Täsmä-työterveys

Juu, eihän tämä työterveyskeskustelu ole, mutta sivuaahan työterveys työskentelyä aika olennaisesti. Eli aloitin äskettäin uusvanhan duunin, eli olen ollut siellä aiemminkin. Ovat sitten tässä välissä valinneet Täsmä-työterveyden "hoitamaan" meitä poloisia työntekijöitä. Perkele mitä paskaa chatillä selitellä mitä vikaa on ja ohjaavat sitten kuitenkin kunnalliselle, johon ei pääse kuin tuurilla. Saatana mitä paskaa, mitä kokemuksia muilla ?
187356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Työnantaja on velvollinen järjestämään työterveyshuollon ja ilmeisesti yrittävät täyttää lain vaatimukset minimisatsauksella.

Äänestä

Oon samaa mieltä ja ei kuuluis noin mennä. Itellä kanssa täsmä ja aiemmin oli toinen työterveyshuolto, josta sai heti ja nopeesti avun. Ei oo kyllä ihan ajateltu tätä asiaa loppuun asti siellä. Nyt parhaassa tapauksessa joutuu viikon odottamaan hoitoonpääsyä :/

Äänestä
  • Työterveydessä ei ole resursseja vaativampiin juttuihin. Vaan keskussairaaloissa julkisella on. Sitäpaitsi eihän työnantajan edes lain mukaan tarvitse kustantaa mitään vaativampaa sairauden hoitoa työntekijöilleen. Työterveyshuollon tarkoitus on antaa työnantajalle ja työntekijälle tietoa, työn turvallisesta ja terveellisestä suorittamisesta( altisteet, työergonomia ym.), ja puuttua olosuhteisiin jotka vaarantavat työterveyttä. Ja järjestää testaukset sellaisissa hommissa olijoille, joilla on riskejä työssään. Esim tiettyjen juttujen hitsarit, muut erilaisille asioille työssään altistuvat.
    On väärin ajateltu, että työterveyteen kuuluisi jokainen asia, mikä työntekijällä on. Esim elintapasairauden hoito ei kuulu työterveyteen. Jos taas toistuvasti tyypit saavat ihottuma kemikaaleista, työterveys puuttuu asiaan, ja ottaa työnantajan mukaan selvittämään onko ohjeistukset suojaimista ok, vai onko aineet sellaiset, ettei niitä pidä käyttää, vaan korvata vaarattomammilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Työterveydessä ei ole resursseja vaativampiin juttuihin. Vaan keskussairaaloissa julkisella on. Sitäpaitsi eihän työnantajan edes lain mukaan tarvitse kustantaa mitään vaativampaa sairauden hoitoa työntekijöilleen. Työterveyshuollon tarkoitus on antaa työnantajalle ja työntekijälle tietoa, työn turvallisesta ja terveellisestä suorittamisesta( altisteet, työergonomia ym.), ja puuttua olosuhteisiin jotka vaarantavat työterveyttä. Ja järjestää testaukset sellaisissa hommissa olijoille, joilla on riskejä työssään. Esim tiettyjen juttujen hitsarit, muut erilaisille asioille työssään altistuvat.
    On väärin ajateltu, että työterveyteen kuuluisi jokainen asia, mikä työntekijällä on. Esim elintapasairauden hoito ei kuulu työterveyteen. Jos taas toistuvasti tyypit saavat ihottuma kemikaaleista, työterveys puuttuu asiaan, ja ottaa työnantajan mukaan selvittämään onko ohjeistukset suojaimista ok, vai onko aineet sellaiset, ettei niitä pidä käyttää, vaan korvata vaarattomammilla.

    Nimenomaan näin.
    Ja nuo työterveyshuollon tai muuten yksityisen lähetteet julkiselle toimii ainakin meillä ihan kivana ohitustienä.
    Esim. dequeve leikaus, vaiva todettiin yksityisellä ja lähete julkiselle ja 6kk myöhemmin leikaus julkisella.
    Nyt on lähete vetämässä kyynärpään luupiikin takia julkiselle.

    Jos menisin julkisen kautta niin ensin kättäni katselisi yleislääkäri joka varaa ajan erikoislääkärille ja erikoislääkärin kautta sitten lähete leikkaukseen ja näiden välissä sitten se pakollinen pyrokratia ja odottelu.

    Äänestä

Työterveys palvelut etänä. Tämä palvelu on ihan vitsi. Lääkärit on jotain puoskareilta, jotka eivät edes viitsi tutkia käykö määrätty lääke asiakkaan muihin lääkkeisiin vai ei. Itse pitäisi tämä osata tutkia. Lisäksi eivät pysty mitään muuta tekemään, kuin antamaan kaksi päivää sairaslomaa tai määräämään jotain lääkettä. Kahden päivän päästä pitää kuulemma mennä oikealle lääkärille. Eivät edes anna aina reseptin uusintaa, vaikka pyytäisi. Jos haluaa maksaa tyhjästä, niin valitse Täsmä Työterveys

Äänestä

Meillä myös Täsmä työterveys käytössä. Aivan paskaa palvelua, itsekin kunnalliselle suuntaan hoitoa hakemaan kun ei noiden kanssa tule mistään mitään.

Äänestä

Täsmä on täysi vitsi

Äänestä

No juuri sitä samaa. Lääkkeitä eivät anna. Ei saa parantua

Äänestä

Ei ole omassa mutta tutun käytössä kyllä. Ja pelkkää paskaa mm. Totesi astman chatissa etänä, neuvoo kunnalliselle kun maanantai aamusta ei saa koko viikolle aikaa kun 39 kuumetta ja kurkkukipu joka vaikeuttaa nielemistä. Labraan sai ajan mutta perus crp tulos ei ollut valmis 6 tunnissa... Kunnallisella sitten sanoivat että olis kiva tietää ne ettei tarvi uudestaan ottaa

Äänestä

Pelkkä vitsi chatti palvelu jos selkävaivoja ilmenee ei kuulu niitten piiriin vaan joudut itse selän hoitamaan (ei me sitä hoideta) oli vastaus , sitten kun sattuu tapaturma niin vastaavat ole yhteydessä mehiläiseen tai terveystaloon vakuutusyhtiötä varten . Eli siinäkään ei tehnyt mitää. Todella epäpätevä työnantajille halvin minimivaatimukset täyttävä työterveyshuolto...

Äänestä
  • Tuossa on nyt kaksi asiaa. Lakisääteinen ja työnantajan ottamaan vakuutukseen perustuva erillinen sairauden hoito.
    Itsellä on näin. Toimii ihan jees. Sekin mihin asti työnantajan ottama vakuutus korvaa sairauden hoitokuluja, vaihtelee sen mukaan miten laajan vakuutuksen työnantaja on tekijöitä varten ottanut.
    Itse olen tähän asti saanut niin hyvää palvelua, että ihmettelen ihan. Inhottava tulesvsivani kiirehditään jonosta leikkaukseen.

    Äänestä

Juuri noin. Aivan paska itselle kävi juuri noin.

Äänestä

Täsmä on vain työnajantaja eli maksajan asialla. Eivät auta työntekijää mitenkään kuin korkeintaan minimi.

Äänestä

Älkää vain antako tänne omia potilastietoja. Näköjään yrityksen liikeidea on mitätöidä sairaslomat, eli vaivaa nähdään vain lääkärilausuntojen tai todistuksien mitätöintiin. Jos pääsevät kantaan lukemaan muita, niin tämä vain helpottaa heidän työtänsä. Yleislääkäri kirjoittaa ko. yrityksessä surutta lausunnon erikoislääkärin yli. Ja tämä liikeidea on esitelty ihan heidän omilla kotisivuilla.

Toinen liikeidean kulma on vain kuoria perusterveydenhoidon tuotot ja ohjata sairaat lopulta muille tai perusterveydenhoitoon.

Äänestä

Todella huonoja kokemuksia. Sairaslomatodistuksia kyllä jakavat hyvin lyhyiden chatkeskusteluiden perusteella loputtomat määrät, mutta apua ei saa vaikka pyytää ja haluaisi parantua vaivoista sen sijaan että makaa vain kotona sairaslomalla. Lääkäriaikaa tosi vaikeaa saada koska toimipisteitä ei ole. Taitaa hinnoittelu mennä niin, että saavat saman rahan siitä että kirjoittavat netissä sairaslomatodistuksia ja siitä että oikeasti hoitavat ihmisiä ja tästä syystä aikoja ei saa, kun ovat tarjonneet yrityksille sellaisia palveluita joista eivät itse tienaa, jos oikeasti hoitaisivat työntekijöiden terveyttä. Tulee pitkällä juoksulla myös työnantajalle kalliiksi, että työntekijöiden sairastelut jatkuvat hoidonpuutteen takia ja sairaudet kroonistuvat hoitamattomina. Kunnalliselta saa paremmin apua kuin Täsmästä ja sinne usein ohjaavatkin jos sairaslomatodistuksen lisäksi haluaisi hoitoa.

Äänestä

Meillä oli Täsmä ja mikään ei toiminut. Vaihtoon meni.

Äänestä

Meilläkin lähti heti työterveys vaihtoon kun selvisi ettei tällä toimitusjohtajalla ollut edes työterveyshuollon erikoislääkärin pätevyyttä. Horisee sitten mutu-tuntumalla työkykyasioista.

Äänestä
  • Miten se on mahdollista? Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi, laulais irina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juu, eihän tämä työterveyskeskustelu ole, mutta sivuaahan työterveys työskentelyä aika olennaisesti. Eli aloitin äskettäin uusvanhan duunin, eli olen ollut siellä aiemminkin. Ovat sitten tässä välissä valinneet Täsmä-työterveyden "hoitamaan" meitä poloisia työntekijöitä. Perkele mitä paskaa chatillä selitellä mitä vikaa on ja ohjaavat sitten kuitenkin kunnalliselle, johon ei pääse kuin tuurilla. Saatana mitä paskaa, mitä kokemuksia muilla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu