Kiinnostaako nainen jos sillä on jo lapsia?

Onko täysin mahdoton ajatus löytää uutta miestä näin nelikymppisenä? Itsellä lapsia, enempää ei tule. Ja jos toiveena vielä lapseton mies.
Heitänkö pyyhkeen kehään ja tapailen vaan kevyesti jatkossa?
211913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Vähän outo kysymys? Eikös se ensisijaisesti se nainen kiinnosta lapset kuuluu pakettiin jos niitä on. Jos lapsettoman miehen haluat niin kai niitäkin on kuka mistäkin syystä. Miksi nimenomaan lapsetonta toivot?

Äänestä
  • No kun kaikki ei halua niitä lapsia paketissa. Ja sen ymmärrän toki. Itse haluan lapsettoman miehen koska en halua tilanteeseen missä lapsemme ei tule toimeen esimerkiksi.

    Äänestä

No tuskin se mahdoton ajatus on. Ei itseäni ainakaan lähtökohtaisesti häiritse pätkääkään.

Toki se siinä on, että jos otat lapsettoman 40 ukkelin, niin sillä voi olla huomattavia vaikeuksia sopeutua siihen semivanhemman rooliin. Jos taas otat lapsellisen miehen, niin se luultavammin luiskahtaa siihen rooliin kevyemmin.

Äänestä

Joo. Ei. Älä.

Äänestä

Riippuu siitä onko lapset just omilleen muuttamassa vai esikouluikäisiä.

Ensimmäinen vaihtoehto on ihan jees, toinen vahva nou nou.

Terveisin lapseton mies.

Äänestä

Ei. Yh o ulkona, samaten varsinkii jolla useempi tenava, ja vieläpä eri siittäjät. Kertonee naisen katsomuksesta riittävästi.. eli jätän yh mammat epätoivosille.

Äänestä

Ei.

Äänestä

Kyllähän nelikymppinen nainen sopii elämänkumppaniksi, jos kemiat kohtaa. Ei lapset mikään este ole, kunhan ovat hyvän kasvatuksen saaneet. Talousasioista pitää kyllä sopia heti alkuunsa eli elättäjäksi en ala toisten lapsille.

Äänestä

Jaa, miksipä lapsellinen ei voisi löytää parisuhdetta, varmasti löytää..huoh!

Äänestä
  • Sulla on muhkeat mutkavarpaat.

    Äänestä

Ei lapset ole este suhteelle. Vaatimuksesi miehen lapsettomuudesta on vähän kohtuuton. Haluat itse lapsinesi kelvata, muttet anna sitä mahdollisuutta miehelle.

Äänestä

Hieman erikoinen kysymyksen asettelu. Jatkuvastihan sitä eronneet ja lapselliset pariutuvat uudelleen, muodostavat uusperheitä jne eli mitenkään mahdoton ajatus kumppanin löytäminen nelikymppisenä ei ole. Ongelmatonta uusperheen muodostaminen ei toki yleensä ole, mutta jos aikuiset hoitavat tilanteen fiksusti ja rakkautta riittää, niin ei ole syytä, miksei uusperhearki voisi sujua.

Olen kanssasi samassa tilanteessa, uutta suhdetta etsimässä nelikymppisenä. Minulla on yksi yläkouluikäinen poika eli mikäli aloitan uuden suhteen, tulee miehen pystyä hyväksymään poikani. Isä pojallani on ja heillä on läheinen suhde eli en odottaisi miehen astuvan isän rooliin, mutta en halua elämääni myöskään miestä, jolla ei olisi tilaa sydämessään myös pojalleni. Sama pätee minuun eli tottakai ottaisin miehen mahdolliset lapset osaksi perhettäni. Lapset eivät saa kärsiä yhtään enempää aikuisten suhdekuvioista, kuin mitä erolapset ovat joutuneet jo kärsimään.

Äänestä
  • Kaunista ajattelua, helpottaa arkea tuo asenne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaunista ajattelua, helpottaa arkea tuo asenne

    Minulla on aika vahva arvomaailma, joka ohjaa ajatuksiani parisuhde/perheasioissa. Kunhan vielä löytyisi rinnalle sellainen kiva mies 😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on aika vahva arvomaailma, joka ohjaa ajatuksiani parisuhde/perheasioissa. Kunhan vielä löytyisi rinnalle sellainen kiva mies 😊

    Tuo tasa-arvoinen arvomaailma on harvinaista, vaikka voisi kuvitella sen johtavan parhaaseen lopputulokseen. Sinunlaisesi naisen soisin löytäväni, 5-kymppisenä hieman nuori tietty olisit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo tasa-arvoinen arvomaailma on harvinaista, vaikka voisi kuvitella sen johtavan parhaaseen lopputulokseen. Sinunlaisesi naisen soisin löytäväni, 5-kymppisenä hieman nuori tietty olisit.

    Toivottavasti löydät itsellesi naisen jonka arvot kohtaavat omiesi kanssa. Eikä liikaa kannata tuijottaa ikää, joskus se oikea voi löytyä muualta kuin omasta ikäryhmästä 😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti löydät itsellesi naisen jonka arvot kohtaavat omiesi kanssa. Eikä liikaa kannata tuijottaa ikää, joskus se oikea voi löytyä muualta kuin omasta ikäryhmästä 😊

    kiitos :)

    Äänestä

Itse en halua toisen miehen pentuja reviirilleni, vastuulleni tai lompakolleni. Vakavempi suhde jo lisääntyneen naisen kanssa on poissuljettu ajatus (ellei hän ole parikymppinen ja muutenkin yhteensopiva), mutta kyllähän sellaiseen työmies tarpeensa tekee.

Äänestä

Riippuu täysin minkälainen ihminen on tulossa tähän "valmiiseen pöytään". Toiselle mukana tulevat lapset on este toisille hidaste. Markkina-arvoon ne lapset nyt harvoin vaikuttaa positiivisesti.

Äänestä

Miksi lapselliselle ei kelpaa toinen lapsellinen, niin silloinhan olisitte suhteessa tasa-.arvoisessa asemassa?! Lapseton sinkku voi haluta omaa perhettä/vanhemmuutta (tai olla haluamatta), eikä halua sekaantua muiden suhteiden jämiin ja traumoihin.

Itse sinkkumiehenä haen vain toista lapsetonta sinkkua, koska jo kertaalleen (tai useammin) pariutuneet (ja lisääntyneet) ovat jo valintansa tehneet, ja vanhemmat voisivat hoitaa loppuun asti omien lastensa elatuksen ja kasvatuksen ilman näitä uusioperhehelvettejä. Itse en ole niistä kiinnostunut.

Äänestä

Eikö naiselle riitä lapset, tarviiko siihen soppaan vielä ulkopuolinen mies vetää mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko täysin mahdoton ajatus löytää uutta miestä näin nelikymppisenä? Itsellä lapsia, enempää ei tule. Ja jos toiveena vielä lapseton mies.
Heitänkö pyyhkeen kehään ja tapailen vaan kevyesti jatkossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu