Minne nenet
Anonyymi
10116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tänne Suomi24.lle aloituksia tekemään ja vaikkapa Paikkakunnat- palstaa aktiivisena pitämään !!
Lapset ja vanhemmat naiset voisivat lähteä Ruotsia kohti, me muut jäisimme tappelemaan, tietenkin. Minusta vain tuntuu, ne jotka täällä nyt uhoaa lähtisivät akkain matkassa ruotsiin.
Mitä olen kuullut isältäni näin kävi viimesodassakin nämä henkselinpaukuttajat olivat tosipaikan tullessa hakeutuneet itkuisina muonitusjoukkoihin.
Olet oikeassa.
Sitten mitali rintaan ja rintamamieseläkkeelle.
Happarantaan ja lossi kii.
Norja on mun turvasatama.
Alakurtille matupakolaiseksi.
Mä lähden Suomulle Ufolaan, jou!
Siellä on parapsykologian konferenssi ja hyvä-energia meitä suojaa, kosmos ja humanoidit! Ne sanoo, me olla p-päitä kaikki, mutta eipä välitetä. Suomulle vaan, siellä juostaan, eikä kukaan voi estää. Ensi kesänä Suomulla, kokous ja elämän anti! Tule jo Suomulle, tunne jo Kemijärvi voimasi ja hiljaisuuden lähde. Sanot, että olen hullu, mutta olen ylpeästi Lapin-hullu. Täysin sekopää, hullu olen ja nautin siitä HULLUUS ON VOIMA KEMIJÄRVEN UFO ELÄÄ JOKAISESSA MEISSÄ tule ja nauti Kemijärven maisemista ja TONKOPURO ON ELÄMÄN VIRRAN VUO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kemijärvi outo paikka, jopa outoakin oudompi ja todella kummallinen.
Kyse ei ole siitä mihin me menemme, vaan mihin vihollinen pakenee.
Niin, kuka hullu Kemijärveläisten kanssa haluaa olla tekemisissä.