Itse olen huomannut, että todellista tukea ei laihduttaessa / ruokaremonttia tehdessä tule, vaikka niin luulisi. Nettitukiryhmät ja e-mail laihiskaverit ei toimi, ne yleensä pikkuhiljaa hiipuvat alkuinnostuksen jälkeen. Sitten olet niiden puolesta omillasi.
Perhe ja kaverit ovat ensin ihan iloisia ja lupaavat kannustaa, mutta parin viikon jälkeen kysellään pizzalle, hampurilaiselle, baariin muutamalle tai leffailtaan sipsein, karkein ja kokiksin niinkuin ennenkin. Tai näin kesällä grillijuhliin. Lenkille tai salille ei kyllä tarjouduta vahingossakaan lähtemään. Ja niin näidenkin puolesta olet omillasi.
Kun tarpeeksi monta kertaa kieltäydyt, niin kohta ei kukaan pyydä mihinkään. Siinähän kyhötät kotona.
Olen siis havahtunut siihen, että yksin on puurrettava saavuttaakseen jotain, muille ei kannata kertoa suunnitelmista, ei ne sitä viikon päästä enää muista, eivätkä ainakaan aio tukea. Ei siinä mitään, hyvä tietää miten asiat ovat ja itse olen kyllä itsestäni vastuussa. Sanon ei kaikenlaisille syömisjuhlakutsuille ja menen kauppaan ostamaan salaattini yksin, niin ei tarvitse katsoa kun kaveri jahkailee karkkihyllyllä ja vielä auttaa tätä päättämään mitä hän haluaa sieltä ottaa.
Kirjotus varmaan kuulostaa katkeralta ja niinhän se onkin. Toisten ihmisten, ystävienkään, ongelmia vähätellään eikä parempaan suuntaan kehittymistä tueta. Oma napa on aina tärkein. Ehkä minullakin, tästä lähtien. Ei tule olemaan muille aikaa kun olen tästä lähtien juuri lähdössä lenkille, katselemaan vaatteita kaupungille tai olen juuri suunnittelemassa muutaman seuraavan päivän ruokalistaa.
Siitäs saatte, kaikki te, joita elämäni suunta ei tippaakaan kiinnosta. Minua elämäni kuitenkin kiinnostaa ja aion nyt elää niinkuin haluan, vaikka sitten ilman ns. läheisteni tukea.
Perhe ja kaverit ovat ensin ihan iloisia ja lupaavat kannustaa, mutta parin viikon jälkeen kysellään pizzalle, hampurilaiselle, baariin muutamalle tai leffailtaan sipsein, karkein ja kokiksin niinkuin ennenkin. Tai näin kesällä grillijuhliin. Lenkille tai salille ei kyllä tarjouduta vahingossakaan lähtemään. Ja niin näidenkin puolesta olet omillasi.
Kun tarpeeksi monta kertaa kieltäydyt, niin kohta ei kukaan pyydä mihinkään. Siinähän kyhötät kotona.
Olen siis havahtunut siihen, että yksin on puurrettava saavuttaakseen jotain, muille ei kannata kertoa suunnitelmista, ei ne sitä viikon päästä enää muista, eivätkä ainakaan aio tukea. Ei siinä mitään, hyvä tietää miten asiat ovat ja itse olen kyllä itsestäni vastuussa. Sanon ei kaikenlaisille syömisjuhlakutsuille ja menen kauppaan ostamaan salaattini yksin, niin ei tarvitse katsoa kun kaveri jahkailee karkkihyllyllä ja vielä auttaa tätä päättämään mitä hän haluaa sieltä ottaa.
Kirjotus varmaan kuulostaa katkeralta ja niinhän se onkin. Toisten ihmisten, ystävienkään, ongelmia vähätellään eikä parempaan suuntaan kehittymistä tueta. Oma napa on aina tärkein. Ehkä minullakin, tästä lähtien. Ei tule olemaan muille aikaa kun olen tästä lähtien juuri lähdössä lenkille, katselemaan vaatteita kaupungille tai olen juuri suunnittelemassa muutaman seuraavan päivän ruokalistaa.
Siitäs saatte, kaikki te, joita elämäni suunta ei tippaakaan kiinnosta. Minua elämäni kuitenkin kiinnostaa ja aion nyt elää niinkuin haluan, vaikka sitten ilman ns. läheisteni tukea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
laihduta, joten turhaa vaatia heitä huomioimaan sinun urakkasi. Voit itse ottaa kevyttä naposteltavaa vaikkapa leffailtaan ja ravintolassa tilata salaatin. Laihtumisesi ei kuitenkaan ole kavereistasi kiinni vaan ainoastaan sinusta.
Toivotan kovasti tsemppiä ja motivaatiopiikkiä;)
Hei.
Itselläni on ollut samanoloisia kokemuksia. Kyllä ystäviä luonnollisesti omat itressit enemmän kiinnostavat. Ei sitä kuitenkaan noin mustavalkoisesti tarvitse ajatella. Ei laihduttajan tarvitse ystävistään luopua.
Itse laihdutin tasapaino-ohjelman avulla http://www.tasapaino.com Siellä henkilökohtainen ohjaajani oli aina kannustamassa ja kommentoimassa. Siinä oli minulle riittävästi tukiryhmää. Nykyisin pullukkaystäväni kyselevät, että miten olen onnistunut. Olen vain sanonut heille, että sillä etten silloin joskus lähtenyt kanssanne hampurilaiselle. Kypsykööt siihen!!!