Olen seurustellut poikakaverini kanssa nyt noin reilun vuoden. Kaiken pitäisi siis olla mitä parhain päin. Muutin ns. viikonloppu ja vapaapäivätyttöystäväksi pitkän välimatkan vuoksi jo heti alkumetreillä, kun muuten emme näkisi lainkaan. Nyt jo alkaa tuntumaan että kaikki on taantunut liian nopeaan, ikäänkuin vanha aviopari oltaisiin.
Alkuaikoina mies oli mitä huomaavaisin. Tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja mentiin ulos ihan kahdestaankin. Pikkuhiljaa salakavalasti asiat muuttuivat. Sehän on ihan normaalia, mutta nyt ollaan jo kaukana siitä kivasta ja mukavasta.
Yhteiset baarikäynnit kahdestaan loppui siihen kun halusin kerran että puhuisimme tulevaisuudesta, esim työn vaihtamisesta lähempään kaupunkiin yms, mistä parit yleensäkin keskustelevat. Minulla on tunne että mies ei halua ajautua tilanteeseen jossa joutuisi selvittelemään asioita perin pohjin, kyllähän tulin maininneeksi myös muutamasta seikasta jotka minua on alkanut ottamaan päähän. Haluan kaiken olevan selvää ja ettei välillä ole salaisuuksia.
Viikonloput menevät suurimmaksi osaksi katsomalla urheilua telkkarista, mikä ei todellakaan ole minun käsitykseni mukavasta illasta. Kun olen sanonut asiasta, mies selvästi hermostuu ja heittää kaukosäätimen minulle kuin "no, vaihda sitten".
Olen ihminen jolle lomailu kerran vuodessa on tärkeää. En pidä lomana käyntiä vanhempieni luona viikon verran tai istumista kotona. Haluan raskaantyövaiheen jälkeen rentoutua maisemassa jossa ei tuttuja ole ja puhelinkin voi olla kiinni. No, yritinpä ehdottaa. Vastauksena "katsotaan (ja katse telkkariin)". Sanoin meneväni yksin sitten, vastauksena " älä viitsi olla noin lapsellinen".
Lomailu olisi jotain aivan mahtavaa, mutta elokuvissakin olisi kiva käydä joskus kerran vuodessa. Ei meidän parisuhteessa. Jälleen sanoin että menen yksin, vastaus sama kuin lomalle lähdöstä.
Baariin jos kaveriporukalla mennään ja näin kevään tullen useimmitenkinkerran viikossa, on hänellä lähes aina humalahakuinen ilta tiedossa. Sanoin kerran että mennään vaan mukaan, mutta älä juo niin paljoa, vastaus oli ettei hän muka edes ollut edellisenä viikonloppunakaan kännissä. Oli kyllä mutta ei sitä itse nää, tietenkään. Jotain hyvää juomisestakin on, silloin hän on se sama herttainen mies johon tutustuin. Kehuu ja antaa suukkoja. Selvinpäin ei koskaan.
Kun pitkän eron jälkeen näemme, en sitten alkuaikojen ole nähnyt hänen kasvoillaan samaa iloista jälleennäkemis ilmettä. On kuin minusta olisi tullut itsestään selvyys.
Suukkoja hän ei kuulemma halua kanssani jakaa koska ei pidä suutelemisesta, väkipakolla saan ehkä hyvänyön suukon. Ja kun sanomaan päästään niin ei hänen suutelutaitonsa mitään maata kaatavia ole, hyvinkin kielipitoista pornoelokuva tyyliä ja hän heti alkuaikoina kehtasi väittää että minä en osaa suudella, kun suutelin erilailla kun hän. Ja minua aikaisemmin on kehuttu hyväksikin siinä lajissa..mutta ei sillä niin väliä.
