..saattaa kuulemma kohta olla rikos.
Luin metron uutistaulusta, että tälläistä harkitaan ensivuodeksi. Valitettavasti ei ole linkkiä, joku muu etsikööt.
Mites nyt suu pannaan?
Sanallinen katuhäirintä
78
778
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan hyvä juttu. Ei tollasia huuteluita ja muita kukaan mihinkään tarvitse. Tärkeää tietysti se, että vaikkapa sakkoa saa vain pitävästi todistetusta tilanteesta.
- Anonyymi
Suomessa kadulla keskustelukin on kohta rikos. Ihan hullu maa alkaa kieltojensa puolesta olla. Ei ihme että 10% väestöstä syö masennuslääkkeitä..
- Anonyymi
Matkalla kohti totalitaristista yhteiskuntaa. Venäjän tie mutta rajan tällä puolella.
- Anonyymi
Keskustelu on eri asia kuin häirintä myös laissa. Etenkin vakavasti/keskivaikeasti masentuneet häiriköivät.
- Anonyymi
Meno on kohta kuin pohjois-koreassa, siellä ei saa arvostella kim il jongia vai mikä se oli ja täällä ei löyhtäapaisia suominaisia vaikka syytäkin olisi. Yhteiskunnan moraalia murentavat feministit hallitsee rautaisella kädellä.
-harmiseikirj-- Anonyymi
Itselle tulee mieleen, että myös minkäänlainen ehdottelu lasketaan kylläkin katuhäirinnäksi.
Siittä tulee ongelmia kun humalassa liikutaan porukalla ja alkaa sitten jossain vaiheessa mieli riitaisaksi.
Koskee kumpaakin sukupuolta ihan tasavertaisesti.
Sukupuolten välit vaan kiristyvät entisestään.
Vaikea sanoa, mikä olis oikea ratkaisu vihaongelmiin kun ihmiset tuntuu nykyään repeilevän vähän joka asiasta ja myllyttävän someraivoa.
Nytkin oli uutisissa jostain "lauttaraivosta" uimarannoilla ja toisten ranta-asuista huudellaan.
Oon ite, et hei oikeesti...
- Anonyymi
Oma vinkkini on, että vastaisuudessa ei reagoi kehenkään eikä huomioi ketään. Parempi olla edes puhumatta kellekkään, ees päivää ei tarvi naapurille sanoa; saa olla rauhassa muiden ihmisten tunteilta ja sosiaalisen hyväksynnän tarpeilta eikä tarvi välittää eikä ottaa osaa keskusteluun😂
Hoitaa vaan omat hommansa kuten pystyy.
Sopii mulla. Oon tähän palstaankin taas kyllästynyt.
ApSe toimiikin parhaiten, kun ei kiinnitänitseensä mitenkään kenenkään huomiota eikä ota kontaktia kehenkään. Hyvin saanut olla vuosikymmeniä jo rauhassa niin. Hyvin harva minut edes tuntee, edes kotikulmilla saati muualla.
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Se toimiikin parhaiten, kun ei kiinnitänitseensä mitenkään kenenkään huomiota eikä ota kontaktia kehenkään. Hyvin saanut olla vuosikymmeniä jo rauhassa niin. Hyvin harva minut edes tuntee, edes kotikulmilla saati muualla.
Taitaa palstalaiset tuntea paremmin, kun yksikään irl tuttavakaan. 🤣🤪
- Anonyymi
Niinpä. Ja pojille ja tytöille eri koululuokat, niin ei tarvi tehtailla oikeuskäsittelyitä liukuhihnalta huuteluista. Sama käytäntö kaikissa opistoissa myös ylemmillä tasoilla peruskoulun jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Ja pojille ja tytöille eri koululuokat, niin ei tarvi tehtailla oikeuskäsittelyitä liukuhihnalta huuteluista. Sama käytäntö kaikissa opistoissa myös ylemmillä tasoilla peruskoulun jälkeen.
Miten teidät oikein on kasvatettu, kun kuvittelette huuteluiden olevan normaalia käytöstä? Normaalille, hyvin kasvatetulle lapselle, ei tuota mitään ongelmaa olla huutelematta. Eri juttu, jos lapsella on vaikka joku tourette, mutta se onkin sairaus, jota ei kykene hallitsemaan.

Missä kohtaa sanoin että on normaalia?
Kyse on siitä että öojat ja tytöt sekä miehet että naiset halutaan eriyttää toisistaan nykyaikana. Tai paremminkin feministinen politiikka sitä tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa sanoin että on normaalia?
Kyse on siitä että öojat ja tytöt sekä miehet että naiset halutaan eriyttää toisistaan nykyaikana. Tai paremminkin feministinen politiikka sitä tekee.Aloitus oli katuhäirinnästä. Se ei liity mitenkään normaalien ihmisten, aikuisten tai lasten, käytökseen. Ja toki huutelijat on syytäkin sulkea omiin porukoihinsa, huutelemaan keskenään.
- Anonyymi
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Se toimiikin parhaiten, kun ei kiinnitänitseensä mitenkään kenenkään huomiota eikä ota kontaktia kehenkään. Hyvin saanut olla vuosikymmeniä jo rauhassa niin. Hyvin harva minut edes tuntee, edes kotikulmilla saati muualla.
On täällä ilmeisesti ainakin joku luu lo sai ras, joka on vakuuttunut tietävänsä sinut naisena esiintymällä huomiota hakevan miehen oli nikkisi mikä hyvänsä, niin hän roikkuu kuin rapa rattaassa ”keskustelemassa” kanssasi🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus oli katuhäirinnästä. Se ei liity mitenkään normaalien ihmisten, aikuisten tai lasten, käytökseen. Ja toki huutelijat on syytäkin sulkea omiin porukoihinsa, huutelemaan keskenään.
Mielestäni asiassa on potentiaalia myös erittelyyn.
On otettava huomioon vallitsevat käytöstrendit.
Erittelyn nykyaikaisuudesta ei voi puhua, yhteisluokat pojille ja tytöillehän tuli vasta 1900-luvulla.
Itse en koululaisena kärsinyt yhteisluokista, paitsi yksinpoika kiusasi minua uudessa koulussa. Muuten oli ihan ok yhteishenki ja jopa aika sukupuolineutraali jonka sai ehkä aikaan se, että oli oltu kaikki samalla luokalla niin pitkään. Kun tuli joku uusi niin hänet kyllä joksikin aikaa saatettiin seksualisoida.
Yleisestikkin olen elämäni aikana kokenut että nuoret ovat aikuisia tasavertaisempia.
Ehkä aikuisten toiveet ja kokemukset luovat epätasavertaisia asenteita jotka laajemmassa mittakaavassa muuttuvat yleistyksiksi?
Amatsussa luokallani oli kaikki pelkkiä nuoria naisia ja juhlittiin yhdessä ja se vasta oli hauskaa aikaa! Anonyymi kirjoitti:
On täällä ilmeisesti ainakin joku luu lo sai ras, joka on vakuuttunut tietävänsä sinut naisena esiintymällä huomiota hakevan miehen oli nikkisi mikä hyvänsä, niin hän roikkuu kuin rapa rattaassa ”keskustelemassa” kanssasi🤭
Niiin, miälenkiintosta. Viestiä mieheksi luulijalle... Ääniviesti.
https://voca.ro/1cMqLcqxQjui- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni asiassa on potentiaalia myös erittelyyn.
On otettava huomioon vallitsevat käytöstrendit.
Erittelyn nykyaikaisuudesta ei voi puhua, yhteisluokat pojille ja tytöillehän tuli vasta 1900-luvulla.
Itse en koululaisena kärsinyt yhteisluokista, paitsi yksinpoika kiusasi minua uudessa koulussa. Muuten oli ihan ok yhteishenki ja jopa aika sukupuolineutraali jonka sai ehkä aikaan se, että oli oltu kaikki samalla luokalla niin pitkään. Kun tuli joku uusi niin hänet kyllä joksikin aikaa saatettiin seksualisoida.
Yleisestikkin olen elämäni aikana kokenut että nuoret ovat aikuisia tasavertaisempia.
Ehkä aikuisten toiveet ja kokemukset luovat epätasavertaisia asenteita jotka laajemmassa mittakaavassa muuttuvat yleistyksiksi?
Amatsussa luokallani oli kaikki pelkkiä nuoria naisia ja juhlittiin yhdessä ja se vasta oli hauskaa aikaa!Eikä kukaan muukaan ole (ainakaan Suomessa) esittänyt, että lapset/nuoret kärsisivät sekaluokissa. Päinvastoinhan siinä kävisi, kun ei olisi luonnollista kanssakäymistä jo nuoressa iässä. Lähes kaikissa maissa, joissa on sukupuolten segregaatiota, ongelmat ovat huomattavasti suuremmat.
Hassua tuollainen höpönlöpön laskettelu feministien vaatimasta sukupuokten segregaatiosta maassa, jossa pikemmin kaikkialla pyritään integraatioon, sekavessoista ja armeijan sekatuvista lähtien. - Anonyymi
Hyvä huomio kun ihmisten mielenterveysongelmat ja sitä myötä käytösongelmat näkyvät ja kuuluvat kaduilla. Pitäähän sitä saada vaan kävellä ja mennä ohi. Köyhä terveyshuolto ja palveluttomien maaltamuutto ...
