Vanhurskas tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa

Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä vaadittua kymmentä vanhurskasta ihmistä. Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa olis tuhansia.

Hellareille riittääkin miettimistä tekikö lapsista Jumalalle kelpaamattomia miesten harjoittamat sodomian synnit, vai Adamin perisynti?

Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham kun vietiin vankilaan ja tuli syyte sodomian harjoittamisesta.
47101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

käärme sanoi Paratiisissa: "ette te suinkaan kuole",
helluntailaiset julistaa tätä samaa sanomaa > "ei perisyntiä ole" . . .

perisynnin seuraus = tässä ajallisessa elämässä kaikkia ihmisisä kohtaava kuolema

Äänestä
  • Jeesus sanoi:

    "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan." ( Matt 18)

    Onko niin, että oppisi mukaan ihmisten pitää kääntyä perisyntisiksi päästäkseen taivasten valtakuntaan?

    Huomaatkos myös oppisi ongelman, Jeesus todistaa lastenkaltaisten pääsevän taivasten valtakuntaan?

    Kerro missä mielessä sinä olet lasten kaltainen?

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus sanoi:

    Lapsenkin on ensin tultava kasteessa pestyksi syntiperimästä ja uudestisynnyttävä vedestä ja Hegestä sitten vasta voidaan yhdistää Jeesuksen ruumiin jäseneksi.

    Kaikkien on kuljettava kasteessa tapahtuvan syntien pesun eli uudestisyntymisen kautta Kristuksen ruumiin jäseneksi.

    1. Kor. 12:13

    Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

    Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

    Room. 9:8

    Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

    Ei Jeesus todista kuten sinä todistat, vaan Jeesus todistaa lapsesta:

    "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan." ( Matt 18:3)

    Jeesus siis todistaa lapsen olevan sellaisenaan kevollinen taivasten valtakuntaan.

    Lasten kaltaisuus on kelvollisuus taivasten valtakuntaan, se on mihin Jeesus vertaa muita.

    Ja mitä Nikodeemus kysyy Jeesukselta ja mitä Jeesus vastaa:

    4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    ( Joh 3)

    Ja synnit voi saada anteeksi vain uskomalla Jeesukseen niiden sovittajana.

    14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
    15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
    16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Lapsen kaltaisuus tarkoittaa TAPAA uskoa se mitä sanotaan.
    Se ei tarkoita että kaikki lapset olisi vanhurskaita.

    "hän nousi ja lähti sieltä Tyyron ja Siidonin alueelle. Ja hän meni erääseen taloon eikä tahtonut, että kukaan saisi sitä tietää; mutta hän ei saanut olla salassa,
    25 vaan heti kun eräs vaimo, jonka pienessä tyttäressä oli saastainen henki, kuuli hänestä, tuli hän ja lankesi hänen jalkojensa juureen.
    26 Ja se vaimo oli kreikatar, syntyään syyrofoinikialainen; ja hän pyysi häntä ajamaan ulos riivaajan hänen tyttärestään."

    Matteuksen evankeliumin 18 luvussa Jeesus opettaa, että päästäkseen taivasten valtakuntaan, ihmisen tulee NÖYRTYÄ LAPSEN KALTAISEKSI:
    1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
    2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
    3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
    4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.

    Raamattu kehottaa nöyryyteen - esimerkiksi näissä kohdissa:
    - Matteus 11:29, Jeesuksen sanat: "Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. "
    - Psalmi 22:27 "Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti. "
    - 4. Mooseksen kirja 12: 3 "Mooses oli kuitenkin hyvin nöyrä ihminen, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä."

    Äänestä

helluntailaiset pöyhkeilee omalla hurskaudellaan > "täydellisenä"

Jeesus sanoo:
"Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa
palkkaa taivaalliselta Isältänne" Matt: 6: 1

Äänestä

> Vanhurskas tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa

Vanhurskas on Jumalalle kelpaava, mutta sana vanhurskas tarkoittaa kyllä enemmänkin oikeamielistä ja:

"...Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
1 Joh. 3:7-10

Äänestä

Kaikessa on positiivinen puoli niin sodoman tarinassakin se antaa uskoa ja toivoa ihmisille jotka ovat sekaantuneet seksuaalisesti tyttäriinsä humalapäissään syystä tai toisesta sillä heidät Jumala näkee vanhurskaina vaikka sitten vauvat murskaisikin syntisinä tulisten kivien alle.

