Kuka olisi valmis tekemään kansalaisaloitteen poltettavien tupakkatuotteiden myyntikiellosta?
Käytännössä se tarkoittaisi mm.tupakan ja purutupakan myyntikieltoa sekä netin kautta että kaupoissa.
En ymmärrä tätä; jos on nikotiiniriippuvainen ja tarvitsee sen tietyn päiväannoksen, onko se välttämättä saatava polttamalla?
Tupakanpolton haittavaikutuksethan tiedetään, mitä passiivinen tupakointi aiheuttaa kanssaihmisille, jotka sellaiseen vastentahtoisesti jatkuvasti alistetaan ja pakoitetaan.
Loppuisi rutinat kerrostaloissa parveke- ja sisätiloissa tupakoinnista ja loppuisi tupakoivien naapurissa asuvien kärsimykset siihen paikkaan.
Samoin kaikkialla muuallakin hengitysilma raikastuisi merkittävästi, kun sitä toistuvaa tupakanhajua ei tarvitsi haistella enää missään, ei puistoissa, kaduilla, ostoskeskusten lähistöllä- itse asiassa ei enää kissään.
Nikotiiniahan saa jo nykyään hyvinkin monessa muodossa ja moella tavaa. On imeskelytabletteja, purukumia, suohkeita, posken limalalvoille laitettavia tyynyjä , laastareina jne.
Olenkin ihmetellyt miten voi esim.tupakointikiellon saaminen taloyhtiöihin olla niin vaikeaa, jos saman myrkyn saa kehoonsa ja hermostoaan ” rauhoittamaan” muillakin tavoilla kuin vain polttamalla.
Polttaminen tuo vain ympäristö- haju- ja terveyshaittoja kanssaihmisille, kun taas nuo muut tuotteet eivät niitä hajuhaittoja tuota lainkaan.
On siis täysin järjenvastaista ylläpitää tupakkateollisuutta, kun saman nikotiinin saa haittoja ympäristöön ja kansssaihmisille tuottamattakin .
Esim.parveketupakointikielto ei tule koskaan saamaan vaadittua kannatusmäärää, jotta asia etenisi eduskunnan käsittelyyn, mutta entä tuo:
Poltettavien tupakkatuotteiden myyntikielto?
Tupakoivat eivät pysty millään perustelemaan sirä, miksi he eivät voisi käyttää muita nikotiinituotteita!
Ei lödy enää järjellisiä perusteita.
Se, että ottaa savukkeen käteensä, sytyttää sen ja vetää keuhkoihinsa savut ja sitten puhaltaa ne ulos ja sen yksinkertaisen, fyysisen liikkeen toistaminen on itse asiassa riippuvuutta tietystä fyysisestä eleestä ja eleen luomasta mielikuvasta, kuin itse nikotiinista.
Eli , riippuvuus itse liikkeestä, kaikista niistä toisinnoista, mitä itse tupakointiin liittyy, ei ole tarpeeksi järkevä peruustelu vaatia tupakoinnin sallimista .
Siis se, että on oppinut tietyn tavan nauttia nikotiinia, saaman sen nikotiiniannoksensa tietyllä tavalla.
Miksei tupakoivia ole taloyhtiöissä velvoitettu siirtymään mm.käyttämään hajua, savua ja nikotiinia ympäristöönsä tuottamattomia tuotteita päivittäis- annoksiaan tyydyttääkseen.
Siten siis ettei nikotiinin saannnista ja nikotiinista nauttimisesta seuraisi haittoja sivullisille?
Täysin käsittämätöntä, että tupakansavusta kärsiviä kehoitetaan muuttamaan pois tai hankkimaan ilmanpuhdistimia!
Poltettaville tupakkatuotteille myyntikielto
4
105
Vastaukset
- Anonyymi
Savu tosiaan saattaa häiritä tupakoimattomia.
Itse tupakoivana ajattelen, että jos saan tupakasta keuhkosyövän, niin voivoi.
Limakalvolle laitettavista pusseista, nuuskasta ym. voisi tulla suusyöpä, hampaat ja ikenet mennee pilalle, kenties vatsavaivaakin, mahahaavaa, ym.
Kumpi loppujen lopuksi parempi/huonompi ?
Ehkä olisi paras kokonaan ilman nikotiinia.- Anonyymi
Niinpä, mutta kun osa ei yksinkertaisesti pysty elämään ilman nikotiinia.
Tässä on se pointti, että sivulliset eivät kärsi.
Nyt kärsivät myös sivulliset ollen jopa altistuneita passiiviselle tupakoinnille.
Haju- ja terveyshaitat ovat kiistattomia, ne ovat todistettu. Siitä huolimatta ei esim.tupakointikieltoja saada aikaiseksi kaikkiin taloyhtiöihin.
