MATRIKS HORROR SOLUTIONS

Anonyymi

Sydämmellisesti tervetuloa te kaikki suomalaisen tapakulttuurin ystävät.Teitähän on täällä runsaasti. Olemme pahoillamme jos saattelupoliisin järjestämä kuljetus ei vastannut odotuksianne ja korkeita laatuvaatimuksianne. Ehkäpä meidän pitäisi alkaa tapakouluttaa saattelupoliisejakin hehheh.
Noniin puhutaanpas sitten tämän leirin tarkoituksesta. Rakkaan isänmaamme solmimat sopimukset kaupan ja tuotannon esteiden purkamiseksi on nyt päätetty jalkauttaa myös kansalaisten arjen tasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikenlainen harkitsematon käytös tai jopa kansalaisaktivismi katsotaan kansainvälisiä investointeja uhkaavaksi epäsopivaksi ja pohjoisten perinteittemme vastaiseksi toiminnaksi. Me kaikki tiedämme tai ainakin meidän tulisi tietää kuinka pääomaköyhä syrjäinen ja harvaanasuttu maamme on.Tarvitsemme kipeästi ulkomaisia pääomia maahamme.Eiks niin.
Haluan heti jo tässä vaiheessa jyrkästi kiistää kaikenlaiset vihjailut nöyristelevään uussuomettumiseen.Me elämme nyt 2020-lukua ihmiset. Ei suomettuminen ole nykyaikana mahdollista! Ja mitä aivopesuväitteisiin tulee niin tällä leirillähän keskitytään suomalaisiin käytöstapoihin eikä se nyt ole mitään aivopesua.
Jalo ja vilpitön halumme auttaa teitä sisäistämään kansakunnan yhtenäisyyttä ja menestystä lisäävää suomalaista tapakulttuuria juontaa juurensa jo 1980-luvulle jolloin legendaarinen Leenita kiinnitti ansiokkaasti huomiota suomalaisten liikemiesten kiusalliseen mieltymykseen käyttää valkoisia tennissukkia bisnespuvun kanssa.Olemme onneksemme edenneet pitkälle noista kansallisen häpeän ahdistavista hetkistä.Nykyään suomalaista liikemiestä tuskin erottaa ruotsalaisesta liikemiehestä.Tänään toimintamme on valtiovallan suojeluksessa ja sen rahoittamaa.
Te olette täällä, koska huolestuneet läheisenne, työtoverinne ja viranomaiset ovat yhdessä pytäneet meitä suorittamaan teille intervention. Ajattelematon ja huolimaton käytöksenne on rikkonut normeja toistuvasti ja pitkäkestoisesti. Röyhkeimmät teistä ovat vaatineet mm. lisää hoitajia vanhushoivatyöhön. Kuinka te kuvittelette esimerkiksi kansainvälisen Matriks Horrossolutions-yhtiömme johdon kykenevän toteuttamaan yhtiön laajentumissuunnitelmat menestyksekkäästi, jos kotimaan mekkaloivat huligaanit pyrkivät jatkuvasti suistamaan työnantajansa kasvu-uraltaan. Ei kuulkaas niitä verotuloja tällä tavoin kasvateta.Niitä kasvatetaan tekemällä pitempää päivää ja joskus jopa palkatta. Kyllä! Kuulitte oikein. Nyt pitää unohtaa omat itsekkäät tavoitteet sillä kaikkihan me ollaan samassa veneessä.Eiks niin.
Tokihan ylilyöntejä on sattunut ja vanhuksia ei aina ole enään saatu herätettyä, mutta kokonaisuudessaan vanhushorrosbisnessektori on ollut taloutemme harvoja kasvualoja.Ja herra paratkoon kasvua me kyllä nyt tarvitsemme. Niin se vain on, että jos haluat munakasta niin kyllähän ne munat on rikottava.
Noniin.Menkääpäs parakkeihin siitä nyt. Mars! Mars!

23

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En jaksanu lukea tuota sepustusta, mutta

      Mikään inhimillinen ei ole täydellistä, mutta Suomessa on hyviä syitä luottaa viranomaisiin. Suomalainen yhteiskunta on puutteineenkin suurin piirtein parasta, mitä ihmiskunta on sillä saralla saanut aikaiseksi.

      • Anonyymi

        18. artikla

        Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omatunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

        Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


    • Anonyymi

      Naikaa ihmiset naikaa älkääkä selittäkö joutavia

    • Anonyymi

      Son sama ku janus.putkosen höpinät
      Ruski ei ole mikhän suurvalta vaan ydinaseita omistava kurjuus
      "Ihmeaseet ja sadan sotilaan divisioonat ovat omaan propagandaansa langenneiden valtakuntien loppua edeltäviä merkkejä".

      • Anonyymi

        Onhan siellä esikuntia. Mutta mistä saataisiin niille sotilaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan siellä esikuntia. Mutta mistä saataisiin niille sotilaat.

        jes janukseni
        Mitkä ihmeen läntisen armeijakunnan divisioonat? Venäjällä ei ole mitään irti olevia divisioonia reservissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jes janukseni
        Mitkä ihmeen läntisen armeijakunnan divisioonat? Venäjällä ei ole mitään irti olevia divisioonia reservissä.

        Kyllä täytyy sanoa että siinä vaiheessa kun kerrankin jPutkonen pökäle housuissa puhuu totta ja on paniiikissa, niin tilanne on ajautunut penaaliin ja aika pahasti heidän osalta .

        Tuo samainen tyyppi helmi-maaliskuussa venäjän hyökkäyksen edetessä uhkasi meitä kaikkia vankeudella, rikosoikeudella, teloittamisella ja vaikka millä. Nyt nuo em. toimenpiteet taitavat uhata häntä itseään. Esirippu alkaa laskeutua..

        No voi mussukkaa. Kyllä meidän pitää jotenkin auttaa äidin pientä palleroa. Jos vaikka laittaisimme pystyyn keräyksen, sellaisen vähän salaisen kuten kokoomuksen orvolle, niin ei tarvitsisi lupaakaan pyytää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täytyy sanoa että siinä vaiheessa kun kerrankin jPutkonen pökäle housuissa puhuu totta ja on paniiikissa, niin tilanne on ajautunut penaaliin ja aika pahasti heidän osalta .

        Tuo samainen tyyppi helmi-maaliskuussa venäjän hyökkäyksen edetessä uhkasi meitä kaikkia vankeudella, rikosoikeudella, teloittamisella ja vaikka millä. Nyt nuo em. toimenpiteet taitavat uhata häntä itseään. Esirippu alkaa laskeutua..

        No voi mussukkaa. Kyllä meidän pitää jotenkin auttaa äidin pientä palleroa. Jos vaikka laittaisimme pystyyn keräyksen, sellaisen vähän salaisen kuten kokoomuksen orvolle, niin ei tarvitsisi lupaakaan pyytää.

        Putkonen on SBU etsintäkuulutettujen listalla. SBU:n käsi on pitkä, kunhan sota on saatu päätökseen. Myös desantti Pätmän on samalla listalla Daria Skippari-Smirnoffin kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täytyy sanoa että siinä vaiheessa kun kerrankin jPutkonen pökäle housuissa puhuu totta ja on paniiikissa, niin tilanne on ajautunut penaaliin ja aika pahasti heidän osalta .

        Tuo samainen tyyppi helmi-maaliskuussa venäjän hyökkäyksen edetessä uhkasi meitä kaikkia vankeudella, rikosoikeudella, teloittamisella ja vaikka millä. Nyt nuo em. toimenpiteet taitavat uhata häntä itseään. Esirippu alkaa laskeutua..

        No voi mussukkaa. Kyllä meidän pitää jotenkin auttaa äidin pientä palleroa. Jos vaikka laittaisimme pystyyn keräyksen, sellaisen vähän salaisen kuten kokoomuksen orvolle, niin ei tarvitsisi lupaakaan pyytää.