Alkuaikoina seksi oli hyvinkin tärkeää meille. Ja sitä jopa saattoi kutsua hyväksi puhtaalla omallatunnolla. En itse erityisemmin ole koskaan pitänyt ylipitkistä esileikeistä, joten välillä koin jo turhautumistakin liian kauan kestävästä aloittelusta. Nyt olen turhautunut kun enää ei edes tunneta esileikkiä. Seksi luonnollisestikin on vähentynyt, tilalle tullut läheisyyttä. Mutta myös seksin kesto on lyhentynyt roimasti. Koko suoritus kestää korkeintaan sen viisi minuuttia ja jopa välillä tunnen että hän hakee omaa nautintoa hinnalla millä hyvänsä. Vaikka tunteekin huonoa omaa tuntoa jos minä en saa (5 minuutissa melko mahdotonta)
Hän on silti se sama herttainen (välillä) mies joka varmasti omalla tavallaan rakastaa minua. Tähän sopisi mitä Lisa Marie Presley on sanonut suhteestaan Michael Jacksoniin ja heidän rakkaudestaan . Michael rakasti minua niin paljon kuin se hänelle on mahdollista (mutta se ei normaalin ihmisen elämässä ole paljoa).
Minusta on tullut itkuinen ja epävarma nainen, joka omalla käytöksellään ajaa miestä pois kun kuvioon on tullut syyttä luottamuspula ja pelko menetyksestä. En tiedä mitä tehdä. Joka päivä vaadin itseäni käyttäytymään yhtä välinpitämättömästi ja ehkä jopa pienenä kiusana saada aikaan mustasukkaisuutta, mutta kun näemme jälleen huomaan palaavani epävarmaksi itsestäni ja jopa ehkä hiukan anteeksiantavaiseksi. Muistutan koko ajan hyvistä asioista suhteessamme mutta aina (niin kuin se vain ihmisen mielessä tapahtuu) päällimmäiseksi nousee pahat ajatukset. Jopa mies on sanonut että unohdan aina kuinka hyvää meillä on ollut. Niimpä, OLLUT.
Alkuaikoina mies oli mitä huomaavaisin. Tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja mentiin ulos ihan kahdestaankin. Pikkuhiljaa salakavalasti asiat muuttuivat. Sehän on ihan normaalia, mutta nyt ollaan jo kaukana siitä kivasta ja mukavasta.
Yhteiset baarikäynnit kahdestaan loppui siihen kun halusin kerran että puhuisimme tulevaisuudesta, esim työn vaihtamisesta lähempään kaupunkiin yms, mistä parit yleensäkin keskustelevat. Minulla on tunne että mies ei halua ajautua tilanteeseen jossa joutuisi selvittelemään asioita perin pohjin, kyllähän tulin maininneeksi myös muutamasta seikasta jotka minua on alkanut ottamaan päähän. Haluan kaiken olevan selvää ja ettei välillä ole salaisuuksia.
Viikonloput menevät suurimmaksi osaksi katsomalla urheilua telkkarista, mikä ei todellakaan ole minun käsitykseni mukavasta illasta. Kun olen sanonut asiasta, mies selvästi hermostuu ja heittää kaukosäätimen minulle kuin "no, vaihda sitten".
Olen ihminen jolle lomailu kerran vuodessa on tärkeää. En pidä lomana käyntiä vanhempieni luona viikon verran tai istumista kotona. Haluan raskaantyövaiheen jälkeen rentoutua maisemassa jossa ei tuttuja ole ja puhelinkin voi olla kiinni. No, yritinpä ehdottaa. Vastauksena "katsotaan (ja katse telkkariin)". Sanoin meneväni yksin sitten, vastauksena " älä viitsi olla noin lapsellinen".
Lomailu olisi jotain aivan mahtavaa, mutta elokuvissakin olisi kiva käydä joskus kerran vuodessa. Ei meidän parisuhteessa. Jälleen sanoin että menen yksin, vastaus sama kuin lomalle lähdöstä.
Baariin jos kaveriporukalla mennään ja näin kevään tullen useimmitenkinkerran viikossa, on hänellä lähes aina humalahakuinen ilta tiedossa. Sanoin kerran että mennään vaan mukaan, mutta älä juo niin paljoa, vastaus oli ettei hän muka edes ollut edellisenä viikonloppunakaan kännissä. Oli kyllä mutta ei sitä itse nää, tietenkään. Jotain hyvää juomisestakin on, silloin hän on se sama herttainen mies johon tutustuin. Kehuu ja antaa suukkoja. Selvinpäin ei koskaan.
Kun pitkän eron jälkeen näemme, en sitten alkuaikojen ole nähnyt hänen kasvoillaan samaa iloista jälleennäkemis ilmettä. On kuin minusta olisi tullut itsestään selvyys.
Suukkoja hän ei kuulemma halua kanssani jakaa koska ei pidä suutelemisesta, väkipakolla saan ehkä hyvänyön suukon. Ja kun sanomaan päästään niin ei hänen suutelutaitonsa mitään maata kaatavia ole, hyvinkin kielipitoista pornoelokuva tyyliä ja hän heti alkuaikoina kehtasi väittää että minä en osaa suudella, kun suutelin erilailla kun hän. Ja minua aikaisemmin on kehuttu hyväksikin siinä lajissa..mutta ei sillä niin väliä.
Alkuaikoina seksi oli hyvinkin tärkeää meille. Ja sitä jopa saattoi kutsua hyväksi puhtaalla omallatunnolla. En itse erityisemmin ole koskaan pitänyt ylipitkistä esileikeistä, joten välillä koin jo turhautumistakin liian kauan kestävästä aloittelusta. Nyt olen turhautunut kun enää ei edes tunneta esileikkiä. Seksi luonnollisestikin on vähentynyt, tilalle tullut läheisyyttä. Mutta myös seksin kesto on lyhentynyt roimasti. Koko suoritus kestää korkeintaan sen viisi minuuttia ja jopa välillä tunnen että hän hakee omaa nautintoa hinnalla millä hyvänsä. Vaikka tunteekin huonoa omaa tuntoa jos minä en saa (5 minuutissa melko mahdotonta)
Hän on silti se sama herttainen (välillä) mies joka varmasti omalla tavallaan rakastaa minua. Tähän sopisi mitä Lisa Marie Presley on sanonut suhteestaan Michael Jacksoniin ja heidän rakkaudestaan . Michael rakasti minua niin paljon kuin se hänelle on mahdollista (mutta se ei normaalin ihmisen elämässä ole paljoa).
Minusta on tullut itkuinen ja epävarma nainen, joka omalla käytöksellään ajaa miestä pois kun kuvioon on tullut syyttä luottamuspula ja pelko menetyksestä. En tiedä mitä tehdä. Joka päivä vaadin itseäni käyttäytymään yhtä välinpitämättömästi ja ehkä jopa pienenä kiusana saada aikaan mustasukkaisuutta, mutta kun näemme jälleen huomaan palaavani epävarmaksi itsestäni ja jopa ehkä hiukan anteeksiantavaiseksi. Muistutan koko ajan hyvistä asioista suhteessamme mutta aina (niin kuin se vain ihmisen mielessä tapahtuu) päällimmäiseksi nousee pahat ajatukset. Jopa mies on sanonut että unohdan aina kuinka hyvää meillä on ollut. Niimpä, OLLUT.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kylläpä oli pitkä viesti.
Suhteen alkuaikoja on jokaisen mielestä mukava muistella, mutta sinun pitää myös muistaa, että olette seurustelleet vasta reilun vuoden.
Jos sinusta nyt jo tuntuu tuolta, niin miten mahtaa olla parin vuoden päästä?
Et enää saa mieheltä huomiota, koska mies pitää sinua niin tuttuna ja turvallisena. Arki on tullut suhteeseenne ja kuulostaa siltä, että se on tullut jäädäkseen. Täytyy todeta, että aika äkkiä arki on tullut, jos todellakin tapaatte ainoastaan viikonloppuisin ja vapaapäivisin?
On aika hankala elvyyttää suhdetta, jos toista ei kiinnosta. Voit tietysti yrittää keskustella, vietellä ja saada hänet taas innostumaan sinusta.
Mitä jos jonain päivänä poikaystäväsi elämään astuukin toinen nainen? Sellainen, joka asuu hänen kanssaan samalla paikkakunnalla? Tiedätkö, rakastaako poikaystäväsi sinua vai onko hän sinun kanssasi vain sen takia, koska ei jaksa etsiä toista?
Minusta suhteenne ei kuulosta sen arvoiselta, että sinun kannattaisi luopua omista haluistasi ja toiveistasi. Aina jostain löytyy sellainen henkilö, jonka kanssa toiveet menevät yhteen.
kanssa tunteistasi mielellään sellaisella hetkellä että ei oo esim. kattomassa televisiota, jolloin keskittyminen voi olla aika lailla siinä. Ja kuuntele mitä sanoo. Ja mieti itelles selväks että onko teillä tulevaisuutta.