Siitä on jo kohta puoli vuotta, kun poikaystäväni jätti minut.
Olimme vielä ystäviä eron jälkeen ja hän sai itselleen uuden tyttöystävänkin. Minua inhotti se, koska en saanut häntä mielestäni, mutta hänelle näytti elo olevan hyvinkin helppoa.
Hän kertoi, että hän rakastaa minua yhä, mutta en uskonut. Ajattelin, että hän vain yritti piristää minua. Itseasiassa, kuten voisi olettaakin, se vain satutti minua enemmän.
Seurustelimme siis chatin/mesen/sähköpostin välityksellä, joten se oli siis kaukosuhde. Minua inhotti se, mutta rakastin häntä niin paljon.
Sitten muutama kuukausi eron jälkeen päätin etten pidä häneen enää yhteyttä ja sehän kävikin helposti, mutta ajattelin häntä liikaa ja sitten palasin takaisin hänen luokseen. Mutta se oli vain pikainen juttelu. Kerroin hänelle koko nimeni (hän ei asu Suomessa, mutta tietää aika tarkalleen missä minä asun), enkä todellakaan tiedä miksi ja lähdin offlineen ennen kuin hän ehti mitään sanoa.
Sen jälkeen ei olla tavattu enää...
Kaipa minä halusin/haluan, että hän tulee joskus luokseni ihan oikeassa elämässä.
No mitä, tässä sitä nyt ollaan. Itkettää niin pirusti ja aina kun ajattelen häntä tulee jonkinlainen hengenahdistus. Kauhea masennus, en kouluunkaan jaksa mennä. Tänään jopa menin kokeitten takia, mutta olin koko päivän ihan hälläväliä-asenteella. Olen koko ajan tuolla asenteella. En vain enää jaksa ja minua inhottaa se kun ajattelen vain häntä koko ajan.
Katselen aina iltaisin ulos ikkunasta kädet ristissä ja rukoilen Jumalalta, että hän toisi exäni takaisin.
Ja meinasin saada sydärin kun minulle eräs ystäväni katsoi taroteista tällaisen:
"Olet joututnut tekemään vaikean päätöksen ja sinusta tuntuu kuin sinut olisi petetty. Et pystyisi luopumaan jostain, minkä olet jo menettänyt ja haluaisit sen takaisin. Mutta sinun ei kannata kiirehtiä, sillä et tule saamaan sitä takaisin. Sinun täytyy aloittaa uusi ja puhdas sivu elämäsi kirjassa. Jätä vanhat asiat taaksesi, sillä et kuitenkaan voi muuttaa menneisyyttä. Sinusta saattaa tuntua että elämäsi olisi pysähtynyt paikoilleen. Elämäsi jatkuu, kunhan vain jaksat odottaa."
"sillä et tule saamaan sitä takaisin"...
Ei helvetti tuo sattui. Tiedän ettei tuollaiseen humpuukiin pitäisi uskoa, mutta tuohan on ihan totta, minä vain en haluaisi sen olevan. Mutta kaipa se on minun aika kohdata todellisuus ja lopettaa se menneisyydessä eläminen. I'm stuck in a moment.
Ja tuo elämän jatkuminen...
Kun pidin taukoa hänestä, olin melkein unohtamaisillani ja jatkamaisillani uutta elämää, mutta ei. En ole ikinä rakastanut ketään näin paljon (minä kohta oikeasti kuolen). Päätin jo, etten enää ikinä anna itseni rakastua keneenkään koska jätettynä oleminen on vain niin kauheata.
Kohta kuolen... hänen takiaan olin eräänä iltana hyppäämässä sillalta alas. Laitoin jo yhden jalan kaiteelle... ja sitten ajattelin, että ei.
Näin hänen kuvansa mielessäni ja kävelin takaisin kotiin.
Aina kun menen nukkumaan etsin kädelläni häntä viereltäni, mutta sormeni kohtaavat vain kylmän peiton.
Ja todellakin, nuo hengenahdistukset eivät ole mukavia. Tuntuu kuin sydän pysähtyisi.
Paras ystäväni sanoi, että minun pitäisi jatkaa elämääni, koska olen vielä niin nuori (13-vuotias), mutta minusta tuntuu, että tämä muistoissa eläminen on ihan ok. Tai no ei.
En tiedä. En tiedä enää yhtään. Mitä minä haluan? En haluaisi kuitenkaan unohtaa, enkä kyllä muistaakaan...
Kiitos kun sain purkaa, vaikka tuossa vain puolet tarinasta ja sekin tiivistettynä. Jos kukaan edes jaksoi lukea tuollaista teiniangstsontaa(?)...
Huhhuijaa...p*ska olo. Auttakkee...
Olimme vielä ystäviä eron jälkeen ja hän sai itselleen uuden tyttöystävänkin. Minua inhotti se, koska en saanut häntä mielestäni, mutta hänelle näytti elo olevan hyvinkin helppoa.
Hän kertoi, että hän rakastaa minua yhä, mutta en uskonut. Ajattelin, että hän vain yritti piristää minua. Itseasiassa, kuten voisi olettaakin, se vain satutti minua enemmän.
Seurustelimme siis chatin/mesen/sähköpostin välityksellä, joten se oli siis kaukosuhde. Minua inhotti se, mutta rakastin häntä niin paljon.
