan parannusta parempaan jota tuskin on tulossa.
Hei,lähde nyt kun olet vielä fyysisesti kunnossa.
Olen itse käynyt saman läpi ja voin kokemuksesta sanoa, ettei se ole helppoa se lähteminen.
Se vaatii rohkeutta ja voimia ja sitä lopullista päätöstä- että sinulla lapsilla on oikeus elää ilman pelkoa.
Oman paikkakuntasi soskun työntekijä auttaa varmasti teille asunnon, mutta sitä ennen TEE RIKOSILMOITUS MIEHESTÄSI!Miehelläsi on varmaan persoonallisuushäiriö ja ikävä kyllä se pahenee vaan kokoajan.Hae miehellesi lähestymiskielto, sen väliaikaisena saat poliisiltakin,siellä on oikeita ihmisiä-täysin inhimillisiä, niille kannattaa puhua, mutta turvaa itsesi ja lastesi tausta.Älä vaikene-turvakoti on kans hyvä paikka.
Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen!Ajattele edes lastesi parasta, jos et itsesi vuoksi lähde.
Voimia sinulle
Kun vielä pystyt, tiedän paremmin sanottu kuin tehty ja vaikeatahan se lähteminen on mutta se on parempi itsesi ja lapsiesi kannalta..Tulee oikein vihaseksi kuin lukeekin noita juttuja että miten joku voi olla noin..ei oikein meinaa löytyä edes sanoja kuvaamaan tollasia ihmisiä jotka pahoinpitelee ..Itse olen nuorena(en siis ole kyllä mikään vanha nytkään)joutunut katsomaan ja kärsimään vierestä kun minulle rakasta ihmistä on kohdeltu väkivalloin..Ja tällä hetkellä kärsinkin paniikista ja olen aika vainoharhainen ja kieltämättä tulee ajateltua aika monesta vastaantuliastakin että tuokin oli varmaan joku hullu..No mutta tällä hetkellä minulla menee kumminkin ihan hyvin = ) Ja toivon sinulle myös sitä samaa että pääsisit pois noista ikävistä oloista ja aloittamaan uuden paremman elämän..Haleja sinulle ja lapsillesi = )
Olen varma, että eroamispäätös on erittäin vaikea, mutta se on ehdottomasti oikea.
Itse olen perheestä, jossa vanhempien olisi ehdottomasti pitänyt erota jo minun ja siskoni ollessa pieniä lapsia. Isäni ja äitini suhde oli aivan kuvauksesi lainen. Äitini uskalsi ottaa eron kuitenkin vasta minun ollessa 13-vuotias ja siskoni 19-vuotias, jolloin me kumpikin olimme jo kärsineet psyykkisesti todella paljon perhehelvetistä. Ajattelen yhä 20- vuotiaana päivittäin isääni ja hänen väkivaltaista käytöstään ja lapsuuteni on aiheuttanut minulle pakkoneurooseja, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja pelkoa isääni muistuttavia miehiä kohtaan, eli sanonkin sinulle, että eroa lastesi tähden! En halua kenenkään kokevan samaa kuin minä!
Mutta ei mahdotonta.
Väkivaltaisessa suhteessa koko energia kuluu päivästä päivään hengissä pysymiseen. Minkään ylimääräisen asian hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Masennus, joka varmasti vaivaa kaikkia jatkuvaa väkivaltaa kokevaa vie myös voimia ja vähentää aloitekykyä. Ja usein tuttu helvetti tuntuu yksinkertaisemmalta ratkaisulta kuin se, että lähtee etsimään jotain muuta. Ja se tuttu piinajakin on osa elämää ja oman elämän täydellinen muuttaminen on vaikeaa.
Tässä on niitä syitä...
Mutta nuo kaikki kuviot läpikäyneenä sanon silti, että mitä pikemmin saat jostakin sen energiapaukun, jolla pääset tilanteesta irti, sen parempi. Eiväthän ongelmat ihmisen elämästä ikinä lopu ja voit varautua siihen, että saat itse (sekä lapsesi) käydä terapiassa kauan löytääksesi oman entisesi - tai viisaamman tulevan iloisen itsesi, mutta se ponnistelu on kaikki parempaan. Sen sijaan nykyinen ponnistelusi vie sinua päivä päivältä kauemmas tasapainoisesta itsestäsi.
Sinun pitäisi antaa itsellesi ja lapsillesi mahdollisuus tulla elämästä nauttiviksi ihmisiksi.
Se ei ole mahdotonta eikä liian myöhäistä. Se vaatii vain työtä. Ja yhteiskunta tukee sinua sen prosessin läpiviemisessä. Sinun ei tarvitse tehdä sitä yksin.
Hae apua jaksamiseesi.
VAAN LÄHDE,HETI,KUN MIEHESI EI OLE PAIKALLA.Se on vaikeaa,tuntuu,ettei selviä,kaikesta,käytännön asioista yms.mutta se palkitsee myöhemmin,kun saat lapseltasi halin,kun he ymmärtävät asioita.Askeleet ovat aluksi raskaita,tulee epävarmuutta,selviämisestä.OTA PIENIÄ ASKELIA,YKSI ASIA KERRALLAAN.Aina,kun olet hoitanut jonkun,huomaat,MINÄ SAIN TUON TEHTYÄ ILMAN MIESTÄKIN JA MINÄ SELVIÄN.Turvakotiin on itse maksettava kyyti,siellä olette turvassa,saat aikaa järjestää asuntoasiat,levätä,kerätä voimia.ÄLÄ JÄÄ PAIKALLESI,TOIMI,mies joka lyö kerran,tekee sen toisen kerran ja aina raaemmin,puhun kokemuksesta. Tee rikosilmoitus heti,kuvauta vammasi poliisiasemalla,hanki lähestymiskielto.AJATTELE LAPSIASI,HEIDÄN TURVAANSA,OIKEUTTAAN ONNELLISEEN,LAPSUUTEEN.OIKEIN PALJON VOIMIA JA JAKSAMISTA.
Ohjeeni on että lähde ja pian. Itselläni on kokemusta vastaavasta ja tyhmä kun olin niin en tajunnut heti tehdä sille loppua. Loppujen lopuksi suhteemme kesti 4 vuotta josta ensimmäinen oli siedettävä ja loput kolme täyttä helvettiä. ainoa ero tässä minun tapauksessani oli että meillä ei ollut lapsia mutta kotieläimet saivat myös kärsiä osansa nyrkkisankarin väkivallasta. Jos haluat jutella lisää niin heitä postia osoitteeseen [email protected].