Me, maapallon ihmiset, elämme haastavia aikoja. Lyhyen ajan sisällä, muutama vuosi, meidän on ratkaistava useita laajoja asioita. Ehkä tilanne on osittain seurausta päättämättömyydestä, päätöksiä on siirretty huomiseen.
Toivottavasti tulevaisuuden historia kertoo seuraavista vuosista murrosaikana, jolloin luotiin ns uusi hyvä yhteiskunta ja vältettiin globaali kriisi, suursodat ja väestöromahdus.
Minua mietitytttää ajatus tahallisuudesta, eli onko nykyinen tilanne tietentahtoen luotu? Tahallisuus vaatii toki tekijöiden, tarkoituksen ja keinojen selittämisen.
Ufojen ja muukalaisten tosiasiallinen olemassaolo tuo mukaan mahdollisuuden muukalaisten mahdollisesta osallisuudesta tähän asiaan.
Murrosaika vai globaalinen kriisi?
9
75
Vastaukset
- Anonyymi
Masentuneena toivoin Jeesuksen takaisin paluuta tai alieneiden ilmestymistä. Nyt kun mulla on kaikki kunnossa Toivon että asiat pysyvät ennallaan tai oikeastaan tietysti että paranevat koko ajan myös muille ihmisille, ja ilman suuria maailman kriisejä.
- Anonyymi
Eräällä laajalti tunnetulla sivustolla, joka ainakin parikymmentä vuotta on ollut toiminnassa, kerrotaan aika suoraan, että maailmamme on asteittain ajautumassa tuhoon. Merivedenkin kerrotaan nousevan noin 200 metriä maailmanlaajuisesti.
Uskonko tuohon? Siinäpä se, että kun kyseisellä sivustolla on ollut vuosien mittaan selvästi väärääkin informaatiota. Mutta siellä on kuitenkin oltu aika johdonmukaisia tämän suhteen. Napasiirtymästä ovat puhuneet myös mm. Sheldan Nidle ennenkuin lopetti viestien välittämisen. - Anonyymi
Ajanlaskumme alkanut hieman yli 2000 vuotta sitten, mikä on todella lyhyt aika. Kohtasiko edeltävä sivilisaatio loppunsa mm. suuren tulvan seurauksena kuten raamattu ja monet muut lähteet kertovat? Pitäisikö siinä tapauksessa raunioita ja muita jäännöksiä olla jäljellä enemmän?
- Anonyymi
Entä merkkejä tulvasta? Egyptin sfinksin jalustassa väitetään olevan veden uurtamia jälkiä ja ikää sfinksillä on kuulemma ainakin 10 000 vuotta. Ja turkin ararat vuoristosta on löydetty jäänteitä jonkinlaisesta suuresta puurakenteisesta aluksesta. Jotkut uskovat noan arkin nyt löytyneen. No, olipa niin tai ei, niin jos löydös todella on laiva tai suuri vene, niin on hyvä todiste muinaisesta tulvasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ararat vuoren löydös onkin 4000 metrin korkeudella meren pinnasta ja lähellä vuoren huippua, joten tulvaselitys ei ehkä ole oikea. Vai olisiko vuoren korkeus muuttunut?
Anonyymi kirjoitti:
Entä merkkejä tulvasta? Egyptin sfinksin jalustassa väitetään olevan veden uurtamia jälkiä ja ikää sfinksillä on kuulemma ainakin 10 000 vuotta. Ja turkin ararat vuoristosta on löydetty jäänteitä jonkinlaisesta suuresta puurakenteisesta aluksesta. Jotkut uskovat noan arkin nyt löytyneen. No, olipa niin tai ei, niin jos löydös todella on laiva tai suuri vene, niin on hyvä todiste muinaisesta tulvasta.
Ilmasto on muuttunut koko maapallon olemassaolon ajan. Joskus muutos on hitaampaa ja joskus nopeampaa. Tarkkaan on tiedossa miten mantereet ovat liikkuneet ja miten ne tulee liikkumaan jatkossakin.
Afrikkahan on katkeamassa paraikaa keskeltä ja Afrikan koillinen sarvi on irtoamassa myös. Tarkkoja aikoja ei tiedetä milloin ne on "kokonaan" irtipoikki.
Olikohan se 250 miljoonan vuoden päästä, kun seuraavan kerran kaikki mantereet on taas yhtä.
Sitä ennen on ehtinyt olla jo useita jääkausia ja kaikenlaisia luonnonkatastrofeja joille ihminen ei voi yhtään mitään muuta kuin sopeutua tai kuolla.
Kaikissa tarinoissa ja valheissa on useimmiten jokin totuuden siemen. Niin myös saattaa olla Nooan arkissa. Ehkä joku höperöpoika joskus maailmassa pelännyt rankkasateiden hukuttavan Maan, ja niin hän on sitten keksinyt pelastaa perheensä ja elukkansa.
Todennäköisesti näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan koko tarina on alusta loppuun keksitty pelotteeksi, että syntiset hukutetaan jos ette lopeta sikailua.
Suomikin oli aikoinaan päiväntasaajalla.
https://www.iltalehti.fi/oulu/a/200901078875704
Jääkaudet ovat tuhonneet meillä pohjoisessa jäljet dinosauruksista.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:

Jääkaudet ovat tuhonneet meillä pohjoisessa jäljet dinosauruksista.Lappajärven asteroidi pisti dinot matalaksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cd90e3d0-ef75-417d-a7b7-45d679485e6e
Etelä-Ruotsin Skånesta on löytynyt dinosaurusfossileja, joten voi niitä olla jossain päin Suomeakin. Anonyymi kirjoitti:
Lappajärven asteroidi pisti dinot matalaksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cd90e3d0-ef75-417d-a7b7-45d679485e6e
Etelä-Ruotsin Skånesta on löytynyt dinosaurusfossileja, joten voi niitä olla jossain päin Suomeakin.On varmasti ollut ja voi joskus vielä löytyäkin. Vastikään löytyi Siperiasta hyvin säilynyt mammutinpoikanen. Onhan Suomikin tosiaan ollut "etelässä" sauruksien aikaan.
On aika kiehtovaa ajatella että jos katselisit maapalloa juuri nyt 65 miljoonan valovuoden päästä supertehokkaalla laitteella, niin näkisit kun Chicxulubiin Etelä-Meksikossa Jukatanin niemimaalla iskeytyisi maapallon eläjistön lähes kokonaan tuhonnut asteroidi.
Valo siitä tapahtumasta ulottuu tällä hetkellä siis noin 65 miljoonan valovuoden päähän.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
On varmasti ollut ja voi joskus vielä löytyäkin. Vastikään löytyi Siperiasta hyvin säilynyt mammutinpoikanen. Onhan Suomikin tosiaan ollut "etelässä" sauruksien aikaan.
On aika kiehtovaa ajatella että jos katselisit maapalloa juuri nyt 65 miljoonan valovuoden päästä supertehokkaalla laitteella, niin näkisit kun Chicxulubiin Etelä-Meksikossa Jukatanin niemimaalla iskeytyisi maapallon eläjistön lähes kokonaan tuhonnut asteroidi.
Valo siitä tapahtumasta ulottuu tällä hetkellä siis noin 65 miljoonan valovuoden päähän.Mielikuvituksella voi hahmotella 32,5 miljoonan valovuoden etäisyydelle avaruuteen kosmisen peilin, joka heijastaa takaisin tuon tapahtuman Maan suuntaan, tai sitten joku on kuvannut sen ja voimme nähdä sen ja kaiken muunkin aiemmin tapahtuneen. Tai sitten vain aikaa ei ole lainkaan, vaan kaikki "aika" on ikään kuin rinnakkain, ei jonossa menneestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen, jolloin Jukatanin meteoritörmäys on aivan vieressämme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131394Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2521326- 1051095
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1201046- 65687
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä167655- 52562
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52505- 71483