        Jäi kyllä Putkosen maaliskuiset uhkailut huomaamatta.
        Tai olen autuaasti unohtanut ja ei MV ihan huippuhyvänä tiedonvälittäjänä ylipäänsä ole ensimmäisenä mielessä


    • Anonyymi

      Missäs se aivolämpötilojen tutkija nyt etsii kumisaappaita?
      Meteli se vaan yltyy...

      • Anonyymi

        Vein pottuja laariin, niin siellä minun nokialaiset ootteli. Vaimo vissiin piilottanu ja ehinki ostaa uuet. Tämä nyt ei niin kovin tärkiä uutine ole, mutta kathellisille ihan hyvä


    • Anonyymi

      Venäjän presidentti Vladimir Putin peruutti tapaamisen venäläisten kenraalien kanssa alueen menetyksen jälkeen.

      Kuinka neukkukenujen pitäisi kertoa putpunille, että kaikki menee suunnitelmien mukaan?
      Kuka sanoo hänelle, että hän on nuori ja kaunis, eikä hullu?

      • Anonyymi

        Epäiletkö että "Joutsen lampi" soi venäjän valtion tv :ssä piankin.
        ---Lähiaikoina


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hauska seurata, miten ruotsidemokraatit onnistuvat voittonsa kanssa kiertämään hallitusvastuun. He tuskin edes haluavat hallitukseen, koska se toisi mukanaan vastuun. Vastuu on aina myrkkyä oikeistopopulisteille.
      -Purra siellä näyttää riekkuvan aika epäilyttävässä tilassa ukkolauman keskellä. Tähänkö on tultu, eikö se ole naimisissa oleva ihminen?

      • Anonyymi

        Antaa nyt Purran iloita, harvoin niitä tilaisuuksia tulee puoluejohtajille.
        Tänään ehkä selviää Ruotsin vaalivotot ja tappiot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa nyt Purran iloita, harvoin niitä tilaisuuksia tulee puoluejohtajille.
        Tänään ehkä selviää Ruotsin vaalivotot ja tappiot.

        On siinä savotta orpolle ja kokomukselle,kepulle rkp:lle saada jonkilaiseen kuntoon tuhottu suomi seuraavalla vaalikaudella. On toivottavaa ,että persut ei lähe tuohon hallituseen vasemmiston ja viheriäisten haukuttavaksi,kun itse ovat ensin tuhonneet kokosuomen totaalisesti.


    • Anonyymi

      "Kaikkihan me olemme samassa veneessä ".
      Sopiva sitaatti menneisyydestä.
      Kiitos tasapainoittavasta palautteesta.

      • Anonyymi

        Onneksi ei olla samassa veneessä. Käy kuin putinin enolle,e ttä putos veneestä ja nielasi vettä sementtitöppöset jalassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ei olla samassa veneessä. Käy kuin putinin enolle,e ttä putos veneestä ja nielasi vettä sementtitöppöset jalassa.

        Enontekiökö vetää nyt ilkivallan edustajien letkaa?
        Töpselikärsä varmaan elää omaa elämäänsä kaukana Suomi 24:n johtajuusongelmista.


    • Anonyymi

      Joillain onnellisilla kusi poistuu munuaisen kautta, joillain se kerääntyy päähän. Ne jotka vielä kannattavat Venäjän toimia ovat ilmeisen seonneet. Turkin toiminta epäilyttää koska selvästi kytkös Venäjään on vahva. Harmi että maa on Naton kannalta tärkeä maa sijainniltaan

    • Anonyymi

      Ukrainan sotilastiedustelupalvelu GUR:n mukaan Venäjän miehitysviranomaiset ovat evakuoimassa perheitään Krimiltä ja Etelä-Ukrainasta.
      Rotat jättää laivansa,jes

      • Anonyymi

        Desantti Bäckman kertoilee,että Nato pommittaa sivilikohteita Donbassissa Himarseilla,ettei Donbassissa voitaisi järjestää kansanäänestystä....😂
        Voi ihmisparkaa, minua surettaa enemmän kuin huvittaa.
        Desantti Bäckman on jo putoamassa 5.stä kerroksesta, vaikkei itse sitä tiedä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe