Rattijuoppoja tuomitaan turhaan

Rattijuoppoja on ihan turha tuomita sen ankarammin kuin muitakaan autoilijoita. Aina puhutaan rattijuoppojen aiheuttamista onnettomuuksista, mutta unohdetaan se, että samalla tavalla selvätkin kuskit aiheuttavat onnettomuuksia. Itse asiassa suurin osa onnettomuuksien aiheuttajista on ollut selvänä ratissa. Selvänä ajaminen voitaisiin siis tehdä laittomaksi ihan samalla tavalla kuin rattijuoppous. Siihen on yhtä vähän tai paljon perusteita kuin rattijuoppouden laittomuudelle.

Poliiseille sanoisin, että voisitte lopettaa puhallusratsioidenne pitämisen kokonaan. Ei niistä ole mitään hyötyä onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Vastuunsa on myös sensaatioita metsästävällä iltapäivälehdistöllä. Usein saa otsikoista lukea, että 3 promillen kännissä ollut rattijuoppo ajoi kuolonkolarin. Ja sitten lehtien pääkirjoituksissa vaaditaan ankarampia tuomioita rattijuopoille. Mutta entä sitten kun selvä ajaa kuolonkolarin? Ei näy otsikoita, että selvä kuski ajoi kuolonkolarin. Eikä lehtien pääkirjoituksissa vaadita ankaria tuomioita selvänä ajaville. Melkoista tekopyhyyttä tämä lehdistönkin toiminta siis.

Olisi jo korkea aika muuttaa asenteita rattijuoppoja kohtaan. Ainainen tuomitseminen ei hyödytä tässä asiassa mitään. Suvaitsevaisuutta tarvittaisiin lisää ja paljon. Sille, että joku ajaa kännissä löytyy usein syy, joka on ainakin yhtä hyvä kuin selvänä ajamiselle.
131040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Selvätkin ihmiset ajavat kolareita. Kyse onkin siitä ,että rattijuoppo ajaa kolarin todennäköisemmin kuin muut.

Ei henkilökohtaisia asioita voi käyttää rikoksen lieventävänä asianhaarana. Jos näin olisi, kaikilla olisi ongelmia. Tiettyjä tekoja ei ole tehty rangastavaksi sen takia, että rikoksentekijä ottaa opikseen ja muuttuu rehelliseksi. Rangaistukset on keksitty rehellisten ihmisten oikeustajun ylläpitämiseksi. Kyllä selviäkin ihmisiä tuomitaan kolareista, jos siihen on aihetta.

Äänestä
  • .. rattijuopot aja onnettomuuksia. Ihan turhaa tuomita kaikkia rattijuoppoja sen takia, että toiset ajaa kolareita kännissä. Ei kaikkia selvänäkään ajavia pidä tuomita sen takia, että joku ajaa selvänä kolarin. Ja todennäköisyyksillä perustelemalla voitaisiin tuomita monen muunkin ryhmän edustajat. Nuoret kuskit ja vanhukset ajavat onnettomuuksia enemmän kuin muut. Silti kaikkia nuoria ja vanhuksia ei tuomita. Miehet ajaa enemmän kolareita kuin naiset. Silti kaikkia miehiä ei tuomita tämän takia. Vain rattijuopot tuomitaan kollektiivisesti.

    Äänestä

  • Porin mies. kirjoitti:

    .. rattijuopot aja onnettomuuksia. Ihan turhaa tuomita kaikkia rattijuoppoja sen takia, että toiset ajaa kolareita kännissä. Ei kaikkia selvänäkään ajavia pidä tuomita sen takia, että joku ajaa selvänä kolarin. Ja todennäköisyyksillä perustelemalla voitaisiin tuomita monen muunkin ryhmän edustajat. Nuoret kuskit ja vanhukset ajavat onnettomuuksia enemmän kuin muut. Silti kaikkia nuoria ja vanhuksia ei tuomita. Miehet ajaa enemmän kolareita kuin naiset. Silti kaikkia miehiä ei tuomita tämän takia. Vain rattijuopot tuomitaan kollektiivisesti.

    "Ei kaikkia selvänäkään ajavia pidä tuomita sen takia, että joku ajaa selvänä kolarin."

    Hmm, yksi promille ajaa talviliukkailla kolarin jollakin alueella, niin sillä tuomitaan koko alueen ajajat, vaikka ko. alue olisi tilastojen valossa (esim. kuolonkolarit) keskimääräistä turvallisempi. Jos ei tuomita raastuvassa, niin suomi24:ssä sitten kaksinverroin.

    Toisaalta, kun joku ajaa taajamassa jalankulkijan päälle, niin tulee hidasteita ja tiukempia nopeusrajoituksia kaikille. Hurjastelijoihin tuo ei vaikuta mitenkään vaan tuomitaan syyttömät eli suunnilleen rajoitusten mukaan ajavat.

    Äänestä

  • "Kyse onkin siitä ,että nainen ajaa kolarin todennäköisemmin kuin muut."

    Pitäisikö sanktioida?

    Äänestä

Otan vaikka esimerkiksi vuoden takaiset toukokuun tilastot:

10 rattijuopon aiheuttamaa kuolemaa!

Rattijuopon aiheuttamia kuolemia yli 100 vuodessa = yli 1/4 liikennekuolemista

Liikenteessä niitä on todettu olevan 1/100 (käsittämättömän paljon sekin)

Rattijuopoille automaattinen linnatuomio! (vähintään auto valtiolle sekä helvetin monta päiväsakkoa)

Äänestä
  • Voi olla, että kilometrisuoritetta kohden rattijuopot ajavat vähemmän kuolonkolareita. Maalla tuntuisi, että ajosuorite humalassa on suurempi kuin selvinpäin.

