Päätin kirjoittaa tänne pienen turhautumisen purkautumisen Petite -mallistoista/kokoluokista, koska ainakin Zalandolla todella usein lukee Petite tägillä varustetuissa vaatteissa "pientä kokoa, suosittelemme tilaamaan yhden koon isomman" tai jotain vastaavaa, ja asiakkaiden arvosteluissa on valitettu, että vaate on liian pieni, hihat liian lyhyet jne..
Tässä nyt taas joudun palauttamaan itselleni liian suuren petite vaatteen, koska vaikka vaate on muuten istuva esimerkiksi hartioilta ja rinnasta, loppuosa vaatteesta on teltta. Ei ole ensimmäinen, ei toinen, eikä edes kolmas kerta, kun joudun vaihtamaan neuvottua kokoa pienempään, eli siihen oikeaan kokooni. Vain siksi, että asiakkaat eivät ole ehkä ymmärtäneet, mitä Petite tarkoittaa, ja palauttaneet vaatteet ja antaneet palautteet sen mukaisesti. Toki se on myös oma virheeni ostaa tällainen vaate, jos olen huomannut tämän ongelman esiintyvän, mutta sen sijaan, että jätän jonkun vaatteen ostamatta koon ollessa hieman arpomista, eli taivun ongelman alla, yritän parhaani mukaan auttaa ratkaisemaan ongelma, eli petite vaatteen tilatessa on hyvä tietää:
Petite mallisto tarkoittaa alle 160cm pitkille. Kun ihminen lyhenee tai pitenee, myös hänen hartiavälinsä, raajansa, yläruumiin pituutensa, venyy tai kutistuu myös siinä suhteessa. Eli lyhyemmillä ihmisillä on keskimääräistä 170cm mallistoa kapeammat hartiat, lyhyemmät kädet ja jalat, lyhyempi selän pituus jne. (Poikkeuksiakin löytyy, koska ihmiset on monimuotoisia, mutta pääpiirteissään yleistäen noin.) Pitkille on 180cm mallistot. Joiltain vaatemerkeiltä saa yhden vaatteen kaikissa kolmessa "koossa", joissa on sitten ne omat kokonsa S, M, L, XL, jne. Eli petite XL olisi sopiva lyhyelle, mutta runsaalle henkilölle. Keskimääräisen pituisellehan kyseinen vaate olisi pieni vaikka muuten XL vaate menisi, koska hartiat, kädet, jalat, selkä, jne.
Itse en ole huomannut petite vaatteissa niitä ongelmia, mistä palautteissa on valitettu. Joutunut palauttamaan ja vaihtamaan monet vaatteet, sen takia, että Zalandon järjestelmä on palautuksien perusteella tägännyt petite vaatteen "keskimääräistä kokoa pienemmäksi, suosittelemme yhtä kokoa suurempaa". Palautusprosessin yhteydessä sovelluksen kautta saa valittua syyn palautukselle, jos tämän haluaa kertoa, ja jos normaalipituisen ihmisen mielestä lyhyelle tarkoitettu vaate on pieni, ei Zalandon järjestelmän koodi osaa tehdä muuta, kuin tägätä vaatteen "pienemmäksi" ja ehdottaa isompaa kokoa suoraan muille, jotta vaatteen vaihtopostirumbalta vältytään. Nyt tosin efekti on päinvastainen, kun lyhyt joutuu tilaamaan oikeasti omaa kokoaan vastaavan vaatteen.
Kenkien kanssa tämä systeemi on toiminut, ainakin tähän asti ei ole tarvinut palauttaa, kuin yhdet kengät epäsopivan koon takia. Jatkossa, jos petite vaatteessa ehdotetaan isompaa kokoa, tilaan suoraan oman koon, koska näyttäisi, että sillä säästyy vaihtorumbalta. Ei nuo koot ole mitään kiveen hakattuja, ihminen saa olla lyhyt, keskimääräinen tai pitkä ja silti tilata minkä mallisia vaatteita haluaa, esim hameet on noissa mallistoissa monille sopivia, pitkän malliston midihame on maksihame lyhyemmälle ja petite maksi on pitkän midi.
Petite -koot ja Zalandon kokosuositukset
Anonyymi
0
2039
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841423EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716