Matleena Kuusiniemi vs. Aki Louhimies

Näyttelijä Matleena Kuusniemi kritisoi aikoinaan meetoo-kampanjan ollessa kuumimmillaan raskaasti ohjaaja Aki Louhimiestä. Hetken oli suuri kohu, mutta pian yhtä suuri hiljaisuus.

Tietääkö kukaan, mistä oli kyse, ja miksi kohu katosi pian? 🌹👀

12

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Matleena Kuusniemi ei suinkaan ollut ainoa Aki Louhimiehen kritisoija. Kohu kesti ainakin vuoden, joten en ihan sanoisi "pian" tulleen suuri hiljaisuus. Lähes joka päivä asiaa puitiin telkkarissa ja lehdissä kuukausitolkulla, ihan kyllästymiseen asti. "Eikö jo riitä?" muistan ajatelleeni monta kertaa, vaikka olen kaukana Louhimiehen faneista.

      Lukaise Laura Malmivaaran romaani "Vaiti". Se kertoo kohun herättämistä tunteista ja vaikutuksista kaikkiin läheisiin. Etenkin Lauran suhde Matleenaan vaikutti siten, että se päättyi kohuun.

      - Sheena

      • Näyt tietävän asiasta enemmän kuin minä. Kiitos. Ko. romaania en ole lukenut, enkä enää jaksakaan. 🌹👀


      • "Etenkin Lauran suhde Matleenaan vaikutti siten, että se päättyi kohuun."

        Tarkoittaako se sitä, että Louhimiehen entinen vaimo Laura Malmivaara puuttui keskusteluun ja käänsi mielipiteet Louhimiehen puolelle?

        En ole seurannut filmialaa. Onko sekä Matleena Kuusniemen että Aki Louhimiehen ura jatkunut entisellään, vai tuliko jommalle kummalle pysyvää haittaa? 🌹👀


    • Mä mietin, että #meetoo ja vaikka Suomen nato-kysymys kertoo siitä, että kaikki muuttuu nopeasti ja kuin, että ihmiset heräis jostain unesta.. tyyliin: ei hitto näin voi/saa enää elää...

      Hyviä heräämisiä. Joitain ne vaan satuttaa enempi.

    • Olihan noita muitakin kuten Viitala ja Tola sekä jos en väärin muista niin Ville Virtanenkin kieltäytyi jatkossa yhteistyöstä.
      Kyllähän tuota paljon käytiin julkisuudessa lehtien palstoilla ja uutisten ajankohtaisosioissa. Kyse ei kuitenkaan ollut suoraan seksuaalisesta häirinnästä vaan Louhimiehen käyttämistä työmenetelmistä jotka koettin liian rankkoina.

      Aika paljonhan ihmisiä lähti tai laitettiin lähtemään viroistaan tai toimistaan epäiltynä tai tuomittuna seksuaalisesta häirinnästä. Oikeastaan metoo oli enemmän tai vähemmän esillä siihen asti kunnes tuli tapaus Amber Heard Vs. Johnny Depp jonka seurauksena joku huomasi ettei väite Believe All Women ehkä pidä aina paikkaansa.

      • Menikö kotimaisten näyttelijöiden ja filmintekijöiden välejä laajemminkin rikki? 🌹👀


      • kynä..mi kirjoitti:

        Menikö kotimaisten näyttelijöiden ja filmintekijöiden välejä laajemminkin rikki? 🌹👀

        En osaa sanoa, tuolla on niin paljon freelancereita että varmaan moni myös nieli ennemmin kiukkunsa kuin näkee nälkää.

        Ilmeisesti suurin asia oli uudet sopimusmallit ja toimintaohjeet tällaisten tapausten varalle jatkossa. En tiedä onko tuolla alalla tehonneet mutta npeasti sitten uudet toimintatavat otettiin käyttöön myös muilla aloilla.


      • M184 kirjoitti:

        En osaa sanoa, tuolla on niin paljon freelancereita että varmaan moni myös nieli ennemmin kiukkunsa kuin näkee nälkää.

        Ilmeisesti suurin asia oli uudet sopimusmallit ja toimintaohjeet tällaisten tapausten varalle jatkossa. En tiedä onko tuolla alalla tehonneet mutta npeasti sitten uudet toimintatavat otettiin käyttöön myös muilla aloilla.

        Kiitos tiedoista! 🌹👀


    • Anonyymi

      Aki Louhimies palkittiin juuri Venla-Gaalassa vuoden parhaana ohjaajana ja hänen Konflikti TV-sarjansa kerää muutenkin katsojia, kiitosta ja palkintoja.

      ....mutta missä on Matleena?

      • Anonyymi

        Matleena monessa hittisarjassa pääosassa, esim. Sorjosessa. Etkö katso tv:tä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matleena monessa hittisarjassa pääosassa, esim. Sorjosessa. Etkö katso tv:tä?

        No en sellaisia missä Ville Virtanen mukana.


    • Anonyymi

      Ehkä kosto kun matleena ja ville esim kaljottelee työaikana tai ei tee mitään ja aku sanoo heille nyt töihin muutkin tekee töitä niin ovet paukkuu raivotaan haistatellaan sanotaan törkeitä tullaan miten sattuu töihin ja nyt kostivat akulle kun pakottaa tekeen töitä ja siin o olematon miäs ja näyttelijä ville virtanen ei sovi mihinkään osaan mutta taitaa olla ville ja matleena kaksi ongelma tapausta ja erittäin vaikeita ja hankalia tyyppejä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1081
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      775
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      614
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      563
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      512
    7. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      35
      486
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      483
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      466
    Aihe