Kirjoitan lähinnä purkaakseni tuntojani. En vain kertakaikkiaan pidä anopistani. Hän auttaa perhettämme ja on ystävällinen, muut sanovat minulle että hän on loistava anoppi, niin hän on, mutta minua ärsyttää suunnattomasti.
Anoppi hössöttää, kokoajan ja aivan kaikesta. Hän on hyvin teennäinen, kaikki on ihanaa ja ihmeellistä ja aina niin hyvin, vaikka puhuisimme aiheesta joka on kaikkea muuta kuin positiivista. Anoppi ei koskaan halua tuppata apua mutta tekee sitä koko ajan. Puolisolle on avannut tuntojani, mutta hän ei jaksa kuunnella, koska minulla itselläni on myös ärsyttävät vanhemmat.
En vaan tiiä miksi anopin seura v-tuttaa näin suunnattomasti. Vaikka kunnon syytä ei tähän mulla ole. En vaan jaksa anoppiani
En pidä anopistani
7
1396
Vastaukset
- Anonyymi
Just luin vähän aika sit jutun tästä miksi jotkut ihmiset ärsyttää. Joko niissä on piirteitä mitä itsellä on mistä ei pidä, tai toinen että haluaisi niitä piirteitä itselle(eli alitajuntaista kateutta), mitä ei itse edes tajua.
- Anonyymi
Anoppi taitaa olla vain innoissaan, monet ovat jälkikasvunsa kautta onnellisia ja saattavat sitä kautta ampua vähän yli. Jäitä hattuun vain, muuten menee sormella osoitteluksi puolin sun toisin
- Anonyymi
Olisit kiitollinen asiallisesti käyttäytyvästä anopista. Minun "anoppi kokelas" on kuin suoraan helvetistä ja aloitti minun nälvimisen jo ennenkuin oli virallisesti edes tavannut minut ja viimeiset 10 vuotta hän on harjoittanut kaikkia mahdollisia henksien väkivallan muotoja minuun mitä vain on mahdollista harjoittaa. Ja onpa tuo fyysistäkin väkivaltaa harrastanut. Nyt haaveilen muutosta ja siitä, että pääsen mahdollisimman kauas kyseisestä ihmisestä.
- Anonyymi
Ap: vaihdetaanko anoppeja? Ota sinä tämä minun ihmishirviö ja minä otan sinun kiltin anopin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap: vaihdetaanko anoppeja? Ota sinä tämä minun ihmishirviö ja minä otan sinun kiltin anopin!
Ap mites on? Laitan tämän kerberoksen ihan koska vain sinne sinun iloksi. Tämä haukkuu ja pahoinpitelee. Alkaa tuntumaan nykyinen anoppi kummasti tosi kivalta ihmiseltä tämän ihmisen rinnalla.
- Anonyymi
Ehkä on teennnäinen kun huomaa asenteesi. Häpeä sinä. Et kyllä tarvitse ketään lähellesi. Yritä olla edes äiti.
- Anonyymi
Minulla ihan toisen suuntainen ongelma. Olen alkanut viihtyä anopin seurassa enemmän kuin vaimoni. Hiukan pelottaa, mihin tässä ollaan menossa, koska olemme juuri rakentaneet uuden talon. Pelkään hetkeä, kun muutan ajatukseni teoiksi ja suutelen anoppia. Appi on siis ollut kuolleena jo 7v. Pelkään kyllä tulevaa aika lailla, mutta minkäs teet tunteille?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512294- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471349Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647