Ajelin moottoritietä ja lähestyin liikenneympyrää.
Liikenneympyrään saapui myös tumma henkilöauto kromitien suunnalta.
Hiljensin vauhtia ja painoin jarrua samalla seurasin tuon tumman auton liikkeitä.
Auto pysyi sisä kaistalla, vilkku ei ilmestynyt päälle joten johtopäätös, on menossa kaupunkiin.
Nostin jalan jarrulta kaasulle ja jatkoin oikeaa kaistaa kaupunkia kohden.
Yhtäkkiä tummaan henkilöautoon ilmestyy vilkku ja alkaa kääntymään prisman suuntaan.
Onneksi älysi polkasta jarrua ettei ajanut kylkeen.
Huolestuttavinta oli että tämä henkilöautokuski painoi tyyttiä ja ilmeisesti luuli että minä ajoin vastoin liikennesääntöjä.
Milloinkahan porukka oppii laittamaan vilkun päälle ajoissa ja ryhmittymään oikealle kaistalle.
Päätin tässä että hommaan autoon koelautakameran ja alan surutta ryttäämään liikennesääntöjä rikkovien peltejä.
Toivottavasti herättää keskustelua ja keskustelu tavoittaa tuon tämänpäiväisen törttöilijän.
T. sinisen pakun kuski.
Liikenneympyrään saapui myös tumma henkilöauto kromitien suunnalta.
Hiljensin vauhtia ja painoin jarrua samalla seurasin tuon tumman auton liikkeitä.
Auto pysyi sisä kaistalla, vilkku ei ilmestynyt päälle joten johtopäätös, on menossa kaupunkiin.
Nostin jalan jarrulta kaasulle ja jatkoin oikeaa kaistaa kaupunkia kohden.
Yhtäkkiä tummaan henkilöautoon ilmestyy vilkku ja alkaa kääntymään prisman suuntaan.
Onneksi älysi polkasta jarrua ettei ajanut kylkeen.
Huolestuttavinta oli että tämä henkilöautokuski painoi tyyttiä ja ilmeisesti luuli että minä ajoin vastoin liikennesääntöjä.
Milloinkahan porukka oppii laittamaan vilkun päälle ajoissa ja ryhmittymään oikealle kaistalle.
Päätin tässä että hommaan autoon koelautakameran ja alan surutta ryttäämään liikennesääntöjä rikkovien peltejä.
Toivottavasti herättää keskustelua ja keskustelu tavoittaa tuon tämänpäiväisen törttöilijän.
T. sinisen pakun kuski.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Silloin harvoin kun nämä tornion maajussit pääsee kaupunkiin, niin liikennesäännöt ovat jo unehtuneet, kun eihän siellä maalla ole mitään muuta väistettävää kuin se naapurin rollaattorilla kulkeva mummo.
Kannattaisi käydä välillä ajamassa isommissa kaupungeissa niin ei pääse liikennesäännöt unehtumaan.
Kannattaa hankkia sellainen kamera joka kuvaa myös silloin kun auto on parkkeerattu.
Eli liiketunnistimilla, kuvaus eteen ja taakse, taakse kuvaus mielellään kalansilmälinssillä että kuvaa sisätilojen lisäksi myös ulos sivuille ja taakse,
Parkkipaikoilla tapahtuu eniten kolhimisia, ja osa jopa pakenee paikalta ilmoittamatta mitään.
Kameran kuvaa ei käy jälkeenpäin kiistäminen.
Niin no jos pitäisi veikata niin tuolta Outokummun tehtaalta se oli tulossa.
Sama juttu aamusella toisinpäin, eli tullaan sieltä prisman suunnasta sisäkaistaa ja ilman vilkkua ammutaan sitten kromitien liittymäsä ulos.
Eivät opi ennenkuin laittaa maksamaan oman auton ja omansa korjaukset, siihen vielä sakot päälle niin johan alkaa olla oppirahoja kasassa.