Raamatun tarinoissa löytyy aina jotakin ihmisryhmää lohduttava viesti .

Äänestä

Sodomassa vauvat eivät tietenkään olleet mistään vastuussa, vaikka joutuivatkin kokemaan tuhon. Nykyäänkin moni viaton lapsi kokee abortin aikuisten pahuuden tähden.

Niiniveä Jumala sen sijaan armahti, koska kansa teki parannuksen. Mutta myös siksi, koska siellä oli yli 120 000 ihmistä, jotka eivät tienneet kumpi käsi on oikea, ja kumpi käsi vasen. He olivat siis niin pieniä, etteivät vielä olleet oppineet tuota asiaa.

Äänestä
  • Kyllä ne sodomian lapset saastui Adamin synnistä ja niiden miesten pervoista teoista.

    Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ne sodomian lapset saastui Adamin synnistä ja niiden miesten pervoista teoista.

    Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

    >> Kyllä ne sodomian lapset saastui Adamin synnistä ja niiden miesten pervoista teoista. >>

    Ja mistä tiedät, etteikö ko. lapset ole taivasten valtakunnassa?
    Voitko todistaa sen jollakin tavalla?

    Jeesushan todistaa:

    "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. ( Matt 18)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Sodomia on niin paha asia ja kun se on koko helluntailasiuuden juurisynti, jota he eivät edes tunnusta synniksi. Pieni hapate jo hapattaa koko taikinan eli koko sen uskonlahkon eli helluntailaisuuden.

Äänestä
  • Rikas mies ei nähnyt yhtään lasta siellä Aabrahmin helmassa.

    Ainoastaan Lasarus oli päässyt Aabrahamin helmaan

    Äänestä

Jokainen järkevä ihminen käsittää, että Los Angelesin punaisten lyhtyjen kadulla sodomiasta tavattu mies ei perusta mitään uusia kristillisiä kirkkokuntia eikä seurakuntia.

Kristinusko kasteineen tuli Suomeen ensimmäisellä vuosituhannella itäistä reittiä pitkin Ortodoksien tuomana.

Äänestä
  • Suomessa on jostain päin (Hämeessä) löytynyt kristillisiä merkkejä jo 500-luvulta asti.

    Kristinuskon nyky-Venäjän alueille, jo ensimmäisellä vuosisadalla, vei Jeesuksen oma apostoli Andreas. Hän kulki niinkin pitkälle kuin ohi nyk. Moskovan, sen länsipuolille, ilm. nyk. eteläiselle Inkerinmaalle asti. Siellä hän sitten (suomalais-?) pakanoiden toimesta, pääsi hengestään.

    "Usko ikuinen, usko kunniakas, meidän uskomme ortodoksinen" (=alkuperäinen, oikeauskoinen):
    https://youtu.be/QLVF8tEpmVY
    *

    Äänestä

Vanhurskaus sanana on ilm. saksalaisesta lakitermistä Lutherin muokkaama käsite, joka tarkoittaa vakavaan rikokseen / syntisyyteen syyllistä henkilöä ja joka ei itse kykene suorittamaan omasta kuolemantuomiostaan vapauttavaa, nk. lunastusmaksua.

Mutta toisen henkilön (Jeesus) maksaman lunastusmaksun vuoksi, hänet, itsessään syyllisenä, "julistetaan syyttömäksi".

Vanhurskas = syyttömäksi julistettu.

Vanhurskas uskova ei siis itsenään ole syytön / synnitön, vaan syyllinen. Mutta Jeesuksen oman Itsensä päälle ottaman ihmiskunnan syntitaakan vuoksi, uskon kautta, tuo syyllinen / syntinen vapautetaan synnin / syyllisyyden kuolemantuomiosta (Helvetti).

Äänestä

Niin kun Jumala näkee hyväksi murskata ihmisvauvoja kai se sitten on hyvä asia ja esimerkki ja jos haluaa Jumalan kaltaiseksi synnittömäksi on ihmisenkin näin tehtävä .

Loot joka osoitti rakkaille lapsilleen isällistä hellyyttä sai sitten palkkioksi Jumalalta pelastuksen sillä olihan se vanhurskautta jos mikä.

Äänestä

"Perkeleen lapsia". Missä on Raamatussa, että perkele olisi tehnyt lapsia? Onko se Jumala sittenkin itse se perkele?

Äänestä

"Vanhurskaus sanana on ilm. saksalaisesta lakitermistä "

Ok sehän sitten sopii hyvin vanhaan testamenttiin ja on jännä kuulla että Mooseskin oli kiinnostunut Saksankielestä .

Loot sitten seottuaan omiin lapsiinsa saatuaan asian anteeksi (ei lapsiltaan) vaan Jeesukselta ja Jeesuksen otettua tämä synti itselleen tarkoittaa varmaan sitä että emme voi Lootia enään kutsua insestin harrastajaksi vaan se nimitys siirtyy Jeesukseen joka omistaa Insestin synnin..

Jotenkin näin ?

Äänestä

Minä olen syntynyt perkeleestä, teen syntiä joka päivä. Mutta "hurskaat" uskovaiset ei tee syntiä, koska ovat Jumalasta syntyneet.

Äänestä

Jeesuksen mukaan lapsenkaltainen kelpaa Jumalalle.

Näin Jeesus todistaa:

"Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. ( Matt 18)

Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

Usko Toivonen

Äänestä
  • Lue nyt se seuraavakin jae: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan ei sinne pääse sisälle.
    Eli jotainhan sen lapsenkin on otettava vastaan. Ei ihan siitä vaan sellaisenaan kukaan mene taivaaseen.
    Kasteessa tapahtuva kaiken syntisidonanisuuden peseminen pois ja Pyhän uskon Hengen lahjan saaminen. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen Jumalalle.

    Kaikki taivaaseen menivät on kastettu Kristuksen kuoleman osallisuuteen ja saaneet kasteessa Pyhän uskon Hengen lahjan.
    Raamtun mukaan ihminen saa Kristuksen vanhurskauden lahjaksi kasteessa. Hääpuku annetaan kasteessa. Häihin ei voi mennä omissa hyvissäkään vaatteissa, eikä viattomuuden vaippa kelpaa hääpukeeksi.
    Kaikki Kristuksen häihin meinijät on kasteessa liitetty Kristuksen ylösnousemusruumiiseen.

    Gal. 3:27

    Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. (Hääpuku)

    13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. [Room. 10:12; Gal. 3:28; Ef. 2:18; Kol. 3:11]

    13 Sillä me olemme myös yhdessä Hengessä kaikki yhdeksi ruumiiksi kastetut, sekä Juudalaiset että Grekiläiset, sekä orjat että vapaat, ja kaikki me olemme yhteen Henkeen juotetut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue nyt se seuraavakin jae: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan ei sinne pääse sisälle.
    Eli jotainhan sen lapsenkin on otettava vastaan. Ei ihan siitä vaan sellaisenaan kukaan mene taivaaseen.
    Kasteessa tapahtuva kaiken syntisidonanisuuden peseminen pois ja Pyhän uskon Hengen lahjan saaminen. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen Jumalalle.

    Kaikki taivaaseen menivät on kastettu Kristuksen kuoleman osallisuuteen ja saaneet kasteessa Pyhän uskon Hengen lahjan.
    Raamtun mukaan ihminen saa Kristuksen vanhurskauden lahjaksi kasteessa. Hääpuku annetaan kasteessa. Häihin ei voi mennä omissa hyvissäkään vaatteissa, eikä viattomuuden vaippa kelpaa hääpukeeksi.
    Kaikki Kristuksen häihin meinijät on kasteessa liitetty Kristuksen ylösnousemusruumiiseen.

    Gal. 3:27

    Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. (Hääpuku)

    13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. [Room. 10:12; Gal. 3:28; Ef. 2:18; Kol. 3:11]

    13 Sillä me olemme myös yhdessä Hengessä kaikki yhdeksi ruumiiksi kastetut, sekä Juudalaiset että Grekiläiset, sekä orjat että vapaat, ja kaikki me olemme yhteen Henkeen juotetut.

    Tässähän tämä seuraavakin jae on meidän luettavissa.

