Härnäsin espanjalaisia kuukauden päivät ja ajoin lopulta

pisteissä jaetulle 2./3. sijalle, 33 osallistuneen kuskin joukosta.

Mullahan nyt on koko ajan useita meneillään avoimia pelejä eri klubeissa, ja usein tulee pelattua reaaliajassa varsinkin rallicrossia, mutta tämän yksittäisen klubin/cupin loppusijoitus lämmitti mieltä poikkeuksellisen paljon 😁 Ei siis niinkään sillä, että kokisin mitään vahingoniloa tms. vaan siksi että olen aiemmin ollut huomattavasti enemmän vastaantulija useammalle espanjalaiselle ja se on näkynyt kellossa. Toisin sanoen siis olen ilmeisesti kehittynyt, tai vastustajien suoritustaso poukkoili valtavasti eri kisojen välillä. Ja kuten olen monesti sanonutkin palstalla, niin espanjalaiset pelaajat on paljon rennompia ja mukavempia kuin vaikka ranskalaiset, ilman että siihen on liittynyt mun suunnalta mitään Alonso-fanituksen julistamista koskaan 😅

Yksi ralli oli aina viikon ajan avoinna/pelattavissa, kuhunkin kuului 6 pätkää ja 1 huoltotauko aina puolivälissä, ja vauriomallinnus oli mallia hardcore. Kaikki ajettiin nelivetoisilla A-ryhmäläisillä, eli toisin sanoen 80-luvun lopun ja vuosituhannenvaihteen välisillä WRC-autoilla. Eka ajettiin Saksassa ja olin 7, toka ajettiin Montessa ja olin 4, kolmas Espanjassa ja olin 6. sekä viimeinen USA:n sorateillä jossa olin 4. Eli ei yhtään podiumia, mutta ei yhtään keskeytystäkään tai isoja mällejä koko cupin aikana, ja pisteitä pelin omalla systeemillä tuli 31 (8 7 6 10) kun toisella yhtä paljon pisteitä saalistaneella oikea rivi oli 15, 1, 1, 14 eli pari podiumia, ja pari jämäpistesijaa todennäköisesti rikkoutuneella autolla 😃 Cupin voittajalla tosin oli pisteitä 61, sillä hän voitti kaikki kisat 🤯

Virallisesti mä jäin kolmanneksi, sillä tasapisteissä sen määrittelee paras yksittäinen sijoitus cupin aikana. Viimeksi muuten formuloissa on käynyt näin vuonna 2007 (oh yeah, the good ol' days) kun Kimi voitti mestaruuden ja Hamilton ja Alonso olivat tasapisteissä, mutta Hämis virallisesti hopealla useamman voittonsa ansiosta 😃

3

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja itse asiassa muuten meneillään oleva MM-rallikausi on yllättävän samankaltainen, kun Rovanperä on sementoinut valtavan pistejohdon ja se vaihtelee eri ralleissa ketkä rääpii saatavilla olevia pisteitä parhaiten. Välillä osa-aikakuskit Loeb, Ogier, Sordo yms. ja toisinaan rahamiehet kuten Greensmith tai joku muu Wilsonin Ford-vuokraamon asiakas 😃
      https://fi.wikipedia.org/wiki/MM-rallikausi_2022

    • Anonyymi

      Formuloissa on aika härskiä touhua kun tehtiin kovia sääntö uudistuksia sen takia ettei mersu ja hamilton voita enää kisoja. Kyllästyivät yksipuoliseen voittajaan niin sitten kikkailivat niin ettei hamilton enää pärjää. Minä olisin nostanut metakan mutta raha on se joka puhuu ja toimiston herrat meinaa ettei yleisöä enää kiinnosta koko sarja jos hamilton olisi voittanut vielä tänä vuonna paljon kisoja ja mestaruuden.

      • Jaa-a, mun tietääkseni ne tehtiin ohitusten helpottamiseksi ja osana kulukattoa (vähemmän rikkoutuvia ulkoisia aerohärpäkkeitä) ja Mersun olisi vain pitänyt suunnitella parempi auto 🤷‍♂️ Tosin viime kauden mestaruustaistelun vuoksi joutuivat käyttämään osan resursseistaan viime kauden auton päivityksiin, joka oli kai pois tän vuoden auton kehityksestä. Ja silti FIA veti aika härskisti matton Mersun ja Hämiksen jalkojen alta viime kauden vikassa kisassa 🤐

        Kokonaan toinen juttu on se, miksi Hamilton on ollut vähän vaisu tänä vuonna Russeliin nähden. Joko kyse on motivaatio-ongelmasta pitkän menestysputken jälkeen, tai sitten Russell on vain tottunut ajamaan shitboxeilla ja siksi sopeutunut paremmin tän vuoden Mersuun.

        Mäkin olin kartingissa yleensä keskimäärin parempi, mitä huonompi pito oli, eli monesti sateella tai myöhään syksyllä ajetuissa kisoissa, jolloin lämpötila oli tyyliin 10 astetta. Tai jos rata oli hiljattain uudelleen asfaltoitu ja pinta ei kovin karhea. Silloiset "huippukuskit" eli paksuimman lompakon ja keskivartalon omanneet yrittäjät uskoivat, että se johtui siitä kun testasin ja treenasin yleensä varsin kuluneilla renkailla, enkä siksi aina kisoissa hahmottanut kuinka hyvä pito voi olla paremmilla renkailla lämpiminä päivinä, tai ainakaan samat säädöt eivät toimineet. 🙄


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2124
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1945
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1911
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1613
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1486
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1474
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1457
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1277
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1149
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1144
    Aihe