    Äänestä

Kannanottosi paljastaa koko nykyajan ajattelutavan alkoholiasioissa: antaa mennä-periaate, eli dokaamisesta sen kaikkine oheistoimintoineen on tehty normaali elämänkuvio. Joka ei dokaa, on omituinen tämän kannan mukaan. Toisaalta erilaiset extreme-jutut ovat nykyisin in, näköjään sitten näistä tulee sopiva yhtälö: kännissä ajaminen.

Minusta voidaan tehostaa rajustikin puhallisratsioita. Kovassa kankkusessa ajaminen on myös vaarallista, ajokyky on heikentynyt, samoin yhden-kahden bissen jälkeen etenkin ilman ruokailua on ajokyvyn heikentymä selkeä. Ihminen ei vaan sitä itse huomaa helposti. Ja puhun kokemuksella, olin ns. kaksinkertainen rattijuoppo aikoinaan vielä dokattuani. Tänä päivänä tajuan että kyse on muita tielläliikkujia kohtaan osoittamasta piittaamattomuudesta ja periaatteellisesta vaaran aiheuttamisesta.

Jos ajat, et ota. Jos otat, et aja. Niin se menee.

Äänestä

Vaikka kyseessä on toivottavasti provo niin tilitän silti..


Nykyään on täysin kiistattomasti todistettu, että alkoholi heikentää ajosuoritusta monin eri tavoin. Sitä ei voi millään kiistää, etteikö rattijuopot olisi vaarallisempia kuljettajia, kuin selvät.

Yhtä vaarallista kuin ajaa kännissä, on ajaa väsyneenä, lääkkeissä, huumeissa, tai muuten huonossa fyysisessä, tai henkisessä kunnossa. Pyydän huomauttamaan, että kaikki edelliset ovat rangaistavia asioita.

Kenekään ei tarvitse ajaa kännissä autolla ja mielestäni rangaistuksia pitäisi koventaa selvästi. Esim. toisesta rikkeestä, vaikka 5 vuoden sisällä, pitäisi valtion takavarikoida rattijuopon ajama auto. Toistuvista rikkeistä ehdotan linnaa.

Jokainen rattijuopon tappama sivullinen on todellakin liikaa. Soittakaa hyvät ihmiset poliisille, jos epäilette liikenteessä rattijuoppoa. Kännissä ajaminen on uskomatonta itsekkyyttä ja typeryyttä.

Äänestä

Hyvä hyvä! Kyllä mielestäni kortittomana ja huumeissakin pitäis saada ajaa vaikka moottoritiellä väärään suuntaan,muutenhan täällä syrjitään "marginaaliryhmiä".

Äänestä

Hyvä yritys päästä top 10 listalle,mutta valitettavasti väitteesi ovat liian yliampuvia,että ihmiset ottaisivat niitä todesta.
Lisäksi kirjoitus tyylisi ei ole kiinnostusta herättävä

Äänestä
  • sä just tulit mun listalle aika ylös:).

    Äänestä

Tosi on,"lankkuaidan taa vaan" ei tarvitse tuomita.Ei siihen muu auta.

Äänestä

Kyllä Porin mies puhuu nyt täyttä asiaa. Minäkin olen kärsinyt suuresti tästä asiasta ja kokenut suuria tunnon tuskia, kun olen joutunut joskus ajamaan selvin päin.Kyllä autolla saisi ajaa vain huumeissa ja nukuksissa. Mehän voitais sopia, että KUKAAN EI SAA AJAA SELVÄNÄ AUTOLLA.
Sovitaanko näin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Porin mies kirjoitti:

Rattijuoppoja on ihan turha tuomita sen ankarammin kuin muitakaan autoilijoita. Aina puhutaan rattijuoppojen aiheuttamista onnettomuuksista, mutta unohdetaan se, että samalla tavalla selvätkin kuskit aiheuttavat onnettomuuksia. Itse asiassa suurin osa onnettomuuksien aiheuttajista on ollut selvänä ratissa. Selvänä ajaminen voitaisiin siis tehdä laittomaksi ihan samalla tavalla kuin rattijuoppous. Siihen on yhtä vähän tai paljon perusteita kuin rattijuoppouden laittomuudelle.

Poliiseille sanoisin, että voisitte lopettaa puhallusratsioidenne pitämisen kokonaan. Ei niistä ole mitään hyötyä onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Vastuunsa on myös sensaatioita metsästävällä iltapäivälehdistöllä. Usein saa otsikoista lukea, että 3 promillen kännissä ollut rattijuoppo ajoi kuolonkolarin. Ja sitten lehtien pääkirjoituksissa vaaditaan ankarampia tuomioita rattijuopoille. Mutta entä sitten kun selvä ajaa kuolonkolarin? Ei näy otsikoita, että selvä kuski ajoi kuolonkolarin. Eikä lehtien pääkirjoituksissa vaadita ankaria tuomioita selvänä ajaville. Melkoista tekopyhyyttä tämä lehdistönkin toiminta siis.

Olisi jo korkea aika muuttaa asenteita rattijuoppoja kohtaan. Ainainen tuomitseminen ei hyödytä tässä asiassa mitään. Suvaitsevaisuutta tarvittaisiin lisää ja paljon. Sille, että joku ajaa kännissä löytyy usein syy, joka on ainakin yhtä hyvä kuin selvänä ajamiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu