https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5413e8ff-f940-431b-b548-07fd89312460
"Eläkeläisrouva nosti pankista 71 000 euroa – ei antanut järkevää selitystä, vastusti loppuun saakka taloudellista edunvalvontaa
Aktia Pankki luovutti naiselle hänen rahansa mutta teki ilmoituksen edunvalvonnan tarpeesta.
Nainen ei antanut pankille järkeenkäypää selitystä, mihin aikoo käyttää 71 000 euroa käteistä rahaa.
Lääketieteellisten tutkimusten jälkeen Digi- ja väestötietovirasto vaati oikeudessa naiselle taloudellista edunvalvontaa.
Vanha rouva vastusti jyrkästi vaatimusta ja katsoi, että hänellä oikeus käyttää säästöjään haluamallaan tavalla.
Pankki ehdotti, että nainen keskustelisi asiasta läheisensä kanssa. Nainen ei kuitenkaan ollut halunnut, että hänen poikaansa otetaan yhteyttä.
Lääkärin lausunnon mukaan tutkittava ei ole kykenevä valvomaan etuaan tai huolehtimaan varallisuuttaan koskevista asioista.
Käräjäoikeuden mukaan vanhan rouvan edunvalvonnan vastustamiselle ei ole riittävää aihetta. Hän on selvästi edunvalvonnan tarpeessa ottaen hänen terveydentilansa sekä ja omaisuuden vaarantumisen riski huomioon."
Vai ei ole nainen osanut hoitaa taloudellisia asioitaan, jos ei osaisi, niin ei olisi tilillä noin paljon rahaa, että voi nostaa sieltä 71 000 euroa.
Mitä se pankille kuuluu mitä omilla säästöillään tekee.
Marinin hallitukselle pitäisi määrätä edunvavoja, ihan holtitonta rahan käyttöä, ei edes tuhlaa omia rahojaan, vaan satoja miljardeja veronmaksajien rahoja, jotka häviävät sen sileän tien.
Pankki yritti järjestää edunvalvojalle hillotolppaa vanhasta kurpasta.
Edunvalvoja, varsikin, jos se on vieras ja viranomainen, niin ottaa edunvalvottavan tililtä haluamansa summan rahaa palkkana edunvalvonta töystä ja se voi olla satoja euroja riippuu paljonko edunvalvoja huijaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.