Prosessinakin koko tupakointikiellon haku tai terveydensuojelain perusteella tehtävä päätös ovat kaikki aikaa vieviä ja raskaita prosesseja valitusoikeuksineen, näyttöineen kaikkinensa todella hankalia viedä läpi.
Osa tupakansavusta kärsivistä joutuu jopa vastentahtoisesti muuttamaan.
Joskus taloyhtiö joutuu mahdollisesti - ei aina- jos ei siihen suostuta- tekemään myös korjauksia. Isännöitsijä voi myös olla todella hankala tapaus jos huonosti käy.
Tai:
Osa asukkaista joutuu itse omakustanteisesti paikkailemaan rakenteellisia vikoja, tilkitsemään elementtisaumoja tai peittämään parvekkeiden aukkoja joiden kautta savut leviävät.
Syntyy kustannuksia.
Tupakointi taas itsessään ei tuo taloon mitään merkitävää etua. Se , että yksilö saa suorittaa tiettyä rituaaliaan parvekkeella tiettyyn kellonaikaan, tuskin lisää tuon yksikön todellista onnellisuutta, mutta pahimmillaan saattaa tuoda pelkkää kärsimystä toisille.
Ja, kuten totesin, kyse on rituaalien rakastamisesta, siitä ajatuksesta että menee partsille, sytyttää tupakan ja vetää keuhkoihin savut ja puhaltaa sitten sen ulos, vapauttaen näin verenkiertoon tietyn määrän nikotiinia mutta myös terveydelle erittäin vaarallisia aineita.
Kannattaa ottaa selvää mitä tupakka oikeasti sisältää, kuinka monta eri ainesosaa se sisältää jotka aiheuttavat syöpää.
Tupakointi tuo taloyhtiöön myös kustannuksia, epäviihtyvyyttä, ylimääräisiä, epämiellyttäviä hajuja joka puolelle.
Tupakansavu itsessään myös pilaa talon rakenteita, parvekeseinämiä, saumauksia tuoden niihin yli.likaa, vaikeasti poistettavaa tervaista pintaa, likaa ikkunoihin jne. Se tuo myös roskaisuutta maahan heitettyjen tupakantumppien muodossa.
Ja ei ainoastaan oman parvekkeen seinämiin, vaan myös siihen naapuriparvekkeelle
Jos parvekeseinämät olisivat edes helposti pestävissä, mutta yleensä parvekkeet ovat täysin mahdottomia saada puhtaaksi. Mihin se likainen pesuvesi valuu? Alakerran parvekkeelle, ympäriinsä?
Toki, nikotiiniton elämä olisi aina parempi. Laastarikin auttaisi.
En tiedä aiheuttaako esim.nikotiinisuihkeet tai tabletit suu- kielisyöpää? Nuuska kyllä osoitetusti sen tekee.
Valinta olisi kuitenkin tupakoivan itsensä, hän ottaa riskin oman terveytensä suhteen, kun tupakkaa polttava taas tuottaa sen riskin myös toisillekkin. Kyse ei ole enää yksilön vapaaehtoisesta valinnasta haluaako hengittää savua vai ei . Pahimmassa tapauksessa tupakoimaton joutuu omassa asunnossaankin hengittämään tupakansavua parvekkeista puhumattakaan.
Tupakan hajun ja sen tuottamien aerosolihaittojen tuottaminen ulkopuolisille tulisi kiellon myötä stoppi.
Nikotiinista riippuvainen voi sitten miettiä ja päättää millä linjalla jatkaa, mitä tuotteita käyttää vai lopettaako kokonaan.
Jotkuthan toki jäävät koukkuun niihin korvaustuotteisiinkin vuosikausiksi, mutta savu/ aerolishaittojen tuottaminen muiden hengitettäväksi päättyisi.
Mielestäni ihan varteenotettava ja kannatettava ehdotus.
Menisiköhän eduskunnassa / EU: ssa läpi?
- Anonyymi
Miksei voitaisi rakentaa savuttavien taloja, kun on jo paljon tehty savuttomia ?
- Anonyymi
Savuttomuus on tulevaisuutta, tupakointi edustaa mennyttä maailmaa.
Sitä paitsi ei ole syytä rakentaa erikseen tupakoiville yhtään mitään.
On muistettava, että kerrostalossa asuu myös perheellisiä joilla on lapsia.
Hyväksyisitkö ajatuksen siitä, että pieni vauva tai lapset ylipäätään altistettaisiin tupakansavulle ?
Kannattaisi opetella ajattelemaan uudella tavalla asioista, eikä tukeutua siihen samaan ja vanhaan, tuttuun ja turvalliseen rituaalinomaiseen toimintaan.
Miten ihmisten onkin niin vaikea oppia ajattelemaan toisin, toisella tavalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029