Mikä saa ihmisen muuttumaan ihan toiseksi?

Olen tässä avioeron jälkeen pohtinut, että mitä ihmettä oikein tapahtui. Tavallaan tämä on itseni jälkihoitoa, voiton puolella jo olen, ero tuntuu nyt oikealta ratkaisulta, varsinkin kun tajusin myöhemmin miten pahasti minua loukattiin, ja miten tyhmä olin kun en heti tajunnut.

Olen siis mies, reilu nelikymppinen. Ero tuli jokin aika sitten, ja yhdessäoloa oli kuitenkin semmoiset yli 15 vuotta, lapsineen ja omakotitaloineen yms. Suurin osa ajasta oli onnellista ja kivaa, varsinaisia riitoja ei juurikaan ollut. Tulimme hyvin toimeen, nauroimme, tehtin yhdessä asioita, lasten kanssa oli omanlaista hauskuutta ja leikkisyyttä, sekä paljon aktiviteettejä. Tehtiin välillä myös kahdestaan asioita, kaikki tuntui ainakin omasta mielestäni olevan kunnossa. Lähettelimme työpäivän lomassa hauskoja viestejä, yms hauskuuttelimme kahden keskistä omaa huumoriamme, jne jne. Puhuimme paljon, teimme asiat hyvin tiiminä, kaikki tuntui oikein mukavalta. Myös exäni kehui minua usein unelmamieheksi yms, johon kehuin sitten takaisin.

Hän oli sellainen pullantuoksuinen unelmanainen, joka teki paljon perheen eteen. Ja niin mielestäni tein itsekin. Hän usein kehuikin, että meillä nämä kotityöt sujuu kyllä loistavasti, ja kehui minua ahkeraksi.

Muistan näin jälkikäteen ajankohdan, jolloin hänen työpaikallaan tuli henkilöstömuutoksia, ja hän ylisti jotain miespuolista uutta työkaveria useaan kertaan mahtavaksi tyypiksi. Tuolloin asia meni minulta jollain tapaa ohi, koska olimmehan naimisissa ja kaikki oli mahtavasti kohdillaan.

Tuon ajankohdan jälkeen, exä muuttui pikku hiljaa kiireisemmäksi, oli harrastusta yms. Huomasin yhtäkkiä että tein yhä isomman osan kotitöistä, ja jopa puutarha, mikä oli aiemmin hänen mielipuuhaansa, rehotti rikkaruohoa koko kesän. Yhtäkkiä alkoi kritisointi ja tyytymättömyys. Sitten hän sanoi ettei tunne enää kipinää parisuhteessamme. Siis vain puoli vuotta sen jälkeen kun hän oli kehunut minua unelmamieheksi, ja suunnitteli kesämökkejä yms tulevaisuuden projekteja.

Yhtäkkiä hän oli jatkuvasti poissa, jossain menoissa, ja hänen kanssaan oli vaikea keskustella, hän piti itsensä kiireisenä ja pakeni lasten taakse, sekä kiiruhti menoihinsa. Olin todella paljon lasten kanssa, ja lapsetkin jo ihmetteli, miksi äiti on koko ajan menossa. Kun puhuin tästä, niin hän vain suivaantui. Yhtäkkiä pullantuoksuinen unelmanainen oli muuttunut meikkaavaksi takakireäksi ja ylimieliseksi kiukkupussiksi.

Sitten se tuli. Hän sanoi että hän on miettinyt eroa. Että ei ole kipinää, eikä tiedä mitä haluaa elämältä. Jollain tapaa arvasin, että jokin oli pielessä, mutta tuli se silti puskista. Kävimme pariterapiassa, mutta siitä ei ollut mitään apua. Exäni persoonallisuus oli muuttunut aivan päälaelleen. Unelmanaisesta oli tullut ylimielinen hirviö. Mitä tapahtui, en tiedä vieläkään.

Hän sanoi pariterapiassa kaikenlaisia sen tyylisiä asioita parisuhteestamme, jotka eivät olleet lainkaan sellaisia mitä hän oli aiemmin minulle ilmaissut. Tuntui kuin joku muu olisi laittanut ajatuksia hänen päähänsä, sen verran vierailta ne tuntui, varsinkin kun oltiin kuitenkin tunnettu toisemme yli 15 vuotta, eli läpikotaisin käytännössä.

Myöhemmin selvisi, hänen jäädessä kiinni intiimeistä viesteistä, että kyseinen työkaveri siinä oli ollut taustalla jo jonkin aikaa sekaamassa. Tämä paljastuminen oli minulle itseasiassa helpotus, koska olin jo jonkin aikaa epäillyt kolmatta osapuolta, vaikka exä sanoi ettei ketään ole. Ja hän itseasiassa kiisti asian vielä silloinkin kun jäi kiinni.

Jätin asian omaan arvoonsa, ja päätin että minun eroprosessi alkaa siitä hetkestä. Pidin maltin, en provosoitunut, vaikka olin ihan rikki. Mietin vain että hoidan asiat siten, että lapset pääsisi mahdollisimman vähällä. Siksi en alkanut riitelemään asiasta enempää.

Tajusin että selkäni takana oli pidemmän ajan pelattu kieroa peliä, ja se satutti. Miksi, oli ajatukseni, miksi. Miksi ihana ihminen muuttui aivan sudeksi yhtäkkiä. Miksi. Miksi mitään merkkejä ei ollut nähtävillä aiemmin. Miksi hän kehui minua, miksi hän suunnitteli kesämökkiä, miksi meillä oli hyvä henki, miksi yhtäkkinen täyskäännös.

Erosta selviää kyllä, jos haluaa. Mutta moni asia jää mysteeriksi. Sitä olen miettinyt, että oliko exällä eroajatuksia jo ennen työkaveriin ihastumista. Vai tuliko eroajatukset nimenomaan sen ihastumisen myötä. Entä kuinka paljon työkaveri terrorisoi hänen ajatuksiaan meidän pitkästä suhteesta, ja mikä oli sen vaikutus.

Toisaalta, puoliso joka on valmis uskomaan toisen höpötyksiä, saakin mennä. Sellaisen perään ei kannata itkeä. Mutta siitä huolimatta, jää kysymys, mikä saa ihmisen muuttumaan aivan eri ihmiseksi, mitä oli aiemmin. Ja jos olikin johonkin tyytymätön, niin miksi ei näyttänyt sitä mitenkään, vaan enemmänkin sain vain kehuja kaikesta.

Eli kumpi näissä yleensä on syynä, uusi ihastus, vaiko tyytymättömyys? Se jäi askarruttamaan.