On varsin ilmeistä vaikkakaan ei vielä taiteen pyhäkössä kuulutettua, että Melartin on suomen suurin sinfonikko, sillä vielä on mahdollista että joskus arkistojen kätköistä nousee esille jonkun unohdetun suomalaisen suuren säveltäjän, kuten Erkki Aaltosen, Erik Fordellin, Kalervo Tuukkasen, Olavi Pesosen, Sulho Rannan ym. sinfonioita, jotka voittavat Melartinin tähän saakka ylivoimaisina näyttäytyneet sinfoniat emotionaalisella hehkullaan, syvyydellään ja lumovoimallaan, kuten oikeastaan jo rakastetun Mikkelin suuren pojan Kalervo Tuukkasen Meri sinfonian tapauksessa on jossain määrin tapahtunutkin, vaikka tässä yhteydessä on todettava näiden kahden säveltäjän välisen kamppailun sinfonian herruudesta tasapeliksi, vaikka tuota meri sinfonian laajaa avausosaa ei voikaan kuunnella spotifysta tai tuubista, niin suurenmoista musiikkia kuin se sisältääkin, mutta onhan sekin vielä mahdollista että pettymykseksi osoittautuneesta saikkolan palkitusta 5. sinfoniasta huolimatta tämän kehuttu taistelusinfonia osoittautuu maineensa veroiseksi teokseksi sulho rannan todetessa ettei sen sisäisiä arvoja voi kieltää ja että se on monin kohdin hyvin vaikuttava ja siihen astisista Saikkolan teoksista ylläpitävin ja vakuuttavin vaikka jo Saikkolan Karjala palaa teki suuren emotionaalisen vaikutuksen ja salmenhaaran mukaan traaginen sinfonia on edellistä rikkaammin orkestroitu.
Onko Melartin todella suomen suurin sinfonikko?
5
128
Vastaukset
- Anonyymi
Turha kysymys kun kaikki tietää, ja tietää ei ainoastaan täällä Suomessa vaan pitkin ja poikin maapallon siihen vastauksen.
Siksi kysymys tulisi asettaa että onko Melartin Suomen toiseksi paras sinfonikko? ja siihenhän vastaus on että ehkä vois ollakin mutt'kun on Klami. Ja Aho, ja Sallinen, ja Rautavaara, ja Norgren, ja Kaipainen ja ... Kalevi Kumm... eiku Tuukkanen.
Kun ei mikään nosta Melartinia mitenkään noitten mainittujen yläpuolelle, tosin ei myöskään paina häntä niitten alapuolelle.- Anonyymi
Klami ei omasta mielestäänkään ollut kummoinenkaan sinfonikko ja vaikka olen nauttinutkin Klamin esikoissinfonian kuuntelemisesta ei kukaan toinen sinfonikko 1900 luvulla koko maailmassa saatikka suomessa ole vaikuttanut tunteisiini yhtä väkevästi toisinaan suloista poltettakin rinnassani tuntien kuin Melartin vaikka jussi jalaksen erinomaisella vaikkakin lyhennetyllä tulkinnallaan mestarin sinfonia breviksestä kun sen sijaan apokalyptisestä 6. vaikutun enemmän ehkä grinin tulkintana ja f duuri sinfonia uutena editiona, mutta myös Tuukkanen ihanalla Meri sinfoniallaan, joka saa minut lumoutumaan duetto vokaalisien eteerisessä kauneudessaan niin romanttisena niin kuin en kenenkään toisen sinfonioista koskaan, jollei nyt sitten lasketa itseään suurta Ludwigia tai Mozartia joiden musiikki on objektiivisena klassismina tosin paljon syvällisempää kuin kenenkään romantikon, mutta myös Helvi leiviskä on puhutellut sinfonioillaan väkevästi tunteitani ja sulho ranta etc , niin etten ymmärrä, kuinka joku viileätä klassismia tai nuorklassismia edustava säveltäjä, jonka valjut ja laimeat, mehuttomat ja suuria romanttisia lauluteemoja uupuvat sinfoniat jotka "eivät tunnu missään" tahi vaikuta voimallisesti tunteisiin voisi pärjätä heille mutta onhan se viihdemusiikkikin paljon suositumpaa ja myydympää kuin suuri taide, täytyy myöntää.
- Anonyymi
"Onko Melartin todella suomen suurin sinfonikko?"
Tuskin suurin sillä Segerstamia on siinä 'lajissa' vaikea lyödä, mutta olisiko että Melartin oli pisin? Josta pituudesta seurasi että pelasi vuosia Suomen koripallomaajoukkueessa keskushyökkääjänä.
Mikä koripalloilu sitten ehkä osin selittää sen miksi tuotanto jäi niin pieneksi. Sikäli kuin tiedän niin opusluettelonsa päättyy jo opus 007:ään, joka teos oli ehdotuksensa musiikiksi ensimmäiseen Bond elokuvaan, mutta valitettavasti ei kyseisen elokuvan tekijöille kelvannut.- Anonyymi
Melartin oli Sibeliusta pienikokoisempi mies valokuvasta päätellen.
- Anonyymi
Melartinhan loi suomen oloissa valtavan tuotannon, mutta se koostuu valtaosaltaan pienimuotoisista ja usein myös salonkityylisistä teoksista kuten karakteristisista pianokappaleista ja lauluista, mutta myös mm. näytelmämusiikista ja kuorolauluista, vaikka hän kunnostautuikin joidenkin sinfonisten runojen ja kuuden saksalaiseen orkesteritraditioon pohjautuvan sinfonian ja viulukonserton, oopperan ja baletin säveltäjänä, mutta se seikka että Melartinilla oli myös muita tehtäviä hoidettavanaan mm. konservatorion johtajana monista harrastuksista puhumattakaan vei aikaa sävellystyöltä siinä määrin, että mm. 8. ja 9. sinfonia, jotka olivat työn alla jäivät valmistumatta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860