Eipä mulla ole mitään asiaakaan kellekkään vieraille. Kuljen vaan omat asiani hoitaen ja luikin takas himaani.
Mut voi tietysti tuomita mykkyydestä.- Anonyymi
En nyt ihan noinkaan sun mölinääsi kuvaisi🤣
Anonyymi kirjoitti:
En nyt ihan noinkaan sun mölinääsi kuvaisi🤣
Palstalla ei kuulu ääni. Teidän onneksi. 😇
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En nyt ihan noinkaan sun mölinääsi kuvaisi🤣
Mut en tätä pahalla sanonut, tuossa kommentissani oli aika annos ironiaa..
Anonyymi kirjoitti:
Mut en tätä pahalla sanonut, tuossa kommentissani oli aika annos ironiaa..
Niinpä niin. 😉
https://voca.ro/1cDpgH1Q4U6S- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En nyt ihan noinkaan sun mölinääsi kuvaisi🤣
Sinä se vasta erikoinen otus kun agitoidut lähtökohtaisesti jokaisesta miehen luomasta teollihahmosta ja roikut täällä luulemassa, että herjailet jotain tuttuasi😂 vuosien uudistumaton rutiini. Etkö muuten saanut yksisarvisena kirjoittelemalla riittävästi huomiota vai eikö se huomio ollut sitä mitä toivoit? Retorinen kysymys, ei se sinun huomion kärttäminen oikein tainnut tuoda mitä hait.

Mulla on aika miehekäs äänikin vai mitä?
- Anonyymi
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Niinpä niin. 😉
https://voca.ro/1cDpgH1Q4U6SSullapa on suloinen ja lempeä ääni🥰
- Anonyymi
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Palstalla ei kuulu ääni. Teidän onneksi. 😇
Niimpä niin, onneksi.
Saisit ätmit kyyneliin saakka syyllistettyä😄
No mut vi ses, meitsi lähtee hinaan;)) Anonyymi kirjoitti:
Niimpä niin, onneksi.
Saisit ätmit kyyneliin saakka syyllistettyä😄
No mut vi ses, meitsi lähtee hinaan;))Heh, vi ses. 😁
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Mieheksi vallankin. 😆
Jaahas, poistettiin. 😛
https://voca.ro/1cMqLcqxQjui- Anonyymi
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Mieheksi vallankin. 😆
Niin ehkä sinun pitäisi korjata tämä asia kun niin kovasti tahtoisit nainen olla. Tiedät kyllä miten jos satut pääsemään pällitesteistä läpi. Siihen en tosin usko
Anonyymi kirjoitti:
Niin ehkä sinun pitäisi korjata tämä asia kun niin kovasti tahtoisit nainen olla. Tiedät kyllä miten jos satut pääsemään pällitesteistä läpi. Siihen en tosin usko
En mä mikään pälli ole, kun ihan fiksu tyttö. 😄
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
En mä mikään pälli ole, kun ihan fiksu tyttö. 😄
Ja jos nassuani tarkoitat pällillä, niin se on mimmoinen on. En meinaa jonkun jäärän vuoksi naamaani operoida uusiksi. Kaikki meistä ei ole kaunokaisia. Mulle onkin tärkeempää ollut aina se klassisnen sisäinen kauneus, kun pintakoreus. Ja on yhä enemmän vaan, kun ikäännyn.
Kauneus ei auta, jos luonne on inhottava.- Anonyymi
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Ja jos nassuani tarkoitat pällillä, niin se on mimmoinen on. En meinaa jonkun jäärän vuoksi naamaani operoida uusiksi. Kaikki meistä ei ole kaunokaisia. Mulle onkin tärkeempää ollut aina se klassisnen sisäinen kauneus, kun pintakoreus. Ja on yhä enemmän vaan, kun ikäännyn.
Kauneus ei auta, jos luonne on inhottava.Tarkoitin kylläkin sukupuolenkorjausta, kuten mies ihan hyvin tiedät.
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitin kylläkin sukupuolenkorjausta, kuten mies ihan hyvin tiedät.
Ei mun tarvi ehjää korjauttaa. Pimppini toimii hyvin, tissit on liika suuret, mutta nekin on menossa pienennykseen jahka oon tarpeeksi köykänen ja jono vetää. Kirurgi on jo tämän luvannut varmaksi.
Ei mulla ole ongelmaa olla maskuliinimpi nainen. Persoonani on itselleni fine, jos se muille ei ole, niin olkoon olematta. Oma on ongelmansa, en mä siitä itelleni ala ongelmaa muodostaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä niin, onneksi.
Saisit ätmit kyyneliin saakka syyllistettyä😄
No mut vi ses, meitsi lähtee hinaan;))Mitä hinaat?
- Anonyymi
PALSTANVALTAAJA kirjoitti:
Ei mun tarvi ehjää korjauttaa. Pimppini toimii hyvin, tissit on liika suuret, mutta nekin on menossa pienennykseen jahka oon tarpeeksi köykänen ja jono vetää. Kirurgi on jo tämän luvannut varmaksi.
Ei mulla ole ongelmaa olla maskuliinimpi nainen. Persoonani on itselleni fine, jos se muille ei ole, niin olkoon olematta. Oma on ongelmansa, en mä siitä itelleni ala ongelmaa muodostaa.Ei kukaan vaan voi ollakin tyhmä, että pitää kerrontaasi millään tavalla vakuuttavana. Minä voisin kertoa vahvan arvioni siitä, että kumpi pää sinulla mies toimii vai toimiiko kumpikaan, mutta se on lienee tarpeeksi ilmiselvää.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan vaan voi ollakin tyhmä, että pitää kerrontaasi millään tavalla vakuuttavana. Minä voisin kertoa vahvan arvioni siitä, että kumpi pää sinulla mies toimii vai toimiiko kumpikaan, mutta se on lienee tarpeeksi ilmiselvää.
Pikemminkin niin päin, ettei ne jotka tietää minut naiseksi voi pitää sinua, kuin puupäänä väitteidesi kanssa. Miltä tuntuu olla puupää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hinaat?
Katoin olisiko urbaanista sanakirjasta löytynyt merkitys, mutta ehei. Kukahan wannabe senkin on kirjoittanut...
"Lähtee hinaan" tarkottaa raivostuttavan hidasta etenemistä paikasta A paikkaan B ikäänkun kyseinen matkaaja vetäisi perässään suurtakin lastia ja välietappejakin voi riittää...
Käytetty myös ilmaisua"ihme hinuri", kun kyllästys odottamiseen purkautuu lopulta lievän loukkaavasti.
Joskus kuullut, että homoseksuaalimiestä on kutsuttu hinuriksi, mutten siitä tiedä sen paremmin.
Eli hinasin omaa persettäni ja ostoskassia vailla pienintäkään kiirettä ja kaupan kautta paikasta A paikkaan B:)
- Anonyymi
Mode poisti naturalistisen kommenttini jossa vertasin katuhuutelua apinoiden käytökseen.
Kyllä suurin ihmisen käytöksestä, esim sota, on täysin primitiivistä käytöstä ja verrannoillista villiapinoiden, meidän sukulaistemme, käytökseen.
Mode ei ilmeisesti koskaan ole nähnyt rääkyviä ja tappelevia apinoita?
Ihmisen geeniperimä poikkeaa simpanssista 0,9 %
Ihan turha kuvitella olevansa jotain elukkaa ylempitasoisempaa, jossei omakaan käytös ja keinot siihen riitä.- Anonyymi
Tässä on BBC.n tuottama esimerkki.
https://youtu.be/a7XuXi3mqYM
Ennenkun ihminen lopettaa sodat ja väkivaltaisuudet, ei voi puhua edes mistään ihmisyyden merkittävästä kehityksestä.
Kannattaa pohtia profeetta Jeesus Kristuksen oppeja, vaikkei kirkkokristityksi alkaisikaan. Mikäli haluaa todellisuudessa olla sitä mitä jo egossaan uskoo olevansa.
Hyvää päivänjatkoa teille!
👌
- Anonyymi
Muuten ihan hyvä mutta valtio on surkea ylläpitämään sivistystä. Jos ihmiset ovat törkyturpia, niin ei valtio sille mahda mitään. Pahuus vain kohdentuu sitten valtion säätämien rajojen puitteissa. Viattomuus tulee yksin Jeesuksesta. Se että tahtoo toisille hyvää pahan sijasta.
- Anonyymi
Hemmetin hyvä.
Tämmöset kuriin https://twitter.com/AnniSiltanen/status/1550157214161182720?t=eL--yXOxk_goO-6cc6JtVw&s=19- Anonyymi
Ja linkki aloituksessa mainittuun juttuun https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008958568.html
- Anonyymi
No hyvä. Mennään sitten muun lauman mukana ja paheksutaan sitä etteivät incell -miehet saakkaan häiriköidä naisia. Sanallinen häirintä on ihmisoikeus ja siksi sanallistä häirintää ei pidä diskriminalisoida sillä sanallinen häirintä on valkoisen incell -miehen oikeus.
- Anonyymi
Meinaatko että sanallinen häirintä ei koske teitä vaan ainoastaan miehiä? Kun lukee miten alentavasti täälläkin puhutte miehistä, niin kyllä sama laki teillekin vaikka feministinä ette aja kuin yhden sukupuolen oikeuksia.

Hyvä kommentti

En tarkoita vaan senkaltaista sarkasmia jossa ihannoidaan "katupuhetta" missä käytetään incellien käyttämiä sanoja tosielämässä. Sellaisesta ei saa kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatko että sanallinen häirintä ei koske teitä vaan ainoastaan miehiä? Kun lukee miten alentavasti täälläkin puhutte miehistä, niin kyllä sama laki teillekin vaikka feministinä ette aja kuin yhden sukupuolen oikeuksia.
Teidän miesten kannattaisi kertoa useammin millaista katuhäirintää te kohtaatte. Mistä asiaa voi kukaan tietää, kun te ette juurikaan asiasta suutanne avaa? Millaista katuhäirintää olet kohdannut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän miesten kannattaisi kertoa useammin millaista katuhäirintää te kohtaatte. Mistä asiaa voi kukaan tietää, kun te ette juurikaan asiasta suutanne avaa? Millaista katuhäirintää olet kohdannut?
Eli olet sitä mieltä, että laki pitää tehdä vain sukupuolen mukaan? "Eihän miehiä katuhäiritä"
Järkyttävää totalitarismiin pyrkimistä tämä feminismi. Sairasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli olet sitä mieltä, että laki pitää tehdä vain sukupuolen mukaan? "Eihän miehiä katuhäiritä"
Järkyttävää totalitarismiin pyrkimistä tämä feminismi. Sairasta.Kuinka typeriä nämä "eli olet sitä mieltä" kommentoijat aina ovat? Ei voi kuin ihmetellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli olet sitä mieltä, että laki pitää tehdä vain sukupuolen mukaan? "Eihän miehiä katuhäiritä"
Järkyttävää totalitarismiin pyrkimistä tämä feminismi. Sairasta.En sanonut mitään tuollaista, vaan kehotin miehiä kertomaan häirinnästä. Ongelma pitää tuoda esiin, muutoin siihen on mahdotonta puuttua. Lakikaan ei teeasiaan muutosta, elleivät miehet itse ala tehdä ilmoituksia häirinnästä. Ilmoittamatonta häirintää ei voida tutkia, eikä siitä voi myöskään saada rangaistusta. Millaista häirintää olet kokenut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En sanonut mitään tuollaista, vaan kehotin miehiä kertomaan häirinnästä. Ongelma pitää tuoda esiin, muutoin siihen on mahdotonta puuttua. Lakikaan ei teeasiaan muutosta, elleivät miehet itse ala tehdä ilmoituksia häirinnästä. Ilmoittamatonta häirintää ei voida tutkia, eikä siitä voi myöskään saada rangaistusta. Millaista häirintää olet kokenut?
Ystäväni on kokenut humalaisten naisjoukon kovaäänistä arvostelua tyyliin "en panisi" ja toisen kerran kovaäänisesti julkituodun mielipiteen:"liian iso perse".
Kyseessä siis humalaiset naiset sekä ihan nainen keskellä päivää kun käveli ystäväni takana Ullanlinnassa jonkun toisen naisen kanssa.
Kerran humalainen nainen koronan aikaan alkoi lähennellä ystävääni tämän omassa kotipihassa eikä uskonut kieltoa ja tuli ilman maskia iholleveli lääppimään. Kun ystäväni torjui hänet alkoi uhkailu ja huutaminen. Tästä tehtiin ilmoitus taloyhtiölle josta kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Sitä ei tehty, koska nainen oli tuntematon eikä ilmeisesti asunut talossa vaan oli pelkästään käymässä.
Ystäväni on hyvin herkkä ihminen ja a-seksuaalinen ja koki tilanteet erittäin ikäviksi. Hän ei itse KOSKAAN käyttäydy huonosti ja kunnioittaa ja auttaa aina naisia. Hän on melko hyvännäköinen ja nuorena huomattavan hyvännäköinen ja saanut aina kärsiä siitä.
