Onkohan yle areenassa kuultava suomalaisen elektronimusiikin pioneerin Osmo Lindemanin 1. sinfonia lisänimeltään Inornata sävelkieleltään vapaatonaalinen vai atonaalinen? Ihan viehättävä pikku sinfonia siltikin. Lapsuudessahan Osmo leikki koeputkien, retarttien, pienten sähkökojeiden kanssa eikä hän tuolloin harrastanut vielä lainkaan musiikkia. Omista teoksistaan hän ei mielellään juuri puhu. Ne etääntyvät hänestä heti kun hän on saanut partituurin valmiiksi. Usein viimeistellessään jotain sävellystä on hänen mielessään jo uusi teos. näin ollen mikään niistä ei voi olla hänelle erityisen läheinen. Eikä hän voi myöskään asettaa niitä minkäänlaiseen arvojärjestykseen eikä hänellä oikeastaan ole enää mitään tekemistä niiden kanssa. Ainoastaan silloin kun hän etsii jotakin sointiyhdistelmiä hän saattaa kaivaa esille jonkun vanhemman teoksen partituurin ja kuunnella muutaman kohdan magnetofoninauhalta muistinsa virkistykseksi. Hänelle sävellykset ovat ainoastaan kokoelmia jotka sisältävät erilaisia määriä eri kokoisia ja erilaatuisia virheitä, jotka odottavat korjaamista tulevissa teoksissa.
Osmo Lindemanin sinfonia?
Anonyymi
5185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Osmo Lindemanin 1. sinfonia lisänimeltään Inornata sävelkieleltään vapaatonaalinen vai atonaalinen?"
Ei ole, vaan on sävelkieleltään infernaalinen.
Eihän nyt sentään kun sinfonia palkittiinkin Helsingin kaupunginorkesyterin kilpailussa 50 luvulla. Hieman opettajansa Fougstedtin karuutta synnyttävää kontrapunktikkaa muistuttaa avausosa ja toinen osa koraalimaista jousisatsia.
Totean vielä että Lindemanin 1. pianokonserton avauksessa puupuhallinten ja jousten seisovaa 12 sävelsointua vastaan piirtyvät soolon 12 sävelarabeskit joiden mutkikasta rytmiikka leimaavat triolit, kvintolit, sekstolit ja erilaiset synkoopit polyfonian kasvaessa jopa monikymmenääniseksi, kaoottiseksi kentäksi. Näihin kahteen kudostyyppiin liittyy toisessa sinfoniassa polyrytmisesti kerrostunut repetitiivinen kudos musiikin hahmottuessa ennen muuta erilaisina kudoksina, jotka toisessa pianokonsertossa esiintyvät synkronisestikin, eräänlaisena kudosten polyfoniana, kukin tiettyyn sointinryhmään keskittyneenä.
Haluaisin vielä mainita että edellä oleva kommentti on sitaatti suomalaisia säveltäjiä kirjasta.
"Haluaisin vielä mainita että edellä oleva kommentti on sitaatti suomalaisia säveltäjiä kirjasta."
Niin, tämän tästäkö sitä jotain J.S.Bachin tai W.A.Mozartin tai L.v.Beethovenin teosta kuunnellessa alkaa kuuntelijaa vaivata tunne siitä että onkohan tässä teoksessa sittenkään riittävästi synkooppeja ja polyfonian kasvatusta puhumatikaan 12 sävelarabeskeista.
Ja niin esiin nousee ajatus että miksi äänilevyteollisuus ei tee parastaan jotta me kaikki voisimme ja saisimme kuulla että mitä Osmo Lindeman aikoinaan tuli säveltäneeksi.
No, onneksi on tämä internetti. Sieltähän sitä voi etsiä tietoa että mitähän veetä ne ovat ne triolit, kvintolit, sekstolit ja erilaiset synkoopit polyfonian kasvaessa?
Ja jos ja kun siellä tiedon valtateillä samoillessa välillä tulee väsy, niin sitä kummasti sitä piristyy kun välillä käy jollain hyvin kuvitetulla pornosivustolla naisellista anatomiaa esittäviä kuvia katsomassa.