siis täällä, vaikka hänen tekemisillään ei ole mitään vaikutusta syrjäytyneen suomalaisen elämään.
Huvittavaa miten paljon joku Trump kiinnostaa
Anonyymi
1272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sen sijaan Trumpin haukkuminen liittyy, koska kyseessä on saman länsimaita riivaavan ja kaivavan suvakkiaatteen ilmentymästä.
Nuo suvakkiaatteet on länsimaiden mätäpaise ja ruttotauti. Tarkoituksena on lopullisesti tuhota valkoinen rotu maailmasta. Valkoiset ln jo nyt pieni vähemmistö maailmassa ja nuo suvakit, osa tietäen osa tietämättään pahuuden airueet, yrittävät tuhota eurooppalaisen Euroopan.
"TRUMP" = Englannissa PIERU
Trumpin tekemiset eivät kiinnosta kuin punikkiapinoita, niin Suomessa kuin jenkeissäkin.
Minusta näyttää että ihan muut kuin punaiset pitää trumppia suurena sankarina.
Näin on, mutta punikkidemarit yrittävät nostaa Trumppia syytteeseen ja syyllistää häntä milloin mistäkin asiasta. Tämä viimeisin kotietsintä oli jo kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
Hajoa niihin punikkiharhoihisi. Se on kuule trumppi kohta oikeudessa. Syytteinä capitol hillin mellakkaan yllytys ja vakoilu. Jotain tuollaista siltä trumpilta saattoi odottaa. Todellinen pohjanoteeraus koko sälli. En olisi uskonut että buska junioria tyhmempää pressaa valitsevat mutta olin väärässä.
Jos Trump valitaan vielä uudelleen presidentiksi, voidaan kai sanoa,että on yhtä laadutonta asioiden hoitoa kuin Venäjällä
Onko Suomessa laadukasta asioiden hoitoa?
Demokraatit tekevät koko ajan vaalityötä Trumpin hyväksi vainoamalla häntä. Voi sitä ilon ja naurun remakkaa meilläkin kun Trumpista tulee jälleen pressa ensi vaaleissa.
Eduskunnan korruptio-YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN, iso talousrikollisuus, Suomen valtion ja eläkerahastojen ryöstämiset, AutokratiaUsan kansalaisiksi, kansalaisuuden vaihtaneiden pörssirikollisten liiveihin, ovat juurikin samaa Trumpismia, kuin AutokratiaUsassa ja sellaisena niitä pitäisi eduskunnassa, ministeriöissä, VVM:ssä ym valtion veroparatiisivuotajissa rikostutkiakin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17525805/quotsuuri-puhallusquot-tehty-suomen-kansan-eli-valtion-ja-elakerahastoihin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17038549/korruptiohallitukseneduskunnan-nais-trumpit-jakavat-miljardeja-veroparatiisirikkaille#comment-109042486
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17528355/ei-ole-mitaan-petoskokpersuja-on-yksipuoluejarjestelma-eduskunnassa
Tavallisille kansalaisille äänestäminen korruptiovaaleissa, on pelkkää itsetuhoisuutta ja hengenvaaraa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17323309/korruptiopoliitikkojen-sota--ja-sotebisnes-porssikeinottelu--sveitsin-pankkitilit
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17512079/onko-suomessa-tehty-sotilasvallankaappaus-usan-porssimogulien-toimesta-#comment-115605923
Kyllä sitä samaa äärioikeistoekstremismiä, veroparatiisipörssirikollisuutta, vallankaappaamista, oikeusvaltion, aidon demokratian ja kansalaisoikeuksien tuhoamista se on ja sitä pitäisi kiireesti rikostutkia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17470104/ex-aarioikeistohallitus-oli-laiton-usan-sotarikosliitto-hanke-on-laiton#comment-114962517
Meidän muiden elämään vaikuttaa.