Kuinka moni kuvittelee että saa lapsien saamisella kaiken anteeksi ja surut unohdettua Lapissa olemme tottuneet siihen että myös lasten kiusaaminen ja testaaminen saa surutta jatkua vanhempien virheiden takia. Minusta tämä on oikein kun aina sama stoori vanhmpi/vanhemmat olivat täysiä hirviöitä ennen lasta ja lasten jälkeen kaikista pahimpia jeesustelijoita ja enkeleitä. T rotanmyrkky kunniaan
Vastaukset 9
- Anonyymi
Tosi on. Monta kertaa joitakin lapsia ja myös aikuisia kiusataan sen vuoksi, että kiusaajien vanhemmat ja lähiympäristö arvostelevat äänekkäästi kiusattujen lasten vanhempia, näiden tapaa eläää ja sitä, miten ja millä tavalla nämä tulevat toimeen elämässään.
Se, ikään kuin, kiusaajien, lasten ja aikuistenkin mielestä oikeuttaa kiusaamiseen ja ylenkatseeseen. On olemassa hyvin monia syitä kiusaamiseen.
On olemassa myös näkemys, että yhteisö tarvitsee aina uhrin, jota nokkia loputtomiin, pönkittääkseen omaa hyvää, mutta jostakin syystä heikkoa minäänsä.
Näin ehkä pönkitetään ja yritetään tuoda esiin omaa hyvää elämäntapaa ja oikeanlaista arjen pyörittämistä.
Ja myös varallisuus, poliittinen kanta ja jopa ihmisen pukeutuminen ja koko ulkomuoto aiheuttavat kiusaamista.
Kaikkia ei hyväksytä: Kaikilla ei ole työpaikkaa. Kaikilla ei ole rahaa. Kaikki ihmiset eivät ole saman näköisiä ja kokoisia. Kaikki eivät pukeudu määrätyllä tavalla. Jotkut uskaltavat poiketa tavanomaisesta laumakäyttäytymisestä.
Kaikki eivät alituiseen voi nousta koneeseen ja matkustaa ulkomaille.
Ja monet polkevat toisia lokaan armotta oman etunsa saavuttamiseksi ja pitämiseksi kunniassa. - Anonyymi
Täällä on ja lapissa yleensä paljon näitä tekopyhiä kaappi kommunisteja.Varmaan omassa sairaassa mielessään hyväksyvät tälläkin hetkellä venäjän toimet
- Anonyymi
Liittyykö tämä keskusteluaihe jotenkin venäjän toimiin ja konfliktiin? Oletko nukkunut viime yönä huonosti ja nähnyt pahoja, syyttäviä unia?
- Anonyymi
Tiedän monia tapauksia joissa hoidettava osapuoli ollut erittäinkin varakas, mutta kuoleman jälkeen omaisuus kadonnut kuin tuhka tuuleen.
- Anonyymi
Kertoisitko hieman tarkemmin tapauksista.
- Anonyymi
Liittyykö Hanhivaaran loppumaton etsintäpähkäily ylitorniolaisiin ongelmavanhempiin?
- Anonyymi
Eipä taida Hanhivaara-tapaus eritysesti liikahdella ylitorniolaisten ongelmakirjoittajien aloitteista.
Ylitorniolla on monta tasavahvaa, aloittellista kirjoittajaa.
Monia kuiskailijoita aktivoitunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida Hanhivaara-tapaus eritysesti liikahdella ylitorniolaisten ongelmakirjoittajien aloitteista.
Ylitorniolla on monta tasavahvaa, aloittellista kirjoittajaa.
Monia kuiskailijoita aktivoitunut.Sinäkö luulet olevasi kirjoittajien suuri arvostelija?
Kerro, mistä hyvästä luulet olevasi jo se kokenut räksyttäjä ja ainoa kirjallisuuden asiantuntija.
Kaikki ilmaisut ovat mielestäni tervetulleita, oma on valinta mitä kirjoittaa ja mitä yrittää muille sanoa.
Koiraa ei ole karvoihin katsominen
Tiedätkö sen:
Totuus kestää huonosti päivänvaloa.
Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö luulet olevasi kirjoittajien suuri arvostelija?
Kerro, mistä hyvästä luulet olevasi jo se kokenut räksyttäjä ja ainoa kirjallisuuden asiantuntija.
Kaikki ilmaisut ovat mielestäni tervetulleita, oma on valinta mitä kirjoittaa ja mitä yrittää muille sanoa.
Koiraa ei ole karvoihin katsominen
Tiedätkö sen:
Totuus kestää huonosti päivänvaloa.
Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan.Päivänvalon kestävyys lienee ongelma.
Ihmetystä herättää se että Hanhivaara on kadonnut jo vähän vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Ja kuitenkin Hanhivaaran katoaminen nousee säännöllisesti pinnalle keskustelun aiheeksi.
Vähän vertauskelpoinen vuonna 2006 surmansa saaneen Jukka S. Lahden vaimon syyllistämiskampanjoiden pinnalle nousun kanssa. Vaikka Lapissa tuota Anneliress
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491165- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 35389
- 30385