Olin melkein kuukauden laihdutuskuurilla,söin terveellisesti,enkä käyttänyt yhtään sokeria missään muodossa.Olo oli koko ajan erittäin hyvä ja paino laski itsestään vaikka en harrastanut paljon liikuntaa.
Kuurin aukana en syönyt mitään viljatuotteita koska viljakin muuttuu kehossa sokeriksi.
Kuurin jälkeen herkuttelin karkeilla ja muulla sokeripitoisilla herkuilla.
Sain siitä erittäin kovan päänsäryn moneksi päiväksi.Päänsärky ei tullut yhden päivän herkuttelusta vaan sitten kun toistin herkuttelun kahden päivän kuluttua.Karkkiakin söin tuona päivänä yli 300grammaa ja sokeria tuli paljon muustakin roskaruuasta.
Ei ole epäilystäkään siitä mikä on ollut PÄÄNSÄRYN SYY.Se on sokeri ja liian suuret kalorimäärät.
Nyt jatkossa pitää herkuttelut tehdä eri tavalla syömällä enemmän sitä samaa ruokaa mitä on syönytkin ja lisäämällä siihen pastaruokaa,ruisleipää,ja karjalanpiirakoita.(sokeria vain vähän)
Siinä on sekin etu että kalorit pysyy sillä tavalla tehtynä alle 3500
Roskaruualla tehtynä menee suuren kokemukseni mukaan vähintään vähintään 4000-5500 kaloriin.
Parasta olisi olla herkuttelematta ollenkaan,mutta jos on ollut kuukaudenkin herkuttelematta niin kyllä sitä alkaa tekemään välillä mieli muutakin ruokaa.
Joilla on migreeniä kannattaa kokeilla luopumista kaikesta sokerista.
Karkit ja sokeri aiheuttaa kovaa päänsärkyä,miten herkutella
22
3717
Vastaukset
- Anonyymi
Olen siirtynyt pelkkään parhaaseen viljaan ja proteiiniin. Vähän parhaita rypsiöljyä, siemeniä ja pähkinöitä mukaan.
Nyt alkaa olla kaikki mitat parhaat ihmiselle.
Joskus syön parasta perunaa.- Anonyymi
Kaloreita sopivasti, maha täynnä parasta ruokaa, suussa hyvä maku. Kasviksia mukaan ja marjoja,
Vaihdan aina tyyliä, usemman kerran vuodessa.
Karkkia ja limua pikkuisen vain, ettei hampaat mene rikki. - Anonyymi
Minä syön parasta hedelmätoffeeta ja parasta vaniliajäätelyä mitä lidlistä saa.Sitten kelaan parhaimmalla käytetyllä pyörällä mitä parhaalta kirpputorilta löysin 5dellä eurolla ja mittaan vatsarasvat parhaimmalla pihtimittarilla mitä biilteemasta löytyy.
- Anonyymi
Lapsien lihavuus 3 kertaistunut,ja mitä sairauksia lihavuus aiheuttaa.
https://www.perttimustajoki.fi/lihavan-lapsen-elama/ - Anonyymi
Ei aikuinen ihminen mitään karkkia tarvitse. Syö kahvileipä vaikka päivittäin
- Anonyymi
Sokeria ei pysty vastustamaan, se on kuin alkoholi alkoholisteille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sokeria ei pysty vastustamaan, se on kuin alkoholi alkoholisteille.
Pystyy aivan hyvin. Pitää vaan kasvattaa pallit noin niiku kuvaannollisesti eli kasvaa aikuiseksi.
- Anonyymi
olis kyllä huippujuttu jos pystyis sokeri KOKONAAN jättää pois, sitä sokeriahan on epämääräisesti useissa tuotteissa, jos ei aina lue tuoteselostetta ??
joskus toden totta sitä makeaa tekee mieli, niinkuin kahvin kanssa
edes jokin keksipala, en kyllä pysyt kokonaan jättään sokeria pois, mutta vähentää
kyllä voi .- Anonyymi
Älä osta sitä teollisuusmössöä. Teet ruoan itse. Kasviksetkin on makeita kun keität ja heität pannulle.
- Anonyymi
Sokeri muuttuu etanooliksi kehossa ja siitä tullee luultavasti kankkunen sullekii!🍊🍎🍑
- Anonyymi
Juuri niin. Siksi ei lemmikeille pientäkään palaa leipää tai muita herkkuja.
- Anonyymi
Se on vieroitusoire aiva sama mikä tulee alkoholijuomista.Huumausaineitten käyttäjillä nämä vieroitusoireet ovat paljon rajumpia,on vapinaa yms.
Vieroitusoireet
https://www.terveyskirjasto.fi/lam00090
- Anonyymi
Se mikä sopii yhdelle ei välttämätä sovi toiselle , joten yksilöllinen on. Tämäkin asia
- Anonyymi
Vaihdoin karkit taateleihin ja viikunoihin. Suklaan vaihdoin raakasuklaaseen. Makeanhimo meni ohi.
Onhan taateleissa ja kuivatuissa hedelmissä paljon hedelmäsokeria, mutta jo 3 taatelia päivässä riittää ja saat vielä hyviä vitamiineja.
Sokeririippuvuus on yhtä paha kuin alkoholiriippuvuus. Se voi aiheuttaa rasvamaksan.
Meillä Suomessa pupelletaan kokoajan irtokarkkeja jne...ei ihme, että kansa on ylipainoista.
Erityisherkkuni on lakritsitaatelit!
Jätin myös valkoiset jauhot pois. Laihduin 4kg 2:ssa kuukaudessa. Ei ihmedieettejä. Nyt ihannepainossa. Hyvä olla!- Anonyymi
ei kaikille tule rasvamaksaa.
- Anonyymi
Se päänsärky tuli uudestaan kun aloin suömään karkkia ja leipää ja loppui kahdessa päivässä kun lopetin niitten syömisen.
Päänsärkyä tuli myös silloin kun söin 200g mitä vain jossa oli 100g 300 kaloria
Kevyttä ruokaa saan syödä reilusti ja siitä olo vain parantuu.- Anonyymi
Nyt on erittäin hyvä olo kun olin puolipaastolla 3 päivää.Kalorit vain 1400 päivässä ei yhtään karkkia ja leipää.
Päänsärystä olen kärsinyt kymmeniä vuosia aivan turhaan.Olisi pitänyt lopettaa vain leivän ja karkin syönti.En ole ennen paljon muuta syönytkään.
Leipä aiheuttaa siis liikaa syötynä myös kovaa päänsärkyä.Turvallisesti voi syödä 2 palaa päivässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on erittäin hyvä olo kun olin puolipaastolla 3 päivää.Kalorit vain 1400 päivässä ei yhtään karkkia ja leipää.
Päänsärystä olen kärsinyt kymmeniä vuosia aivan turhaan.Olisi pitänyt lopettaa vain leivän ja karkin syönti.En ole ennen paljon muuta syönytkään.
Leipä aiheuttaa siis liikaa syötynä myös kovaa päänsärkyä.Turvallisesti voi syödä 2 palaa päivässä.Verenpaineen yläpaine laski viikossa 153 stä 130 neen ja tulee laskemaan lisääkin.
Kesällä se oli alimmillaan 117
Olo piristyi huomattavan paljon ja tuntuu että päässä kiertää nyt hyvin veri.
Liian suuri verenpaine on vaarallinen.Se saattaa katkaista päästä verisuonen ja kuolee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on erittäin hyvä olo kun olin puolipaastolla 3 päivää.Kalorit vain 1400 päivässä ei yhtään karkkia ja leipää.
Päänsärystä olen kärsinyt kymmeniä vuosia aivan turhaan.Olisi pitänyt lopettaa vain leivän ja karkin syönti.En ole ennen paljon muuta syönytkään.
Leipä aiheuttaa siis liikaa syötynä myös kovaa päänsärkyä.Turvallisesti voi syödä 2 palaa päivässä.Ihmeellistä, että olet löytänyt vihdoinkin totuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verenpaineen yläpaine laski viikossa 153 stä 130 neen ja tulee laskemaan lisääkin.
Kesällä se oli alimmillaan 117
Olo piristyi huomattavan paljon ja tuntuu että päässä kiertää nyt hyvin veri.
Liian suuri verenpaine on vaarallinen.Se saattaa katkaista päästä verisuonen ja kuolee.Kalorit oli keskimäärin vain 2400.Se että jo näinkin pienet määrät voivat aiheuttaa kovaa päänsärkyä on uutta minullekin.
- Anonyymi
Kuurit ei toimi, vaaditaan elämäntavanmuutos niin ei tarvitse ihmetellä
- Anonyymi
Itse pääsyt irti sokerikoukusta. Joten kietäydyn kaikki missä sokeria. Ilman että laiduttaisin. Jos otan 1 keksin,karkin,eskimopuikon.saan päänsäryn. Joten se jo estää haluamasta makeaa. Sokeri arvoni on ollut koholla. Syy lopetin makean syömisen karkeina,pullana keksinä, suklaana. Kun sanon ei kiitos, se tarkoittaa sitä ilman selityksiä .En tarvitse siihen vastapuolen sanomista: Et nyt liho yhdestä leivoksesta,kaakun palasta ymm.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181