vitun kirkko

on kyllä perkele että jokasesta lapusta pitää maksaa vaikka ois 70v laittanu kymmenyksiä tuohon uskonlahkoon. jeesuksen aikana nämä verenimiät olisi varmaan kivitetty torilla :)
26992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kenellä on millä maksaa, niin hänen pitää iloiten maksaa. Ajattele, jotkut ei pysty maksamaan.

Äänestä

Ja kirkkoon oikea suntio eikä mikään punkkari

Äänestä
  • Ulkonäköhän se määrittelee uskon tason.

    Äänestä

  • Punkkari?

    Äänestä

Moni tahtoo eläkkeelle kaupan päälle.

Äänestä

Jeesuksen aikaan ei pyydetty papereita. Silloin pyyhittiin pyllykin puiden lehdillä. Ei tarvinnut tehdä perunkirjoituksia tms. mutta epäilen, että veroja piti silloinkin maksaa. Tavalla tai toisella. 🤔😂

Äänestä

Ei kirkkoa edes tarvita uskomiseen. Uskoa voi täysin ilman mitään kirkkoa.

Äänestä
  • Niin, onhan se usko täysin uskon asia.

    Äänestä

  • Jos haluaa mennä avioon papin vihkimänä pitää olla kirkon jäsen. Tosin ei taida olla väliä onko kirkossa vai maistraatissa vihitty, päin helvettiä näkyy menevän silti jossain vaiheessa. Eli senkään puolesta ei kannata maksaa kirkollisveroja. Rupin voi tuhkata ja levitellä luontoon,niin ei tarvi siunattua maatakaan rasittaa.

    Äänestä

Kannattaako sinne maksaa kymmenyksiä? Itse lopetin 18 vuotiaana.

Äänestä
  • Tee niinkuin parhaaksi näet ei kukaan ole kiinnostunut kuulutko kirkkoon vai oletko eronnut kirkosta.Vai mitä sääliä yrität kerjätä olet naurettava.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tee niinkuin parhaaksi näet ei kukaan ole kiinnostunut kuulutko kirkkoon vai oletko eronnut kirkosta.Vai mitä sääliä yrität kerjätä olet naurettava.

    Täh, voipi jollain kiinnostaakin. Kumman kiukkuinen vastaus.

    Äänestä

Vai että vitun kirkko. Sellaisia kirkkoja ei ole ihan joka paikassa.

Äänestä

Ei kirkkoon ole pakko kuulua

Äänestä
  • Ilman hengellisyyttä,
    ilman hengenravintoa ihminen on eläin. Hengenravintoa ihminen saa toki muualtakin kuin uskonnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ilman hengellisyyttä,
    ilman hengenravintoa ihminen on eläin. Hengenravintoa ihminen saa toki muualtakin kuin uskonnosta.

    Ei kirkkoa tarvita uskomiseen. Uskoni on vahva vaikka olen eronnut evlut-seurakunnasta. Metsä on kirkkoni, tuulen humina puiden latvoissa urkuni, linnunlaulut kanttorini ja veden virtaus joissa sakramenttini. Minun uskoni ei tarvitse komeaa kirkkorakennusta, kiiltäviä kattokruunuja, pappien vaihtuvia stoolan värejä tai muuta ulkoista turhaa koreutta.
    Jumalanpalveluksetkin kirkoissa ovat turhaa samaa toistavaa jonninjoutavaa sanahelinää ja sielläkin se ulkoinen on tärkempää kuin hädässä oleva ihminen. Kaikki se höpötys on ihmisten keksimää.

    Alasti tänne synnytään ja kaikki tänne syntyneet kuolevat. Kuoleman hetkellä maallisilla asioilla ei ole mitään merkitystä, jää tyhjä kuori ja senkin asian on kirkko ominut omakseen liturgeineen ja samaa kaavaa , ihmisten luomaa, toistetaan siunauksessa.
    Tehdään niin kuin on aina tehty, siunataan kuollut ja haudataan koska niin on aina tehty.

    Kun kuolen, ei mitään kuolleen kuoreni siunaamisia, maallinen tomumaja polttoon ja tuhkat rakastamaani luontoon, ei mitään jälipolville näkyvää muistomerkkiä minnekään. Olen palannut luontoon, sinne kuulun lopullisesti.

    Ihmisten pitäisi uskaltaa ajatella näitä kuolemaan liittyviä asioita ja tehdä niin kuin oikeaksi kokee eikä menne tapojen orjana vanhan kaavan mukaan.

    Piähän vaan omana tietona mihin sie uskot se on sinun henkoht salaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Piähän vaan omana tietona mihin sie uskot se on sinun henkoht salaisuus.

    Ei ole salaisuus, minähän kerron asiasta kaikille ja laitan ihmiset miettimään pöhötautisen kirkon toimia. Kirkko laittaa koreaa maallista mammonaa näkösälle eikä usko tarvi korkeaa, kallista ökypalatsia, rukoilla voi missä vain. Kyllä me ihmiset olemme lähempänä Jumalaa metsässä vaikka kattokruunut ei kiillä eikä papin korea vaate ole silmissä.

    Kysyn, että miten se sinua rassaa jos kerron uskostani? Et sinä voi kieltää minun viisaita ajatuksiani, kerron oikein mielelläni lisää.

    Kerro vaan, hyviä ajatuksia ne on. Jotenkin lohdullisia.

