Hyvä "ystävä". Olet minulle mukava kaksin. Minulle toki töksäyttelet mitä kummempia asioita, etkä koskaan ole pahoillasi tai vedä takaisin, mutta kun minä mokaan olemalla jostain eri mieltä, siitä puhutaan selän takana sitten oikealle bestikselle. Ja munhan ei tietenkään tule kuulla noita juttuja?
Kyllä tyhmempikin huomaa teistä, kun olette minusta taas puhuneet. Ette osaa olla luontevia, vaan suorastaan kihisette, että pääsette taas juoruamaan. Olette joskus kiinnostuneita minustakin, mutta tuntuu lähinnä, että olette sitä vain siksi, että saisitte lisää materiaalia.
Säälin teidän puolisoitanne, minkä paskalastin mahdattekaan jokapäivä kipata heidän niskaansa. Mikähän siinä onkin, että se tuottaa niin suurta nautintoa, tuo paskan puhuminen? Sekö, että saa tuntea olevansa ylempänä? Tuntuukohan teistä koskaan OIKEASTI paremmalta, kun arvostelette muita?
Ja onko sulle paino vähän ongelma? Minkä takia sä puhut vaan läskistä ja toisten ystävien lihomisesta ja ruokatottumuksista? Jos tunnet iloa ystäväsi lihomisesta, onko se ihan ookoo? Jos arvostelet ystäväsi lihomista, etkö samalla paheksu omaakin painonnousuasi? Pitääkö toisen onnikin aina kyseenalaistaa?
Mä en enää jaksa sua ja sun kateuttas. Sun jokainen lause joka suuntaan on niin täynnä paheksuntaa - ja kateutta - etten halua olla tekemisissä kanssasi. Kiitos, ystävyydestä, mutta minusta tuntuu, että tämä oli nyt tässä.
P.S. Hymyillään leveästi ja moikataan kuuluvasti aina, kun nähdään, niin kuin ennenkin. Ja ollaan yhtä rehellisiä ja avoimia kuin yleensäkin. Sillein "kulissiystäviä".
Kyllä tyhmempikin huomaa teistä, kun olette minusta taas puhuneet. Ette osaa olla luontevia, vaan suorastaan kihisette, että pääsette taas juoruamaan. Olette joskus kiinnostuneita minustakin, mutta tuntuu lähinnä, että olette sitä vain siksi, että saisitte lisää materiaalia.
Säälin teidän puolisoitanne, minkä paskalastin mahdattekaan jokapäivä kipata heidän niskaansa. Mikähän siinä onkin, että se tuottaa niin suurta nautintoa, tuo paskan puhuminen? Sekö, että saa tuntea olevansa ylempänä? Tuntuukohan teistä koskaan OIKEASTI paremmalta, kun arvostelette muita?
Ja onko sulle paino vähän ongelma? Minkä takia sä puhut vaan läskistä ja toisten ystävien lihomisesta ja ruokatottumuksista? Jos tunnet iloa ystäväsi lihomisesta, onko se ihan ookoo? Jos arvostelet ystäväsi lihomista, etkö samalla paheksu omaakin painonnousuasi? Pitääkö toisen onnikin aina kyseenalaistaa?
Mä en enää jaksa sua ja sun kateuttas. Sun jokainen lause joka suuntaan on niin täynnä paheksuntaa - ja kateutta - etten halua olla tekemisissä kanssasi. Kiitos, ystävyydestä, mutta minusta tuntuu, että tämä oli nyt tässä.
P.S. Hymyillään leveästi ja moikataan kuuluvasti aina, kun nähdään, niin kuin ennenkin. Ja ollaan yhtä rehellisiä ja avoimia kuin yleensäkin. Sillein "kulissiystäviä".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä oon ainaskii vähän ylipainonen,
mutta ah niin tyytyväinen, että
suosittelen samaa myös muille.
Tämän voi aina laihduttaa pois,
mutta mistä ystäväni sitten
juttelisivat?
Näin on, antaa kateellisten jatkaa panetteluaan:)