Poistin jälleen deittiprofiilini, tällä kertaa pride-viikon ja

keskusteluissa pinnalla olleiden ahdistelukohujen vuoksi, yhdistettynä alitajuiseen tietoon siitä kuinka eri asioita mä todennäköisesti haen moniin muihin ihmisiin verrattuna.

Ei niissä palveluissa viime aikoina mitään mainittavampaa tapahtunut, yleensä keskustelu jälleen vain hiipui kaikkien osumien kanssa jotenkin, mutta yhden naisen mä torjuin hyvän alun jälkeen kunnes tämä alkoi valittamaan mulle siitä miten "pride ei saisi näkyä eikä kuulua mitenkään" pelialustalla/yhteisössä ja kertoi kuinka miehet kiusaavat häntä siellä. Eihän se ole fiksua käytöstä näiltä miespuolisilta pelaajilta jotka tollasta harrastaa, mutta en mä ole myöskään oikea pelimies (heh) olkapääksi tollasessa asiassa.

Yhden naisen poistin osumista aika kylmästi, ja se oikeastaan tuntui aika pahalta tehdä niin, mutta en mä nähnyt oikein vaihtoehtoakaan. Niin suvaitsevainen kuin lähtökohtaisesti olenkin, niin nykyisessä ilmapiirissä eläessä "jouduin" paradoksaalisesti käyttäytymään syrjivästi, koska jos olisimme vaikka tavanneet/tutustuneet johon olisi ollut kaikki edellytykset, olisin silti joutunut ensinnäkin varomaan sanojani koko ajan, ja toiseksi aina joku taho olisi niin halutessaan löytäneet siitä jonkinlaisen valta-aseman tms. sillä nainen oli lyhytkasvuinen ja ilmeisesti liikkuminen oli jollain tavalla rajoittunutta, vaikkakin kasvonpiirteiltään ihan nätti/normaali. Suoraan sanoen mä en kyllä edes ajatellut koko kirjoittelun aikana muuta kuin korkeintaan kaveruutta toisen vähän nörtin kanssa, mutta eri keskustelupalstoja ja Facen kommenttiosioita viime aikoina lukeneena tulin siihen tulokseen, että parempi olla kertaalleen vain yksi epäkohtelias tyyppi muiden joukossa, kuin koko ajan varovainen omissa sanomisissaan saati "ihmisten silmissä" arveluttava kunnes toisin todistetaan tms. 🙄
---

Ihan oma ongelmansa on se, että monet normaalit sinkkunaiset ovat noissa liikkeellä kohtuu "avoimin mielin" tms. ja itseä ei tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa s-asiat, sikäli kun ne on koskaan kauheasti kiinnostaneet muuta kuin symbolisessa merkityksessä omassa pääkopassani. Enemmänkin haluaisin vain hyväksyntää ja kuulla joltain ihmiseltä (ei-ammattilaiselta), että olisin tehnyt edes jotain oikein tai että jatkossakin on järkevää tehdä asiat osapuilleen oikein. Nyt täytyy vain hakea maanantai-motivaationsa jonkun Helio Castronevesin tekopirteistä somepostauksista tms.

Ja se voi olla ihan pikkujutuista kiinni miten se kuuluisa "kemia" syntyy, ihan vaikka siitä laittaako 😏 vai 😃 emojin viestinsä perään. Jälkimmäinen kuvastaa omaa fiilistäni yleensä paremmin ja käytän sitä emojia paljon, mutta missä menee nykyään se raja, milloin tavallinen valkoinen heteromies voi käyttää turvallisin mielin tuota ensimmäistä emojia, liekkiä tms. ja missä yhteyksissä? Mikä tulkitaan ahdisteluksi, tai turvallisen tilan viemiseksi virtuaalisesti?

Näin avarakatseisesti siis mä olen aloittanut pride-viikon, koko laajan sateenkaaren hyljeksityimmän tai jopa joukkoon kuulumattoman porukan edustajana eli aseksuaalina. Pakit toiselle seksuaalivähemmistön edustajalle säästääkseni molempien aikaa ja hermoja, toiset rajoitteelliselle naiselle ihan vain siksi etten itse joutuisi vaikeuksiin, ja tämä on vähän sarkasmia mutta poistelin jo aiemmin osumia myös siksi että koin joidenkin cougaarien käytöksen hieman ahdistelevana ja miesoletettua seksualisoivana käytöksenä 😁

2

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tarvita mitään deittiprofiilejä jos käy baareissa juomassa viinaa ja tekemässä alotteita naisille.
      Katsotaan tilannetta tarkemmim- Nettideiteissa mies joutuu tekee kaiken aloitteet ja joutuu hoitaa puhumisen jotta nainen kiinnostuisi. Samoin käy baarissa että mies joutuu tekee aloitteen. Netissä naisia harvemmin kiinnostaa tutustua joten et pääse edes treffeille. Baareissa pääset heti juttelee naiselle.

      T: viinamie

    • Tai tuo termi "hyväksyntä" kuulostaa jotenkin pehmeältä tms. mutta tarkoitan siis sellasta normaalia ihmisten/kaverien vuorovaikutusta jossa ei pelkästään poimita ja mainita kehittämiskohteita tai vikoja toisessa ihmisessä tai tämän elämässä, eikä niin että ihmissuhde perustuu kummankaan osapuolen hyötyyn taloudellisesti tai muuten, jolloin kyseessä ei olisi kovinkaan tasapainoinen tai tasa-arvoinen ihmissuhde.

      Enkä mä siis ole mikään läheisriippuvainen tms. narsisti jonka mielipiteitä ei saisi kyseenalaistaa, vaan se olisi joskus kiva kuulla jotain positiivistakin buumerien ja #vainkeskiluokkajutut tyylisesti elävien tuttujen negatiivisesti latautuneiden kysymysten vastapainoksi. Enkä mä siihen tarvitse myöskään erikseen kenenkään hyväksyntää, minkälainen työ, auto, asumismuoto yms. ovat kenellekin sopivia, kyllä mä sen itse tiedän, mutta edelleen - joskus noihinkin liittyen olisi kiva kuulla jotain muutakin kuin naureskelua, tyhmiä kysymyksiä tai kapeakatseisia ja näköalattomia neuvoja. Tai pelkästään jo se, että noista asioista ei tarvitsisi edes puhua, olisi jo puoli voittoa ja oletettavasti jonkinlainen hiljainen hyväksyntä toiselta.

      Milloin viimeksi juuri sinulla on ollut sosiaalista elämää oman ikäluokkasi -10 vuotta olevien tuttaviesi kanssa ilman, että siihen olisi liittynyt kummankaan työasiat millään tapaa?

      -Mulla vähän yli vuosi sitten kun kaveri kävi kahvilla, ja sitä ennen pari kertaa alkuvuodesta 2021 kun pelattiin toisen kaverin kanssa.

      Pitkiä small talkeja toki on toisinaan asiakkaiden kanssa ja se on sinänsä ihan mukavaa kunhan pitää mielessä, että tarpeen vuoksi hekin tänne tulevat ja kaikki ylimääräinen aika rupatellessa on pois heidän päiviensä normaalista ohjelmasta tms. Eli tavallaan sen pitää antaa tapahtua heidän aloitteestaan ja antaa edetä omalla painollaan jos sikseen on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      264
      1957
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      42
      1781
    3. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1689
    4. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      63
      1419
    5. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      79
      1294
    6. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1264
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1243
    8. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      217
      1112
    9. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      55
      1097
    10. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      162
      965
    Aihe