Joutaisivat lomailemaan. kuusikymppiset on tehneet jo tehtävänsä eipä heitä tarvitse työllistää ainakaan pienillä palkoilla. Onko heidän terveytensäkään niin jopa hyvä että ihan hikiotassa töitään paiskivat. Juopot töihin jokka on alle kuusikymppiset kotona lorvijat, sukulaistensa elätit! toivomus on että vanhat ei tervitse pienillä palkoilla enää jaksaa vaan helpotus heille vaikka kotiin leipomaan yms.
kuusikymppiset eläkkeelle?
31
1083
Vastaukset
- Anonyymi
Onhan tuossa jonkin verran perää.
- Anonyymi
Vai että eläkkeelle aikaisin!
Pellolaisten eläköitymisikä on jo nyt Lapin alhaisimpia, lisäksi sairauseläkkeellä ollaan täällä muita kuntia selkeästi enemmän.
Tarttis tehdä jotain muuta - mutta sitä vartenhan meillä on edustajamme kunnan johdossa. Heidän tulee keksiä keinot. - Anonyymi
voi ku nuo päättäjitkin ymmärtäis mutta toisaalta mitä pitempään työelämässä sitä vähemmän tarttee maksaa eläkkeitä ku kuollaan aikaisemmin,valtio säästää.
- Anonyymi
Laittakaa zäkkpotti vetämään siellä on 120 miljoonaa voittoa tarjolla.
- Anonyymi
Joo onhan tota jo reilu 40v työputkea takana , talo ym velat maksettu.
- Anonyymi
Sillä rahalla voisi kouluttaa lähihoitajia kuntaan heistähän on jo pulaa? Kunnalle tulee halvemmaksi eläköittää kuusikymppiset.
- Anonyymi
Rupeaako loma loppumaan ja töihinlähtö alkaa hirvittää?
Kyllä stressi on ohimenevää ja eläkeikä senkun nousee! - Anonyymi
Parempi enemmän hoitajia kun lisää palkkaa kun palkalla pystyy asunnon ruuan maksamaan. Hirveää kun hoitajat joutuu selkänsä ja ranteensa rasittamaan kun on kaksi hoitajaa työpari on helpompi nostella vaihtaa lakanaa ja tehdä hoitoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi enemmän hoitajia kun lisää palkkaa kun palkalla pystyy asunnon ruuan maksamaan. Hirveää kun hoitajat joutuu selkänsä ja ranteensa rasittamaan kun on kaksi hoitajaa työpari on helpompi nostella vaihtaa lakanaa ja tehdä hoitoja.
Mihin unohdettu piikittömät hoitajat?
Ylitorniolle tulee 10 myanmarilaista hoitajaa syyskuussa. Piikittömiä terveitä hoitajia kotona palkattomalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin unohdettu piikittömät hoitajat?
Ylitorniolle tulee 10 myanmarilaista hoitajaa syyskuussa. Piikittömiä terveitä hoitajia kotona palkattomalla.Piikittömät ovat MV- lehtensä lukeneet ja valintansa tehneet.
- Anonyymi
son moni nuorempi tehny monasti enemmän töitä kuin läjä lappalaisia kuuskymppisiä yhteensä
- Anonyymi
Vanhat on voinut nuorena tehdä töitä vuosia jo.
- Anonyymi
Täysin oikeaa homma olla möllötellä ja jua viinaa sukulaistensa rahoilla kuin katsoa kun toiset siitäkin räkyttää. Jotku vaan voi
- Anonyymi
Sitäpaitsi vuodenki juot viinaa niin selviää pahimmat pyryharakat ja viinankerjääjät. Sittekkö lopetat viinanjuonnin ne onko yhtäkkiä poikkiteloin vastaan kaikkea. Yleensä jehovia
- Anonyymi
Se on täysin laillista hommaa tuo viinan juonti.Ei kai sitä muuten myytäisi
- Anonyymi
Ja valtio saa tuloja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja valtio saa tuloja
Tulevaisuudessa Pellossa jäädään eläkkeelle yhä nuorempana. LK:n mukaan länsirajan alueen lapset ja nuoret lihovat ripeämmin kuin muualla suomessa.
- Anonyymi
Näinhän soon, lailista hommaahan son. Molen ikäni ihmetelly, ette mikä siinä oluen otossa niin kauheasti toisia jurppii? Ja ko ei kukhaan välitä, jos heinää vähä pössyttää. Nole nekhään niin rappeita pilvessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän soon, lailista hommaahan son. Molen ikäni ihmetelly, ette mikä siinä oluen otossa niin kauheasti toisia jurppii? Ja ko ei kukhaan välitä, jos heinää vähä pössyttää. Nole nekhään niin rappeita pilvessä.
Jaa ne oluetko
- Anonyymi
On turha kuvitella, että 60 on rasite kunnalle, ilman heidän ikäisten työpanosta saa sanoa, että viimeinen sammuttakoon valot, 60 on vielä tietoa, taitoa hyppysissä ja kintaatkin pysyvät kourassa.
- Anonyymi
Nyt on Pellon kunnassa syytä juhlaan kun pakolaiset saapuvat kuntaan. Valtio rikastuttaa köyhää kriisikuntaan maksamalla näiden asumisen, kalliit vesi ja sähkölaskut sekä asumisen asuinkelvottomissa vuokra-asunnoissa. Muistakaa nostaa vuokria että saatte tuplattua voitot. Nyt on Pellossa juhlaan syytä. Ja jos vaikka nämä saisi vielä kuntaan ilmaista työtä tekemään niin aina on hyöty kotiin päin.
- Anonyymi
Hyvä kun tänne tulee pakolaisia, kun vielä olisivat ammattitaitoisia sen parempi ja vieläpä monitaitoisia, esm talo miehiä (isännöitsiä taidon omaavia) niin talvellakin löytyis lumenkolaajia koska niistä näyttää olevan uupelo kunnassa, kun on seurannut vuosia ketkä siellä kunnanomistamilla kiinteistöillä touhuaa kolan kanssa talvisin.
- Anonyymi
Aina tuntuu olevan Serviisin ahkera väki syynissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina tuntuu olevan Serviisin ahkera väki syynissä.
Työnsä net hoitaa siinä ko muutkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina tuntuu olevan Serviisin ahkera väki syynissä.
Todellakin ahkera väki. Ne ei oo kyllä ahkeraa nähnytkään. Patalaiskoja osaamattomia ovat. Isännöitsijää nuolevat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin ahkera väki. Ne ei oo kyllä ahkeraa nähnytkään. Patalaiskoja osaamattomia ovat. Isännöitsijää nuolevat.
Etkö päässyt kunnalle töihin?
Kannattaa ryhdistäytyä ja koettaa uudelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö päässyt kunnalle töihin?
Kannattaa ryhdistäytyä ja koettaa uudelleen.Olisinhan mä päässy ilmaishommiin. Mut ennen nostan senkin sossun luukulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisinhan mä päässy ilmaishommiin. Mut ennen nostan senkin sossun luukulta.
Niin, ei ne suuret tulot, vaan pienet menot.
- Anonyymi
Naiset 55 v ja miehet 55-60 v. Kyllä näin on sitten saa puuhata mitä tykkää hoitaa sukulaisia tehdä harrastuksia matkustaa retkiä. Vaikka opiskella jotain korjata hampaat ja puutarhaa. Olla lasten lasten lasten kanssa ja liikkua jos pystyy opettaa nuorempia ja tallettaa muistoja valokuvia..
- Anonyymi
Sitä voi todella kutoa villasukkaa ja leipoa sekä opettaa nuorille.
- Anonyymi
Työnsäkä ja terveydensäkä niin on tärkeät, kuten säkä muutenkin. Onnihan on eri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855