Kysely palstalle:

Useinkin. Sellaisissa tilanteissa, jotka eivät menneet mielestäni niin hyvin kuin olisin toivonut. Katumus on hyvä asia silloin, kun siitä pääsee yli ja on myötätuntoinen myös itselle.

Kaduin että edes ehdotin hänelle mitään. Olisin vain antanut olla tylsää ja lyhyttä.

Jotenkin minua on aina kaduttanut se kun näin ukkini viimeisen kerran elossa. Olin silloin teini. Hän oli sairaalassa muut pyörivät hänen ympärillä. Mutta hän huomasi minut kiinni katseensa ja tarjosi kättään . Minua pelotti hän oli jo niin hauras, hengitti raskaasti. Nopeasti vain sipaisin hänen kättään. Myöhemmin mietin että entä jos hän ajatteli etten halunnut ottaa häntä kädestä. Hän oli minulle todella rakas.

Kadun, että en ole ollut rehellinen.

Joskus tulee oltua ilkeä ja musertava ja kaduttaa ja ahdistaa. Esim poliittisissa mielipideasioissa.

Jos jokunihan tahallaan haastaa riitaa ja ärsyttää, niin siihen vastaaminen samalla mitalla ei kaduta.

Näillä palstoilla on paljon riitaa ja se voi vaikuttaa myös irl valintoihin.

Minusta katumus on hyvä asia ja omatunto, en halua koskaa olla sellainen ihminen joka ei kadu mitään vaikka tekisikin väärin tai olisi ilkeä.

Kristillisyydessä puhutaan "parannuksen teosta", kun koitetaan hillitä omaa käytöstä muita kohtaan ja olla enemmän Kristuksen oppien kaltainen lempeä ja rakastava, eikä ilkeä ja riidanhaluinen. Ristin kantaminen on vertsuskuva siitä, että kestää elämää ja muiden heikkouttakin sortumatta itse vastineellisesti huonouteen.

Kukaan ei ole täydellinen, olemme kaikki ns.syntisiä, mutta parannuksen tekeminen auttaa positiivisessa elämänhallinnassa.

Tietenkin tapa toimii myös eikristillisessä mielessä.

En kadu mitään.

Kadun että väitin sille ihanalle naiselle että oon pj vaikka en oo. Nyt jälkikäteen nolottaa että piti tuollastaki mennä väittään.

Yleensä herkästi, kun tiedostan herkästi koska olen syyllistynyt jonkun väärin kohteluun tavalla tai toisella. Mulla on yliherkkä omatunto.

Mutta pidän sitä silti hyvänä asiana, sillä se saa mut tutkimaan itseäni ja tapojani kuinka täällä elän ja muita kohtelen. Toisaalta kun elän liiankin nuhteettomasti, minut nähdään tylsimyksenä.

Tietysti olen tuntenut katumusta monestakin asiasta jääköön sanomatta.

Kadun että en uskonut intuitiota pelimiehestä sitten millään.
Kadun että aloin vielä myöhemminki hänen kanssaan jollekin, samalla keikari pyörittänyt ties kuinka montaa yhtä aikaa 🤢🤢🥴🤮

Kadun sitä, että vietin palstalla niin paljon aikaa prinssien "lumoissa" kun todellisuus siitä, että JUURI HÄN minua kaipaisi on yhtä kuin -100%. No, vähentynyt on tuo roikkuminen täällä 95%. Välillä käyn pyörähtämässä, vanhasta muistista, mutta muuthan jatkavat ansiokkaasti minunkin puolesta, joten pitäkäätten hauskaa. Ei ole väliksi minun täällä enää "prinssejä " viihdytellä. :)

Tuleehan sitä usein katuneeksi tekemisiään, mutta se on näyttänyt silloin oikealta tavalta toimia itselle, joten siinä absurdisti sitten katuu ettei ollut joku muu.

Tekee miten vaan, sitä katuu joka tapauksessa, siis miettii niitä toteutumattomuuksia kaihoten, ihminen on siten rakentunut.

Kunhan päätyy katumaan niitä tekojaan joissa oikeasti on katumisen aihetta, niitä joissa toisin tekemisen paremmuuden tajuamiseen olisi ollut yllin kyllin aikaa, eikä sittenkään tehnyt mitään vaan jatkoi harharetkeään, hetken mielijohteet eivät ole sitä.