Joku voidaan tuomita vankilaan( ehdollista, ) jos on pitänyt hallussaan esim. kolmea eri doping ainetta ja vaikka yhteensä 21 pulloa. Yksi pullo sis 10ml. Eihän tuo määrä riitä välttämättä edes kuin yhteen juuriin. Miksi syyttäjä olettaa, että myyntiin menee, vaikkei ole todisteita. Miksi Suomessa halutaan käyttäjistä tehdä rikollisia? Sen ymmärtää, jos jollain on vaikka 1000pulloa hormoneista. Sitä ei voi selittää omaan käyttöön meneväksi.
Miksi Suomessa annetaan hulluja tuomiota
Anonyymi-ap
3133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joku voi käyttää esim sustaa kolmekin pulloa viikossa, jos estroblokkarit käytössä. Ne laskee oikeudessa määrät Timo Seppälän taulukon mukaan. Ne niin pieniä määriä, ettei niillä edes tulokset paljon nousisi. Seppälä varmaan tarkoituksellisesti antanut pieniä lukuja, koska hän vihaa dopingia ja haluaa kaikki käyttäjät tuomiolle.
Toi on ihan typerää katsoa Timo Seppälän taulukoita. Onkohan hän ollut edes ihan selvinpäin töissä. Hänellä törkeitä yli 2,5 promillen rattikäryjäkin. Kerran 20v sitten romutti mersunsa ajamalla sen muuntajaa päin. Puhalsi 2,5 promillea😂😂
Millain tollanen mies on voinut olla adt johtajana?? Mikäli joku tavallinen hoitaja tai lääkäri ryyppäsi korttinsa, niin ei varmaan ikinä saisi harjoittaa ammattiaan!!!