hajuaisti poissa kohta 10 vuotta

miksi hajuaistin menettänyttä ei edes tutkita tai yritetä hoitaa.
21207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

et sä päässyt edes lääkäriin?Mitä sulle sanottiin kun halusit varata ajan lääkärille ja eikö yksityisellekään päässyt tutkimuksiin?

Äänestä

julkisella valittanut hajuaistin puutetta kymmenen vuoden ajan. lääkäreitä ei kiinnosta pätkääkään eikä mitään selitystäkään ole .

Äänestä
  • Onpas outoo. Ota yhteys potilasasiamieheen ja kerro saamastasi kohtelusta.

    Äänestä

  • Ei lääkärit voi antaa hajuaistia takaisin , se on vaan niin että kun se menee niin ettei tunnista hajuja niin se paranee joko itsestään ajan kuluessa tai ei parane koskaan

    Äänestä

  • Kaikissa tapauksissa ei ole mitään selitystä , joten näistä asioista tutkitaan koko ajan että saataisiin selville oireen syy.
    Joten ota lähete neurologialle ja tutkituta siellä , jos löytyisi syy.
    Monet treenaavat myös hajuaistiaan erilaisilla tuoksulla , jotkut saavat osittain aistin takaisin.
    Usein stroke potilailla ilmenee hajuaistin huonontuminen.

    Äänestä

Skitsofreniaan myös voi kuulua hajuaistin heikkeneminen.

Tajusin jossain vaiheessa, etten haista samoja asioita kuin muut. Sitten luin netistä, että skitsofrenia voi aiheuttaa tuota. Skitsofrenian voi jopa ennustaa paremmin hajuaistin puuttumisesta kuin jollain psykologisilla testeillä.

Diagnosoitu skitsofrenia siis 2017 alkanut 2006 tai aiemmin.

Ennen oli tarkka hajuaisti. Varmasti on muitakin syitä hajuaistin puuttumiselle.

Äänestä
  • Skitsoferenia johtuu keskushermostoon vaikuttavista "lääkkeistä", jota ihmisille syötetään jopa masennukseen. Sitten sekoaa keskushermosto. Skitsofrenia tehdään lääkemyrkyillä ja huumausaineilla, luonnostaan sellaista sairautta ei ole.
    Skitsofrenia ei ole sairaus, vaan tila aivojen vaurioitumisesta johtuen, jonka yleisin aiheuttaja on psykiatri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Skitsoferenia johtuu keskushermostoon vaikuttavista "lääkkeistä", jota ihmisille syötetään jopa masennukseen. Sitten sekoaa keskushermosto. Skitsofrenia tehdään lääkemyrkyillä ja huumausaineilla, luonnostaan sellaista sairautta ei ole.
    Skitsofrenia ei ole sairaus, vaan tila aivojen vaurioitumisesta johtuen, jonka yleisin aiheuttaja on psykiatri.

    Siinä taas netti tohtori on vauhdissa.
    60 luvulla ei monikaan saanut apua skitsofreniaan , kun ei ollut lääkkeitä, ja toistanut monta tapausta jossa sukulaiset olivat tiukoilla kun sairaus vaivasi ihmistä.
    Nykyään on hyvät lääkkeet jotka auttavat , joten puhut paskaa netti tohtori siinä, lääkkeistä on monet ihmiset saaneet elämänsä raiteille , joten anna olla tohtoroimatta netissä asioista mitkä ovat ihan yksilöllisiä joka potilaan kohdalla

    Äläpäs puhu paskaa. Tunnen noin 6 entistä tevettä ihmistä, nyt vapisevia ihmisraunioita jotka uskoivat psykiatriin ja alkoivat olemattomaan masennukseen syömään lääkkeitä. Nyt ne on psykiatrisessa sairaalassa tämän tästä kun eivät lopeta sitä itsensä myrkyttämistä.
    Ei ole tervettä päivää niillä enää eikä elämää. Eikä heille annettu vaihtoehtoja. Psykiatrit pakottaa ne lääkkeisiin tai sitten ne järjestää niille pakkohoitoa sulkemalla lepositeisiin.
    Sairasta järjestelmää.

    Katsoin dokumetin.Löytyy ylen arenalta vielläkin. Kerotin sähkö hoidosta ja näytetin kun henkilölle anetin se nukutuksessa.Myös hastateltin henkilö ja muitakin.Jotka läkeitä ei syö mutta ottavat toimivan sähkö hoidon.Todella läkeissä saadan ihminen käveleväksi mumioksi.Läket lisävät ruokahalua ja tulevat ylipainoisiksi.Sen myötä läkeet tuo paljon sisäelin vaivoja.Kun paino nousee sokeri tauti,veren paineet, maksa vaurioituu ymm. Mutta sähkö hoidot ei varman resuseja.Tarvitan nukutusläkäri ,läkäri joka sen antaa.Vaikka sitä pääse sama päivä kotia.Ei tuota rahaa lääke firmoille.Jos ihmis mieli saadaan sähköhoidoilla ok. Lääketeolisuus menettää valtavat rahat. Nyky suuntaus terveysasemat kaiken vaivaan psyykeläkeet,vuoden resepti apteekin.Et ole lääkäreitä häiritsemässä vuoteen.Otetanko potilailta edes veren kuvvaa sänölisesti miten lääkeet sairastuttaa elimistön?Sehän maksaa yhteiskunnalle. Kuten se jos otta kilpsrauhas veri arvot.Hormooni arvot,ymm.Jopa määrtyt puutokset elimistössä saavat tuntemuksia ihmisissä on masentunut väsynyt.Ei tarkisteta verestä mitään puutostiloja,Yksistään varasto rauda puute aiheutaa ongelmia,hiven aineiden putokset ,jotka helppo ohitaa,Iskeä pilleri purkki asiakalle mieliala lääket.Kokeita putostilan ei tehdä,jotka voivat olla syynä mielen tilaan ei tehdä .eikä kyse ole PSYYKE LAINKAAN.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Skitsoferenia johtuu keskushermostoon vaikuttavista "lääkkeistä", jota ihmisille syötetään jopa masennukseen. Sitten sekoaa keskushermosto. Skitsofrenia tehdään lääkemyrkyillä ja huumausaineilla, luonnostaan sellaista sairautta ei ole.
    Skitsofrenia ei ole sairaus, vaan tila aivojen vaurioitumisesta johtuen, jonka yleisin aiheuttaja on psykiatri.

    Syötetään ????
    Eiköhän hoito ole potilaan ja lääkärin yhteistoimintaa, eikä syöttämistä .
    Skitsofreniaan on omat lääkkeensä , joissa voi olla sivuvaikutuksia , niistä puhutaan lääkärin kanssa, netissä ei ole oikeaa vastausta , koska ihmiset kokevat sairautensa eri tavalla , joten hoitokin on asetettu oireiden mukaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpäs puhu paskaa. Tunnen noin 6 entistä tevettä ihmistä, nyt vapisevia ihmisraunioita jotka uskoivat psykiatriin ja alkoivat olemattomaan masennukseen syömään lääkkeitä. Nyt ne on psykiatrisessa sairaalassa tämän tästä kun eivät lopeta sitä itsensä myrkyttämistä.
    Ei ole tervettä päivää niillä enää eikä elämää. Eikä heille annettu vaihtoehtoja. Psykiatrit pakottaa ne lääkkeisiin tai sitten ne järjestää niille pakkohoitoa sulkemalla lepositeisiin.
    Sairasta järjestelmää.

    Jos pakkohoitoon suositellaaan niin silloin on potilas hoidon tarpeessa.
    Ainahan ihmiset ovat olleet terveitä kunnes sairaus iskee , joten kumma sanonta että terveitä nuoria ihmisiä on lääkkeillä saatu sairaaksi, jos ovat hakeneet apua hoitoalalta niin kai niille on annettu lääkkeet oireiden mukaisesti . Niin että kukaan tavis ei oikein ymmärrä näiden sairauksiin lähtökohtia eikä myöskään hoitoa,
    Joten paras olla hehkuttelemata asioista mistä ei ole mitään tietoa tai koulutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsoin dokumetin.Löytyy ylen arenalta vielläkin. Kerotin sähkö hoidosta ja näytetin kun henkilölle anetin se nukutuksessa.Myös hastateltin henkilö ja muitakin.Jotka läkeitä ei syö mutta ottavat toimivan sähkö hoidon.Todella läkeissä saadan ihminen käveleväksi mumioksi.Läket lisävät ruokahalua ja tulevat ylipainoisiksi.Sen myötä läkeet tuo paljon sisäelin vaivoja.Kun paino nousee sokeri tauti,veren paineet, maksa vaurioituu ymm. Mutta sähkö hoidot ei varman resuseja.Tarvitan nukutusläkäri ,läkäri joka sen antaa.Vaikka sitä pääse sama päivä kotia.Ei tuota rahaa lääke firmoille.Jos ihmis mieli saadaan sähköhoidoilla ok. Lääketeolisuus menettää valtavat rahat. Nyky suuntaus terveysasemat kaiken vaivaan psyykeläkeet,vuoden resepti apteekin.Et ole lääkäreitä häiritsemässä vuoteen.Otetanko potilailta edes veren kuvvaa sänölisesti miten lääkeet sairastuttaa elimistön?Sehän maksaa yhteiskunnalle. Kuten se jos otta kilpsrauhas veri arvot.Hormooni arvot,ymm.Jopa määrtyt puutokset elimistössä saavat tuntemuksia ihmisissä on masentunut väsynyt.Ei tarkisteta verestä mitään puutostiloja,Yksistään varasto rauda puute aiheutaa ongelmia,hiven aineiden putokset ,jotka helppo ohitaa,Iskeä pilleri purkki asiakalle mieliala lääket.Kokeita putostilan ei tehdä,jotka voivat olla syynä mielen tilaan ei tehdä .eikä kyse ole PSYYKE LAINKAAN.

    Kas kun taas nettilääkäri on asialla , taitaa olla yksi luomu joka on tietävinään asiat joita lääkärien pitkä koulutus opettaa, niin että kaikki potilaat mitkä minä olen nähnyt ja jotka ovat saaneet lääkkeet ovat kiitollisia saamastaan hoidosta

    Äänestä

monta sairautta jättään tutkimatta

Äänestä
  • Eipä nuo tutki edes sitäkään kun en meinaa pysyä pystyssä ! Potilaat ovat ilmaa nykylekureille . Kyl niille liksa kelpaa . Opiskeluaikansa mennyt gollegiaalisuuden alleviivaamisen tärkeyden ammatissaan .!

    Äänestä

Itselläni myös hajuaisti heikentynyt. En koe sitä mitenkään vaaralliseksi, koska ikääntyminen johtaa kaikkien aistien vähittäiseen heikentymiseen. Olen 71 v.

Hajuaistin menetys voi olla normaali, luonnollinen ilmiö, jos on kyse jonkun lääkkeen käytöstä.
Esimerkiksi kynsisienen tuhoamiseen tarkoitettu lääke poistaa sekä maku- että hajuaistin. Toki ne palautuvat lääkkeen lopettamisen myötä.

Äänestä

Ajattele vapaasti niin sitten tiedät.

Äänestä

Mitä lääkäri sanoi yksityisellä puolella?

Äänestä

monella on sama ongelma , ja näyttää ettei siihen ehkä ole hoitomuotoa , muuta kun että odottaa. Tai treenata hajuaistiaan .
Joissakin neurologisista sairauksissa on eka merkki juuri hajuaistin vajaatoiminta , samoin oli minun tuttavalleni kun hän sai aivoveren vuodon hyvin nuorena niin leikkauksen jälkeen ei tullut hajuaisti takaisin , joten hän eli elämänsä ilman että tunsi mitään hajuja ,

Äänestä

Tuomiota odottava lääkäri pakotti uhrinsa hengittämään lääkekaasuja lainvastaisesti, koska hän tiesi joutuvansa oikeuteen väkivallan käytöstä ja asemansa käytöstä rikolliseen toimintaan.

Äänestä

Hajuaistin menetystä on vaikea hoitaa , minulla oli sukulainen joka eli 40 vuotta ettei voinut tuntea hajuja , pohjana aivoveren vuoto ja leikkaus

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

miksi hajuaistin menettänyttä ei edes tutkita tai yritetä hoitaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu