Olen joutunut seuraamaan jo hyvin kauan ihmisen elämää, joka koskettaa myös omaani.
Tuli ero, oli jo eletty melkein 20 vuotta yhdessä ja pienet lapset alle kouluiän. En oikein tiedä, mikä tuli. Kuulemma elämätön elämä, no toinen taisi elää elämää sen nuoruuden aikaisen kaveriporukan kanssa ja osin juopotellen, vaikka kyllä ansiossa kävi. toinen riutui odottaessa lasten kanssa kotona, No siitä elämänhimot kuolee ja yhteinen vähenee.
Tässä tapahtui niin totaalinen rikkimeno, että karkasi ajatus jopa välillä lapsista, vaan hyväsä työssä olevan luokse kyllä joutui pian onnenonkija. Nyt täytyi tehdä jopa kahta työtä, että sai elätettyä tuon tulijan lapset. Otti koville lasten olo toisen vanhaamman luona, joten oli paettava vaikka työhön ja hirveään jumppailuun, enää ei nukuttu öitä, vaikka tuo don juan oli löytynyt.
Aikansa kesti ja sitten oli seuraava ja taas rikkonaisuus näkyy.
Lapsetkin ovat kasvaneet, mutta tuo elämä näkyy nyt heissäkin.
Olen ollut henkisesti kovilla jo kauan aikaa, en vain voi muuta kuin katsoa sivusta.
Suurin mitä toivoisin, että jokaisen eron jälkeen oli sitten avioero tai avoero, ihmiset saisivat terapeutille ajan, jossa voisivat päästä keskustelemaan ja päästämään höyryjä ulos, vaatii varmasti monella pitempää aikaa, jotta saa mielenrauhan ja tasapainon, ja häpeänsä käsiteltyä.
Nyt sitä etsitään uudesta pikaisesta suhteesta, ja mennään vaan enemmän rikki.
Meillä Suomessa tarapeutilla käynti yhdistetään hulluuteen ja sitähän tämä ei ole vaan todellista uupumista.
Samalla moni lapsi saisi paremmat mahdollisuudet selviytyä vanhempiensa eronkin jälkeen tasapainoisesti. Jos vanhempi ei pääse ulos edes kymmenessä vuodessa eron aiheuttamista asioista, joita on paljon, taloudellinen tilanne, häpeä ja nyt todella yksin lasten vieminen eteenpäin, sillä nuo uudet ihmiset eivät kanna vastuuta lapsista, päinvastoin ne pitäisi saada jonnekin näkymättömiin.
Toivon tähän yhteiskuntaan apua näille eronneille ja sen pitää olla kaikille pakollinen, jotta toimisi. Eihän heistä kukaan ole selvin ajatuksin, vaan siinä käydään alemmuuden tunteita kaikin tavoin läpi, Miksi hänestä ei pidetty, rakastettu, enkö ole kaunis ym, ym. .
Samalla säästyisi lapset monesti kovalta kohtalolta ja moni läheinen ei tarvitsisi laillani pelätä, mitä seuraavaksi. Kun se tasapaino puuttuu, silloin on ärinää ja rähinää joka suuntaan.
Mutta uskon vakaasti, että ihminen selviää, mutta tarvitsee asiantuntevaa terapiaa ja ilman näitä uusia suhteita, joista ei parantajiksi ole, usein ovat ihan samanlaisessa sekotilassa ja sepä sitten onkin sekamelska.
Tuli ero, oli jo eletty melkein 20 vuotta yhdessä ja pienet lapset alle kouluiän. En oikein tiedä, mikä tuli. Kuulemma elämätön elämä, no toinen taisi elää elämää sen nuoruuden aikaisen kaveriporukan kanssa ja osin juopotellen, vaikka kyllä ansiossa kävi. toinen riutui odottaessa lasten kanssa kotona, No siitä elämänhimot kuolee ja yhteinen vähenee.
Tässä tapahtui niin totaalinen rikkimeno, että karkasi ajatus jopa välillä lapsista, vaan hyväsä työssä olevan luokse kyllä joutui pian onnenonkija. Nyt täytyi tehdä jopa kahta työtä, että sai elätettyä tuon tulijan lapset. Otti koville lasten olo toisen vanhaamman luona, joten oli paettava vaikka työhön ja hirveään jumppailuun, enää ei nukuttu öitä, vaikka tuo don juan oli löytynyt.
Aikansa kesti ja sitten oli seuraava ja taas rikkonaisuus näkyy.
Lapsetkin ovat kasvaneet, mutta tuo elämä näkyy nyt heissäkin.
Olen ollut henkisesti kovilla jo kauan aikaa, en vain voi muuta kuin katsoa sivusta.
Suurin mitä toivoisin, että jokaisen eron jälkeen oli sitten avioero tai avoero, ihmiset saisivat terapeutille ajan, jossa voisivat päästä keskustelemaan ja päästämään höyryjä ulos, vaatii varmasti monella pitempää aikaa, jotta saa mielenrauhan ja tasapainon, ja häpeänsä käsiteltyä.
Nyt sitä etsitään uudesta pikaisesta suhteesta, ja mennään vaan enemmän rikki.
Meillä Suomessa tarapeutilla käynti yhdistetään hulluuteen ja sitähän tämä ei ole vaan todellista uupumista.
Samalla moni lapsi saisi paremmat mahdollisuudet selviytyä vanhempiensa eronkin jälkeen tasapainoisesti. Jos vanhempi ei pääse ulos edes kymmenessä vuodessa eron aiheuttamista asioista, joita on paljon, taloudellinen tilanne, häpeä ja nyt todella yksin lasten vieminen eteenpäin, sillä nuo uudet ihmiset eivät kanna vastuuta lapsista, päinvastoin ne pitäisi saada jonnekin näkymättömiin.
Toivon tähän yhteiskuntaan apua näille eronneille ja sen pitää olla kaikille pakollinen, jotta toimisi. Eihän heistä kukaan ole selvin ajatuksin, vaan siinä käydään alemmuuden tunteita kaikin tavoin läpi, Miksi hänestä ei pidetty, rakastettu, enkö ole kaunis ym, ym. .
Samalla säästyisi lapset monesti kovalta kohtalolta ja moni läheinen ei tarvitsisi laillani pelätä, mitä seuraavaksi. Kun se tasapaino puuttuu, silloin on ärinää ja rähinää joka suuntaan.
Mutta uskon vakaasti, että ihminen selviää, mutta tarvitsee asiantuntevaa terapiaa ja ilman näitä uusia suhteita, joista ei parantajiksi ole, usein ovat ihan samanlaisessa sekotilassa ja sepä sitten onkin sekamelska.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.