Kimi Räikkösen nascar debyytti

Anonyymi

Ajoi aika ajossa 27 parhaaksi. Kisa on sitten sunnuntaina eli tänään 22 aikaan. Ei ole kanavia mistä näkis kisaa katsoa.

5

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä olen jostain syystä yllättävän vähän täpinöissäni tästä, vaikka uskoisin Kimin ihan hyvin pärjäävän, ja varsinkin ajavan oman rookie-kokemuksensa rajoissa. Voi hyvinkin olla että Iceman pesee monet amerikkalaiset Watkins Glenin mutkaradalla, kun valtaosa muista kuskeista on tottunut kääntämään ensisijaisesti vasempaan.

      Nascar-autothan on aika "raakoja" tai sellaisia pelkistettyjä vanhan liiton kilpureita, joissa mekaaninen pito on tärkeää, kun downforcea ei ole nimeksikään. Voi hyvinkin sopia Räikkösen ajotyylille, joka ymmärtääkseni suosii vähän herkkiä ja takapäästään vikureita autoja. Eli päinvastoin kuin mulla ja Alonsolla, että vähän kärjistäen hypätään jarrupolkimelle ajoissa, käännetään rattia linkkuun, ja runtataan kaasu pohjaan jo aikaisin mutkan ulostulossa. Noita pitää osata ajaa silleen "sukillaan" varsinkin mutkaradoilla.

      Mä en tiedä jaksanko tuota katsoa, mutta menin eilen ysiltä nukkumaan ja heräsin tänään seiskalta, niin voipi olla että jaksankin eikä maanantai-aamuna herää tyyliin viideltä katsomaan jotain Avan typerää uutisfeediä 😅 Mutta ainahan piraattistriimejä löytyy, tosin en ole niitä vielä selvittänyt, mutta ne nyt elää joka tapauksessa niin paljon että varttia ennen kisaa on viisain niiden suhteen mikä toimii parhaiten.

      Ja tsemppiä myös Kvyatille, joka ajaa samassa kisassa! 🚀

    • Anonyymi

      Kyllä minää uskon että kimi pärjää. Varmaan on jossain 10-12 sakissa.

    • Mulla ei oo kokemusta Nascar-autoista mutkaradoilla, mutta on noi Daytonan ovaalillakin melkoisia villipetoja. Mut täytyy sanoa, että kun nuorena sällinä opettelin ajamaan Sierra 2.0i OHC:llä niin tällaset etumoottori-vapari-V8-takavetoautot kyllä sopii ihan hyvin mun perstuntumaan. Oikeastaan paljon paremmin kuin tää meidän Daytona24h-kestävyyskisan LMP2-koppiauto, mut onneksi sulta saatiin jeesiä takarenkaiden kulumisen hallintaan 👍

      https://www.youtube.com/watch?v=JU_z_5DHJEU
      Tossa pieni pätkä amerikkalaisen tv-kanavan streamista kaapattuna, kun osallistuin 2019 Daytona500-Nascar kisaan ja voitin pokaalin kotiin 😁

      Viime vuonna meni Penetratorsin tiimiltä tosiaan ihan nappiin tuo Daytona24h-kestävyyskisa, mutta helmikuisessa Daytona500-Nascar kisassa tapahtui Big One mitä ei edes pomminvarma Toyota Camry kestänyt ja jouduin keskeyttämään. Väriteemasta voi tietty jälkiviisastella paljonkin, mutta Colin McRaen kultaisten vuosien Subarun teemaa tässä ensisijaisesti kunnioitettiin 🙏
      https://www.youtube.com/watch?v=wnVvqWueaHo

    • Anonyymi

      Eipäs nyt keksitä mitään omia kisoja tänne. Turkulaisia ei nascarissa ajele.

    • Anonyymi

      Kimin pitäisi siirtyä eläkkeelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      69
      7805
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      6687
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      4006
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      20
      3687
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3536
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      51
      3414
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3293
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      5
      3036
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      2979
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2705
    Aihe