Sitten muutama kuukausi eron jälkeen päätin etten pidä häneen enää yhteyttä ja sehän kävikin helposti, mutta ajattelin häntä liikaa ja sitten palasin takaisin hänen luokseen. Mutta se oli vain pikainen juttelu. Kerroin hänelle koko nimeni (hän ei asu Suomessa, mutta tietää aika tarkalleen missä minä asun), enkä todellakaan tiedä miksi ja lähdin offlineen ennen kuin hän ehti mitään sanoa.
Sen jälkeen ei olla tavattu enää...
Kaipa minä halusin/haluan, että hän tulee joskus luokseni ihan oikeassa elämässä.
No mitä, tässä sitä nyt ollaan. Itkettää niin pirusti ja aina kun ajattelen häntä tulee jonkinlainen hengenahdistus. Kauhea masennus, en kouluunkaan jaksa mennä. Tänään jopa menin kokeitten takia, mutta olin koko päivän ihan hälläväliä-asenteella. Olen koko ajan tuolla asenteella. En vain enää jaksa ja minua inhottaa se kun ajattelen vain häntä koko ajan.
Katselen aina iltaisin ulos ikkunasta kädet ristissä ja rukoilen Jumalalta, että hän toisi exäni takaisin.
Ja meinasin saada sydärin kun minulle eräs ystäväni katsoi taroteista tällaisen:
"Olet joututnut tekemään vaikean päätöksen ja sinusta tuntuu kuin sinut olisi petetty. Et pystyisi luopumaan jostain, minkä olet jo menettänyt ja haluaisit sen takaisin. Mutta sinun ei kannata kiirehtiä, sillä et tule saamaan sitä takaisin. Sinun täytyy aloittaa uusi ja puhdas sivu elämäsi kirjassa. Jätä vanhat asiat taaksesi, sillä et kuitenkaan voi muuttaa menneisyyttä. Sinusta saattaa tuntua että elämäsi olisi pysähtynyt paikoilleen. Elämäsi jatkuu, kunhan vain jaksat odottaa."
"sillä et tule saamaan sitä takaisin"...
Ei helvetti tuo sattui. Tiedän ettei tuollaiseen humpuukiin pitäisi uskoa, mutta tuohan on ihan totta, minä vain en haluaisi sen olevan. Mutta kaipa se on minun aika kohdata todellisuus ja lopettaa se menneisyydessä eläminen. I'm stuck in a moment.
Ja tuo elämän jatkuminen...
Kun pidin taukoa hänestä, olin melkein unohtamaisillani ja jatkamaisillani uutta elämää, mutta ei. En ole ikinä rakastanut ketään näin paljon (minä kohta oikeasti kuolen). Päätin jo, etten enää ikinä anna itseni rakastua keneenkään koska jätettynä oleminen on vain niin kauheata.
Kohta kuolen... hänen takiaan olin eräänä iltana hyppäämässä sillalta alas. Laitoin jo yhden jalan kaiteelle... ja sitten ajattelin, että ei.
Näin hänen kuvansa mielessäni ja kävelin takaisin kotiin.
Aina kun menen nukkumaan etsin kädelläni häntä viereltäni, mutta sormeni kohtaavat vain kylmän peiton.
Ja todellakin, nuo hengenahdistukset eivät ole mukavia. Tuntuu kuin sydän pysähtyisi.
Paras ystäväni sanoi, että minun pitäisi jatkaa elämääni, koska olen vielä niin nuori (13-vuotias), mutta minusta tuntuu, että tämä muistoissa eläminen on ihan ok. Tai no ei.
En tiedä. En tiedä enää yhtään. Mitä minä haluan? En haluaisi kuitenkaan unohtaa, enkä kyllä muistaakaan...
Kiitos kun sain purkaa, vaikka tuossa vain puolet tarinasta ja sekin tiivistettynä. Jos kukaan edes jaksoi lukea tuollaista teiniangstsontaa(?)...
Huhhuijaa...p*ska olo. Auttakkee...
Vastaukset 3
Vanhimmat
13-vuotiaaksi olet paljon kokenut nimenomaan tunnetasolla; kaikki mahdolliset tuntemukset, mitä olla saattaa. Olet fiksun olonen ja ikäistäsi vanhemman tuntuinen; mutta kuitenkin annan sinulle hyvän neuvon; älä enään ajattele mitään lopullista, vaikka siltä välillä tuntuisikin. Sinulla on paljon vielä koettavana ja paljon sellaisia asioita, joista opit ja tajuat myöhemmin, että ne mitä nyt koet ja olet käynyt läpi; kasvattavat sinusta vahvemman ja varmemman aikuisen naisen :).
Sanotaanhan, että kaikella tapahtuneella on tarkoituksensa jokaisen elämässä; niistä opimme ja osaamme seuraavalla kerralla toimia ehkäpä toisella tavalla; niin, että itselle jää kaunis ja hyvä muisto; sellainen, josta tulee hyvä ja lämmin mieli.
Muistathan, että sinulla on vielä paljon koettavana; joskus myöskin niitä negatiivisia asioita.
Niin minullakin; ja olen sentään sinua vanhempi; 42v. nainen.
Kaikkea hyvää sinulle :).
Toivottavasti tämä auttoi sinua edes jonkun verran.
ja kaikkea hyvää sinullekin :)
On se kumma, kun yksi pieni viestikin voi lämmittää sydäntä näin paljon :D
Hyvä, että sain sinut paremmalle mielelle :), ja usko vaan; vielä se aurinko paistaa sinulle vieläkin kirkkaammin.