    Äänestä

Naisen tavara ei parane vihkimällä, eikä myös miehen.
Paranisikohan kirkko vihkiytymällä ajamaan pääasiallisesti köyhän väestön elämää ja asemaa?

Äänestä
  • Ehkä kyse on sitoutumisen tasosta. Ajattelen, että kun rakastaa ja luottaa sekä haluaa sitoutua elämänmittaiselle matkalle puolisonsa kanssa, on luonnollista mennä naimisiin. Avioehdon voi tehdä, jotta kummankaan ei tarvihe luulla, että omaisuuden takia toinen on sua naimassa.

    Jos suhde ja seksi on hyvä, niin on se hyvä aviossakin. Mutta harmittavan moni aviolitto särkyy esimerkiksi pettämiseen. Menee usko parisuhteisiin kokonaan. Mitä vitun järkeä on yrittää kaikkensa ja tulla kuitenkin hylätyksi?

    Äänestä

  • Kuka on köyhä? Hyvällä ökyautolla ajelevat eläkeläispariskunnat monessa kaupungissa hakevat ruokajakelusta, maskienjaosta ja kaikista köyhille tarkoitetuista avustuspaikoista ruoka-apua ja ottavat kaiken irti mitä vain voi saada. Asunto on maksettu jo aikapäiviä sitten, auto on oma ja kerskutaan ulkomaanmatkoilla mutta siitä huolimatta iljetään röyhkeästi viedä etuja vaikka köyhän lapsiperheen ruuat eikä älytä edes hävetä. Tätä tapahtuu paljon!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kuka on köyhä? Hyvällä ökyautolla ajelevat eläkeläispariskunnat monessa kaupungissa hakevat ruokajakelusta, maskienjaosta ja kaikista köyhille tarkoitetuista avustuspaikoista ruoka-apua ja ottavat kaiken irti mitä vain voi saada. Asunto on maksettu jo aikapäiviä sitten, auto on oma ja kerskutaan ulkomaanmatkoilla mutta siitä huolimatta iljetään röyhkeästi viedä etuja vaikka köyhän lapsiperheen ruuat eikä älytä edes hävetä. Tätä tapahtuu paljon!

    Kuka on köyhä?
    Jotkut ihmiset ajattelevat vain niin, että hyvinvointivaltiossa ei ole köyhiä.
    Oli kyse mistä tahansa elämiseen ja kulutukseen, arjen pyörittämisestä tulevien maksujen maksamiseen, ajatellaan vain kevyesti, että kaikilla on varaa kaikkeen.
    Kaikkia vaaditaan maksuissa ja asioissa samalle viivalle, vaikka taas ihmisten saamat tulot ja omaisuus saattavat olla ja ovat kaukana toisistaan, niin kuin yö ja päivä.
    Jotkut ihmiset käyttävät hyväkseen tätä summittaista ajatusta.
    Niinpä monet ajattelevat, että myös kaikki vähävaraisille tarkoitetut pienet arjen helpotukset kuuluvat myös heille. He kun ovat mielestään niitä suuria veronmaksajia, toisten elättäjiä ja yhteiskunnan tukipylväitä.
    Niinpä he kadehtivat kaikkia näitä apuja ja alkavat uskoa, että kaikki, köyhäin avutkin kuuluvat myös heille.
    Ja monta kertaa käy niin, että heidät myös avun antajien taholta hyväksytään ruokajonoihin, ja joskus sielläkin katsotaan karsaammin jotakin tosi heikoilla olevaa avun tarvitsijaa ja saattaa joskus käydä jopa niinkin, että oikea avun tarvitsija ei sitä apua saa lainkaan.
    Ihmisapinan ahneus ja häikäilemättömyys on loputon, säkki ei täyty koskaan.
    Maailmassa on ihmisillä viidakon laki. Se joka on röyhkein ja rohkein, ottaa kaiken surutta itselleen muita ajattelematta.
    Ihmisyyttä ja sivistystä saa mailmassa etsiä suurennuslasin avulla.
    Sama pätee myös vallan ja kaiken muunkin maailmassa tapahtuvan kilpalaulannan suhteen.
    Toisen ihmisen henkikultakin on heikoilla elämän valtataisteluissa.
    Mulle kaikki! Mulle koko maailma!
    Eivätkä eläkeläiset ole se ainoa, sormella osoitettava paha apinajoukko tässä maailmassa.
    Haukkukaa oikeita puita: Miljonäärejä ja miljardöörejä, sekä kaikkia maailman Roope ankkoja, joiden päivät kuluvat rahaa ja omaisuutta laskiessa.
    Silloin ajatusten suunta on hallinnassa.

    Äänestä

Voiko kirkko avustaa sähkölaskun maksussa

Äänestä
  • Kyllä voi ja näin sen kuuluukin tehdä jos tilanne on muuten toivomaton. Kyllähän meidän kirkolla rahaa on,,,,,,,,,,

    Äänestä

Seurakunnasta on tullut kiskuri. Hinnat ovat nousseet taivaisiin mutta ovatko nousut taivaan hyväksymiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

on kyllä perkele että jokasesta lapusta pitää maksaa vaikka ois 70v laittanu kymmenyksiä tuohon uskonlahkoon. jeesuksen aikana nämä verenimiät olisi varmaan kivitetty torilla :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu