Osmo Lindemanin sinfonia?

Anonyymi

Onkohan yle areenassa kuultava suomalaisen elektronimusiikin pioneerin Osmo Lindemanin 1. sinfonia lisänimeltään Inornata sävelkieleltään vapaatonaalinen vai atonaalinen? Ihan viehättävä pikku sinfonia siltikin. Lapsuudessahan Osmo leikki koeputkien, retarttien, pienten sähkökojeiden kanssa eikä hän tuolloin harrastanut vielä lainkaan musiikkia. Omista teoksistaan hän ei mielellään juuri puhu. Ne etääntyvät hänestä heti kun hän on saanut partituurin valmiiksi. Usein viimeistellessään jotain sävellystä on hänen mielessään jo uusi teos. näin ollen mikään niistä ei voi olla hänelle erityisen läheinen. Eikä hän voi myöskään asettaa niitä minkäänlaiseen arvojärjestykseen eikä hänellä oikeastaan ole enää mitään tekemistä niiden kanssa. Ainoastaan silloin kun hän etsii jotakin sointiyhdistelmiä hän saattaa kaivaa esille jonkun vanhemman teoksen partituurin ja kuunnella muutaman kohdan magnetofoninauhalta muistinsa virkistykseksi. Hänelle sävellykset ovat ainoastaan kokoelmia jotka sisältävät erilaisia määriä eri kokoisia ja erilaatuisia virheitä, jotka odottavat korjaamista tulevissa teoksissa.

5

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Osmo Lindemanin 1. sinfonia lisänimeltään Inornata sävelkieleltään vapaatonaalinen vai atonaalinen?"

      Ei ole, vaan on sävelkieleltään infernaalinen.

      • Anonyymi

        Eihän nyt sentään kun sinfonia palkittiinkin Helsingin kaupunginorkesyterin kilpailussa 50 luvulla. Hieman opettajansa Fougstedtin karuutta synnyttävää kontrapunktikkaa muistuttaa avausosa ja toinen osa koraalimaista jousisatsia.


    • Anonyymi

      Totean vielä että Lindemanin 1. pianokonserton avauksessa puupuhallinten ja jousten seisovaa 12 sävelsointua vastaan piirtyvät soolon 12 sävelarabeskit joiden mutkikasta rytmiikka leimaavat triolit, kvintolit, sekstolit ja erilaiset synkoopit polyfonian kasvaessa jopa monikymmenääniseksi, kaoottiseksi kentäksi. Näihin kahteen kudostyyppiin liittyy toisessa sinfoniassa polyrytmisesti kerrostunut repetitiivinen kudos musiikin hahmottuessa ennen muuta erilaisina kudoksina, jotka toisessa pianokonsertossa esiintyvät synkronisestikin, eräänlaisena kudosten polyfoniana, kukin tiettyyn sointinryhmään keskittyneenä.

      • Anonyymi

        Haluaisin vielä mainita että edellä oleva kommentti on sitaatti suomalaisia säveltäjiä kirjasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluaisin vielä mainita että edellä oleva kommentti on sitaatti suomalaisia säveltäjiä kirjasta.

        "Haluaisin vielä mainita että edellä oleva kommentti on sitaatti suomalaisia säveltäjiä kirjasta."

        Niin, tämän tästäkö sitä jotain J.S.Bachin tai W.A.Mozartin tai L.v.Beethovenin teosta kuunnellessa alkaa kuuntelijaa vaivata tunne siitä että onkohan tässä teoksessa sittenkään riittävästi synkooppeja ja polyfonian kasvatusta puhumatikaan 12 sävelarabeskeista.

        Ja niin esiin nousee ajatus että miksi äänilevyteollisuus ei tee parastaan jotta me kaikki voisimme ja saisimme kuulla että mitä Osmo Lindeman aikoinaan tuli säveltäneeksi.

        No, onneksi on tämä internetti. Sieltähän sitä voi etsiä tietoa että mitähän veetä ne ovat ne triolit, kvintolit, sekstolit ja erilaiset synkoopit polyfonian kasvaessa?

        Ja jos ja kun siellä tiedon valtateillä samoillessa välillä tulee väsy, niin sitä kummasti sitä piristyy kun välillä käy jollain hyvin kuvitetulla pornosivustolla naisellista anatomiaa esittäviä kuvia katsomassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45329
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      197
      10860
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      36
      1602
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe