Olin tuntenut tämän tytön jo useita vuosia ja oltiin oltu hyviä kavereita. N. 3 kuukautta sitten alettiin seurustella ja hän kertoi silloin, että oli leikkinyt jonkinlaista kissa-hiiri leikkiä erään kaverini kanssa jo n. 1,5 vuotta, mutta vakuutti, että juttu oli ohi.
Tapailtiin kolme viikkoa, alettiin rakastua, kunnes eräänä aamuna hän sanoo, että rakastaa tätä toista poikaa (kaveriani) ennemmän kuin minua. Sydämeni särkyi, erottiin, tosin eroa kesti viikon.
Seuraavat kaksi kuukautta taas tapailtiin (mutta ei virallisesti kuitenkaan seurusteltu, kyseessä oli jonkinlainen koeaika, että tullaanko olemaan yhdessä) ja rakastuttiin molemmat ihan tosissaan, tosin vaikeitakin hetkiä oli. Tämä tyttö vakuutti taas että, juttu kaverini kanssa oli ohi.
Sitten koitti taas eräs aamu(itse olin ulkomailla), jolloin rakkaani kertoi että tämä kyseinen kaverini oli ollut taas hänen luonaan yötä, mutta he eivät olleet harrastannet seksiä, kuitenkin suudelleet. (Molemmat tosin kännissä kyseisenä iltana, mutta se ei ole selitys.)
Mitä tehdä tässä tilanteessa? Rakastan häntä, hän rakastaa minua, mutta myös satuttaa minua koko ajan. En pysty olemaan hänelle vihainen, vaikka pitäisi. Molemmat haluais olla yhdessä, mutta se ei onnistu ennen kuin hän on selvittänyt välinsä "exänsä" kanssa, se tuskin tapahtuu kovin äkkiä, jos koskaan, koska kolmessa kuukaudessa ei asiassa tapahtunut minkäänlaista edistystä. Mitä tehdä? Ikävä ja kaipaus ihan valtava. Sydän täysin särkyny jo toisen kerran.
Tapailtiin kolme viikkoa, alettiin rakastua, kunnes eräänä aamuna hän sanoo, että rakastaa tätä toista poikaa (kaveriani) ennemmän kuin minua. Sydämeni särkyi, erottiin, tosin eroa kesti viikon.
Seuraavat kaksi kuukautta taas tapailtiin (mutta ei virallisesti kuitenkaan seurusteltu, kyseessä oli jonkinlainen koeaika, että tullaanko olemaan yhdessä) ja rakastuttiin molemmat ihan tosissaan, tosin vaikeitakin hetkiä oli. Tämä tyttö vakuutti taas että, juttu kaverini kanssa oli ohi.
Sitten koitti taas eräs aamu(itse olin ulkomailla), jolloin rakkaani kertoi että tämä kyseinen kaverini oli ollut taas hänen luonaan yötä, mutta he eivät olleet harrastannet seksiä, kuitenkin suudelleet. (Molemmat tosin kännissä kyseisenä iltana, mutta se ei ole selitys.)
Mitä tehdä tässä tilanteessa? Rakastan häntä, hän rakastaa minua, mutta myös satuttaa minua koko ajan. En pysty olemaan hänelle vihainen, vaikka pitäisi. Molemmat haluais olla yhdessä, mutta se ei onnistu ennen kuin hän on selvittänyt välinsä "exänsä" kanssa, se tuskin tapahtuu kovin äkkiä, jos koskaan, koska kolmessa kuukaudessa ei asiassa tapahtunut minkäänlaista edistystä. Mitä tehdä? Ikävä ja kaipaus ihan valtava. Sydän täysin särkyny jo toisen kerran.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kysymykseesi: sydämeni särkyi jo toisen kerran. Särjetkö sen vielä kerran, saman ihmisen toimesta! Kaikkien viisaitten isä dr Phil sanoi vastaavassa tilanteessa: ajattele sitä ihmistä tehosekoittimena joka raastaa kätesi verille. Työnnätkö kätesi sinne kolmatta kertaa? (tytsyn mies oli huijannut pari kertaa)
edellisillä kerroilla tämän tytön kanssa yhdessä oleminen on ollut jotakin aivan käsittämättömän hyvää, parempaa kun kaikki muu elämä yhteensä.
Saako udella ikääsi? Entä hän? (Ehkä jotenkin osaltaan merkityksellistä, mutten tunneasennoidu suhun sokeasti yleistäenkään, tyyliin "kaikki ton ikäset..."). Itse oon 25v. mies. Hetero;>
Saatan ny vaikuttaa siltä, että yksinkertaistan ja järkeistän asiaa kohtuuttomasti, mutta usko vaan kun vakuutan, että ymmärrän (eli myös tunnen särkevää sympatiaa) (elämän-)tilanteestas... Itselläni on tapana paisuttaa tai 'antaa' asioiden paisua isommiksi kuin ne ehkä ovatkaan (millä en edelleenkään vähättele 'tapaustas') joten ehdotan että yrität kaikesta kuohusta huolimatta hahmottaa asian mielessäs suht 'yksinkertaisena' vaihtoehtojen joukkona (en oo mikään (luonnon)tieteilijä), jos ny tällasta onkelmaa sattuu olemaan...
Ei vihainen kannata koskaan olla (...syövyttävän katkeruuden esiaste/sukulainen), vaan pyri ymmärtämään mistä on kaiken kaikkiaan kyse; ootteko (kaksistaan) puhunu asian jo aivan tarpeeksi puhki?
Onko hälle varmasti päivänselvää tämä tukala tilanteesi?
Miltä olosi HÄNESTÄ siis tuntuu?
Ja miltä hänestä itsestään tuntuu sinänsä?
Kumpaa JA mitä hän todella haluaa?
Kumpaakin?
Kumpaa enemmän?
Eikös se oo pakko päättää jossain vaiheessa (mieluiten pian mut hätiköimättä), jokaisen osapuolen hyvinvoinnin takia?
Ja kannattaisiko/pystyisittekö puhumaan myös ehkä kolmistaan?
Mitä ihmettä hän tai he sano(isi)vat, jos/kun sanot hälle/heille tyyliin: 'NÄIN EI VOI JATKUA, VAAN NYT PÄÄTÄTTE TAI MÄ PÄÄTÄN!' tms. ?
Jollet pysty sanomaan suoraan, kai motiivisi voi edellisiä kysymyksiä käymällä tehdä aivan selväksi?
Ei siis nyrkein tai vaikenemalla.
Eikö ehkä nämä asiat kirkastamalla voi saada asiaa ainakin eteenpäin, ehkäpä jopa päätökseen?
SIIS PÄÄTÖKSIÄ.
Jos aiotte jatkaa, silloin HE EIVÄT.
Tee siitä painokkaasti ja selkeästi EHTO yhteiselolle; yleisesti ottaen ei toki kannata olla elämässä ehdoton, mut tällainenhan on kohtuutonta...
Ehkä heidän kannattaisi silloin 'pitää (mahdollisina) kavereinakin taukoa' eli ei olla yhteyksissä juurikaan - toistaiseksi, kunnes ootte kasvaneet=tottuneet uuteen päätettyyn tilanteeseen?
Siis kommunikoikaa ja kunnolla, jollette niin oo jo varmasti tarpeeksi tehny. Erityisesti:
1. Kuunnellen toista - ei vain lauseita loppuun asti, vaan myös että mitä toinen tod. tarkottaa
2. Asiallisen itsekriittisesti
3. -> Rehellisen Avoimesti
4. -> Kärsivällisen rauhallisesti
5. -> Lempeästi
Kylläpä tää teksti paisu, toivottavasti teillä ei paisu tilanne - tai keskustelut...
PS: Känni ei oo hyväksyttävä selitys, mut 'lieventävä asianhaara'; ei kukaan eikä mikään oo täydellinen; varsinkin tunteet, osana meitä, laahaa helposti perässä; ymmärrystä ja (oman ja toisen) ymmärtämättömyyden sietoa sekä anteeksiantoa tarvitaan - kohtuuttomastikin monesti (en oo myöskään mikään lakitieteenopiskelija tai uskonlahkopappi... vaik hyi minkälaiseks tää kieli menikään... toivottavasti sait jotain selvää ja pihvii...)
Tekstissäsi oli todella järkeä ja se pisti ajattelemman. Ikää itsellä on 18 vuotta ja hänellä 17, joten elämää on vielä edessä ja toivottavasti vielä viisastumistakin.
Tänään taas näin häntä ja pystyin aistimaan ettei hän ole todellakaan kunnossa (kuten en itsekkään), vaikka yleensä on hänen ulkokuoresta on vaikea tulkita mitään. Juteltiin ja hän sanoi, että häntä turhauttaa (kaduttaa?) ja sanoi, ettei hän pysty ajattelemaan tilannetta oikein järjellä (erottiin siksi kun se tuntui olevan kaikkein järkevin ratkaisu).
Kolmas osapuoli on sellainen ihminen, että hän tarvitsse vähintään 2 promillea että pystyy keskustelemaan mistään ja silloinkin puhuu mitä sattuu.
Luulen , varma en voi olla, että hän todella tahtoo minut, mutta pelkää taas satuttavansa minua (mahdollisesti samoin kuin aikaisemmin?) ja siksi ei pysty olemaan yhdessä kanssani ja myös itse pelkään tätä.
Välillä tämä tilanne tuntuu todella tragikoomiselta, ei tiedä itkeä vai nauraa.
Joskus sitä menee aivot oudosti oikosulkuun ja sitä sanoo jotain vaik tarkottaa ehkä ihan päinvastaista: mähän oon oikeasti 24v. (sitäkin vasta ens la) ! ;} Eka tollanen sekoilukerta. Mut se tieto ny ei ketään varmaankaan tapa, toisin kuin vaik: autossa ollessa:
"Käänny ny oikealle... EI KUN SIIS VASEMMALLE".
Ja sit hämmennystä seuraa keskittymisen herpaantuminen ja CRÄshsh... Joo hehheh.
Jokaisellahan riittäis loppuelämäks viisastuttavaa, mut varsinkin 3-kymppiä lähestyttäessä se henkinen nousu taitaa monella monessa mielessä dramaattisesti hidastua tai pysähtyä. Neurologiaa paljolti, kuulemma. Ja laiskuutta tai tervettä tyyneyttä ja itsevarmuutta, ja sovinnaisuutta eli (erityisesti) aikuisten itsekästä lapsellisuutta.
Teininä taitaapi olla useimmiten vaikeinta tai eniten vuoristorataa, ku moni älyllinen ja biologinen puoli on huipussaan, mutta kokemusta ei viel paljoakaan. Paha yhdistelmä; hyvin ratkaisevia aikoja. Matka vasta alkaa!:D Mulla noi vaikeat ajat taitaapi kyl olla ihan viime vuodet, kun saatoinpa paljon välttää perinteisempia ongelmia, ja sain sit hyvin omanlaisia tilalle (tai perinteisiä mut erilaisissa muodoissa). Ujous hävis ja varovaisuus jäi ja herkkyys nousi takas kahtakauheempana. Hienoa joo!...;> Ja moni muukin on vasta lukion jälkeen kunnolla omillaan siten ja vapaampana...
Aika pässinlihaa nää jutut (taas), eikä kovin selkeästi käytännönläheistä, mut ehkä hyvä tiedostaa kunnolla 'ulkopuolisestakin' perspektiivistä, niin ehkä saattaa auttaa tai jotenkin helpottaa pitemmällä tähtäimellä... Vaik toki tieto ja tiedostaminen voi lisätä tuskaa, mut sitähän kehittyminen monesti on.
Eipä sitä järkeä kannata tosiaan toiselle tosiaankaan tuputtaa, hyvä että ees sä näköjään jaksat hahmottaa asiaa. Ja vaikka mun on paha mennä kenestäkään teistä ventovieraista sanomaan oikein mitään, on kuitenkin kai hyvin luultavaa, ettei se kolmas osapuoli oo valitettavasti varmaankaan tällaisenaan hyväks kellekään elämänkumppanina... Keskusteluakin kun tarvitaan aina suhteissa, sitä enemmän (tai syvemmin) mitä lähemmäks aiotaan päästä toista (mikä ei välttämättä tarkota juurikaan ns. filosofointia...). Jokainenhan tietää pullonhengen örisevät hauki on kala -viisaudet. Ystävänä (sun) kai kandee "kuitenkin" pitää jopa entistä enemmän yhteyksiä kaveriis, kun pullo yrittää kovasti sumuttaa niitä yhteyksiä ehkä yhä enemmän?. ...Jos siis vaan pystytte mitenkään viihtymään arkisesti ( =keskustelemattakin) kahestaan, niin hyvä se ois...
Mut enpä siis osaa oikein sanoa, mitä teiän tilanteessa tekisin... Törmäätköhän häneen (ja myös poikaan) arjessa useinkin joka tapauksessa? Koulussa? Erikseen tapaaminen kun kai tuntuis vaikealta tai väkinäiseltä, teennäiseltä, kun tietää mitä motiiveja tai tuntemuksia pohjalla on (nyt jopa kummallakin) ? Mut tekstistäs sain kuvan, että ilmeisesti teiän välit on oikeastaan suht OKna...? ...sillein että ette erikseen välttele toistenne seuraa (jos siis ihan arkisesti ajaudutte välillä vaik opiskeluis toistenne seuraan/näkyviin) ja pystytte näyttämään vähintään suopeaa naamaa eikä tarvi väistellä kivisiä tai muuten ikäviä katseita 'vainoharhojen' otteissa?
Tai jollette luontevasti 'joudu' olemaan toistenne seurassa, niin kaipa se silkka keskittyminen omiin vanhoihin tuttuihin, rentoihin puuhiin ja ihmisiin pistää tunne'prosessianne' eteenpäin? ...mitä siitä sitten seuraakaan. Hyvä ehkä levätäkin, eikä vain AKTIIVISEN TIETOISESTI yrittää.
Itselläni yks, ensimmäinen Tapaukseni sai pitkälti aikaan nykyisen (ja ehkä osittain nosti esiin lapsuuden) herkistymiseni kaikelle, ja silloinen vuoden vuoristorata tosiaan tuntui ja olikin aikamoista vuoristorataa ja välillä se nauratti vaivihkaa samalla kun piti (välillä) kuristusotteessaan. (Ei seurusteltu, mut kaikenlaista 'sattui' yksinäisten tytön ja pojan eli meidän ystävyyden alla: Päättyi tod. huonosti, ja poikki, ja seurasi kuukausia mustan harmaata aikaa, ja vuosia harmaata/'flashback'aikaa herkistymisineen, ja lopulta sain yhteyden TAKAS! Yrittämällä ja odottemalla ( =elämällä suht normaalisti taakka mieleni pohjalla) ja vielä kerran yrittämällä - 3,5 vuoden jälkeen. Tapahtui vain pari kuukautta sitten. Hän pystyi anteeksantamaan niin, että sieti mua ja jopa viihtyi ja viihtyy edelleen, kun onhan meidän välillä aina ollut hyvääkin (muttei siis koskaan molemminpuolista romanttista tms...)... Hullun kärsivällisyydellä(-ni) tämä tapahtui, mut sehän ei oo välttämättä jokaiselle (tai mullekaan) tervettä; jokainen suhde ja ihmistapaus erikseen käsiteltävä, odottamisen hinta voi olla kai monesti turhan iso, tai tiedä sitten lopulta...)
Eli ei oikeastaan juurikaan naurattanut, mut sen TIESI, että se on tavallaan jotenkin tragikoomista (kai varsinkin ulkopuolisesta tarkkailijasta), kuin leffaa mut pistettynä kouriintuntuvan todellisuuden, oman elämäni muottiin. Sen 'näkökulman', ironian tms. huomaaminen voi olla se yks parhaimmista lääkkeistä ja yleisempikin avartaja. Pääsee tilanteesta jollakinlailla ainakin hetkeks irti, muttei pakene sitä plässäyttämällä vain hömelöks irtovitsiks.
Eli kaipa teiän kannattaa vain odottaa ilman odottamista ( =tietoista muistotaakkaa), kuten näköjään meinaattekin? Ku ette kuinkaan oo mitään parin päivän tuttuja, jotka vois ja joiden kannattais toisensa parissa viikossa unohtaa, vaan pohjalla on ystävyys, mikä on aina kaiken merkittävimmän pohjalla eli ihan itseisarvona... ideaalisimmillaan itse rakkaus (jokaisen tietoisemman olennon välinen mahdollisuus, eikä siis vaadi välttämättä seksuaalista tunnetta, eli aika eri asia kuin 'romanttinen rakkaus').
Eli elätte ainakin toistaiseksi keskittyen vain omiin maailmoihinne? Moni asia kai muistuttaa toisen maailmasta tai ON sitä, mut jokaisella kai on myös ihan niitä omia juttuja, joilla keskittyminen pysyy siinä, mikä ei satuta? Rennot harrastukset kavereineen? Vai meninköhän ny pahastikin asioiden edelle tai ohi?:]
Meinasin aikoinaan mennä lukemaan jotain psychologiaa tai mieluumminkin filosofiaa, mut sitähän sai ja saa arjessakin ihan tarpeeks niskaansa...*> ja pääni on muutenkin unenpuuteväymyksestä kovin sumeena... Joten lähin piirtelemään yms...
Kyl te viisastutte varmasti viel paljon, eli paljolti totutte monenlaiseen kuten kaikkie on pakko... Ne jotka elää vain omaa turvallisen tasaista elämäänsä pitkään, ja sit ehkä yhtäkkiä törmäävät johonkin ikävään, vaikka vähäiseenkin, menevät helpommin rikki kuin karaistuneet konkarit kuten te.;S Toki kaikenlaista voi tapahtua liikaakin... kuten että Ruotsi häviää äsken alkaneen ottelun, ja Suomi saa siten kuulemma jotain ikävää niskaansa...=>
K-Pax-leffa toissapäivänä oli näitä aiheita viistävä, ja ainakin muuten yleismaailmallisesti kiintoisaa ja koskettavaa scifiä.......
Nyt kuulostaa siltä, että tämä tyttö ei ole arvoisesi. Kun et ole kauhean vanhakaan, uskon vahvasti, että löydät pian toisen ihmisen, joka asiaa kunnioittaa ja arvostaa sinua ja tunteitasi. Vaikka saattaa tuntua vaikealta pitää välimatkaan tyttöön, aika kyllä parantaa haavat (kokemuksen syvällä rintaäänellä=). Kokeilepa olaa hetki niin, että pidät pientä välimatkaa tyttöön,etkä pidä yhteyttä. Näin saat vähän välimatkaa tilanteeseen. Tiedän, että on vaikeaa olla pitämätää yhteyttä ihmiseen, jota rakastaa, mutta kyllä se onnistuu tahdonvoimalla. Ja usein jopa tällainen saattaa herättää tytön huomaamaan, minkälaisen kultakimpaleen hän saattaa menettää...koska muistapa, että ihmiset haluavat aina sellasita mitä eivät voi saada...;)