Olen kirjoitellut kivanoloisen miehen kanssa. Treffit on ollut suunnitteilla jo monesti. Viime viikolla suunniteltiin treffejä perjantaille. No, kysyin keskiviikkona mieheltä, että mites ne treffit. Siihen mies ehdottaa samalle päivälle myöhempään iltaan treffejä. Ja tämä ehdotus tulee häneltä siis 18.30 illalla. Jo monesti mies on ehdottanut treffejä muutaman tunnin varoitusajalla. Jotenkin tosi outoa.. Olen useasti kirjoittanut miehelle, etten halua treffeille parin tunnin sisällä sopimisesta, vaan toivon, että treffit suunnitellaan hyvissä ajoin. On menojakin sen verran, että ainakin yhtä päivää aiemmin haluan tietää tulevista treffeistä. Mies ei kuitenkaan osaa sopia treffejä hyvissä ajoin. Todella outoa, mahtaakohan olla kaikki inkkarit kanootissa??
Ei taida tulla treffejä..
8
169
Vastaukset
- Anonyymi
Varattu, eikä tiedä mikä vuoro emännällä
- Anonyymi
Saattaa hyvinkin olla. Tai sitten treffikumppani on hänelle seuraa vain sellaisiin hetkiin, kun ei ole mitään muutakaan tekemistä, eli tärkeysjärjestyksessä jossain kaukana häntäpäässä. Joka tapauksessa itsekästä touhua, muiden pitäisi tanssia hänen pillinsä/mielihalujensa/aikataulunsa mukaan.
- Anonyymi
Niin ja miehellä on pitkästi matkaakin vielä. Kai hänkin haluaisi suunnitella treffit hyvissä ajoin.
- Anonyymi
Jees, ite tapasin naishenkilön treffeillä ja hän itse jopa pyysi numeron sekä ehdotti jatkoa.
No parin päivän päästä kyselin mitä kuuluu jne.
Vastaus tuli 2 vrk myöhemmin. Sen jälkeen kyselin että kiinnostaisko nähä taas ja silloin odotin 2 vrk jonka jälkeen poistin matchin. Ei ees harmita😀 Valehtelijasta on hyvä päästä eroon mahdollisimman pian.
Eli tätä tämä on etenkin tinderissä. Jo tottunut siihen eli eipä nää kuviot enää häiritse tai heilauta mitenkään. Toki nykyään menen treffeille paljon isommalla seulannalla.- Anonyymi
Ei siinä ole mitään erikoista jos vastaa muutaman päivän päästä viesteihin. Muutakin tekemistä kaikilla on. Lähetän naisystävälle pari viestiä viikossa ja se riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä ole mitään erikoista jos vastaa muutaman päivän päästä viesteihin. Muutakin tekemistä kaikilla on. Lähetän naisystävälle pari viestiä viikossa ja se riittää.
Kuulostaa kurjalta suhteelta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä ole mitään erikoista jos vastaa muutaman päivän päästä viesteihin. Muutakin tekemistä kaikilla on. Lähetän naisystävälle pari viestiä viikossa ja se riittää.
Alkuvaiheessa se ei riitä koska mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Kun kuviot menee rutiinilla kun tutustumiset on tehty niin silloin jees.
- Anonyymi
Kylläpäs on fiksua alkaa kommentoimaan muuta aihetta toisen viestiketjussa.. Perustakaa oma ketju!! Mitä mieltä tän stoorin ukosta joka ehdottaa treffejä parin tunnin varoajalla??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1303807Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83089Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai322844Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122632Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322403- 411838
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611195"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821129Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361089Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 771081