Menivätkö nämä säveltäjäkyvyt hukkaan?

En käsitä miksi Rantaa ei tunnusteta suureksi musiikin klassikoksi ja miksei hänen kiehtovia teoksiaan ja varsinkin uusklassisia sinfonioitaan kuten Semplica, Dell'arte ja Oratorio volgare esitetä ja levytetä laisinkaan vaan yhä uudelleen puhkisoitettujen säveltäjien Mozartin, Haydnin, Beethovenin ym. musiikkia.

Nuorena luulin että Ranta on vain musiikkikirjailija eikä minulla ollut aavistustakaan siitä että hän on myös säveltäjä saati merkittävä sellainen, sillä koulussakaan ei hänen elämäntyönsä kuulunut lainkaan opetukseen, eikä kuulu vieläkään, vaikka pitäisi, mutta sitten kun se valkeni minulle tohdin epäillä hänen kykyjään säveltäjänä ihmetellen samalla naiivisti miten niin tavallisen suomalaisen nimen omaava ihminen saattaa omata myös säveltäjän lahjat jonka mielsin lähes yliluonnolliseksi kyvyksi. Pidin säveltämistä ihmeenä ja säveltäjiä ihmeiden tekijöinä.

On hämmentävää että Sulho Ranta päätti vasta teini iässä noin 14 vuotiaana ryhtyä säveltäjäksi vaikututtuaan eräistä Kurikan laulufestivaaleilla kuulemistaan Toivo Kuulan teoksista ja siltikin hänen musiikkinsa orkesterisävellyksissä kuten sinfonioissa on persoonallista ja omintakeista eikä vanhojen mestareiden jäljittelyä sillä ovathan ne kylläkin lähinnä uusklassisia ja vapaatonaalisia sävelkieleltään ja sinfoninen sarja atonaalinen mutta osoittavat poikkeuksellista lahjakkuutta ja korvinkuultavaa omaperäisyyttä siitä huolimatta että vaikka hän lienee perinyt musikaalisuutensa kanttori isältään hän ei ollut mikään ihmelapsi joidenkin muiden kuuluisien säveltäjien tavoin ja kuitenkin kykeni esikuvista ja vaikutteista riippumattomana persoonalliseen ilmaisuun ikään kuin hänen tyylinsä olisi ollut synnynnäinen eikä opittu muilta kuuluisilta mestareilta.

Vaikka Salmenhaara on kyllä analysoinut kirjassaan Rannan sinfonioiden rakennetta ja vaikka aikalaiskritiikki ylisti muistaakseni Dell'arte sinfonian hidasta osaa kauniiksi ei mistään löydy tarkempaa tietoa Rannan teosten ja varsinkin hänen sinfonioidensa musiikillisesta laadusta tai niiden sisäisestä merkityksestä vaan luonnehdinnat ovat melko ylimalkaisia ja saatetaan esim. todeta että ranta pelkisti tyyliään oratorio volgaressa lähes kansanlaulunomaiseen diatonisuuteen mutta että teoksessa on muistaakseni tiheämpääkin polyfonista kudosta ja saadakseen musiikkia koskevista olennaisimmista seikoista kuten musiikin metafyysisestä merkityksestä tietoa olisi sinfonioihin perehdyttävä itse ja muovattava niistä perinpohjaisemman käsityksen omakohtaisen kuuntelukokemuksen kautta jos niitä vain olisi edes jonkin verran levytetty mutta lienee vain tyytyminen Yle areenassa soivaan Piccola sinfoniaan joka sekin on kiehtova teos ja kertoo omaperäisestä säveltäjäkyvystä mutta tohdin uskoa ettei se edusta suppeissa muodoissaan ja mittasuhteissaan hänen painavinta antiaan uusklassiselle sinfonialle sävellysmuotona vaikka onkin omalla tavallaan vaikuttava teos.

Mutta eikö sinustakin ole surullista että meillä suomessa jonka pitäisi maana olla sivistysvaltio ja edustuksellinen ja kaikesta päätellen myös edistyksellinen demokratia ja tasavalta niin monet huomattavat ja jopa nerokkaat säveltäjäkyvyt ovat jääneet kokonaan ilman heidän säveltämälleen orkesterimusiikilleen omistettuja levytyksiä joista mainittakoon Ranta, Saikkola, Aaltonen ym. vaikka heidän musiikkinsa voittaa laadukkuudessaan monin verroin kuuluisampienkin säveltäjien tuotokset vaikka joitakin tunnettuja Rannan säveltämiä kansanomaisia lauluja niiden suuren suosion vuoksi onkin kyllä levytetty mutta ei musiikillisesti ja taiteellisesti kunnianhimoisempaa tuotantoa ensinkään?