Ennen oli kaikki helpompaa

Anonyymi-ap

Olen nyt siis 43v mies, normaalin näköinen ja kaikin puolin tavis. Nyt pitkällisen avioliiton kariuduttua, olen tässä viimeiset pari vuotta yrittänyt löytää uuden suhteen.

Joskus nuorena miehenä, muistan kuinka suhteiden aloittaminen kävi kuin itsestään. Riitti kun ilmoitti toisilla tai kolmansilla treffeillä, että taidan vähän tykätä, ja toinen vastasi samoin. Niin siitä se sitten lähti, ja mitään suhteen määrittelyä ei edes tarvinnut, kun molemmille oli ilmiselvää, että tässä sitä nyt sitten seukataan. Tämä aiempi muutaman vuoden suhde alkoi tällä tapaa, ja samoin seuraava pitkäaikainen suhde, jossa tuli lapsiakin. Myös aiemmat lyhytaikaiset suhteet alkoi samalla tavalla, hyvin yksinkertaisesti.

Nyttemmin, olen treffaillut useiden naisten kanssa. Ja kaikilla sama juttu, treffit menee hyvin ja juttu luistaa, toisille ja kolmansillekin treffeille pääsee, mutta sitten alkaa pelailu. Ei vastata puhelimeen, leikitään hankalasti tavoiteltavaa, ollaan tökeröjä, aletaan kyseenalaistamaan kaikkea minuun liittyvää. Eikä haluta määritellä suhdetta, usein olen itse joutunut sanoa että tästä ei varmaan tule mitään, ja toivottanut hyviä jatkoja. Yhden peliä katselin pari kuukautta, kunnes totesin, ettei nainen ole tosisaan, vaan leikkii. Onko naisista tullut sitoutumiskammoisia vai mitä?

En minäkään automaattisesti kenestä tahansa tykkää, mutta useimmiten osaan tykästyä monenlaisiin ihmisiin, kunhan vain kemiat kohtaa. Miksei asiat voisi vain toimia niin kuin ennen, eli sanoa että taidan tykätä susta, niin mäkin susta, ja sitten ollaan yhdessä. Ei, treffit on vain alkusoittoa sille naisen vaatimuslistalle, mistä hän sitten alkaa merkata päässään plussia ja miinuksia, ja pelailemalla pelaa aikaa, eikä halua sitoutua.

Naiset tuntuu monesti ajattelevan, mitä hyötyä ja lisäarvoa tuo mies voisi tuoda minulle. Kun itse taas ajattelen että mitä hyötyä tai lisäarvoa minä voisin tuoda jonkin toisen elämään. Tuo toisen ihmisen arviointi plussineen ja miinuksineen, on jotenkin raadollista, ihan kuin oltaisiin jotain televisiota ostamassa. Miksei voisi vain ajatella, että kaikissa ihmisissä on plussia ja miinuksia, ja hyväksyä se tosiasia.

On tää maailma kummaksi mennyt. Olenkin jo luovuttanut parisuhteen etsimisen, se tuntuu toistavan samaa kaavaa. Eräskin nainen oli valmis kyllä ottamaan palveluksiani, mutta ei antanut mitään toiseen suuntaan. Vihjaili välillä jopa että olisin voinut maksaa pari hänen laskuaan, ja kohteli silti niin kuin roskaa. Tuolloin sanoin että kiitti vinkistä, mutta tää loppui nyt mun osalta tähän.

Varmaan paras olla yksin, ja keskittyä muihin asioihin, onneksi elämässä on muutakin.

5

1216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo oli hyvin ikävää luettavaa!

      Kertomasi pelleily on rikkonut avioliittoja aivan tarpeettomasti. Haetaan rahakkaampaa ja "parempaa" --- maksajaa. Onko meidän yhteiskunta apinoinut noin täysin ulkomaailman arvoja että rahalla mitataan aivan kaikki.

      Tuollaiset pelleilijäseuralaiset onneksi näyttävät karvansa suht nopeasti, heille kun on kiire varmistaa aina seuraavan "uhrin" kiinnisaaminen.

      Täytyy vain uskoa että jostain keskuudestamme löytyy kultakimpale joka kykenee arvostamaan ihmisessä muutakin kuin vain osakesalkkua ja maksukykyä! Jonka oma taloudellinen asema ei vaadi ylimääräistä maksajaa, muutta joka ei myöskään halua tulla nenästä vedetyksi.

    • Anonyymi

      Tämä ulkokultainen maailma.Tinderi maailma . Minämuna ja himo,pornoilu.. Rahan ahneus. Status. Ulkonäkö.Pelkkää pskaa. Täällä löydy aitoa rakkautta . Pskasta ei synny timantteja. Turhaa toivotte .

    • Anonyymi

      jos puhut ex erosta? Kukan ei halua olla laastari ja terapeuttisi. Joten jokainen joka käy eron mies/ nainen.Pitäisi käydä lyhyt terapia. Kukaan ei uusissa suhteissa tai ystävyydessä halua kuulla käydä läpi erot,tai asiat kamala ex ymm

    • Anonyymi

      Niinhän se varmasti on, että yhden/kahden/useamman parisuhdekokeilun jälkeen ihmisillä ei monilla enää ole varsinaista tarvetta kokeilla uudelleen varsinaista parisuhdetta. Toive voi hyvin olla jokin kevyempi versio, ihan tapailua tai pelkkää satunnaista seuraa. Joku voi haluta erillissuhdetta ja mitä näitä kaikkia vaihtoehtoja nyt onkaan, mutta se perinteinen parisuhde voi hyvinkin olla laskuista pois ja musta se on ihan ymmärrettävää. Itsehän haluaisin nimenomaan sen perinteisen parisuhteen yhteiseloineen, enkä ole lainkaan kiinnostunut mistään muista virityksistä. Tuo ns. perinteinen tyyli vaan asettaa ne kaikkein suurimmat yhteensopivuusvaatimukset, kun ei voi välillä vaan häipyä omaan kotiinsa, jos alkaa yhdessäoleminen tuntua liialliselta. Vaan ei tähän auta kuin sopeutua, että ihmiset ovat erilaisia.

      • Anonyymi

        Ja tietenkin kaikissa ihmisissä on plussia ja miinuksia. Oleellista on mihin kohtaan ne plussat ja miinukset sattuvat. Miinus ei haittaa lainkaan, kunhan se osuu sellaseen kohtaan, jolla ei ole itselle niin kauheasti väliä. Plussasta taas ei ole mitään hyötyä, jos se osuu sellaseen kohtaa, jolla ei itselle ole mitään merkitystä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      112
      1476
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1024
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      968
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      855
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      792
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      727
    Aihe