    Jeesus todistaa:

    1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
    2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
    3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
    4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. ( Matt 18)

    Eli se etsimäsi "seuraava jae" on tässä luettavissa:

    Lapsi on tässä Jeesuksen todistuksessa sellaisenaan kelvollinen taivasten valtakuntaan.
    Vanhemmilta se vaatii kääntymistä, parannuksen tekoa.

    Ja tuo Gal 3. luvun kohta viittaa uskoon tulemiseen, kuten Raamatun ilmoitus onkin, ilman uskoa ei kukaab ole ylhäältä uudestisyntynyt.

    25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
    26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. ( Gal 3)

    "Uskon kautta Jumalan lapsia".

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Fariseukset olivat aikansa helluntaialisia. He eivät tunnustaneet syntisyyttään Johannekselle, eikä Johannes kastanut heitä ollenkaan, vaan lähetti synneissään takaisin lahkoihinsa ja nimitti heitä kyykäärmeiden sikiöiksi.

Lahkolaiset on syntynny isästään Perkeleestä.

Äänestä
  • Parhami ja Olsseni teki Perkeleen tekoja ja heitä he pitävät Jumalan pyhinä miehinä, jotka toivat alkuseurakunnan henkineen tänne Suomeen 1910-luvulla.

    Äänestä

  • Tiedätkös, että ilman synnin tuntoa ei voi tapahtua kääntymystä, parannuksen tekemisen tuntoa?

    3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
    4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. ( Matt 18)

    Jos epäilet ihmisten uskoa, niin esitä heille kysymys:

    Mitä Jeesus Kristus sinulle merkitsee?

    15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
    16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. (1Piet 3)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Aivan kelpaava !! Näin juuri Rakas !!

Äänestä

Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen. Viattomat lapset siirtyivät suoraan "Aabrahamin helmoihin," eli taivaaseen. Siellä he saivat kasvaa normaalisti, oikeuden mukaisuuden vuoksi, koska saatanan valinneet vanhemmat riistivät heiltä normaalin, Jumalan lahjaksi antaman elämän. Saatanan herrakseen valinneet joutuivat tuonelaan. Kun Jeesus kuoli ristillä, Hän meni tuonelaan, kaikki maailman synnit mukanaan. Hän saarnasi tuonelan väelle tuoreen ilosanoman, koska se on julistettava kaikille ihmisille. Ketkä ottivat sanoman vastaan vilpittömästi, pelastuivat ristin ryövärin tavoin. Jotka hylkäsivät ilosanoman, jäivät tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota.

Äänestä
  • Lukisit Raamattua, että omia harhojasi ja Parhamin riippuvuuttasi. Parhami oli valehtelija.

    Raamatun mukaan kaikki ihmiset kuolivat perisynnin vuoksi hengellisesti ja tulivat kadotustuomion alaisiksi. Ilman kasteessa tapahtuvaa uudestiluomista vedestä ja Hengestä kukaan ei ole ikuisesti elävä sielu.
    Vasta kasteessa Kristuksen ruumiiseen liitetty elää ikuisesti Kristuksen ylösnousemusruumiin osana, johon Jumala kasteessa ihmisen puhdistaa kaikesta syntisidonnaisuudesta ja perisynnin kadotustuomio pestään pois kasteessa.

    Vai Kristuksen ruumiiseen kasteessa liitetty ihminen elää ikuisesti. Kristukseen kastettu on ikuisesti elävä sielu.

    13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

    13 Ty i en och samme Ande äro vi alla döpta till att utgöra en och samma kropp, vare sig vi äro judar eller greker, vare sig vi äro trälar eller fria; och alla hava vi fått en och samme Ande utgjuten över oss.

    13 For by one Spirit are we all baptized into one body, whether we be Jews or Gentiles, whether we be bond or free; and have been all made to drink into one Spirit.

    Äänestä

  • järkyttävää harhaa >>>"hylkäsivät ilosanoma"<<<<

    ensimmäiseksi- "Jumalan lahjoittama pelastus on JUMALAN teko, ei ihmisen, eikä siitä syystä, minkälainen joku ihminen on !!!

    "Hän ei kunniaansa toiselle anna" Jes: 42: 8 > ihmiselle Jumala ei anna kunniaansa, sillä perusteella, "kun minä valitsin / minä olin niin hyvä ja minä, ja minä ja minä, e`hei, ei Jumala sanassaan anna kunniaa ihmiselle !!

    ihminen ei voi mitään tekoja viedä Jumalalle "pelastuksen ansaitakseen / hyvittääkseen.