Varmaan monilla miehillä tälläisiä tarinoita riittää, varsinkin jos on ulkonäköä joka herättää muiden huomion. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En sanonut mitään tuollaista, vaan kehotin miehiä kertomaan häirinnästä. Ongelma pitää tuoda esiin, muutoin siihen on mahdotonta puuttua. Lakikaan ei teeasiaan muutosta, elleivät miehet itse ala tehdä ilmoituksia häirinnästä. Ilmoittamatonta häirintää ei voida tutkia, eikä siitä voi myöskään saada rangaistusta. Millaista häirintää olet kokenut?
Ei, vaan haluat sukupuolittaa asian kuten teillä feministeillä on tapana. Ihan sama jos sanoisin, että kun en ole ajanut koskaan kolaria ei autossani tarvi olla turvavyötä ja turvatyynyäkään, koska ( "oletko kolaroinut" )
Vaimoni taas on kolaroinut, joten ilmanmuuta naisilla turvavyö ja turvatyyny pitää olla pakollinen.
Eli kannatat vain eriarvoistamista myös lakialoitteidenkin suhteen. Järkyttävää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ystäväni on kokenut humalaisten naisjoukon kovaäänistä arvostelua tyyliin "en panisi" ja toisen kerran kovaäänisesti julkituodun mielipiteen:"liian iso perse".
Kyseessä siis humalaiset naiset sekä ihan nainen keskellä päivää kun käveli ystäväni takana Ullanlinnassa jonkun toisen naisen kanssa.
Kerran humalainen nainen koronan aikaan alkoi lähennellä ystävääni tämän omassa kotipihassa eikä uskonut kieltoa ja tuli ilman maskia iholleveli lääppimään. Kun ystäväni torjui hänet alkoi uhkailu ja huutaminen. Tästä tehtiin ilmoitus taloyhtiölle josta kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Sitä ei tehty, koska nainen oli tuntematon eikä ilmeisesti asunut talossa vaan oli pelkästään käymässä.
Ystäväni on hyvin herkkä ihminen ja a-seksuaalinen ja koki tilanteet erittäin ikäviksi. Hän ei itse KOSKAAN käyttäydy huonosti ja kunnioittaa ja auttaa aina naisia. Hän on melko hyvännäköinen ja nuorena huomattavan hyvännäköinen ja saanut aina kärsiä siitä.
Varmaan monilla miehillä tälläisiä tarinoita riittää, varsinkin jos on ulkonäköä joka herättää muiden huomion.Tämä👍 Asiallinen ja aiheellinen kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan haluat sukupuolittaa asian kuten teillä feministeillä on tapana. Ihan sama jos sanoisin, että kun en ole ajanut koskaan kolaria ei autossani tarvi olla turvavyötä ja turvatyynyäkään, koska ( "oletko kolaroinut" )
Vaimoni taas on kolaroinut, joten ilmanmuuta naisilla turvavyö ja turvatyyny pitää olla pakollinen.
Eli kannatat vain eriarvoistamista myös lakialoitteidenkin suhteen. Järkyttävää.En ole lainkaan sukupuolittanut asiaa. Vain sinä olet sukupuolittanut.
Minä kysyin kokemuksista ja sanoin, että MYÖS miesten on syytä kertoa kokemastaan häirinnästä. Kertomatta kun kukaan ei voi näitä asioita tietää, eikä niille mitään tehdä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ystäväni on kokenut humalaisten naisjoukon kovaäänistä arvostelua tyyliin "en panisi" ja toisen kerran kovaäänisesti julkituodun mielipiteen:"liian iso perse".
Kyseessä siis humalaiset naiset sekä ihan nainen keskellä päivää kun käveli ystäväni takana Ullanlinnassa jonkun toisen naisen kanssa.
Kerran humalainen nainen koronan aikaan alkoi lähennellä ystävääni tämän omassa kotipihassa eikä uskonut kieltoa ja tuli ilman maskia iholleveli lääppimään. Kun ystäväni torjui hänet alkoi uhkailu ja huutaminen. Tästä tehtiin ilmoitus taloyhtiölle josta kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Sitä ei tehty, koska nainen oli tuntematon eikä ilmeisesti asunut talossa vaan oli pelkästään käymässä.
Ystäväni on hyvin herkkä ihminen ja a-seksuaalinen ja koki tilanteet erittäin ikäviksi. Hän ei itse KOSKAAN käyttäydy huonosti ja kunnioittaa ja auttaa aina naisia. Hän on melko hyvännäköinen ja nuorena huomattavan hyvännäköinen ja saanut aina kärsiä siitä.
Varmaan monilla miehillä tälläisiä tarinoita riittää, varsinkin jos on ulkonäköä joka herättää muiden huomion.Entä sinä itse? Mitä sinä olet kokenut?
