Autolla ei ohiteta vastaantulioiden kohdatessa
Raivopyörä taas yritti aja päälle kun ohitti vastaantulioiden kohdatessa
Onko ne ihan soita kaistoja
Raivopyörä taas yritti aja päälle kun ohitti vastaantulioiden kohdatessa
Onko ne ihan soita kaistoja
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mietippä sitä, peilin edessä.
Ihan kuin yksi raivouimari uimastadikalla. Ennen altaan päätyä oli ruuhkaa ja jouduin selkää uidessani hidastamaan ja odottamaan, että tulee tilaa päätyyn hitaampien päästessä lopulta eteenpäin (ne hitaat olivat turhaan nopeampien radalla).
Mutta raivouimari yritti ohittaa vastaantulevien ja minun välistä, oikean kainaloni alta (oikea puoli, koska uin selkää). Säikähdin ja räpikön siinä ihan kunnolla kun raivouimari törmäsi minuun ja oli käteni alla. Ei ollut yhtään mitään järkeä siinä raivouimarin ohitusyrityksessä. Tyhmiä riittää joka paikkaan.
Ei olla nyt uima hallissa raivo
Omaan pyörätellä
Joo ja raibopyöriämeiittää joka paikkaan myös kevyen liikenteen väylällä kun ovat huomanneet että auton kanssa ei voi kilpailla
Raivopyörä on hupenevat luonnonvara
Onneksi
Moni autoilija ohittaa pyöräilijän vaikka vastaan tulee auto.
Pyörän paikka valkoisen viivan ojan puolella
Saa ohittaa
Raivo opettele liikenne sääntöjen alkeet
Auto ope
Kysyikin soittajan a
Miksi raivo tulee siihen väliin jos neljämimistä kohtaa toisen sa kävellen
Ei siinä mahdu ohittamaan
Automaattisesti raivomtunkee väliin
Ei aikomustakaan hiljentää vauhtiaan
Miksi . Mikä noita raibopyoriä oikeen vaivaa
Onneksi niillä ei ole ajokorttia eikä autoja
Lääkkeet unohtu?
Opettelisit myös kirjoittamaan, jookosta?
Vastaa mieluummin aloitukseen oikein kirjoittamalla etkö tonhi nenääs jos osaat lukee
Oot vaan vanha ukko joka asuu yksin kuluttaa aikaa trollaamalla... kukin tietty tyylillään, mutta säälittäväähän se on
Mikäs sinä olet nuori rikas kokoomuslainen johtaja jolla vaikka mitä
Siellä Kontulan vuokra asunnossaan vanhalla puolella ilman qutopikaan
Vuokra-asunnossaan, väliviivalla silloin kun yhdyssanan ensimmäinen osa päättyy samaan vokaaliin, jolla toinen osa alkaa. Eikö kansakoulussa opetettu?
Qutopikaan? En ymmärrä sanaa, onko saamea?
Täälä rekan rahassa tärisëe vän toi iso peukalo.
Ei jaksa aina korjailla joka kirjain tai jos et osaa Suomeen
Ei oo pakko lukee
Herra erinomainen rikas kokoomuslainen loine n
Turvallista matkaa vain meille muille jos "ammattikuski" oikein naputtelee? Ei taida ammattiylpeys olla kovin tuttua?
Joku naistenmallinen 7 vaihteisella takarummulla ,missä jalkajarru toimii rengaskoolla 28".Hyvä ja varma talvipyörä eikä mäet ahdista sekä pitempikin matka pyörällä onnistuu
Tässä raivo pyösän näkemys mitä on liikenne säänöt
https://youtu.be/LxEP2BY_2b8