Olen pari nuorta opettanut ajamaan autolla ja tuo liikenneympyrä on ollut yksi parhaimpia paikkoja opettaa kaistanvahtoa.
Heti kun moottoritien kohdalla lyö vilkun päälle ja vaihtaa kaistaa heti sulkuviivan jälkeen niin moottoritieltä tulijalle ei jää epäselvyyttä minne on menossa.
Tosin uusi tieliikennelaki sallii kaistan yli kääntymisen mutta ainoastaan jos kaista on vapaa.
Sanotaan myös, ettei liikenneympyrään tulija saa estää ympyrässä olijan laistanvaihtoa. Ei siinä kyllä jälkikäteen ilman eteen ja taakse kuvaavaa kameraa selvitä, että koska se kaistanvaihto alettiin tehdä:hyvissä ajoin vai yhtäkkiä just ennen liittymää, jolloin ulkokaistalle on jo tullut auto. Monesti motarilta tullaan ympyrään ja lyövät viime hetkellä jarrut pohjaan, kun ympyrästä tulija vaihtaakin ulkokaistalle ja kääntyy Prisman suuntaan.
No eikös se rysähdyspaikka kerro jo jotakin?
Jos pelti rytisee prisman liittymän kohdalla niin eihän kaistanvaihtaja ole mitenkään voinut ryhmittyä ajoissa.
Varsinkin jos vasemmalla kaistalla ajaja ajaa oikealla ajajan kylkeen juuri liittymän kohdalla.
Eihän tuo tilanne pääse syntymään oikein ryhmityttäessä.
Jos taasen ryhmitytään ajoissa niin pelti rytisee jo motarin kohdalla, ei todellakaan liittymän kohdalla.
Se on vähemmistö ,joka osaa ajaa ympyrät oikein...vaikka ennen ympyrään tuloa,on selvät opasteet miten ajaa...Se on valitettavasti liian vaikeaa monelle
No kun ennen 90- lukua kun korttia ajethin ei ollu mittään ömpyröitä.
Oli vaan tavallisia risteyksiä peltoteitä ja mettäteitä.
Yhtäkkiä lyötiin vaan tuonlaisia manöveereja joka paikkaan ja sanotiin että ajappa siittä.
Ois ees pikkulehessä selitetty että miten niisä ajethan mutta ei..
Niin no, itse ajoin korin -83 ja kyllä silloin opetettiin kaistan vaihto ja vilkun käyttö.
Jos ajatellaan liikenneympyrää ja vetastaan se suoraksi niin kyseessä on kaksikaistainen tie jossa ainoastaan liittymiä oikealle.
Ryhmittymällä ja vilkulla pärjää.
No olihan niitä ympyröitä - vanhan silllankin päässä ja vielä sellainen, jossa oli etuajo-oikeus ympyrään ajavilla eli päin vastoin kuin nykyisin. Jonnet ei muista…
Putaan nisti se kurvaili,oliko mazda?
Tulit sitten pöljä kolmion takkaa eteen hölmöilemään?
Ajoin kolmion takaa kaistalle jossa ei ollut ketään eikä vilkun ja ryhmittymisien perusteella myöskään kukaan aikonutkaan.
Miksi en ajaisi tyhjälle kaistalle?
Se ettei joku älyä ryhmittyä ja käyttää vilkkua on hänen omaa typeryyttään.
Liikenneympyrät ovat erittäin sujuvia kun pelataan oikeilla säännöillä, jos taasen pelataan mielivalla ja öykkäröinnillä niin liikenne takkuaa kun kukaan ei tiedä minne kukin on menossa.
Eiköhän vain ole viisainta opetella ne liikennesäännöt.
Vai meinaatko ettei moottoritiellekkään ole asiaa kolmion takaa jos joku muu ajaa sillä?
Monesti antavat tilaa ja siirtyvät vasemmalle mutta sinun logiikalla tyhjälle kaistalle ei saa ajaa kolmion takaa.
Hölmö, opettele itse liikennesäännöt. Ainakin mitä kolmio ja stop merkit tarkoittaa.
Taidat olla tuo kyseinen henkilöauton kuski.
Kumma kun vilkun ja ryhmittymisen laiminlyöntiä puolustellaan.
Onko sulla esittää yksikin perustelu miksi kyseinen toiminta on sallittua liikenteessä?
Voit tarkistaa oikean tiedon https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/liikenneympyra/#3ed3b162.
"Mikäli kaistaa joutuu vaihtamaan ympyrän sisällä, on kaistaa vaihtava luonnollisesti väistämisvelvollinen muihin ympyrässä ajaviin nähden."
https://www.liikenneturva.fi/ajankohtaista/liikenneympyrassa-ajamisessa-edelleen-epaselvyyksia/#3ed3b162.
”Kuten mistä tahansa muustakin liittymästä, aikeesta poistua liikenneympyrästä kerrotaan myös vilkulla. Liikenneympyrässä vilkku tulee laittaa päälle ajoissa ennen kääntymistä oikealle poistumisliittymään.
Kannattaa lukea myös https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&ved=2ahUKEwjjvPep5NH4AhU6VfEDHfdqBFQ4ChAWegQIFRAB&url=http://www.tieh.fi/julkaisut/pdf/3200769.pdf&usg=AOvVaw3d5gEH7Uc6oxrFsALRNR0K.
Ihan tutkittua tietoa hämmentäjistä jotka koukkaavat sisäkaistalta suoraan liittymään.
Joten heitetään ne sääntöjen rikkojien ihannoinnit romukoppaan ja aletaan ajamaan sääntöjen mukaan.
Niin ja sitten sen vilkun voi laittaa ajoissa myös prismaan tulijat, kun ei tiedä kääntyykö prismaan vai ajaako suoraan.
Varmaan samat jotka törttöilee ympyrässä.
käys pölhökustaa ajamassa sieltä kromitien suunnasta. sieltä tullessa oikealta kaistalta käännyttään kemin suuntaan. kromitieltä vasentakaistaa ajaessa päätyy väkisellä liikenneympärän sisäpuoliselle kaistalle. kusti näytti vilkulla merkkiä aivan oikein, että on menossa prisman suuntaan. sinä toopet sitten tunget sieltä kolmion takaa eteen. onko sinulla ajokorttia vai etkö tunne liikennesääntöjä ja mikä hätähousu olet jos et voi odottaa 2-3 sekuntia, että toinen kerkee menemään sinne minne on menossa. laita nyt vähän valoja päälle ja jos ajaminen tuntuu liian vaikealta, suosittelen taksin käyttöä.
Virallista+tietoa
"82+kuljettajaa+(53+%)+156:sta+jätti+ryhmittymisen
liian+myöhäiseksi+tai+kokonaan+tekemättä."
Tämä+siis+röyttän+liikenneympyrästä+ja+nimen+omaan+prisman+suuntaan.
Tampio,+katsoppa+sulkuviivoja+ja+opasteita.
Vilkku+päälle+heti+kun+Kemin+suunnan+kaista+loppuu+ja+ryhmitys+heti+perään+niin+ei+mitään+ongelmaa.
Itse+ajan+aina+siten+että+vaihdan+heti+kaistaa+kun+se+on+laillista+ja+kyllä+on+pari+kertaa+meinannut+tulla+kemin+suunnasta+auto+eteen,+mutta+se+iso+mutta,+olin+jo+vaihtanut+kaistaa+siihen+mennessä,+en+90+astetta+myöhässä+eli+prisman+rampin+kohdalla+ja+sillä+tyylillä+että+sormi+napsauttaa+kääntyessä+vilkun+päälle.
Mutta+viljelkää+vain+sitä+vilkutonta+ajamista+ja+viimehetken+kääntymisiä+jos+siitä+tulee+hyvä+mieli.
no ajale törppö kolmion takkaa etteen, laskua pukkaa tulemaan kun järki ei tunnu riittävän. mihin sulla on niin kiire, että et jaksa odottaa siellä kolmion takana kahta sekuntia.