Toivottavasti olet tukenut ystävääsi. Voisit kehottaa häntä kertomaan näistä kokemistaan avoimesti muillekin. Kaikkia miehiä tulisi tukea ja kannustaa kertomaan näistä. Miehisyyden ympärillä on edelleen todella ikävä vaikenemisen kulttuuri, joka tulisi murtaa. Ei miehen tarvitse vain hiljaa sietää tuollaista. Eikä miehen kuulu pitää seksuaalisesta häirinnästä. Edes seksuaalisesti aktiivisen miehen ei kuulu pitää seksuaalisesta häirinnästä ja miesten kokemuksista puhutaan aivan liian vähän. Toivottavasti tällainen laki rohkaisee miehiä puhumaan ja kertomaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sinä itse? Mitä sinä olet kokenut?
Toivottavasti olet tukenut ystävääsi. Voisit kehottaa häntä kertomaan näistä kokemistaan avoimesti muillekin. Kaikkia miehiä tulisi tukea ja kannustaa kertomaan näistä. Miehisyyden ympärillä on edelleen todella ikävä vaikenemisen kulttuuri, joka tulisi murtaa. Ei miehen tarvitse vain hiljaa sietää tuollaista. Eikä miehen kuulu pitää seksuaalisesta häirinnästä. Edes seksuaalisesti aktiivisen miehen ei kuulu pitää seksuaalisesta häirinnästä ja miesten kokemuksista puhutaan aivan liian vähän. Toivottavasti tällainen laki rohkaisee miehiä puhumaan ja kertomaan.Hmmm..mitähän minä olen kokenut..joskus kun olin alle 20 v, niin mies yritti iskeä ja sitten huoritteli kovaäänisesti.
Ja jos rehellisiä kerran ollaan niin sain puoli vuotta ehdollista vankeutta siitä törkeästä pahoinpitelystä mihin sitten humalassa syyllistyin sen huorittelun jälkeen.
Voisin uskoa, että tämä laki voisi hillitä tämmöisiä tilanteita, niin ei tarvi alkaa tappelemaan.
Tottakai tuen ystävääni, minä sen ilmoituksenkin tein.
Olen samaa mieltä, ettei kenenkään tarvitse sietää ahdistelua ja se varmasti tuntuu ikävältä myös miehistä. Monesti miehet kuitenkin tuntuu korostavan omaa ylivertaisuuttansa tilanteessa nauramalla lähentelyille ja huuteluille, eli sheimaamalla suoraan.
Olin nuorena aivan erityisen kuumapäinen ja raivoisa, mutten vieläkään kyllä hyväksyisi huorittelua ja kunnianloukkaussyyte voisi huorittelijalle kyllä rapsahtaa.
Tosin olen sina ollut sitä tyyppiä, jolle ei ihan heti aleta aukomaankaan epäkunnioittavasti.
Tässäkin asiassa ne kiusaajat ja päänaukojat osaa kyl valita uhrinsa.
- Anonyymi
Toivottavasti ja pian. Ihan järjetöntä henkistä väkivaltaa ja paskaa sitä kuulee.
- Anonyymi
Sinänsä asialliseen suuntaan mutta taitaisi käytännön tulkinnasta tulla ongelmia? Esim. mies ohikävellessään huikkaa luntuksi ja jatkaa eteenpäin. Yksi sana, pari sekuntia. Nainen pysähtyy, alkaa tivaamaan äskeistä, johon toinen tuumaa, että nii-In? Soittaa poliisille, jotka tulevat jahka ehtivät. Se sana ja pari sekkaa todistetaan millä? Kuuliko joku muu? Pitääkö naisella olla jokin nonstop rintakamera koko ajan päällä. Äkkiseltään luulisin rajoittuvan räikeimpiin tapauksiin esim. terassilla pöydästä toiseen huuteluun, mukana alkoholi ja silminnäkijöitä ja - kuulijoita. - cu-
- Anonyymi
Eiköhän ne pitäisi hoitoon kuskata. Kukaan tervejärkinen huutele mitään missään. Humalassa tai selvinpäin. On se kun aina saa pelätä kun lähtee kaupungille mikä seko hyökkää kimppuun nyt . Mieluummin sitä vaikka eristäytyy.
- Anonyymi
Miksi et sitten eristäydy? Syyttömien miesten syyllistäminen ja pilkkaaminen ei auta asiaa ollenkaan.
Tyhjänpäiväistä uhriutumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et sitten eristäydy? Syyttömien miesten syyllistäminen ja pilkkaaminen ei auta asiaa ollenkaan.
Tyhjänpäiväistä uhriutumista.Kuka sanoo etten ole eristäytynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et sitten eristäydy? Syyttömien miesten syyllistäminen ja pilkkaaminen ei auta asiaa ollenkaan.
Tyhjänpäiväistä uhriutumista.Muille huutelevat kommentoivat ja arvostelevat ihmiset eivät ole mitään syyttömiä. Mene hoitoon jos sellaista harrastat. Pilaatte muiten elämän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et sitten eristäydy? Syyttömien miesten syyllistäminen ja pilkkaaminen ei auta asiaa ollenkaan.
Tyhjänpäiväistä uhriutumista.Ne hulluja mielestäni. Äitini sanoin tappaisivat itsensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muille huutelevat kommentoivat ja arvostelevat ihmiset eivät ole mitään syyttömiä. Mene hoitoon jos sellaista harrastat. Pilaatte muiten elämän.
Missä olen sanonut sellaista harrastavani? Kerro? Taas harhaisuuttasi sukupuolitat asian ja näet vain miehet kaikki syyllisinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olen sanonut sellaista harrastavani? Kerro? Taas harhaisuuttasi sukupuolitat asian ja näet vain miehet kaikki syyllisinä.
Missä harhoissa kirjoitat.Missä puhun miehistä? Itse kirjoitit miehistä. Minulle ihan sama mitä sukupuolta kokevat olevansa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olen sanonut sellaista harrastavani? Kerro? Taas harhaisuuttasi sukupuolitat asian ja näet vain miehet kaikki syyllisinä.
Ihan niitä on naisiakin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olen sanonut sellaista harrastavani? Kerro? Taas harhaisuuttasi sukupuolitat asian ja näet vain miehet kaikki syyllisinä.
Ja sinun tekemiset eivät kylläkään kiinnosta yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olen sanonut sellaista harrastavani? Kerro? Taas harhaisuuttasi sukupuolitat asian ja näet vain miehet kaikki syyllisinä.
Kerroppa mikä tarve sinulla on puolustella sitten heitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olen sanonut sellaista harrastavani? Kerro? Taas harhaisuuttasi sukupuolitat asian ja näet vain miehet kaikki syyllisinä.
Minä kyllä tiedän ketkä ovat kimppuuni hyökänneet kadulla ja olleet miehiä. Mutta toki niitä huutelijoita on varmasti naisissakin.
- Anonyymi
Mahtavaa! Ukot ruotuun.
- Anonyymi
Naisten pitää sitten itekki muistaa käyttäytyä.
Monet noista häirintäjutuista on varastettu jenkkilän häirintä hommista.
Siellä raksamiehet harrastaa viheltelyä ja huutelua.
Täällä Suomessa naiset haaveilee siitä.
Uhrina oleminen... Se on niin ihanaa.
:D
- KonnaKettu - Anonyymi
Hyvä että alkaa tulla lain rajanvetoja. Olen havainnut että illalla kun liikkuu koiran kanssa saa paljon negatiivisia kommentteja, kummallisia huutoja - häiriintyvät kun kulkee ohi. Eniten ärsyttää nuo negatiiviset joissa tuntuu olevan pahan olon sylkeminen ohikulkijan päälle - negatiivisia ihmisiä kun Suomessa riittää - aina valittamassa ventovieraille. Oudot lähestymiset pitäisi saada myös kuriin lähestymiskielloilla. Iltapäivällä taas ihmiset on rentoja, omissa oloissaan ja hymyileviä ja jututtajiakin tulee vastaan - kaiken kaikkiaan positiivista :) Nuo illan Moody Bluesit pitää saada noudattamaan hyviä tapoja vaikka ihmisyydessää onkin iso aukko ja ongelmat vakavat.
- Anonyymi
Asiaa, hyvähyvä! Törkeää huutelua nykyisin.
Sikamainen huutelu on yleensä kertaluontoista. Ei ole odotettavissa, että kertaluontoisesta huutelusta mikään oikeusistuin määräisi rangaistusta. Lisäksi on näytönkin vaikeus. Vaikeus on myös siinä, että tuskin sikailija jää antamaan henkilötietoja.
Jos tommonen laki tulee, jäänee käyttämättä, kuten muutkin lait, joiden tarkoitus on siistiä menoa. Siitä huolimatta, tsemppiä tytöt. 🌹👀- Anonyymi
Minä olen kuvannut kaikki peräänhuutejat videolle ja tehnyt rikosilmoitukset, kun sain todisteita. Saivat rangaistukset. Minulle ei kannata huudella ilkeyksiä, koska vien ne aina eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133141
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172871Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3731582Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271468- 961342
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531249- 991237
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1701097Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1711094Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe143964