    "teidän omat tekonne on kuin saastainen vaate Jumalan edessä"
    "vaikka me olemme uskottomat, on hän uskollinen, sillä itseänsä kieltää hän ei saata"

    "Varokaa harjoittamasta hurskauttanne ihmisten edessä sitä varten, että he katselisivat
    teitä, muuten ette saa palkkaanne Isältänne , joka on taivaissa" Matt: 6: 1

    Äänestä

Raamatun selvä ilmoitus on, että Kristittyjen yksi kaste pelastaa ihmisen.

1. Piet. 3:21

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

Kasteessa pestän synti pois ja siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto!

Helluntailaiseksi kastamisen syvin merkitys on ihmisen saaminen läpimäräksi.

Äänestä
  • Hyvä omatunto?

    Onko hyvä omatunto sellainen, että uskoa Jeesukseen Kristukseen ei tunnusteta?
    Onko hyvä omatunto sellainen, että tehdään jatkuvasti syntiä?

    15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
    16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. (1Piet 3)

    Voiko hyvän omatunnon merkki siis olla Kristuksen kieltäminen?

    Voiko hyvän omatunnon merkki olla lihan teot?

    19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
    21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. ( Gal 5)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolsesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Etkö ymmärrä, että tarina Sodomasta ja Gomorrasta on vain jonkun kirjurin mielikuva asiasta. Ei koko totuus!

Äänestä

Room. 3:10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan"

Raamatun mukaan Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen Kristuksen sovintoveren tähden pesemällä kasteessa synnit pois ja liittämällä ihmisen sielun Kristukseen eli Kristuksen vanhurskauden sisälle.

Tästä sinetiksi Jumala antaa kasteessa synneistä pestyyn sieluun ja sydämeen uskon Hengen lahjan.

2. Kor. 4:13

"Meillä on sama uskon Henki"

2. Tim. 1:14

Pidä meissä asuvan Pyhän Hengen avulla tallessa se hyvä, mikä on uskottu haltuusi.

Pelastava sydämen tason usko on sama asia kuin kasteessa saatava Pyhä Henki.
Usko on Henki meissä. Uskon Henki meissä.

Helluntailaisten harhaopissa uskosta tehdään kasteen Pyhän Hengen lahjasi täysin irrallinen asia, ihminen sielullinen mielenmuutos, pänsuko, joka on sitä tyhjänpäiväistä uskoa ja johtaa loputtomiin omien tekojen tielle pelastuksen ansaitsemiseksi.

Raamattu varoittaa helluntailaisten käännyttämällä aikaansaamasta päänuskosta.

Jaak. 2:20

Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

Äänestä
  • "Varokaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat,
    muutoin ette saa palkkaanne Isältä, joka on taivaissa" Matt: 6: 1

    Äänestä

  • Raamatun mukaan.

    22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    ( Room 3)

    Jumalan vanhurskaus tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

    8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
    9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; ( Fil 3)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatun mukaan.

    Helluntailaisuus on pelkkää ihmisten eksyttämistä.

    Helluntailaisten käännyttämisen seurauksena kuulemisesta tulevan päänuskon kautta ei tapahdu mitään ihmisen vanhurskauttamista.

    Jaak. 2:20

    Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helluntailaisuus on pelkkää ihmisten eksyttämistä.

    Helluntailaisten käännyttämisen seurauksena kuulemisesta tulevan päänuskon kautta ei tapahdu mitään ihmisen vanhurskauttamista.

    Jaak. 2:20

    Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

    Nyt keskusteellankin siitä, mistä vanhurskaus Raamatun mukaan tulee.

    Siitähän tässä ketjussa keskustellaan.

    Ja Raamatun mukaan Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen.

    22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    ( Room 3)

    Huomaa, että tuo on suora siteeraus Raamatun ilmoituksesta.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Helluntailaisten usko on käännyttämällä aikaansaatua päänuskoa ja sielullista uskoa.

Raamatun mukaan pelastava Hengen tason usko on kasteen lahja Pyhä Henki, jonka yksi omiasuus usko on. Oikea usko ei ole mitään uskon vakaumusta tai totena pitämistä eikä helluntailaisten villitsevien hurmoshenkien toimintaa. Eikä ihmisen omat suulliset kertomukset ole mikään varma merkki oikeasta uskosta. Ihminen kun voi suullaan todistaa tulleensa ihan mihin uskoon tahansa.

Gal. 5:22

Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

Hengen tason usko on Hengen yhteyttä ihmisen ja Jeesuksen välillä.

Äänestä
  • Kristukseen kasteessa liitetyllä on uskon Hengen yhteys Jeesuksen kassa.

    1. Kor. 12:13

    Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

    Helluntailaisten kaste on pelkkä ihmisen oma teko ja vesikaste. Ei siinä pestä syntejä pois, eikä liitytä Kristuksen ruumiiseen.

    Siksi helluntailaisuus on kavala eksytys.

    Äänestä

  • Niin, Hengen hedelmä ei ilmene lihan tekoina, kuten pahan puhuminen, riitely yms..

    Ei myöskään Jeesuksen kieltämisenä.

    "Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan."

    http://yle.fi/uutiset/jumalaan_uskomattomuus_yleistyy_aatteena/6346462

    Vai ajatteleto, että ihminen Pyhässä Hengessä kieltää uskonsa Jeesukseen Kristukseen?

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, Hengen hedelmä ei ilmene lihan tekoina, kuten pahan puhuminen, riitely yms..

    Ei myöskään Jeesuksen kieltämisenä.

    "Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan."

    http://yle.fi/uutiset/jumalaan_uskomattomuus_yleistyy_aatteena/6346462

    Vai ajatteleto, että ihminen Pyhässä Hengessä kieltää uskonsa Jeesukseen Kristukseen?

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Jenkkilahkojen henki on epäpyhä Parhamin henki, joka lupaa pettäviä hurmoskokemuksia.

    Ylivainio haki Australian matkoillaan koulutuksen kaatohengen käyttöön vierailemalla aboriginaalien opissa.

    Ihmetteli kovasti, mikä kumman henki heitä oikein viskoo maahan kun se sama henki ei kykene ketään oikeasti parantamaan yhtään mitään.

    Asia tuli täysin selväksi Niilolle kun oikea lääkäri totesi hellareiden väittämät 1403 ihmeparanemista pelkiksi "tunnemointiefekteiksi". Kukaan ei ollut parantunut ihmeellisesti yhtään mistään.

    Kysyin, kieltääkö ihminen Pyhässä Hengessä Herran Jeesuksen Kristuksen?

    Raamatun mukaan kukaan Pyhässä Hengessä ei saata Herraa Jeesusta kieltää.

    3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä. ( 1Kor 12)

    Sillä on merkitystä, uskotko Jeesukseen Kristukseen, mitä Jeesus Kristus sinulle merkitsee.

    Ja Raamatun mukaan Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen.

    22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. ( Room 3)

    Huomaa, että se Jumalan vanhurskaus, joka tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, se ei erottele, sillä ei ole yhtään erotusta.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Fariseukset olivat aikansa helluntailaisia. He eivät tunnustaneet syntisyyttään ennen kastetta, eikä Johannes kastanut heitä ollenkaan, vaan lähetti synneissään takaisin Jordanilta. He luottivat omaan uskoonsa ja hurskastelevaan elämäntyyliinsä.

Äänestä
  • Antaisitko valaisevan esimerkin omasta kääntymyksestäsi?

    Milloin käännyit pahuudestasi?

    26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne." ( Apt 3)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaisitko valaisevan esimerkin omasta kääntymyksestäsi?

    Milloin käännyit pahuudestasi?

    26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne." ( Apt 3)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    "Tämän esikuvan mukaan, vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena, ei siksi, että luovuitte
    saastaisesta elämästänne, vaan siksi, koska Jumala teki kanssanne iankaikkisen liiton"
    1 Piet: 3: 21

    "lahko-hurskaat > "Varokaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten edessä, että he
    teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa"
    Matt: 6: 1

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä vaadittua kymmentä vanhurskasta ihmistä. Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa olis tuhansia.

Hellareille riittääkin miettimistä tekikö lapsista Jumalalle kelpaamattomia miesten harjoittamat sodomian synnit, vai Adamin perisynti?

Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham kun vietiin vankilaan ja tuli syyte sodomian harjoittamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu