Kyllä, mutta vaikka Schubert tuotteliaisuudessa olikin 2 suurta sinfonikko kollegaansa edellä, ei hänenkään kynästä suinkaan pelkästään aina suuria ja merkittäviä teoksia tämänkään sävellysmuodon alalla lähtenyt, etenkään luonnollisestikaan vielä nuoruusvuosinaan säveltäjänä ominta ääntään ja taiteellisiin probleemoihin vastausta etsivänä aloittelevana, mutta lupaavana säveltäjäkandidaattina wieniläisklassisen perinnön jatkajana, joka kenties oli vielä myöhemmin kaukaisessa salaperäisyyden verhoamassa hamassa tulevaisuudessa lunastava itsensä ja lähipiirinsä häneen asettamansa suuret odotukset mitä häikäisevimmällä tavalla, ellei sitten joku odottamaton kohtalon isku katkaisisi traagisesti nupullaan olevaa kukintoa ennenaikaisesti, joka ei ollut saava kehittyä puutarhurin hellässä huomassa kuten Mozartin nerous tämän isän hoivaamana ja suojelemana.
Kulkeehan kuoleman ajatus ja henkilökohtainen suru Schubertin sävellystuotannossa miltei juonteen lailla, aivan kuin hän olisi Toivo Kuulan tavoin aavistanut olevansa jo varhain kuolemaan vihitty; ajateltakoon esim. pakkomielteen omaista suhdettaan Salis-Seewisin runoon Das Grab (hauta), jonka Schubert sävelitti kaikkiaan, ei enempää eikä vähempää, kuin viidesti, joista ehkäpä versio D 569 vaihtoehtoisesti joko pianosäestyksellisenä yksinlauluna tai mieskuorolauluna on kiehtovin.
Toisinaan tuntuu aivan siltä kuin Schubert olisi itsekin pelännyt sisälle itseensä, luovaan minäänsä, kätkeytyviä ehtymättömiä musiikillisia voimavaroja ja aikaansa edellä kulkevia taiteellisia visioita ja halusi pitäytymällä sovinnaisissa eleissä, tavoissa ja muodoissa miellyttää aikalaisiaan, johon toki Mozartinkin joskus aikanaan elinkeinonsa turvaamiseksi oli alistuttava.
Toisaalta voidaan katsoa, että klassisten esikuvien, joista riippumattomana ja vapaampana hän aikaisemmin loi teoksiaan, tunkeutuminen entistä dominoivampina nuoren ja kehittyvän omia rajojaan koettelevan ja taiteensa sisäisiä lakejaan luotaavan säveltäjän tietoisuuteen saattoi toimia spontaanisuutta tukahduttavana voimana aiheuttaen taantumista musiikillisessa kehityksessään
Kulkeehan kuoleman ajatus ja henkilökohtainen suru Schubertin sävellystuotannossa miltei juonteen lailla, aivan kuin hän olisi Toivo Kuulan tavoin aavistanut olevansa jo varhain kuolemaan vihitty; ajateltakoon esim. pakkomielteen omaista suhdettaan Salis-Seewisin runoon Das Grab (hauta), jonka Schubert sävelitti kaikkiaan, ei enempää eikä vähempää, kuin viidesti, joista ehkäpä versio D 569 vaihtoehtoisesti joko pianosäestyksellisenä yksinlauluna tai mieskuorolauluna on kiehtovin.
Toisinaan tuntuu aivan siltä kuin Schubert olisi itsekin pelännyt sisälle itseensä, luovaan minäänsä, kätkeytyviä ehtymättömiä musiikillisia voimavaroja ja aikaansa edellä kulkevia taiteellisia visioita ja halusi pitäytymällä sovinnaisissa eleissä, tavoissa ja muodoissa miellyttää aikalaisiaan, johon toki Mozartinkin joskus aikanaan elinkeinonsa turvaamiseksi oli alistuttava.
Toisaalta voidaan katsoa, että klassisten esikuvien, joista riippumattomana ja vapaampana hän aikaisemmin loi teoksiaan, tunkeutuminen entistä dominoivampina nuoren ja kehittyvän omia rajojaan koettelevan ja taiteensa sisäisiä lakejaan luotaavan säveltäjän tietoisuuteen saattoi toimia spontaanisuutta tukahduttavana voimana aiheuttaen taantumista musiikillisessa kehityksessään
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.